Lue keskustelun säännöt.
Miksi, oi miksi näitä uusperhekuvioita???
14.01.2013 |
Mä en voi kun ihmetellä näitä ihmisten ongelmia uusperheittensä kanssa! On erilaisia kasvatusnäkemyksiä, lasten eriarvoista kohtelua, sumplimia exien, nyxien jne. kanssa...
Miksi te uusperheelliset haluatte välttämättä pistää kaksi erillistä PERHETTÄ samaan pakettiin? Se on täysin eri asia, kuin yhdistää kaksi aikuista yksineläjää samaan talouteen. Mä säälin varsinkin vähän vanhempia lapsia, joilla ei ehkä ole mitään sanavaltaa siihen, kuka heidän kotiinsa muuttaa ja montako omaa lastaan tuo mukanaan "uusiksi sisaruksiksi".
En tietenkään ehdota että eronneet ei saisi löytää uutta onnea, mutta pakkoko ne perheet on aina yhdistää? Miksei voisi elää omissa talouksissa ja tapailla ja viettää aikaa yhdessä muuten? Mitäs sitten jos uusperhekin hajoaa, taas on lapsilla uusi rikkinäinen koti. Pelkän seurustelun loppuminen ei olisi lapsille niin radikaalia.
Jos itselleni joskus ero tulisi, en koskaan ryhtyisi mihinkään uusperhekuvioihin, vaan oma turvallinen pysyvä koti mulle ja lapsille.
Kommentit (77)
Mun tyttäreni on 14-vuotias. Kerran tänä aikana hairahduin lyhyisiin naimisiin miehen kanssa, ja niinhän se vaan meni että mies rupesi hylkimään tyttöä alun lahjomisen ja muun mielistelyn jälkeen. Se loppuikin sitten siihen, ja nyt ollaan oltu kuusi vuotta ilman ylimääräisiä asukkeja kodissamme. Ihanaa ja helppoa.
Tyttö on kiitellyt monesti, että ihanaa ettei kodissamme ole vieraita ihmisiä. Ikinä ei tarvitse kuunnella riitoja tai muuta ikävää vääntöä. Kumppaneita on toki mulla ollut, mutta niitä ei raahattu meille majailemaan. Hoidan seurusteluni muualla.
muistaakseni aika suuri osa isäpuolen luona kasvavista tytöistä joutuu kestämään seksuaalista ahdistelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee hieman sellainen olo, että nämä uusperheitä pilkkaavat ovat itse hyvin onnettomia omassa liitossaan. Minä olen ainakin onnellinen, että älysin erota lapseni isästä. Olen huomattavasti rakastuneempi, onnellinen, saan hyvää seksiä ja hyväntuulisuus säteilee myös ympäristööni!
Tottakai perheitä on monenlaisia -on onnistuneita ja ei-niin-kovin onnistuneita virityksiä. Mutta on olemassa naistyyppi, tiedätte varmaan mitä tarkoitan, jolla on joku jumalaton vimma a) muuttaa yhteen jokaisen vastaantulevan ukon kanssa ja b) hankkia lapsi jokaisen jorman kanssa.
Lopputulemana on sitten plus 40-vuotias 3-4 lapsen äiti, joilla on vähintään 2-3 eri isää. Ja sitten se tapaa sen unelmiensa prinssin (jolla ehkä pari-kolme omaa muksua) ja kuukauden jälkeen ollaan muuttamassa uudelle paikkakunnalle johonkin rintamamiestaloon ja sitten koko soma pesue murrosikäisiä sinne samaan taloon. ja karmee suru kun ei sitä yhteistä rakkauden hedelmää enää saada.
Seurustelkaa nyt edes puoli vuotta sen ukon kanssa ja käykää vaikka lomilla koko pesue yhdessä, mutta mä en kanssa tajua miksi aina ensimmäisenä pitää perustaa se yhteinen koti ja sitten todeta kahden vuoden päästä ettei se taas(kaan) toiminut.
lapsensa tarjolle.
Mun tyttäreni on 14-vuotias. Kerran tänä aikana hairahduin lyhyisiin naimisiin miehen kanssa, ja niinhän se vaan meni että mies rupesi hylkimään tyttöä alun lahjomisen ja muun mielistelyn jälkeen. Se loppuikin sitten siihen, ja nyt ollaan oltu kuusi vuotta ilman ylimääräisiä asukkeja kodissamme. Ihanaa ja helppoa.
Tyttö on kiitellyt monesti, että ihanaa ettei kodissamme ole vieraita ihmisiä. Ikinä ei tarvitse kuunnella riitoja tai muuta ikävää vääntöä. Kumppaneita on toki mulla ollut, mutta niitä ei raahattu meille majailemaan. Hoidan seurusteluni muualla.
muistaakseni aika suuri osa isäpuolen luona kasvavista tytöistä joutuu kestämään seksuaalista ahdistelua.
Tulee hieman sellainen olo, että nämä uusperheitä pilkkaavat ovat itse hyvin onnettomia omassa liitossaan. Minä olen ainakin onnellinen, että älysin erota lapseni isästä. Olen huomattavasti rakastuneempi, onnellinen, saan hyvää seksiä ja hyväntuulisuus säteilee myös ympäristööni!
_asioiden_ tai _ilmiöiden_ arvostelu toisistaan. Ei kai kukaan tosissaan pilkkaa uusperheissa eläviä ihmisiä henkilöinä, vaan enemmän kaiketi arvostellaan uusperheitä nykyajan muoti-ilmiönä.
Ei kaikkea tarvitse ottaa lapsellisesti nokkiinsa, vaan asioista voi keskustella asiatasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsensa tarjolle.
Mun tyttäreni on 14-vuotias. Kerran tänä aikana hairahduin lyhyisiin naimisiin miehen kanssa, ja niinhän se vaan meni että mies rupesi hylkimään tyttöä alun lahjomisen ja muun mielistelyn jälkeen. Se loppuikin sitten siihen, ja nyt ollaan oltu kuusi vuotta ilman ylimääräisiä asukkeja kodissamme. Ihanaa ja helppoa.
Tyttö on kiitellyt monesti, että ihanaa ettei kodissamme ole vieraita ihmisiä. Ikinä ei tarvitse kuunnella riitoja tai muuta ikävää vääntöä. Kumppaneita on toki mulla ollut, mutta niitä ei raahattu meille majailemaan. Hoidan seurusteluni muualla.
muistaakseni aika suuri osa isäpuolen luona kasvavista tytöistä joutuu kestämään seksuaalista ahdistelua.
ajaa teinitytön ruumiillisen koskemattomuuden edelle...
Tai jos eroaa, niin pitää sitten elää kurissa ja nuhteessa koko loppuelämänsä ja opettaa lapsensakin sille, että miehet ovat pahoja ja niistä on pidettävä näpit erossa! Aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en voi kun ihmetellä näitä ihmisten ongelmia uusperheittensä kanssa! On erilaisia kasvatusnäkemyksiä, lasten eriarvoista kohtelua, sumplimia exien, nyxien jne. kanssa...
Miksi te uusperheelliset haluatte välttämättä pistää kaksi erillistä PERHETTÄ samaan pakettiin? Se on täysin eri asia, kuin yhdistää kaksi aikuista yksineläjää samaan talouteen. Mä säälin varsinkin vähän vanhempia lapsia, joilla ei ehkä ole mitään sanavaltaa siihen, kuka heidän kotiinsa muuttaa ja montako omaa lastaan tuo mukanaan "uusiksi sisaruksiksi".
En tietenkään ehdota että eronneet ei saisi löytää uutta onnea, mutta pakkoko ne perheet on aina yhdistää? Miksei voisi elää omissa talouksissa ja tapailla ja viettää aikaa yhdessä muuten? Mitäs sitten jos uusperhekin hajoaa, taas on lapsilla uusi rikkinäinen koti. Pelkän seurustelun loppuminen ei olisi lapsille niin radikaalia.
Jos itselleni joskus ero tulisi, en koskaan ryhtyisi mihinkään uusperhekuvioihin, vaan oma turvallinen pysyvä koti mulle ja lapsille.
En myöskään suvaitse neekereitä ja valkosia samaan perheeseen!
Se nyt ei vaan käy, se on rumaa ja maailmalle väärin!
kannattaa lopettaa ne ydinperheleikit uusperheessä. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Perhe elää tavallaan ja siinä voi kulkea ns. etälapset, jos se kaikille sopii. Jos ei sovi, pitää perheen elää sitten omaa elämäänsä. Ennen oli elämä paljon helpompaa, kun miesten ei tarvinnut leikkiä superisää vaan sai rauhassa hoitaa edes uuden suhteen lapset kunnolla. Nyt pitää muodon vuoksi teeskennellä, että kiinnostaisi eksän kanssa tehdyt lapset. Ei miehiä kiinnosta. Tai harvoin kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti olisi hyvä rauhassa rakentaa sitä kuviota ja mennä lasten ehdoilla eikä toteuttaa yhteenmuuttoja ja alttarille astumisia omien fiilisten mukaisesti.
Minä olen ydinperheestä ja mies taas sai 7-vuotiaana isäpuolen ja 2 siskopuolta, joiden kanssa muutti saman katon alle. Eriarvoista kohtelua ei ole ollut ja siskot ovat tärkeitä ja rakkaita, joista ei tuota puoliliitettä käytetä. Myös uusi isä ja meidän lasten vaari on aivan ihana ihminen ja tiedän mieheni olevan kiitollinen siitä, että heidät elämäänsä on saanut.
Isäpuolen tärkeästä ja rakkaasta asemasta huolimatta myös pappa (miehen biologinen isä) on erittäin tärkeä niin lapsillemme kuin miehellenikin. Pidän tätä kaikkea vain rikkautena omien lapsieni kohdalla. Koskaan ei voi elämässä olla liikaa rakastavia ja välittäviä aikuisia :)
jos mä joskus eroan! =D Katsotaanpa asiaa sitten uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ette itse ole kokeneet eroa kauden suhteen syntymistä, niin paha on mennä hurskastelemaan, että "minä en koskaan tekisi". Jokainen perhe on erilainen ja myös perheenjäsen. Joillakin menisi mahdottoman mukavasti jos entinen puolisoni tietoisesti aiheuttaisi vaikeuksia.yksilöstä siis kiinni. Meillä on ollut ainakin paremmin kaikki kuin ydinperheessä. Ja on saatu sovittua, miehen ex:stä huolimatta kaikki asiat MEIDÄN perheen sisällä.
Olen yksinhuoltaja ja seurustellut miesystäväni kanssa pari vuotta. Seurustelumme on nykyään hyvin tiivistä, vaikka molemmilla on vielä omat asunnot. En ihan äkkiä muista, että milloin olisimme olleet yksikseen kotona muulloin kuin toisen ollessa töissä. Myös lapseni on tietysti tässä arjessa mukana ja miesystäväni kanssa samassa tilassa joka päivä. Haluamme viettää aikaamme yhdessä. Jos eroaisimme, olisi ero ihan varmasti radikaali muutos myös lapsen arkeen.
Onko tilanteeni nyt kuitenkin parempi ja hyväksyttävämpi kuin se olisi silloin, jos luopuisimme toisesta kodista kokonaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen toiseksi nimeksi voi valita sellaisen mistä muistaa helposti, kenen lapsi se nyt olikaan, tyyliin Antinpoika.
päättyy eroon... Ja näin siis sanovat tilastot...
että joillekin omat halut menee lasten edelle.
Mitäs sinä muiden elämästä mitään tiedät?
Se kertoo jo aika karua kieltään siitä, miten upeaa ja ihanaa on elellä uusperheessä.