Voiko 13-vuotiaan lapsen jättää yksin kotiin, jos lähtee baariin?
Vai minkä ikäisen voi jättää?
Jos lapsi oikein sanoo, että menisit joskus jonnekin, tyrkyttää? Osaa itse tehdä todellakin ruoka ja vaikka mitä, mutta lapsen isä "the ex-mies", joka uhkailee koko ajan lastensuojeluilmoituksella, jos jonnekin menen illalla on mielestään oikeassa?
Kommentit (91)
Onko se sallitumpaa? Eikö täällä todellakaan ole yhtään yksinhuoltajaa, jotka tekevät kolmivuorotyötä? Järjestättekö teineille yöksi hoitajan työvuoron takia? Vähän eri asia on toki olla baarissa, mutta ei kai kaikilla ole tarvetta vetää kaksin käsin sitä viinaa ja olla tolkuttomassa kunnossa? Baarista on helppo tulla myös kotiin tarvittaessa, töistä ei välttämättä pääse.
On ihan eriasia, kun yötyö on osa arkea, kun jättää satunnaisesti lapsi yksin.
Vai mitä mieltä sinä olet, onko sinusta reilua lasta kohtaan olla joko viikonlopu heitettynä ilmaan kuin pallo, ilmsn että kukaan ottamassa koppia..
Mutta en dokaisi ja olisin kotona klo 23.
En antaisi lapsen todistaa mun kännibailausreissuja minkään ikäisenä. Ne tulee jäämään kokonaan väliin, kun lapset kasvaa.
Meillä on lapset 1-12v ja en tosiaan voi mennä dokaamaan ja potea krapulaa, vaikka olisi mies kotonakin. En halua antaa sitä mallia lapsille, että äiti se ördää ja haisee vanhalta viinalta koko päivän.
Ellei ole pelkoa että nuorikin ottaisi kuppia sillä aikaa.... No mutta kyllä nuoret keinot keksivät jos sitä haluavat.
Itse tykkäsin olla yksin kotona kun vanhempani lähtivät tansseihin. Eka kertaa olin 7-vuotiaana, vanhemmat olisivat ottaaneet meille lapsenvahdin, mutta halusin olla mielluummin yksin. Minusta oli kiva katsoa telkkua ja syödä herkkuja. Ehkä olin liian nuori olemaan yksin isossa omakotitalossa, mutta minusta se oli vain jännää. Vanhemmat neuvoivat ettei ketään saa päästää sisälle vaikka joku koputtaisi, ja isoveljelle muutaman kilometrin päähän piti soittaa jos tulisi jokin hätä.
Tämä oli siis 80-luvun loppupuolella, nyt olen 35v.
Lapset on erilaisia, toisia pelottaa olla yksin, toiset taas nauttii siitä!
Itse en ole koskaan taju pois missään jos menisin(ei ole tarvetta jättää lasta yksin kun on isällään joka toinen vl) Lapsi voisi aina soittaa minulle ja pääsisin auttamaan. Lisäksi lapsissa on eroa, vanhemman tyttäreni voisin jättää, nuorempaa joka on nyt kymmenen en varmasti voisi yksin jättää 13vuotiaana mutta kahdestaan kyllä. Kuten sanoin onneksi ei ole edes tarvetta ja riippuu mitä tarkoitetaan baariin menemisellä. :)
Kävimme miehen kanssa baarissa n. 1km päässä kotoa. Yöllä tulimme kotiin.
Lapsi oli kavereiden ja koirien kanssa meillä. Yksin en olisi jättänyt.
Lapsen mummo asuu parinsadan metrin päässä ja oli se kehen olisi saanut ottaa yhteyttä, jos jotain olisi sattunut.
Hyvin meni ja onneksi oli loma-aika, koska lastenkin yöunet jäivät vähiin. Lähtiessä kehoiteltiin nukkumaan ja kotiintullessa sama homma, kun olivat vielä valveilla.
Kaikki äidit, jotka sinne menee, juovat itsensä räkäkänniin ja lojuvat taju kankaalla satunnaisen baarituttavuuden luona.
Kaikki äidit, jotka sinne menee, juovat itsensä räkäkänniin ja lojuvat taju kankaalla satunnaisen baarituttavuuden luona.
Eihän?!
Vittu mitä paskaa
Herrajumala! Meette johonki sortin saluunaan! Ja sekö syy, miksi jättää lapsi kotiin YÖKSI?!!!!! Se ei ole mikään syy! Haloo, kukkuu tuutte humalas kotii tappaa lapsen?! Ei *** mitä hevonkutta nyt turupa umpeen tai oikeesti teen lastensuojeluilmoituksen !
Mut jätettiin jo 10v. yksin kotiin kun äiti oli baarissa :(
Ihme hurskastelua.. Ennenkin on lapset pärjänneet. Mennäänkö täälläkin amerikan malliin ettei minnekään voi mennä, eikä lapset voi missään olla yksin. Meikäläinen jo 10 vuotiaana matkusti junallakin yksin Helsinki-Kuopio väliä. ja oikean pussinkin osasin perillä valita ja jäädä oikealla pysäkillä pois. Nykyään ei kukaan saa tehdä kerrassaan mitään.
Ymmärrän että äiti tahtoo baariin, mutta minusta se on kurja lapselle jos usein jättää lapsensa ja baari on lastaan mielekkäämpi.
Itse olen kokenut 10- vuotiaana kun äiti etsi uutta miestä baarista, alkuun se oli kivaa ja jännittävää. Oli kiva kun äiti "luotti" minuun ja sain olla yksin kotona.
Sitten ne kerrat lisääntyi. Alkoi pelottaa, olin yksinäinen ja alkoi tuntua että äiti nauttii enempi toisten ihmisten seurasta kuin minun. En tiedä tajusiko äiti koskaan edes että odotin hänen tuloaan ja olin huojentunut että tuli. Muutaman kerran meinasin lähteä etsimään yöllä äitiä baareista. Meille siitä on jäänyt väliin pieni kuilu, se on estänyt minun kokonaan lähenemästä äitiä. Se oli osa minun lapsuutta ja nuoruutta eikä minusta niin olisi saanut tehdä, omiani en jätä yksin.
Keksi mielummin välillä vaikka joku yökyläpaikka lapselle; kaveri, kummi?
Vaikka lapsi osaisisi ja pystyisi, vaikka sanoo että voi jäädä yksin, niin hän voi tehdä kuten minä: -isä jätti jo äidin, mikä minä olen vielä sanomaan äidille vastaan ettei lähtisi.
Olkaa te itse aikuisia ja miettikää tekojenne vaikutuksia. Lapsi ei ole valmis ihminen, saattaa suojella sinua omituisestakin näkökulmasta.
Ja minä oikeasti ajattelen että treffit ja baarit on hyvä juttu, mutta kyllä se pitää ajatella lapsesikin kautta. Eikä lapsi sitä sinulle välttämättä rohkene myöntää jos pelottaakin, tai vaikka olisi osannut jo pitkään olla yksin -niin lapsi saattaa äkkiä alkaakin ajatella asiasta toisin.
[quote author="Vierailija" time="10.02.2014 klo 17:08"]
Ihme hurskastelua.. Ennenkin on lapset pärjänneet. Mennäänkö täälläkin amerikan malliin ettei minnekään voi mennä, eikä lapset voi missään olla yksin. Meikäläinen jo 10 vuotiaana matkusti junallakin yksin Helsinki-Kuopio väliä. ja oikean pussinkin osasin perillä valita ja jäädä oikealla pysäkillä pois. Nykyään ei kukaan saa tehdä kerrassaan mitään.
[/quote]
Minun siskokin haki maitoa kaupasta 4- vuotiaana. Käveli kauppaan tien yli, kädessä kauppalappu ja täti antoi ostettavat, otti rahat ja laittoi kuitin ostosten mukaan. Onko se oikein? No ei ole. Ei se tee asiasta hyväksyttävää vaikka niin on joskus ennenkin tehty! :(
Puolisoni vietti päivän tapahtumissa ja illan samaan kyytiin ravintolassa syömässä ja noin 9 vuotias sekä poika oli yksin. Oli kysynyt tekstiviestein läpi päivän mitä syön, milloin tuut. Vastaukset koko ajan että vähän ajan päästä. Näin kolmesta puoleen yöhön. Mielestäni väärin ja puhuminen aiheesta on kuulemma kontrollointia ja mustasukkaisuutta. Sellaista.
Mä olin varmaan kuuden, kun vanhemmat lähti baariin. Paras oli yhdellä kaverilla, kun sen vanhemmat lähti ulkomaille ja jättivät 9-vuotiaan yksin. Naapurin täti kävi välillä kattomassa ja laittamassa ruokaa. Näin siis 70-luvulla.
Uskomattomia kommentteja! 13-vuotias voi hyvin olla tarpeeksi vastuuntuntoinen vahtimaan toisen pikkulasta illan, kun aikuinen on puhelimen päässä. Mutta ei voi jäädä pitkälle yöhön, eikä tosiaan voida vaatia tai edes antaa jäädä yksin pitkäksi illaksi kotiin äidin baarireissun ajaksi saati viikonlopuksi yksin kotiin. Hänelle voi sattua jotain, äidille voi sattua jotain, sana voi kiiriä ja kotiin voi tulla ulkopuolisia (ettekö ole kuulleet tarpeeksi näistä teinibileistä) jne. Vaikka joku joskus on jätetty, se ei tarkoita sitä, että se olisi oikein, millään tavalla.
Menköön jonnekin yökylään tai joku teille, jos nyt tosiaan on baariin pakko päästä. Tai menkään yhdessä leffaan tai lenkille tai vaikka metsäretkelle.
Miks teillä on lapsia jos ette halua niistä huolehtia? Järkyttävän välinpitämätöntä. Lastensuojelulaki kyllä kaipaa muutosta asiassa
Lapsi haluaa että lähdet jotta voisi poissaollessasi leikkiä tulitikuilla, kokeilla tupakkaa tai järjestää kotibileet.
Voi jättää. Itse vahdin perhetutun lasta sen ikäisenä yön yli, ja nykyisin tämä lapsi, (jota vahdin) hoitaa omia lapsiani :)
Meillä mies on työmatkoilla usein ja minä teen vuorotyötä. Lapset on yksin kotona myöskin yöllä. Säännöllisesti ovat olleet monta vuotta jo yksinään. Nyt ikää 12 ja 15. Sitä en osaa sanoa jättäisinkö baarireissun vuoksi yksin kun en baareja harrasta.
Mutta 13 on ihan hyvä ikä aloittaa olemaan yksin kotona viikonloppuiltana.
Ni sit saa sun lapseski vetää viinaa ja bilettää kavereittensa kans teiän kämpäs, joka kerta ku sä lähet sekoilemaan kalliiseen kapakkaan ja imuroimaan miehiä. Juopot hakee viinaa viimeistään siin vaihees ku ne saa itekki pullon siit hyväst.