Olen 40v eikä elämä ole opettanut minulle mitään.

kuulla, ettei joku koe oppineensa elmästä/elämältä mitään. Sehän on sama kuin sanoisi, ettei ole saanut elämältä mitään. Itse koen, että jo elämä sinänsä on lahja ja jokainen päivä antaa jotain uutta - useimmiten pieniä oivalluksia kuin kultajyviä.

En vaan tajua, miksi oppi vaikeuksista muka olisi, että elämä on paskaa. Yhtä hyvin voisitte ajatella, että selvittiinpä tästäkin.

Mä en ole ikinä tajunnut tätä. Mitä muuta vaihtoehtoa on kuin selvitä? Pakkohan sitä on jotenkin kituuttaa, ei täältä pois pääse sillä että päättää vaan että nyt tuli niin paha paikka etten nyt jaksa ja selviä. Huomenna on aina uusi päivä jonka läpi on jotenkin saatava raahauduttua ja kohdata taas se kaikki paska, ei sitä pääse mitenkään karkuun. Ei ihminen, jolla on vaikka lapsia, voi itseään tuosta vaan listiäkään vaikka tuntuisi et ei jaksa enää hetkeäkään. Pakko on vaan painaa eteenpäin, jaksoi tai ei, oli siinä mitään mieltä tai ei. Mut ei tuo kyllä mitään elämää tai selviytymistä minusta ole. Kitumista ennemminkin.

Eikä se, että olisi "selvinnyt" hengissä pois vaikka väkivaltaisesta parisuhteesta tarkoita, että olisi jotenkin voittajana selvinnyt. Mulla ainakin siitä vasta alkoi vuosien piina masennusta ja ahdistusta ja terapiassa käyntiä. Koko muu elämä oli aika jäähyllä, kun en vaan pystynyt muuhun. En usko, että olen vieläkään palannut siksi ihmiseksi mikä olin ennen tuota "kasvattavaa" kokemusta, en tiedä palaankokaan ikinä. Ainoa mitä mulle käytännössä jäi tuosta käteen monen elämästä tuhlatun vuoden lisäksi oli se, että mun perusluottamus ihmisiin sekä itseeni on saanut vakavia kolhuja.

moni on sanonu mulle,etten minä ainakaan olisi selvinnyt sun kokemuksista ja nyt taas,että koita pärjätä. mitä helvetin vaihtoehtoa mulle jää kun selvitä??

kyllä elämä on paskaa,ja aina vaan paskemmaksi se näköjään menee. aina pitäis olla pessimisti,niin ei pettyisi. ei mulle näköjään ole tarkoitettu rakkautta tai muutakaan hyvää.

Ja jos ei muuta niin elämä opettaa ainakin luopumista.

elämä on luopumisen lisäksi jatkuvia (väärien) valintojen tekemistä.

Mua ainakin vaivaa jatkuva väliaikaisuuden tuntu; mikään ei ole valmista tai kestävää.

Kun saisi elämässään edes yhden huolista vapaan päivän.

T. Nainen 52 v

Ja vielä: ainakaan helppo elämä ei kasvata. Onhan niitä kermaperseitä, joista ei löydy syvyyttä kaivamallakaan.

Minä olen oppinut elämästä paljonkin ihan koko elämäni ajan. Esim. sen, etten ikinä hauku ketään kermaperseeksi vailla syvyyttä, koska me emme voi koskaan uida toisen ihmisen ihon alle. Usein asiat ja ihmiset ovat aivan muuta kuin päällisin puolin näyttää.

Olen oppinut muun muassa näitä:

unelmiin kannattaa luottaa ja uskoa rohkeasti

aina on toivoa

asioilla on taipumus järjestyä

ihmissuhteissa rakkaus, kunnoittaminen ja toisen arvostaminen ovat tärkeitä asioita

keskustelukanavat kannattaa pitää auki niin puolisoon kuin lapsiinkin

kuunteleminen on vaikea taito

omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa paljon omilla ajatuksilla ja teoilla

elämä on sarja jatkuvia valintoja

lukeminen kannattaa aina

joskus on hyvä mennä oman mukavuusalueen rajojen yli

jne jne jne

eli että en ole oppinut mitään, ikää on 38. Tai siis en ainakaan mitään positiivista.



Olen oppinut vain sen, että olen ilmeisesti kaikille vastenmielinen ihmishylkiö, jonka yritykset pyrkiä ihmisten seuraan, olipa kyseessä kaveruuden tai seurustelusuhteen hakeminen, johtavat vain naurunalaiseksi tulemaan. Olen oppinut että minun on elettävä erakkona, vaikka en halua, koska ihmiset ei pidä minusta. Olen myös oppinut etten ole kovin hyvä työssäni enkä missään muussakaan, minulla ei ole mitään erityistä annettavaa maailmalle.



Henkisesti näen että viimeiset 5 vuotta on ollut taantumista minulle. Olen nimittäin luovuttanut. En jaksa enää yrittää mitään, koska aina kaikki mitä olen yrittänyt, on epäonnistunut. Yritän vaan kulutella aikaa joka päivä aamusta iltaan, ja odotan kuolemaa. Itse en aio kuoleman tuloa edesauttaa, ei minusta siihenkään ole, muuta kuin korkeintaan alkoholin liikakäytöllä jota olen alkanut harrastaa että tylsä aika tuntuisi kuluvan nopeammin.

Perhe kuollut, lapsuudentraumoja, kiusaamista, heittopussina olemista hoitavien tahojen kesken...jne. Ainoa asia, mikä näiden vuosien jälkeen on varmaa, on se ETTEI MIKÄÄN OLE VARMAA. Pitkäjänteisyys ja suunnittelu puuttuu elämästä, koska kokemus on opettanut että aina tapahtuu jotain mikä estää tekemästä asioita niin kuten suunnittelin. Mistään ei toisaalta kannata stressatakaan; selviän aina viime tingassa jotenkin, heittipä elämä eteeni mitä tahansa. Ihan turhaan olen mm. narskutellut kuolioon toisen puolen hampaani, yrittänyt itsaria sekä itkenyt satoja unettomia öitä.



Kunpa olisin tajunnut jo ihan nuorena, että tämä elämä on sellainen, josta ei voi muokata mieluistaan. Ja että minun pitää vain uskaltautua ajelehtimaan sen aalloilla.

iän myötä kasvaa ja kehittyä, ihan riippumatta siitä, onko elämä kohdellut hyvin vai ei. Jos joku ei opi ajan kuluessa mitään, niin ekana tulee mieleen, että ihminen on sellainen, joka ei kykene näkemään omia virheitään - silloinhan on vaikea oppia elämästä mitään kun aina on mielestään oikeassa, teki mitä vaan. Parhaiten kun oppii siitä, että tekee väärin, tiedostaa asian ja tahtoo oppia tekemään oiken.



Mutta toki muitakin syitä voi olla, voi olla esim. liian kyyninen, liian masentunut tai itsetunto olla liian huono, jotta kykenisi oppimaan ja näkemään asioita uudeella tavalla. Toivottavasti tällaiset asiat jossain vaiheessa saisi korjattua, on nimittäin kurjaa vanhentua, jos ei samalla koe edes saavansa viisautta ja elämänkokemusta katovan nuoruuden tilalle....

Kunpa olisin tajunnut jo ihan nuorena, että tämä elämä on sellainen, josta ei voi muokata mieluistaan. Ja että minun pitää vain uskaltautua ajelehtimaan sen aalloilla.

Tällaiseen minäkin olen päätynyt, kun elämä on lyönyt alas kaikki haaveeni järjestelmällisesti.

Mutta sitä aina mietin, miksi osalla ihmisestä asia ei mene näin ollenkaan, vaan päinvastoin tuntuu että he pääosin saavat mitä tavoittelevat. Oma veljeni on tällainen tapaus. Hän halusi vaimon ja neljä lasta. Hän sai vaimon ja tosin lapsia vain 3 tähän asti, mutta kumminkin. Hän halusi töihin ulkomaille. No lähtivät koko perhe Etelä-Saksaan töihin. Hän halusi tietyn kalliin auton, ja sai. Sai sellaisen asunnon kuin halusi. Opiskeli insinöörintutkintonsa päälle ekonomintutkinnon työn ohessa, ja palkka nousi vaan. Kaikki tuntuu tuolla elämän kultapojalla aina menevän putkeen, toisin kuin siskollaan jonka elämä on ollut pelkkää epäonnistumista ja sotkua.

t. 26

Voisin jatkaa listaani (mitä olen oppinut) vaikka kuinka pitkälle. Ihan yksi parhaimmista asioista elämässä on se, että elämä opettaa uutta ja aina tulee uusia kehitystehtäviä ja uusia mahdollisuuksia. Jos ei kerrasta opi, sama läksy tulee eteen uudelleen.

Voisin jatkaa listaani (mitä olen oppinut) vaikka kuinka pitkälle. Ihan yksi parhaimmista asioista elämässä on se, että elämä opettaa uutta ja aina tulee uusia kehitystehtäviä ja uusia mahdollisuuksia. Jos ei kerrasta opi, sama läksy tulee eteen uudelleen.

mutta ei ihan tosi kaikkeen voi itse vaikuttaa. ja totta on,että toiset saa elämään paremmat kortit. ja toiset on ku aku ankkoja;vaikka mitä tekisi,niin mönkään menee. ja toisia elämä kohtelee niin julmin rukkasin,että noi kauniit elämän viisaudet kuulostaa pilkalta.

Voisin jatkaa listaani (mitä olen oppinut) vaikka kuinka pitkälle. Ihan yksi parhaimmista asioista elämässä on se, että elämä opettaa uutta ja aina tulee uusia kehitystehtäviä ja uusia mahdollisuuksia. Jos ei kerrasta opi, sama läksy tulee eteen uudelleen.

mutta ei ihan tosi kaikkeen voi itse vaikuttaa. ja totta on,että toiset saa elämään paremmat kortit. ja toiset on ku aku ankkoja;vaikka mitä tekisi,niin mönkään menee. ja toisia elämä kohtelee niin julmin rukkasin,että noi kauniit elämän viisaudet kuulostaa pilkalta.

ja toiset negatiivisia asioita, ja toki myös se, mitä ihmisen elämässä tapahtuu, vaikuttaa siihen mitä oppii. Mutta se ei sulje pois sitä, että jotain pitäisi elämän aikana oppia....

[/quote]

mutta ei ihan tosi kaikkeen voi itse vaikuttaa. ja totta on,että toiset saa elämään paremmat kortit. ja toiset on ku aku ankkoja;vaikka mitä tekisi,niin mönkään menee. ja toisia elämä kohtelee niin julmin rukkasin,että noi kauniit elämän viisaudet kuulostaa pilkalta.

[/quote]

Jos yhtään lohduttaa, ei elämäni ole mitään ruusuilla tanssimista ollut. Minulla on ollut aika vaikea lapsuus ja nuoruus ja siksi osaan antaa arvoa ja iloita siitä, mitä minulla nyt. Eipä silti, että tämä aikuiselämäkään olisi aina ongelitta sujunut. Surua ja murhetta riittää, mutta minulla on aina ollut valtava elämisen ja oppimisen nälkä.



no 20 ja 30

Suurimman osan aikaa on ankeaa ja vaikeaa. Iloa on vähän. Ihmiset ovat ilkeitä ja pahoja eikä niihin juuri ole luottamista.

Kunpa olisin tajunnut jo ihan nuorena, että tämä elämä on sellainen, josta ei voi muokata mieluistaan. Ja että minun pitää vain uskaltautua ajelehtimaan sen aalloilla.

Tällaiseen minäkin olen päätynyt, kun elämä on lyönyt alas kaikki haaveeni järjestelmällisesti.

Mutta sitä aina mietin, miksi osalla ihmisestä asia ei mene näin ollenkaan, vaan päinvastoin tuntuu että he pääosin saavat mitä tavoittelevat. Oma veljeni on tällainen tapaus. Hän halusi vaimon ja neljä lasta. Hän sai vaimon ja tosin lapsia vain 3 tähän asti, mutta kumminkin. Hän halusi töihin ulkomaille. No lähtivät koko perhe Etelä-Saksaan töihin. Hän halusi tietyn kalliin auton, ja sai. Sai sellaisen asunnon kuin halusi. Opiskeli insinöörintutkintonsa päälle ekonomintutkinnon työn ohessa, ja palkka nousi vaan. Kaikki tuntuu tuolla elämän kultapojalla aina menevän putkeen, toisin kuin siskollaan jonka elämä on ollut pelkkää epäonnistumista ja sotkua.

t. 26

Niin naivilta kuin se kuulostaakin, uskon oikeasti siihen, että ihminen voi vaikuttaa omilla ajatuksillaan ja asenteellaan siihen, mitä elämässä tapahtuu. Tietenkään kukaan ei voi vaikuttaa kaikkeen, mutta ainakin oman suhtautumistapansa voi vapaasti valita.

Koska olin pitkäaikaistyötön, hain innosta puhkuen työkkärin kurssille- ja pääsinkin. Kurssilla vaan en oppinut mitään uutta ja tylsistyin, kun opettajan aika meni perusasioiden kertaamiseen. Kurssiin kuului työharjoittelu, sain viime tingassa paikan. Se olikin mieluisa, mutta työnantaja paljastui aikamoiseksi kusipääksi ja yritti saada minua ylitöihin, vaikeisiin työaikoihin jne. Kaiken sain selvitettyä jotenkin ja koska työtodistukseni oli erinomainen, kuvittelin että voisin hakea firmasta avointa paikkaa. Ja minähän hain- sitä saamatta. Tilalle tuli taas kerran uusi harjoittelija.



No, en pienestä pahastunut vaan yritin vieläkin jotain. Hain töitä jatkuvasti, nimenomaan matalapalkka-alan perustöitä, jonne kaltaiseni pitkäaikaistyötön saattaisi kelvata. Pääsin pariin työhaastatteluun, mutta siihen se jäikin. Vikassa haastattelussa työnantaja nöyryytti minua asiakkaidensa edessä, pilkaten vaatteitani (ihan tavalliset, siistit ja pestyt vaatteet, mm. neuletakki ja suorat housut). Kun astuin ulos paikasta ja pääsin kulman taakse, repesin itkuun. Kuukausia hain töitä ja tässä saldo? Rohkaistuin vielä kerran hakemaan yhteen paikkaan, jonne haluttiin nopeasti apulainen ja niinpä soitin illalla, koska ilmoituksessa luki että soitot ihan mihin aikaan tahansa: työnantaja tuhahteli soittoajalleni ja kertoi ylimalkaisesti, kuinka hakijoita oli jo "ainakin kolmekymmentä". Pysyin puhelun ajan jämptinä ja asiallisena, mutta vastapuoli lähinnä soitti suutaan ja elvisteli. Puhelu loppui siihen, että hän teki armeliaan tarjouksen ilmaisesta työharjoittelusta. En mennyt, koska halusin oikeisiin palkkatöihin ja minulla oli jo kokemusta työharjoittelusta. Lopetin työnhaun hiljakseen ja jos lähetin vielä satunnaisia hakemuksia jonnekin, en koskaan saanut niihin vastausta.



Onhan se aika lamaannuttava fiilis, kun ei kelpaa edes niihin paskaduuneihin ja elää yhteiskunnassa, jossa työnteko määrittää ihmisarvon. Toisaalta, kun elämä menee eläessä syrjäytyneenä, kaikesta "ulkona", niin sitä lakkaa pikkuhiljaa välittämästä.

Mäkin hain ja hain ja hain työpaikkoja sitkeästi ja lannistumatta vuosikausia mutta ei mua kukaan huoli töihin. Mä olen nyt päättänyt lopettaa koko työnhaun tykkänään ja olen vaan. Pienet on tulot mutta hyvä mieli silti.

Koska olin pitkäaikaistyötön, hain innosta puhkuen työkkärin kurssille- ja pääsinkin. Kurssilla vaan en oppinut mitään uutta ja tylsistyin, kun opettajan aika meni perusasioiden kertaamiseen. Kurssiin kuului työharjoittelu, sain viime tingassa paikan. Se olikin mieluisa, mutta työnantaja paljastui aikamoiseksi kusipääksi ja yritti saada minua ylitöihin, vaikeisiin työaikoihin jne. Kaiken sain selvitettyä jotenkin ja koska työtodistukseni oli erinomainen, kuvittelin että voisin hakea firmasta avointa paikkaa. Ja minähän hain- sitä saamatta. Tilalle tuli taas kerran uusi harjoittelija.

No, en pienestä pahastunut vaan yritin vieläkin jotain. Hain töitä jatkuvasti, nimenomaan matalapalkka-alan perustöitä, jonne kaltaiseni pitkäaikaistyötön saattaisi kelvata. Pääsin pariin työhaastatteluun, mutta siihen se jäikin. Vikassa haastattelussa työnantaja nöyryytti minua asiakkaidensa edessä, pilkaten vaatteitani (ihan tavalliset, siistit ja pestyt vaatteet, mm. neuletakki ja suorat housut). Kun astuin ulos paikasta ja pääsin kulman taakse, repesin itkuun. Kuukausia hain töitä ja tässä saldo? Rohkaistuin vielä kerran hakemaan yhteen paikkaan, jonne haluttiin nopeasti apulainen ja niinpä soitin illalla, koska ilmoituksessa luki että soitot ihan mihin aikaan tahansa: työnantaja tuhahteli soittoajalleni ja kertoi ylimalkaisesti, kuinka hakijoita oli jo "ainakin kolmekymmentä". Pysyin puhelun ajan jämptinä ja asiallisena, mutta vastapuoli lähinnä soitti suutaan ja elvisteli. Puhelu loppui siihen, että hän teki armeliaan tarjouksen ilmaisesta työharjoittelusta. En mennyt, koska halusin oikeisiin palkkatöihin ja minulla oli jo kokemusta työharjoittelusta. Lopetin työnhaun hiljakseen ja jos lähetin vielä satunnaisia hakemuksia jonnekin, en koskaan saanut niihin vastausta.

Onhan se aika lamaannuttava fiilis, kun ei kelpaa edes niihin paskaduuneihin ja elää yhteiskunnassa, jossa työnteko määrittää ihmisarvon. Toisaalta, kun elämä menee eläessä syrjäytyneenä, kaikesta "ulkona", niin sitä lakkaa pikkuhiljaa välittämästä.

että siitä hauskasta pienestä tissuttelusta voi tosiaan tullakin suuri ja vakava riesa, josta eroon pääseminen on jokseenkin hankalaa...



Luulin myös, ettei lapset siitä kärsi, jos pari bissee illalla ottaa...



Nyt tiedän toisin, kadun tyhmyyttäni.

mitään, sinulla ei ole ollut motivaatiota oppia ja kehittyä. Kaiken oppimisen taustalla on motivaatio. Ei kenellekään voi väkisin mitään opettaa.

ja pienikin positiivisuus leimataan paskanjauhannaksi. Ehkäpä tuossa onkin syy miksi vellotte pohjamudissanne.

Itse koin surkeat kotiolot, paskan teiniajan sekä nuori aikuisuuskin oli aikamoista mustassa suossa rämpimistä. Jossain vaiheessa kesken negatiivisuuden syövreiteä tajusin pikkuhiljaa monien esimerkkien kautta, että perkele mun paskan elämän aiheuttaja nyt aikuisena olen minä itse!

Minä teen oman elämäni. Lapsena en voinut, teininä en tajunut. Mä en ole sama kuin menneisyyteni, voin uudistua joka hetki ja olla parhain mahdollinen versio itsestäni. Mulla on vapaa valinta aikuisena. Täällä on niin paljon pahemminkin kärsineitä ihmisiä kuin minä ja he ovat kääntäneet muo kokemukset kärsimyksestä tiedoksi jolla auttavat muita.



Jokaisella ihmisellä on elämässään kärsimyksentäyteisiä hetkiä.

ja pienikin positiivisuus leimataan paskanjauhannaksi. Ehkäpä tuossa onkin syy miksi vellotte pohjamudissanne.

Itse koin surkeat kotiolot, paskan teiniajan sekä nuori aikuisuuskin oli aikamoista mustassa suossa rämpimistä. Jossain vaiheessa kesken negatiivisuuden syövreiteä tajusin pikkuhiljaa monien esimerkkien kautta, että perkele mun paskan elämän aiheuttaja nyt aikuisena olen minä itse!

Minä teen oman elämäni. Lapsena en voinut, teininä en tajunut. Mä en ole sama kuin menneisyyteni, voin uudistua joka hetki ja olla parhain mahdollinen versio itsestäni. Mulla on vapaa valinta aikuisena. Täällä on niin paljon pahemminkin kärsineitä ihmisiä kuin minä ja he ovat kääntäneet muo kokemukset kärsimyksestä tiedoksi jolla auttavat muita.

Jokaisella ihmisellä on elämässään kärsimyksentäyteisiä hetkiä.

Mitä konkreettisesti teit? Millaisia ne sun ongelmat olivat, jotka olivat tehneet elämästäsi paskaa?

Mullakin on ollut näitä oivalluksen hetkiä useita elämässä. Olen innosta puhkuen ryhtynyt toimeen ottaakseni elämääni omiin käsiini. Ja vituiksi on kaikki mennyt, pääosin siitä syystä, että synnynnäiseltä persoonaltani olen vain liian sisäänpäinkääntynyt ja outo kelvatakseni mihinkään niistä asioista, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Kaikista kehittymisyrityksistä huolimatta ulkopuolelta tuleva palaute iskee aina kerta kerran jälkeen naamaan: en ole oikeasti onnistunut toisenlaiseksi muuttumaan, vaikka kuvittelin sen olevan mahdollista. Mulle kun se, mikä on ollut huimaa kehitystä aiempaan, on muille edelleen jotain normaaliin verrattuna liian outoa ja epänormaalia ja sulkeutunutta, vaikka tsemppaisin ihan helvetistä koko ajan. En vaan osaa.

Saldo on se, että koen ettei munlaiselleni ihmiselle kerta kaikkiaan ole tässä maailmassa mitään käyttöä. Ei tämmöinen kelpaa kellekään kumppaniksi, ei tämmöistä kaivata mihinkään työhön. Nyt aikuistuttua on vähän helpottanut, kun olen alistunut siihen ettei mulla olekaan tämmöisenä samaa ihmisarvoa, samoja oikeuksia onneen kuin muilla "normaaleilla". En enää vertaa itseäni toisiin, sure niin paljoa sitä että muut saavat osakseen rakkautta, perustaa perheitä, luoda uraa mielenkiintoisissa työpaikoissa. Tehdä siellä työkseen juuri jotain, joka auttaa muita ihmisiä, on tarpeellista ja tärkeää. Mut potkittiin pihalle vapaaehtoistyöstäkin, kun en ollut oikeanlainen tyyppi.

Itse tunnen itseni täällä niin turhaksi. Ei mulle ole mitään paikkaa tässä maailmassa. Ainoa syy miksi pysyttelen elossa on se, että tiedän kokemuksesta miten järkyttävän kova paikka läheisen itsemurha on perheelle. Sitten kun vanhempani kuolevat, luultavasti annan vaan itseni hiipua pois.