Vituttaa,kellään muulla lellittyä +30 kotona?

Tässä tapauksessa miehen vanhaemmat ei ole järin vanhoja 60v.

Miehen vanhemmat tosiian ei ole kovin vanhoja 60v ja ei sen varakkaampia kuin mekään. Appi on metallityöläinen ja anoppi palkanlaskia.

varsinkin, kun luin myös tuon viimeisen kertomuksesi siitä, kuinka mies ei edes kertonut kihloistanne vanhemmilleen.



Ensimmäinen reaktioni on, että "JUOKSE JA LUJAA". Mies on niin kiinni vanhemmissaan, ettei edes kykene kertomaan heille, että hänellä on nyt puoliso ja oma elämä. Kotinnehan on vain lapsuudenkodista hieman erillään oleva oma huone, jonne äiti hoitaa ruuat ja hammastahnatkin, kalsareista puhumattakaan.



Mua kauhistuttaisi ajatuskin, että saisin lapsen tuollaisen miehen kanssa. On aivan satavarmaa, että jos anoppi päättää huseerata lapsenlastaan hoitamassa eri tavalla kuin sinä äitinä haluaisit - niin arvaapa sanooko mies mitään äidilleen ja kumman puolella hän on?! Yäk ja iik.



Ja korostan, että mielipiteeni ei perustu rahalahjoituksiin, sehän on usein vain järkevä tapa ja fiksua verosuunnittelua, ne on nuo ruokakassit, kalsarit, hammastahna ja ruokatunnit, jotka saavat karvani kertakaikkiaan pystyyn.

Eikös tollasista summista pitäis mennä jo lahjavero?

Minusta vaikutti siltä, että ison ongelma on se, että mies ei tottele! Se pahus näkee vanhempiaan päivittäin, vaikka sen pitäisi ymmärtää ne hylätä.



Sen verran ymmärsin, että miehesi ei tajua verosuunnittelusta itse mitään, joku 250 e/kk lyhennys on aivan tarpeettoman pieni eli mies pankkiin neuvottelemaan lainanmaksu uusiksi.



Ja senkin ymmärsin, että sinua ottaa päähän se, että mies pitää rahansa itsellään eikä anna niitä tuhlattavaksesi.

Oletin ja pidin itsestään selvyytenä,kun menimme kihloihin että hänen vanhempansa kuulee asiasta mieheltäni itsesltään. Vaan toisin kävi, jouduin nielemään kiukkuani joulukahvi pöydässä,kun anoppi sanoi "Niin me kuultiin naapurilta,että teille on ilmestynyt rinkuloita käteen"

Lähtiessäni oli PAKKO pahoitella miehen puolesta hänen vanhemmilleen,miten oman pojan kuuluisi kertoa siitä vanhemmilleen. Eikä niin että kuulee asiasta naapurilta.



Raha anto ei minua tämän kaiken muun keskellä vitutakkaan niin paljon,kuin kaikki muu oheinen.

Ennen minua, mies vei ja haki äitinsä töistä. Ja söi ruuan siellä myös päivällä ja kävi ulkona syömässä viikonloppuna heidän kanssaan.

En halua miehen lahjusrahoja tuhlata,vaan kaipaan kohtuutta. Tää raha on tässä se pienin ongelma.

Kihlattusi on niin epäitsenäinen, että ihan kauhistuttaa. Et kertonut paljoa siitä, millainen mies on vanhempiensa kanssa, mutta sillä ei ole niin väliäkään, koska vanhemmilla on niin vahva ote hänestä. Parisuhteen onnistumisen yksi keskeinen edellytys on myös taloudellinen itsenäistyminen vanhemmista. Jos ette voi mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa, lue vaikka kirja "Paremman avioliiton rakkauspankki".



Muistan, kuinka itse seurustelin miehen kanssa, joka halusi asua kotonaan avioliitossakin. Nykyään hänellä todellakin on vaimo ja lapsi samassa talossa vanhempiensa kanssa. He eivät edes ole maatilallisia, jolloin järjestelyn voisi ymmärtää, vaan he asuvat kaupungissa omakotitalossa. Yksi elämäni suurimpia ja parhaimpia päätöksiä oli lopettaa seurustelu kyseisen miehen kanssa.

lapsenikin ovat aikuisia, toisella lapsella on avopuoliso. Tällä elämänkokemuksella siis sanon, että ap:n mies tuntuu laskevan perheekseen vanhempansa. Ap on vain henkilö, joka asuu samassa asunnossa ja jolta saa seksiä.



Mikäli teille tulee lapsia, mies varmaan ihan omin nokkinensa vie vauvan vanhemmilleen asumaan mikäli isovanhemmat niin haluavat.



Aloitusviestin perusteella ajattelin ehdottaa, että toimitatte miehen vanhemmille ostoslistan viikonloppuisin. Jatkoviestejä lukiessa tuli selväksi, että ongelma onkin mies eikä liikaa tuppautuvat vanhemmat.

Fiksuja, miehesi vanhemmat. Antavat perintöä pikkusumma kerrallaan, ettei tartte sitten maksaa niin paljon veroja kun se päivä koittaa. Ole kiitollinen.

Miehesi saa rahaa ja ruokaa. Sinusta se on kamalaa ja joku neuvoo jo menemään perheneuvolaan.



Sadat äidit täällä itkevät, kun varakkaat appivanhemmat eivät anna euroakaan. Sinä taas itket sitä, että antavat.



Tuskin se ruokakassi siitä huononee, jos sen on anoppi ostanut. Osta sinä puolestasi niitä ruokia, joita haluat syödä.



Ongelma tulee vasta siitä, jos anoppi tulee teille joka päivä syömään ja vaatii sinua ruuanlaittajaksi.



Nykysysteemissä voittavat kaikki. Paitsi sinä, jonka mielestä omat vanhemmat pitää hylätä , kun muuttaa parisuhteeseen. Lasten syntyessä heidät voi taas etsiä käsiinsä ilmaisiksi hoitajiksi.



Meillä anoppi laittoi aikanaan miehelleni päiväruuan ja söivät kahdestaan. Minä olin toisella paikkakunnalla töissä enkä ymmärtänyt kärsiä siitä, että perheellä oli pieni ruokalasku.

Jos oikein ymmärsin, mainitsit yhdessä viestissäsi että yritätte lasta (jossain vaiheessa)?



Pakko siis kysyä että oletko ajatellut että millaista vastuuta miehesi aikoo ja kykenee ottamaan lapsesta ja lapsiperhearjesta sitten siinä vaiheessa? Entä millaisena hän näkee sitten taloudellisen vastuunsa tuosta lapsesta? Oletteko puhuneet näistä?



Sen puoleen ei varmaan taloudellista ongelmaa ole jos isovanhempansa lastenlastaan sitten pitää kuin kukkaa kämmenellä, mutta mitä jos nuokin rahat menee iskän tilille ja iskä on edelleen sitä mieltä että hänellä on oma talous johon sinä ja lapsi ette kuulu vaan pistää mieluummin omiin juttuihinsa?



Yksi kysymys on että millaisena näet tulevaisuutenne muuten kun mies ei esimerkiksi ole halunnut esitellä vanhemmilleen tai myöntää että on mennyt kihloihin?



Kamalaa sanoa myös näin mutta odotatko mieheltäsi hieman liikaa tai odotatko että hän on jotain mitä hän ei ole? Okei, _sinusta_ aikuisen ihmisen _kuuluu_ olla itsenäinen koska _sinusta_ niin kuuluu olla. Mitä jos tuo asia ei koskaan toiveistasi huolimatta tule muuttumaan?



Tiedän sekä noita "äiti hoitaa" aikuisia ja "mitään en vanhemmilta ota" aikuisia ja minun on vaikea nähdä että nuo vanhempi-lapsi suhteet radikaalisti muuttuisivat luonteeltaan vain koska joku "ulkopuolinen" haluaisi niin.



Jotenkin tulee sellainen olo että eniten tässä asiassa häiritsisi se oma ulkopuolisuus, miehen kyvyttämyys vastuuseen eikä niinkään ne rahat ja hammasharjat itsessään. Jos näin niin keskustelu lienee pitäisi käydä jostain muusta kun euroista ja hammasharjoista. Monihan täällä jo kirjoitteleekin että saavat ennakkoperintö tonneina tilille mikä itsessään on ihan normaalia.



En näitä siksi kysele että sinun tarvitsisi AV:lle vastata vaan lähinnä heitän ajatuksia ilmaan siksi että AV:ta lueskeltuani olen ymmärtänyt että kaikki eivät ole näitä asioita pohtineet lapsiperheen arjen näkökulmasta ennen kuin on vaikka kolme lasta ja ovat siinä vaiheessa todella tiukassa paikassa kun elävät käytännössä yh arkea vastuuttoman miehen ja lasten kanssa.

Hänen vanhemmat ovat muuten,kovin herttasia ja mukavia.

Mieheni ainut ja lapsi, ja monestakin asiasta sen huomaa.

Tosiaan tuo ruuan kantaminen ottaa muo aivoon. Mieheni ei siitä välitä. Ja epäilen ettei "uskalla" sanoa äidilleen siitä. Vaikka mukavia ovatkin.

Mitähän tämä sitten on,kun onnistutaan tässä lapsenteko "prosesissa"

tulee olemaan melko lyhyt napanuora isovanhempien ja lapsenlapsen välillä....

noin yleensä, joo, onhan se kiva että autetaan mutta kyllä aikuisen ihmisen pitäisi lähtökohtaisesti itse hoitaa taloutensa. Siis rahallisen että sen ruokapuolen...

Selvä kuviohan tuossa on, ostetaan sillä rahalla edelleen lapsen kiintymystä ja odotahan vain kun se eka lapsenlapsi tulee niin jo ollaan laittamassa säästötiliä ja vedätetään lasta sillä että saat mummolassa sitä ja tätä kun tulet tänne. Nimim. kokemusta on. (ja mies on nykyään ex...) Plus että äiti (minä) ei ollut enää äiti vaan mummo kutsui itseään lapsenlapsen äidiksi.

Hlökoht en haluaisi että kukaan makselee elämistäni (etenkään tuossa iässä!) enkä aio omien lasteni kohdalla tehdä niin. Autan TARVITTAESSA mutta sijoitukseni on siinä että koulutan heidät hyvin, saavat sitten itse hoitaa oman elämänsä sen koulutuksen ja sitä seuraavan työn turvin.

Ja todellakaan he EIVÄT asu kotona 25v. asti. Lähtevät kotoa 17-18v.

Mut potkittiin 16 ve kodista, 18 vuotiaana sanottiin että mitään ei tipu, kustanna itse elämisesi. Eli tyhjän päälle potkaistiin ja sen mukaistahan se elämä monta vuotta sitten olikin!

Mut potkittiin 16 ve kodista, 18 vuotiaana sanottiin että mitään ei tipu, kustanna itse elämisesi. Eli tyhjän päälle potkaistiin ja sen mukaistahan se elämä monta vuotta sitten olikin!

Häntä ei ole potkittu pois kotoa. Häntä pidetään lapsena, joka tarvitsee apua päivittäisessä elämässään ja joka käyttäytyy kuin 15-vuotias.

Tänne oli hurjasti tullut lisää viestejä,sen jälkeen kun poistun koneelta. Kiitos niistä!

Ihanaa,että on ihmisiä jotka ymmärtävät. Joidenkin mielestä voin olla naurettava. Mutta koe,että emme ole itsenäisiä tai mieheni ei ole. Kun meille kannetaan ruokaa joka viikko kasillinen,alusvaatteet & sukat,hammasharjat ja tahnat + miehen asuntolainasta appivanhemmat maksaa puolet. Ja sitten on myös mainitsemani muut raha avut.

Olemmat molemmat aikuisia ihmisiä ja työssä käyviä. Joten ei tässä voi olla kyse siitä,että luullaan ettei me pärjät.

Ymmärrän,että kylään tulessa tuodaa tuliaisia tms. Mutta mulle nousee kierrokset joka tiistai,kun mies kantaa kauppakassin kotiin ja toteaa että "äiti taas tyrkytti". Vitut se edes mitään tyrkyttänyt ole, sanonut miehelleni,että tässä olisi sulle taas vähän ruokaa.

Voisin vielä ymmärtää muistamiset merkkipäivänä rahalla. Mutta nämä muuten niin mukavat appivanhemmat,kun meitä ihan avuttomina.

Hieno idea,että lahjus rahat laittaisi säästötilille matkaa varten. Mutta ei sellaista voi miehelleni edottaa. Nehän on hänen rahojaan.

Ei niitä mihinkään matkoihin säästetä. Ja jos matkalla mennään,joskus hyvällä tuurilla ja vahingossa,niin Tallinna ja Tukholma riittää hälle. Pelkää "piilokuluja" tai muuta vastaavaa,jos pidemmälle lähtee.

Niinkuin teistä joku sanoi,että mieheltäni ei ole vielä napanuoraa katkaistu äidistä on juuri oikea kuvaus!

Hän käy äidin lihapadoilla ruokatunnilla vaikka kotonakin olisi edellisen päivän ruokaa vielä riittävästi jäljellä. Hän vien vaatteensa äidille,jos puntteja pitää lyhentää vaikka minäkin pystyisin samaan. Hän ottaa ilomielin vastaan ruuat,vaatteet,terveystuotteet,rahat yms.

Eikä uskalla sanoa,että enään ei tarvitse auttaa.

Minun ja appivanhempien välit hän yrittää ja haluaa ilmeisesti pitää etäisinä.

Näin häidät ensimmäisen kerran,kun oltiin seurusteltu miltein vuosi. Vaikka asuvat vajaan kilometrin päästä meistä.

Kun mentiin kihloihin ja pidin kihlajais kahvittelut meille, sanoin miehelleni että pitäisi varmaan sinunkin vanhemmat kutsua vastaus oli "ei ne halua arkipäivänä tulla". Joten en saanut kutsua.

Seuraava tapinen onkin sitten ollut kerran vahingossa kaupassa ja tänä jouluna käytiin kahvilla heillä. Jolloin kuulin,että miheni ei ollut itse kertonut vanhemmilleen meidän kihloista vaan vanhemmat oli kuulleet siitä naapurilta. HITON HIENOA!

Anteeksi pitkääkin pidempi kirjoitukseni. Toivottavasti edes joku sen jaksoi lukea.

mies vaihtoon. Se ettei ole kertonut kihlajaisistaan, kertoo sen että on itsekin kiinni äidissään eikä halua tuottaa äidilleen pettymystä sillä että hänellä on elämässään toinenkin vakava naissuhde: oma kihlattu.

En katselis tuollaista miestä enkä tuota kuviota koska lastenlasten tullessa piiri vain pienenee isovanhempien ja miehen ja miehen lapsen kesken ja sinä olet entistä ulkopuolisempi, et sen piirin sisäpuolella.

Etsi joku itsenäisempi. Ihan oikeesti. Tuo tilanne ei tule koskaan muuttumaan ja kun miehen vanhemmat ovat vanhoja ja tarvitsevt apua, he odottavat että mies elää heille, auttaa heitä, hoitaa heitä jne koska he auttoivat miestä lainanmaksussa ym. Sitten samaan kierteeseeen päätyvät myös lapsenne. "Koska saitte sitä ja tätä niin nyt te vuorostanne autatte meitä" eikä se apu tarkoita enää apua tarvittaessa vaan täyttä omistautumista isovanhemmille.

Ex appiukkoni ilmoitti lapselleni/lapsenlapselleen tämän ollessa 5v että se on hänen osansa koska hän on auttanut lasta (ostanut sukset ym sinänsä normaalia..)

En tietenkään voi tietää miten teidän tapauksessanne tulee käymään mutta olette selkeästi eri linjoilla siinä millaista kahden aikuisen yhteiselämän pitäisi olla. Itse tietenkin teet päätöksesi ja elät sitten sen mukaan. Muita ei voi muuttaa, oman elämäntilanteensa voi.

Mieheni on muuten ihana,kertoo rakastavansa. En ole kateellinen miehelleni,sillä kyllä omat vanhempani auttavat minua/meitä jos näin on. En odota heiltä mitään lahjuksia. Ymmärrän ja hyväksyn sen,että hän saa merkkipäivänä rahaa. Mutta minusta kaikki muu mainitsemani menee yli minun ymmärryksen.

En ole kateellinen enkä katkera. Appivanhempani on muuten aivan ihania ihmisiä. En myöskään odota omilta vanhemmilta samanlaista käytöstä. En tykkäisi siitä silloinkaan,jos omat vanhempani olisivat samanlaisia kuin appivanhemmat. Se ruokakassi ym vaatteet.. ovat ihan sama asia onko ne saatu minun vai hänen vanhemmilta. Tässä tapauksessa ne on miehen vanhemmilta.



Olen oppinut,että jossain vaiheessa elämää kuuluu itsenäistyä,elää omilla tuloilla. Käydä itse kaupassa ja ostaa ruokaa sinne jääkaappiin,omilla palkka tuloilla saaduilla rahoilla.

Eikä niin,että omat vanhemmat tekee sen.



Moni olettaa että appivanhemmat ovat rikkaita,näin ei kuitenkaan ole!



Jos mieheni olisi työtön,ymmärtäisin paremmin kaiken tämän avun määrän.



Mutta,kun me tultaisiin toimeen ilman anopin ruoka,vaate ja hygienia kassejakin.

Ymmärtäisin satunnaisenkin avun,mutta JOKA VIIKKO!

Olen 30v mies ja vanhempani kohtelevat minua vastoin tahtoani edelleen kuin lasta. Nolottaa varsinkin, jos kihlattuni seuraa vieressä. Rahojakin tulevat joka kerta väkisin tunkemaan taskuuni. Monesti olen pyytänyt lopettamaan. Tulisi useammin vierailtua siellä, jos näin ei olisi.

Mieheni on muuten ihana,kertoo rakastavansa. En ole kateellinen miehelleni,sillä kyllä omat vanhempani auttavat minua/meitä jos näin on. En odota heiltä mitään lahjuksia. Ymmärrän ja hyväksyn sen,että hän saa merkkipäivänä rahaa. Mutta minusta kaikki muu mainitsemani menee yli minun ymmärryksen.

En ole kateellinen enkä katkera. Appivanhempani on muuten aivan ihania ihmisiä. En myöskään odota omilta vanhemmilta samanlaista käytöstä. En tykkäisi siitä silloinkaan,jos omat vanhempani olisivat samanlaisia kuin appivanhemmat. Se ruokakassi ym vaatteet.. ovat ihan sama asia onko ne saatu minun vai hänen vanhemmilta. Tässä tapauksessa ne on miehen vanhemmilta.

Olen oppinut,että jossain vaiheessa elämää kuuluu itsenäistyä,elää omilla tuloilla. Käydä itse kaupassa ja ostaa ruokaa sinne jääkaappiin,omilla palkka tuloilla saaduilla rahoilla.

Eikä niin,että omat vanhemmat tekee sen.

Moni olettaa että appivanhemmat ovat rikkaita,näin ei kuitenkaan ole!

Jos mieheni olisi työtön,ymmärtäisin paremmin kaiken tämän avun määrän.

Mutta,kun me tultaisiin toimeen ilman anopin ruoka,vaate ja hygienia kassejakin.

Ymmärtäisin satunnaisenkin avun,mutta JOKA VIIKKO!

ymmärrän minäkin. Ne kalsari- ja sukkaostokset vielä kaiken muun hyysäämisen päälle....

Olet aivan oikeassa siinä että jossain vaiheessa on itsenäistyttävä ja jossain vaiheessa lapsesta pitäisi päästää irti.

"Joka viikko" kuulostaa teidän elämään puuttumiselta. Lähinnä tulee tunne että "mies nyt sattuu vähän niin kuin leikkimään yhteiselämää kanssasi ja se hänelle suotakoon mutta oikeastihan miehen paikka on edelleen täällä kotona".

Luulen että tilanne ei tule tuosta muuttumaan, pikemminkin pahenemaan, ja sinä olet se jonka on valittava miten haluat elämäsi elää. Jos onnistutte lapsentekoprosessissa niin nämä appivanhempasi alkavat elää uudelleen omaa vanhemmuuttaan lastesi (siis poikansa lasten) kautta. Uskon että ovat ihania ihmisiä, monet ovat niin kauan kuin saavat toteuttaa omia tarpeitaan riippumatta siitä kokevatko muut heidän "apunsa" yhtä ihanana. Omasta näkökulmastaan he ovat vain hyväsydämisiä. "Ihan hyvää hyvyyttämme me vain autamme".

Ongelmia alkaa tulla siinä vaiheessa kun teillä on yhteisiä lapsia. En oikein osaa kuvitella miestäsi kantamassa täyttä vastuuta tasavertaisena aikuisena ja appivanhempasi jatkavat aivan varmasti tuota samaa linjaa sitten lastenne kanssa. Et ole vielä nähnyt sitä puolta ja aikuinen mies on kuitenkin jo aikuinen mies, he eivät voi häntä sitoa ja omia. Kun heistä tulee isovanhempia, tilanne voi muuttua sinulle sietämättömämäksi koska he tulevat mahdollisesti puuttumaan kaikkeen alkaen lastenhoitometodeistasi ja lastenkasvatuksesta.

Oma kokemukseni oli sellainen että he tyrkyttivät lapstenlapselle oman poikansa vanhat vaatteet ja loukkaantuivat jos hankin itse jotain, kutsuivat lasta isänsä nimellä ja muistuttivat lasta kaikesta mitä tämä on heiltä saanut.

Appivanhemmilla on periaate,että "sehän on teidän asia. Ei se meille kuulu", tällä tavoin he kommentoivat mm. kun pahoittelin heille,miten olivat kihlauksesta kuulleet.

Toivon todella,että silloin jos/kun meillä on lapsi,ei hänen kasvattamiseen tällälailla puututtaisi.

Sitä vaan ei etukäteen voi tietää kuinka tulee käymään.

Olen miettinyt muutaman kerran,että alan etsimään uutta asuntoa ja muutan pois yhteisestä kodistamme.

Mutta joka kerta olen ollut seuraavana päivänä erimieltä.



Oikeasti olen todella pihalla mitä tässä tekisin.

Tuntuu kuitenkin naurettavalta,kun ihmiset kysyy eron syytä niin vastata "No kun appivanhemmat kantoi joka viikko ruokaa ja tavaroita meille"

Vaikka aika kärjistetty vastaus tuo olisikin.