Aikuinen tyttäreni vaatii hääsponsorointia
Vanhempi tyttäristäni on menossa kesällä naimisiin. Hän on suunnitellut jo pitkään häitään (on ollut ihan pienestä saakka haaveena suuret häät). Olen kuunnellut hänen suunnitelmiaan ja laskeskellut päässäni, että minkäs sortin Casino-arvan hän on raaputtanut, jos meinaa juhlansa tuossa mittakaavassa toteuttaa.
No, tulihan se sitten nyt viikonloppuna. Tytär oli sulhonsa kanssa käymässä ja alkoivat sitten puhua rahasta. Olivat sitä mieltä, että minun kuuluisi osallistua 20000 eurolla häihin. Ilmoitin sitten, että siinä summassa oli yksi nolla liikaa. Pitäkööt suuret häät ne, joilla on siihen varaa. Tyttäreni kilahti täydellisesti, huusi rumia ja loukkasi pahasti. Kutsui pihiksi ja ahneeksi. Sulho istui siinä tuppisuuna, mutta hänestä näki, että häntäkin harmitti.
Yritin sitten rauhallisesti selittää, että jos haluaa monen sadan hengen juhlat, joissa samppanja virtaa ja bändit soittavat, niin pitää olla siihen varallisuutta. Harvalla parikymppisellä sellaisia rahoja on.
Olen itse perinyt vanhemmiltani oman varallisuuteni, ja voisin kyllä laittaa tuon summan tiskiin. En kuitenkaan hyväksy sitä, että minun rahoistani tullaan vaatimaan.
Nyt on keskusteluyhteys täysin poikki. Mietin tässä, että mikä olisi oikea tapa toimia. Rahallahan tästä selviäisi, mutta luonto ei anna periksi.
Olenko kohtuuton?
Kommentit (99)
Heh, sitten kun äiti on vanha niin kyllä siinä lasten rahaa kuluu vanhempien elättämiseen. Mullakin on mennyt jo paljon, ja olen varustautunut maksamaan tärkeitä menoja. Yhteiskunta ei maksa sitten kaikkea, luultavasti vielä vähemmän kuin nyt.
Palvelutalomaksutkin yleensä menee eläkkeen mukaan.
Ja yleensä vanhoille on kernnyt jo säästöäkin karttumaan. En ole koskaan kuullut kenenkään olevan lapsensa kukkarolla.
tai euro, ennenkuin joku irvileuka siihenkin tarttuu.
Koska selkeesti tyttösi on menossa naimisiin vain häiden takia, päivä prinsessana kostautuu myöhemmin.
Vaikka olet jo tuon kuullutkin, niin halusin kuitenkin mielipiteeni ilmoittaa.
Tyttäresi ja lankosi kasvakoot aikuisisksi.
tyttäresi joutuu nyt kohtaamaan todellisuuden ja joko lykkäämään häitä siihen asti, että säästää itse rahat tai tinkimään haaveistaan.
Tämä voi olla hänelle ihan hyvä kasvun paikka tulevaisuuttakin ajatellen, jos meinaa lapsia hankkia jne, niin sitten joutuu tinkimään elämästä vielä enemmän, kun ilmeisesti hän ei kovin suurituloinen ole.
Ihan tyttäresi kasvua ajatellen.
Vanhempien rahat ovat vanhempien rahoja, vanhempien omaisuus on vanhempien omaisuutta. Aikuinen, kotoa pois muuttanut ihminen kustantaa itse elämänsä.
Ompa röyhkeys huipussaan!
Muutaman kymppitonnin häät ja sitten kohta erotaan!!!
Ehdottaisin maistraattia:))
Ihmeellinen käsitys tuo, että perinteisesti morsiamen vanhemmat KUSTANTAVAT häät. Ei, perinteisesti morsiamen vanhemmat JÄRJESTÄVÄT häät. Siinä on vissi ero.
olette mielestäni molemmat.
tyttäresi vaatii aika paljon.
sinä taas et ole tarjonnut mitäään vaikka olet saanut itse perinnön ja varmasti tiedät että suurin osa vanhemmista kustantaa lapsilleen ne häät.
Minä kysyisin ensin neidiltä, että onko kyseessä rakkaudentäytteisen ja pitkän avoliinton alku vai haluaako hän vain isot, kalliit ja näyttävät pirskeet? Veikkaan viimeistä...
Edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Et ole kohtuuton, vaan viisas. Mitä järkeä antaa tuollainen summa rahaa periaatteessa aivan turhuuksiin? Vaikka olisivatkin suuret häät, niistä voi tulla melkoinen floppi. (Jep, olin pari kesää sitten häissä, joihin nainen halusi panostaa ja lopputuloksena oli seitsemältä illalla nukkumaan menevä kiukkunen morsian ja ympärikännissä oleva sulhanen.)
Ilmeisesti lapsesi on vain sen verran lapsellinen vielä, ettei hän oikein osaa arvottaa näitä asioita. Ilmeisesti häät ovat tärkeämmät kuin itse seremonian tarkoitus, ja siinä jo mennään metsään. Jos hän haluaa suuret häät, niin sitten odottaa sen muutaman vuoden. Mutta että noin paljon yhteen päivään, herraisä. Moni häihinsä hassannut ja lainaa niihin ottanut on perhettä perustaessaan myöhemmin sanonut, että se raha kannattaisi laittaa kaikkeen muuhun kuin siihen, että saa juottaa kaukaisimmatkin sukulaiset tukkihumalaan.. mikäli ovat olleet edes niin kauan yhdessä.
Pidä rahasi itselläsi tai anna ne mahdollisille lapsenlapsille opintorahaksi. Sitä paitsi vanha sanonta kuuluu, että kuka syyttä suuttuu, lahjatta leppyy.
onko ne muut maksamassa "osuuksiaan"? Voi luoja!!!! En ite kehtaa ees kahtakymppii pyytää lainaksi, sen verta ylpeä luonne, saati maksattaa liki sadantonnin bileet muilla! Hah!!! Sano, että apinoi vähemmän sitä jenkkihapatusta, missä todellakin taidetaan vielä tänäpäivänäkin maksattaa vanhemmilla lysti. Tai sano, että ottaa ite pankkilainan, jos on niin tärkeää päästä naimisiin ison maailman tyyliin.
Ihmeellinen käsitys tuo, että perinteisesti morsiamen vanhemmat KUSTANTAVAT häät. Ei, perinteisesti morsiamen vanhemmat JÄRJESTÄVÄT häät. Siinä on vissi ero.
Vielä ilkesi räyhätä, kun kukkaronnyörit eivät heti auenneet.
Pidä tiukka linja.
vaatia vanhemmiltani rahaa siihen, että menen naimisiin! Sen tiedän, että isoimmalla siskolla olisi vaikka mimmoisia vaatimuksia vanhemmillemme, ja jos ei saa haluamaansa pitää mykkäkoulua ja kiukuttelee, kun häntä ei kuulemma sitten rakasteta kun ei rahaa anneta. Ja on ainoa, joka edes pyytää rahaa vanhemmiltamme.
Et tosiaan ole kohtuuton, etkä tosiaan noin paljoa rahaa anna! Itkekööt vaikka kuinka kauan, mutta tuo on jo liikaa!
kannattais nyt peruuttaa häät ja löytää etsiä itselleen pikkasen parempi vaimo.
Tollasen hemmotellun rahantuhlaajan kanssa tulee vielä ongelmia.
Miesparka.
Tajuaako se itsekään, kuinka iso summa on 80 000 Euroa...? Jos tyttö kävisi töissä ja säästäisi joka kuukausi vaikka 500 Euroa (aika iso summa säästää muiden kulujen päälle, jos ei ole isot tulot), niin 80000 kestäisisäästää 13 VUOTTA! Pikkuisen nyt rajaa tuohon vouhotukseen.
Sitä paitsi avioliitot päättyy kovin usein eroon. Erityisesti nuorena solmitut, jos ei uskonnolliset syyt pidä paria yhdessä.
Sano ap, että nyt herää tähän päivään. 10 000- 15000 on jo kohtuullinen summa häihin ja sillä järjestää oikein näyttävät kekkerit isommallekin porukalle.
Itse en ikinä raskisi käytää häihin muutamaa tonnia enempää, mutta mä joudunkin tienaamaan omat rahani ja vaikka vanhemmat on suhteellisen varakkaita, niin rahalle on miljoona parempaakin kohdetta, jos he antaisivat rahaa.
Sopikaa vanhempien kesken, että kaikki antavat 10000 euroa. Siitä tulee kokoon se 40000, jolla pitää jo pirumoiset pirskeet. Kaiken tuon päälle menevän saa sitten hääpari maksaa itse. Oppivat paljonkon rahaa tuo on (siis ihan naurettavan paljon) kun pohtivat mistä saavat sen kokoon. Sitten kun ovat säästäneet 2000 euroa hiellä ja tuskalla, on heillä kuitenkin todella päheät häät (joihin teillä kirjoituksistasi päätellen on varaa).
Et ole kohtuuton, mutta jos haluat antaa rahaa, voit sitten vaatia että haluat itse päättää mihin antamasi raha käytetään. Voithan tietysti antaa avoimesti rahaa häihin jos haluat, mutta muista että edes rahalla ei saa täydellisiä häitä ja unelmien avioliittoa.
Itse menimme naimisiin nopealla varoitusajalla ja maksoimme kaiken itse. Kukaan muu kuin minä ja mieheni ei edes tiennyt häistä ennenkuin 2vk ennen hääpäivää postiluukusta kilahti kutsu.
Nyt veljeni menee naimisiin ja vanhempani kustantavat heille bändin häälahjaksi (arvo n. 1000€). Me taisimme saada astioita häälahjaksi vanhemmiltani (arvo n.100€). Kommentoin asiaa vitsillä ja äitini sanoi että olisivat he osallistuneet kuluihin jos olisimme pyytäneet ja antaneet hänen osallistua suunnitteluun. Reilu peli mielestäni.
Eiköhän se ole rahan antajan päätettävissä kuinka paljon antaa ja millä ehdoilla.
Vaatia ei. Varsinkaan rähjäämällä.
Heh, sitten kun äiti on vanha niin kyllä siinä lasten rahaa kuluu vanhempien elättämiseen. Mullakin on mennyt jo paljon, ja olen varustautunut maksamaan tärkeitä menoja. Yhteiskunta ei maksa sitten kaikkea, luultavasti vielä vähemmän kuin nyt.