Lue keskustelun säännöt.
Ystävästäni tuli kyvytön saatuaan toisen lapsensa
13.01.2013 |
Olen monta kuukautta nyt myötäillyt ja mennyt heidän mukaansa, tietenkin, kun se on minulle helpompaa yhden lapsen kanssa.
Mutta luulisi sen rutiinin tulleen jo nyt niin hyväksi, ettei pitäisi kaiken olla niin vaikeaa kuin alussa uudessa tilanteessa.
Minä kuljen aina heidän suuntaansa leikkimään ja ollaan kahviteltu aina hänen luonaan siitä asti, kun toinen lapsi syntyi. Eikä siinä mitään ongelmaa, matka on suht lyhyt ja taapero jaksaa usein sen suuntaansa kävelläkkin ja saa siinä samalla hyvää liikuntaa ja opetusta liikenteessä kulkemisesta.
Nyt kun olen muutamia kertoja jättänyt menemättä, kun hän on meitä kutsunut leikkipuistoon, niin sain kiukkuista viestiä vastaukseksi siitä, kun ei enää ollenkaan käydä.
Olen tässä myös suunnitellut pitäväni kahvikutsuja, siis ihan päiväsaikaan viikonloppuna, vanhalle tyttöporukalle, mutta ystäväni ilmoitti, että hän ei viitsi tulla niin pitkää matkaa vauvan ja taaperon kanssa, kun eivät ehdi olla kuin hetki aikaa, kun pitää päästä takaisin kotiin ennenkuin vauva herää.
Muutenkin kaikki on suurta tuskaa kauppareissuista lähtien nykyään, ainakin juttujen perusteella.
Kuinka kauan tässä nyt pitää vielä myötäillä ja myötäelää hänen perhe-elämänsä rankkuutta (luonnollisesti minun ongelmani vähätellään aina, kun ei ole "kuin tuo yksi"). Olisi kiva saada vanha ystävä takaisin.
Kommentit (36)
Tämä ei kuitenkaan ennusta tulevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja herrajumala sentään kun yhden ison taaperon kotiäidiltä menee ihan puoli tuntia siirtyä...
Mistä ihmeestä ap olisi kateellinen? Ettei ole itse tehnyt väkisin toista lasta liian pienellä ikäerolla(koska muutkin tekee), ja tehnyt elämäänsä yhtä hankalaksi ja vaikeaksi kuin kaverinsa? Mieletöntä logiikkaa! :D
Itse kykkii kotona ison lapsen kanssa ja käyttää elämänsä muiden kyyläämiseen.
Kateus suorastaan narskuu tuossa ap:n vuodatuksessa.
Noh mulla kaksi lasta ja ikäeroa heillä 11kk.
Ensimmäisen kanssa asiat kulkivat kuin itsestään mutta toisen tullessa taloon tilanne nyt vain muuttui.
Edelleen mulle "vaikeaa"lähteä noiden kanssa minnekään.
Sanotaan näin että olen ollut todella uupunut ja stressaantunut ja kotona asiat ovat sentään jotenkuten pyörineet. Kyläilyt usein saavat päikkärit sekaisin ja väsyneelle äidille sekin jo saattaa olla liikaa.
Itse koin vaikeaksi sen kun en voinutkaan huomioida vauvaa 100% kuten esikoista.
Ei ollutkaan aikaa höyrytellä luomukasviksia ja muutenkin hoitaa asioita ns.täydellisesti.
Meidän kakkonen lisäksi helvetillisen huono nukkuja edelleen(pahin kuitenkin ohi).
Minun henkinen palautuminen tuosta kaikesta kesti siis huomattavasti pidempään kuin ehkä normaalista synnytyksen jälkeen.
Sen minkälainen äiti olen ja mikä on lapsille parasta jouduin toisen jälkeen päivittämään.
Siinä kestää että voi ottaa "iisisti" kun onkin yhtäkkiä kaksi pientä ja vieläkään ei silmät ole selkään kasvaneet.
Antakaa ihmiset armoa ja aikaa mammakavereille. En minä ainakaan tietoisesti halua olla hankala mutta uupumus ylittää niin monta muuta hyvääkin tunnetta alleen.
Oletkohan hieman vähälahjainen tapaus, kun et ymmärrä mikä on perhe? Ap:llähän on perhe, ymmärsin että hänellä on oma lapsi. Yksi aikuinen ja yksi lapsi on perhe jo. Tosin ap:llä on varmasti myös mies, joten jos vihjaat perheettömyydellä yksinhuoltajuutta, en usko että näinkään on. Taisi aika pahasti nyt kolahtaa sulle johonkin herkkään paikkaan jokin seikka näissä kirjoituksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei itse jaksa lontia sinne ystävän luo, vaan haluaisi kököttää kakaransa kanssa kotipihassa.
Varsinainen äiti siis.
Yhden ison lapsen kotiäidit on varsinaisia kyvyttömyyden huippuja. Ja naurettavia.
Ehkä jossain sisimmässäsi olet kadekin, että ystävälläsi on uusi vauva ja sen takia et pysty samaistumaan hänen tilanteeseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden lapsen kanssa vaan helpompi lähteä. Aiks paljon minäkin olin kotona poikieni kanssa, mutta nyt mun pojat on jo koululaisia. Toiset vaan on huonoja lähtemään ja se vaan pitää hyväksyä. Se vauva-aika on niin lyhyt, että olkoon vaavi kotonansa.
me taaperon kanssa "lonnitaan" paikanpäälle (meillä ei edes ole autoa, joten kuljetaan muutenkin jokapaikkaan aina kävellen tai pyörällä), mutta en pidä siitä, että ystäväni ottaa sen nykyään itsestään selvänä. Siksi kysyinkin, että miten kauan menee, että se arki taas normalisoituu helpommaksi, kun toinen vauva on tullut taloon? Ja niinkuin kerroin, olen tarjonnut apuani, useampaankin otteeseen ja tietenkin ymmärrän, että ystävälläni on vaikeampaa nyt kahden pienen lapsen kanssa, mutta ei sekään kai oikeuta vähättelemään minua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ihan puoli tuntia liikut.
Jos kerran sinä sen mielelläsi lonnit, niin mikä on ongelma????
Mikä on normaali? Sinäkö sen määräät, mikä on normaalia?
Selvästikään hän ei halua apuasi.
Ja kyllähän sinä olet luuseri. Kökötät kotona yhden lapsen kanssa ja koet puolen tunnin ulkoilun ylivoimaiseksi... On ihan itsestäänselvää, että kaltaisiasi vähätellään ja nauretaan.
kun ihan puoli tuntia liikut.
Jos kerran sinä sen mielelläsi lonnit, niin mikä on ongelma????
Mikä on normaali? Sinäkö sen määräät, mikä on normaalia?
Selvästikään hän ei halua apuasi.
Ja kyllähän sinä olet luuseri. Kökötät kotona yhden lapsen kanssa ja koet puolen tunnin ulkoilun ylivoimaiseksi... On ihan itsestäänselvää, että kaltaisiasi vähätellään ja nauretaan.
kutittaa, kun on noin paha olla?
Etkö vain ymmärrä lukemaasi vai pitääkö vain saada purkaa pahaa oloa vai kolahtiko? Sulle pitää elämä olla helpointa eikä koskaan tarvi ajatella ketään muuta ja sitten aletaan kiukuttelu, kun muut eivät teekään niinkuin sinä haluat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun tämä ns. ystävä onkin uskaltanut ottaa askelen seuraavaan vaiheeseen, eikä enää kiltisti leiki kotia ap:n kanssa.
Ja odottelisin josko vaihe menee ohi kun vauva täyttää vuoden. Itseäni ja ystävieni vauvavuosia seurattuani, olen huomannut sen, että monet muuttuvat erilaisiksi kuin ennen tai tietyt luonteenpiirteet, kuten kontrollointi, voimistuu. Voi ihan olla, että ystävälläsi on pelkoja, masennusta, alakuloisuutta, väsymystä tai jotain muuta, joka sitten ilmenee kaiken hankalaksi kokemisena. Vauva voi olla ihan helppokin tapaus, mutta hormonit ja mieli vain ovat sekaisin.
Sinuna siis odottelisin kärsivällisesti. Vähän voit harventaa tapaamisväliä, mutta kokonaan en vielä luopuisi ystävästä. Ymmärrän toki, että ärsyttää.
Itselläni on kolme pientä lasta niin, että ensimmäisen ja viimeisen ikäero on 3v2kk. Tästä näkökulmasta käsin yhden lapsen kanssa liikkuminen ja lähteminen tuntuu taivaalliselta oli lapsi sitten millainen tahansa. Kahden lapsen kanssa lähteminen tuntuu myös suhteellisen helpolta. Silti olen aina pyrkinyt toteuttamaan periaatetta vuoroin vieraissa ja myös liikkumaan lasten kanssa kolmestaankin kirjastossa, kaupungilla ja kaupassa, vaikka raskasta ja hikistä se onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai no, hänellä edelleen vain se yksi lapsi.
Meillä on toinenkin, ikäeroa 2,5 vuotta.
Ekan kanssa me tapailimme leikkitreffien merkeissä, mutta kun saimme tämän tokan, en enää jaksanut hyppiä tämän tuttavani pillin mukaan.
Hän on täysin joustamaton käskyttäjä ja minulta meni halu hypätä kaikessa hänen sääntöjensä mukaan.
Meillä kun on kaksi lasta, ei se seuran tarvekaaan ollut enää niin akuutti. Ja sitä lapsiperheen elämää tulee muutenkin.
Hän ei jotenkin päässyt kiinni koko lapsiperhe-elämään ja nyt he elelevät sen ainokaisensa kanssa kuin se lapsikin olisi pikkuaikuinen.
Ei jaksa tuollaisia.
Ja odottelisin josko vaihe menee ohi kun vauva täyttää vuoden. Itseäni ja ystävieni vauvavuosia seurattuani, olen huomannut sen, että monet muuttuvat erilaisiksi kuin ennen tai tietyt luonteenpiirteet, kuten kontrollointi, voimistuu. Voi ihan olla, että ystävälläsi on pelkoja, masennusta, alakuloisuutta, väsymystä tai jotain muuta, joka sitten ilmenee kaiken hankalaksi kokemisena. Vauva voi olla ihan helppokin tapaus, mutta hormonit ja mieli vain ovat sekaisin.
Sinuna siis odottelisin kärsivällisesti. Vähän voit harventaa tapaamisväliä, mutta kokonaan en vielä luopuisi ystävästä. Ymmärrän toki, että ärsyttää.
Itselläni on kolme pientä lasta niin, että ensimmäisen ja viimeisen ikäero on 3v2kk. Tästä näkökulmasta käsin yhden lapsen kanssa liikkuminen ja lähteminen tuntuu taivaalliselta oli lapsi sitten millainen tahansa. Kahden lapsen kanssa lähteminen tuntuu myös suhteellisen helpolta. Silti olen aina pyrkinyt toteuttamaan periaatetta vuoroin vieraissa ja myös liikkumaan lasten kanssa kolmestaankin kirjastossa, kaupungilla ja kaupassa, vaikka raskasta ja hikistä se onkin.
hormoneita minäkin olen pitänyt syyllisenä. Jotenkin vain loukkaannuin hänen käytöksestään, mutta ei ehkä itse huomannut olevansa tyly. No ei tässä auta kuin odotella. Harmittaa vaan, kun menen kohta töihin ja emme näe sitten läheskään niin usein.
Ap
Jos olet ystävä, yrität ymmärtää.