Mitä ajattelet ihmisestä, jolla ollut syömishäiriö?

Heikko

Pelleilee vakavalla asialla.

Sallin kyllä heikkouden ihmisille. t48

Voisin kumota täällä heitettyjä veikkauksia ja oletuksia 6-0... esim. että syömishäiriöinen olisi auttamatta heikko, itsekeskeinen, huomionhakuinen jne. Itseasiassa useissa tapauksissa päin vastoin. On tapauksia, joissa esim. bulimia kehittyy lähinnä harrastukseksi ja helpoksi keinoksi välttää kilot. Kaiken takana ei ole traumoja ja traagisuuksia. Moni syömishäiriöinen pyrkii olemaan jopa niin "näkymätön" (vastakohtana tuolle huomionhakuisuudelle), että sairaus jää lähipiiriltäkin huomaamatta ennen kuin on liian myöhästä. Moni entinen syömishäiriöinen työskentelee ihmisten hyväksi heitä auttaen (vastakohtana itsekkyydelle) ja tekevät todella rohkeita asioita elämässään toivuttuaan (vastakohtana heikkoudelle).

up

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on nyt bulimia ja pidän asiaa äärimmäisen hävettävänä. Bulimia on sottaista, yököttävää, hedonistista - paskaa. Huonoa itsekontrollia, itsearvostusta jne. Kun puhutaan bulimiasta, en voi puhua kuin itsestäni, sillä yllättäen kukaan tuntemani ei ole omalla nimellään ja omilla kasvoillan tullut kertomaan kärsineensä bulimiasta.

Asia on aivan eri kuin anoreksia. Anoreksia on yleisesti syömishäiriöistä eniten huomiota saanut, se on olevinaan vaarallisempi, sitä sairastavat ovat muka parempia kuin saastaiset bulimikot. Prinsessatauti! Anorektikot ovat kauniita lumienkeleitä, eteerisiä runotyttöjä.

Olen tämän viestin kirjoittaja ja edelleen, kolme vuotta myöhemmin, vellon aivan samoilla aalloilla. Nyt ikää on jo 25 ja minulla on alle vuoden ikäinen lapsi - ja silti elämän suuret akuutit ahdistukset liittyvät perseen kokoon ja koostumukseen, mitä on tullut syötyä milloin ja miksi ja kuinka paljon. En ole vieläkään kertonut miehelleni tästä ongelmasta, en usko että hän voisi koskaan ymmärtää mikä saa ihmisen työntämään sormet kurkkuun kerta toisensa jälkeen. Huomautan, etten raskausaikana oksentanut tahallani, silloin minulla oli tarpeeksi hyvä syy pysyä ruodussa. Nyt tuntuu, että minä itse en ole tarpeeksi arvokas jotta kannattaisi lopettaa ahmiminen ja oksentelu...

Häpeäaspekti on nyt jopa paljon vahvempi kuin aiemmin, koska en ole enää mikään teinityttö. Syömishäiriöt on kategorisoitu aika vahvasti itsenäistymisvaihetta elävien nuorten naisten sairaudeksi, eikä enää ole senkään vertaa "hyväksyttävää" olla syömishäiriöinen kuin muutama vuosi sitten. 

Olen nyt ja olen (raskautta lukuunottamatta) ollut aina normaalipainoinen,  ja seurassa pystyn käyttäytymään täysin normaalisti. Kukaan ei voisi arvata sitä itseinhon ja ahdistuksen määrää, jota arkisiin syömistilanteisiin liittyy.