Rakastan toista lastani enemmän kuin toista!

Mietihän millä tavalla tuo vaikuttaa siihen vähemmän rakkaaseen lapseesi. Nakertaa itsetunnon olemattomiin ja pahimmassa tapauksessa jatkaa samaa kaavaa omien lastensa kanssa :(



Ryhdistäydy!

Sylvi Kekkonen aikanaan kirjassaan kertoi, miten rakastaa toista kaksospojista enemmän, sitä vaikeampaa.

Sylville he olivat yöpoika ja päiväpoika, ja se yöpoika oli rakkaampi ja tärkeämpi.

Sylvi taisi olla white trashiä:)

Rakastan esikoispoikaani eniten. Hän on minun näköiseni, minun kaltaiseni, äärettömän rakas ja läheinen. Ei helppo lapsi, vaan tosi vaativa ja hankala. Toista lastani rakastan kyllä myös todella paljon, mutta en yhtä paljon kuin esikoista. Hän on aina ollut tosi helppo lapsi ja jotenkin kaukainen eikä päästä minua lähelleen. Hän on lisäksi tullut sekä luonteensa että ulkonäkönsä puolesta paljon isänsä sukuun, minun näköäni hänessä ei ole lainkaan. Haluaisin kyllä rakastaa molempia yhtä paljon mutta minkäs teet. Onneksi miehelleni tämä toinen lapsemme vaikuttaa olevan läheisempi kuin esikoinen, joten jos lapset jotenkin vaistoavat meidän vanhempien tunteet, niin ainakin sitten kumpikin saa tuntea olevansa ainakin yhdelle vanhemmalle se kaikkein spesiaalein tapaus.

jos vanhempi rakastaa toista enemmän, vaikka pyrkiikin sen kaikin tavoin peittämään. Miten tuossa sitten olisi mahdollista tilannetta parantaa?



Mäkin rakastan toista lapsistani enemmän kuin toista, ja teen kaikkeni etteivät he sitä huomaisi. Esim. vaihtelen sitä kumpaa missäkin tilanteessa halailen ensiksi ja sitä kenen kanssa käytän milloinkin enemmän aikaa. En pysty tekemään tämän enempää, en pysty esim. vain rakastamaan toista aiempaa vähemmän tai enemmmän. Spontaaniin rakkauden määrään en voi vaikuttaa, sen sijaan rakkauden osoittamiseen pystyn vaikuttamaan ja vaikutankin.



Itse rakastan enemmän sitä joka ei muistuta minua niin paljon. Toinen herättää turhautumisen, surun ja ahdistuksen tunteita, kun näen hänessä kaiken sen mikä on minulle aiheuttanut oman elämäni ongelmat, enkä ainakaan toistaiseksi ole pystynyt mitenkään estämään sitä etteivätkö samantyyppiset asiat toistuisi. Olen näköjään jäävi kasvattamaan omanlaistani, ja se ahdistaa.

Eipä tarvitse enää ihmetellä suomalaisten tarvetta terapiaan läpi elämän :(

Eipä tarvitse enää ihmetellä suomalaisten tarvetta terapiaan läpi elämän :(

mutta ikinä en sitä heille näytä.



Minä rakastan lapsista sitä vaikeampaa ja synkempää, koska minä ymmärrän häntä syvästi, koska hän on minun kaltaiseni. Poika on sellaienn aurinkoinen ja sosiaalinen, periaatteessa rakastettavampi persoona, mutta koska minä en ole sellainen, en ymmärrä häntä oikein yhtään ja hänen luonteensa näyttää minun silmääni helposti typeryydeltä ja pinnallisuudelta. Minun on helpompi ymmärtää tyttären kiivaita tunteita ja maailmantuskaa ja kapinaa.





Mutta hyvä ehkä että näin päin, sillä se sosiaalinen ja aurinkoinen poika saakin sitten koko muulta maailmalta koko ajan hyvää palautetta, kun taas tyttärelle sataa useinkin paskaa niskaan, hänestä ei pidetä.

hakeutuu itse kainaloon, kertoilee omasta päivästään, kyselee kaikkea ja juttelee paljon. Hiljaisempi sisarus osaa myös itse hakeutua kainaloon mutta saa kiskoa päivän kuulumisia ja sitten hän on kateellinen koska minä ja muutkin juttelee enemmän toisen kanssa. Vaikea tilanne.

Meidän lapset on hyvin omanlaisiaan persoonia, mutta en todellakaan osaisi viivalle pistää tai ymmärrä, miksi pitäisi.



Onko rakkaudella joku määrä?



Ehkä olen liian ailahteleva persoona ymmärtämään... Mietin suhdetta aviomieheeni, välillä nukutaan saman peiton alla toisiimme kietoutuneena, välillä sängyn äärilaidoilla mutta kyllä minä häntä silti ihan rakastamalla rakastan. Lapsista olen aina välillä valmis kiroamaan jonkun niistä pikku penteleistä suohon ja toisena hetkenä tuntuu että halkean rakkaudesta. Kaikkia kohtaan tunnen ihan koko tunteiden kirjon, mutta kyllä minä niitäkin rakastamalla rakastan, ihan joka hetki.

mikään ei satuta enempää kuin sen ymmärtäminen, että vanhemmat rakastaa sisarusta enemmän. Sellainen tuhoaa ihmisen.



Järjestä sille lapselle, jota et rakasta yhtä paljon, jotain spesiaalia. Vaikka kummin kanssa joku yhteinen juttu, isän kanssa joku yhteinen juttu, isovanhemman tai sedän. Järjestä sille sellaisia päiviä, jolloin se saa olla yksin huomion keskipiste. Sen avulla se saa itsetunnon ja itsekunnioitusta. Teidän perheen sisällä se ei enää välttämättä onnistu.

Jostakin syystä esikoinen on se, jota rakastan enemmän. Molemmat lapset ovat tosi rakkaita mutta pojalla vain on sitä jotakin. Ehkä sen takia, että hän on saman luontoinen kuin minä. Tyttö (kuopus siis) on taasen vastakohta.



Mutta ei tulisi mieleenkään kertoa tai ilmaista asiaa millään tavalla. Molemmat saavat täysin samaa kohtelua.

Itse olen useamman sisaruksen katraasta se musta lammas, jota ei rakastanut sen enempää äiti kuin isäkään. Molemmilla oli omat suosikkinsa, äidillä pikkuveli ja isällä isosisko. Eikä tätä suosikkijärjestelmää pahemmin peitelty, ihan avoimesti tehtiin selväksi kuka on perheessä ulkopuolinen ja hyljeksitty. Ikuiset arvethan tuollaisesta saa, joten miettikäähän miltä lapsistanne todella tuntuu.

Suosittelen aloittajalle terapiaa. Yleensä nämä tunteet kumpuavat omasta lapsuudesta ja lapsuudenkodin valtasuhteista.



Normaalilla tunnemaailmalla varustettu ihminen rakastaa lapsiaan yhtä paljon, mutta kenties eri tavoilla. Olen itse kolmen lapsen äiti ja rakastan erilaisia lapsiani tasan yhtä paljon.



On oikeastaan aika surullista millaisissa oloissa osa lapsista joutuu kasvamaan. En ihmettele näitä koulusurmia ja Hyvinkään ampumisia kovinkaan paljon kun lukee näitä aloituksia. Ap:nkin perhettä voisi ehkä kutsua ns. hyväksi perheeksi, koska kukaan ei näe sinne tunnetasolle. Lapsiensa arvottaminen rakastamisjärjestykseen on huolestuttava piirre ihmisessä.



No, pitänee vain muistaa että olette kouluttamattomia white trasheja, joiden itsereflektointitaidot ovat vähäisiä.

Jostakin syystä esikoinen on se, jota rakastan enemmän. Molemmat lapset ovat tosi rakkaita mutta pojalla vain on sitä jotakin. Ehkä sen takia, että hän on saman luontoinen kuin minä. Tyttö (kuopus siis) on taasen vastakohta. Mutta ei tulisi mieleenkään kertoa tai ilmaista asiaa millään tavalla. Molemmat saavat täysin samaa kohtelua.

Kyllä lapsesi aistivat asian. Tuollainen lapsuus traumatisoi ja sen tulet vanhempana huomaamaan kun lapsesi kasvavat. Säälittävä ihminen olet.

Suosittelen aloittajalle terapiaa. Yleensä nämä tunteet kumpuavat omasta lapsuudesta ja lapsuudenkodin valtasuhteista.

Normaalilla tunnemaailmalla varustettu ihminen rakastaa lapsiaan yhtä paljon, mutta kenties eri tavoilla. Olen itse kolmen lapsen äiti ja rakastan erilaisia lapsiani tasan yhtä paljon.

Esimerkiksi minä kirjoitin rakastavani toista enemmän, sitä enemmän itseni kaltaista. Mutta tarkoitan tällä lähinnä sitä, että tunnen useammin häntä kohtaan omassa tunnemaailmassani sellaisia erityisiä, ylitsevuotavia rakkauden ja ymmärtämisen ja yhteyden tunteita.

Silti pohjimmiltani rakkaus on koko ajan läsnä molempia kohtaan, samoin kuin se on läsnä vaikka miestäni kohtaan taustalla silloinkin jos ei niin kauheasti juuri olla romanttisella mielellä tai vaikka riidellään. Rakastan jollain pohjimmaisella tavalla siis molempia yhtä paljon, mutta tunnen useammin sellaisia pinnallisia rakkauden ailahduksia toista kohtaan. Eikä tässä minusta ole mitään erityisen pahaa, tunteet tulevat ja menevät miten menevät, eikä niistä tarvitse syyllisyyttä tuntea.

t. 3

Todistin kesällä vastaavaa keskustelua lähikapakan terassilla. Siellä pari alkkisnaista haukkuivat lapsiaan, niitä mustia lampaita. Oli aika inhaa kuunneltavaa, ja vieläkin puistattaa miettiä, kuinka ilkeitä nuo naiset olivat. Pahoja ihmisiä löytyy ja paljon.

En voi käsittää kuinka voisin rakastaa jotain noista vähemmän kuin toista. Jokainen heistä on minulle rakas enkä voi ketään valita yli muiden.

niin missä sitten?

Tunnustan itsekin, tunnen esikoistani kohtaan aivan erityistä lämpöä ja suojeluntarvetta. Hän on arka ja usein sairas, joten hän herättää minussa tarpeen olla apuna.

Kuopus on paljon reippaampi ja aktiivisempi, sitä hän on ollut aina. Rakastan kuopustanikin aivan hirveästi, mutta se ei samanlaista haikeaa ja hieman kipeääkin rakkautta kuin esikoisen kohdalla.

Todistin kesällä vastaavaa keskustelua lähikapakan terassilla. Siellä pari alkkisnaista haukkuivat lapsiaan, niitä mustia lampaita. Oli aika inhaa kuunneltavaa, ja vieläkin puistattaa miettiä, kuinka ilkeitä nuo naiset olivat. Pahoja ihmisiä löytyy ja paljon.

Suosittelen aloittajalle terapiaa. Yleensä nämä tunteet kumpuavat omasta lapsuudesta ja lapsuudenkodin valtasuhteista. Normaalilla tunnemaailmalla varustettu ihminen rakastaa lapsiaan yhtä paljon, mutta kenties eri tavoilla. Olen itse kolmen lapsen äiti ja rakastan erilaisia lapsiani tasan yhtä paljon.

Esimerkiksi minä kirjoitin rakastavani toista enemmän, sitä enemmän itseni kaltaista. Mutta tarkoitan tällä lähinnä sitä, että tunnen useammin häntä kohtaan omassa tunnemaailmassani sellaisia erityisiä, ylitsevuotavia rakkauden ja ymmärtämisen ja yhteyden tunteita. Silti pohjimmiltani rakkaus on koko ajan läsnä molempia kohtaan, samoin kuin se on läsnä vaikka miestäni kohtaan taustalla silloinkin jos ei niin kauheasti juuri olla romanttisella mielellä tai vaikka riidellään. Rakastan jollain pohjimmaisella tavalla siis molempia yhtä paljon, mutta tunnen useammin sellaisia pinnallisia rakkauden ailahduksia toista kohtaan. Eikä tässä minusta ole mitään erityisen pahaa, tunteet tulevat ja menevät miten menevät, eikä niistä tarvitse syyllisyyttä tuntea. t. 3

Lapsesi pitäisi ottaa huostaan ja antaa vaikka meille, kotiin jossa rakkautta ei anneta sen perusteella, mikä hivelee äidin narsistisia tuntoja. "Rakastan sua, olet ihan kuin minä".

Itse rakastan lapsiani kuin aikuinen, enkä sen mukaan, mitä läikähdyksiä ja säväreitä lapseni kulloinkin minulle antaa. Itse tuntisin tarvetta mennä terapiaan, jos kirjoittelisin netissä, että minä rakastan toista lastani enemmän kuin toista.

Siinä vaiheessa vieteri olisi päässyt venähtämään ja pahasti.

Jostakin syystä esikoinen on se, jota rakastan enemmän. Molemmat lapset ovat tosi rakkaita mutta pojalla vain on sitä jotakin. Ehkä sen takia, että hän on saman luontoinen kuin minä. Tyttö (kuopus siis) on taasen vastakohta.

Mutta ei tulisi mieleenkään kertoa tai ilmaista asiaa millään tavalla. Molemmat saavat täysin samaa kohtelua.

Jos muuta kuvittelet niin olet aika hölmä, onhan toki ihan hyvä ettet sentään tietoisesti kohtele lapsiasi eri tavalla. Mutta kyllä ne lapset sen tietää kumpi niistä rakkaampi on.