Olen 40v eikä elämä ole opettanut minulle mitään.

nuorempana taivastelin että miten se nyt voi olla niin vaikeaa olla juomatta, sen kun vain ei avaa sitä pulloa ja rupea juomaan. Nyt tiedän ettei ole niin helppoa.

Mutta kun SITÄ en vielä ole oppinut että miten se juominen sitten lopetetaan, niin että tämä "oppi" ei tunnu erityisen arvokkaalta.

että siitä hauskasta pienestä tissuttelusta voi tosiaan tullakin suuri ja vakava riesa, josta eroon pääseminen on jokseenkin hankalaa...

20/30 kanssa. Ja jos jää vellomaan synkkyyteen, niin osaako sieltä enää nousta? Kovin masentuneelta moni vastaaja tässä ketjussa kuulostaa.

Perhe kuollut, lapsuudentraumoja, kiusaamista, heittopussina olemista hoitavien tahojen kesken...jne. Ainoa asia, mikä näiden vuosien jälkeen on varmaa, on se ETTEI MIKÄÄN OLE VARMAA. Pitkäjänteisyys ja suunnittelu puuttuu elämästä, koska kokemus on opettanut että aina tapahtuu jotain mikä estää tekemästä asioita niin kuten suunnittelin. Mistään ei toisaalta kannata stressatakaan; selviän aina viime tingassa jotenkin, heittipä elämä eteeni mitä tahansa. Ihan turhaan olen mm. narskutellut kuolioon toisen puolen hampaani, yrittänyt itsaria sekä itkenyt satoja unettomia öitä.

Kunpa olisin tajunnut jo ihan nuorena, että tämä elämä on sellainen, josta ei voi muokata mieluistaan. Ja että minun pitää vain uskaltautua ajelehtimaan sen aalloilla.

voi hitsi. sinulle toivoisi päivän paistavan, miksi hitossa se paistaa vain paskaläjille, jotka sitä eivät ansaitse.

Tuota "parasta mahdollista versiota itsestäni" aion kantaa mukanani tästä lähtien. Kirjoitan vaikka lapulle ja pistän lompakkooni. Kiitos ja halaus.

hirveän ikävää että ette ole oppineet mitään

ja pienikin positiivisuus leimataan paskanjauhannaksi. Ehkäpä tuossa onkin syy miksi vellotte pohjamudissanne.

Itse koin surkeat kotiolot, paskan teiniajan sekä nuori aikuisuuskin oli aikamoista mustassa suossa rämpimistä. Jossain vaiheessa kesken negatiivisuuden syövreiteä tajusin pikkuhiljaa monien esimerkkien kautta, että perkele mun paskan elämän aiheuttaja nyt aikuisena olen minä itse!

Minä teen oman elämäni. Lapsena en voinut, teininä en tajunut. Mä en ole sama kuin menneisyyteni, voin uudistua joka hetki ja olla parhain mahdollinen versio itsestäni. Mulla on vapaa valinta aikuisena. Täällä on niin paljon pahemminkin kärsineitä ihmisiä kuin minä ja he ovat kääntäneet muo kokemukset kärsimyksestä tiedoksi jolla auttavat muita.

Jokaisella ihmisellä on elämässään kärsimyksentäyteisiä hetkiä.

Elämässä kehittyminen on paljolti itsestä kiinni. Kaikesta kokemastaan voi ottaa opiksi. Positiivinen sisäinen puhe johtaa jo johonkin, ei ehkä mullista elämää, mutta tuottaa hetkellistä hyvää oloa edes itsensä eli läheisimmän ihmisensä kanssa. Kun uskaltaa päästää irti rahan, materian ja menestyksen perässä juoksemisesta voi löytää henkisiä puolia, joiden apu kantaa pidemmälle. Paha olo ja ahdistus johtuu siitä, että toistuvasti tavoitellaan jotakin mikä ei sillä hetkellä ole saavutettavissa. Myöhemmin ehkä, muttei nyt. Kliseiden kliseet: tartu hetkeen, opettele olemaan läsnä hetkessä, unohda tittelisi ja muu hölynpöly, ole vain olento ilman nimeä ja tarkkaile ympäristöäsi. Vähennä av:lla käyntiä. ;) Niistä se lähtee.

Joillakin on enemmän vastoinkäymisiä kuin muilla, mutta sen ei pidä antaa katkeroittaa eikä myöskään kuvitella tietävänsä, millaista on toisen ihmisen elämä ollut. Minulla on ollut vaikeaa, joskus on tuntunut, että kohtuuttoman vaikeaa. Silti olen selvinnyt ja niin olet sinäkin, joka tekstiäni nyt luet. Sen olen oppinut, että mitään ei kannata murehtia etukäteen eikä oikeastaan jälkikäteenkään. Vaan tehdä voitavansa ja jatkaa sitkeästi eteenpäin. Antaa hyvän olon liekin pysyä yllä vaikka kaikki kaatuisi päälle - se on jonkinlaista elämisen taitoa.

ns. elämänkokemusta. Ehkä sinulla ei ole kanavaa hyödyntää saamaasi kokemusta. Väitätkö oikeasti olevasi täysin sama ihminen ja tietäväsi samat asiat kuin 25 vuotta sitten?

Hyvä kirjoitus, hyviä mottoja.

Tärkein elämänoppi mulla on se, että sitä saa mitä tilaa - niin hyvässä kuin pahassa. Näin ollen kannattaa keskittyä siihen, mitä todella haluaa. Positiivisuuteen voi opetella pienin askelin. Ei se helppoa ole, mutta harjoituksen myötä koko ajan helpompaa.

Ja vielä: ainakaan helppo elämä ei kasvata. Onhan niitä kermaperseitä, joista ei löydy syvyyttä kaivamallakaan.

Minä olen oppinut elämästä paljonkin ihan koko elämäni ajan. Esim. sen, etten ikinä hauku ketään kermaperseeksi vailla syvyyttä, koska me emme voi koskaan uida toisen ihmisen ihon alle. Usein asiat ja ihmiset ovat aivan muuta kuin päällisin puolin näyttää.

Olen oppinut muun muassa näitä:

unelmiin kannattaa luottaa ja uskoa rohkeasti

aina on toivoa

asioilla on taipumus järjestyä

ihmissuhteissa rakkaus, kunnoittaminen ja toisen arvostaminen ovat tärkeitä asioita

keskustelukanavat kannattaa pitää auki niin puolisoon kuin lapsiinkin

kuunteleminen on vaikea taito

omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa paljon omilla ajatuksilla ja teoilla

elämä on sarja jatkuvia valintoja

lukeminen kannattaa aina

joskus on hyvä mennä oman mukavuusalueen rajojen yli

jne jne jne

olen menettänyt lapseni,ex-mieheni on kuollut,olen pitkäaikaistyötön,on monenlaisia fyysisiä sairauksia.Tuskin on elämä kohdellut silkkihansikkain.

tuohon tunteeseesi, että elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain. Kaiken keskellä olen saanut toivoa ja uutta voimaa esim. näiltä kahdelta taholta, ja haluaisin jakaa ne kanssasi. Kaikkea hyvää kaikesta huolimatta :) http://www.healingrooms.fi/?sid=4

http://www.rukousystavat.fi/index.php?lang=fi