Miten toimitte, kun kaverin lapsi kiusaa omaanne?

että kaverin lapsi on niin väkivaltainen, että minä ja lapseni emme ole kiinnostuneita kaverin lapsen seurasta.

mä kyllä jättäisin tuollaiset tapaamiset väliin. Ja monesti sitä lässytetään, että pitää ratkoa ongelmat eikä kiertää niitä, mutta kyllä mä vaan kierrän! Miksi ottaa riskejä ja yrittää olla joku sovittelija jeesus joka aina vaan kääntää sen toisenkin posken?



ystäviä ootte joo, mutta elämäntilanteet vaihtelee, ei sitä aina pysytä ystävän kanssa koko elämää paitana ja peppuna. Ehkä taas joskus myöhemmin, sit kun veri ei lennä.

Kaverin tytär pätki jopa itseään reippaasti vanhempaa lastani lähimmällä käteensä osuvalla esineellä heti, jos joku muu yritti leikeissä ehdottaa jotakin. Ja ihan suvereenisti jatkoi lyömistä vaikka menin väliin. Kaverini ei edes välittänyt, vaikka jouduin todella puuttumaan tilanteeseen.

Ensin tapasin kaveria ilman lapsia, mutta sitten huomasi, että hänen muukin elämänsä muuttui sellaiseksi, etten enää jaksa olla ystävä.

Mistähän ne huonosti kasvatetut lapset tulee?

Sen sijaan ystäväni, jolla on adhd-lapsi, osaa rauhallisesti kasvattaa lastaan ja mun ei ikinä tarvitse pelätä lasteni puolesta tämän vesselin seurassa.

koskaan puheeksi sitä, että näet häntä ilman lapsia?

Minua ei haittaa pienet lasten väliset nahistelut, mutta tämä ei ole sellaista, vaan tosi inhottavaa meininkiä. Ja koska lapsen äitiä ei niin näemmä haittaa vaikka hänen lapsensa vammauttaisi minun lapseni, niin minun on hyvin, hyvin vaikea pitää hänestäkään siinä tilanteessa, kun oma lapseni itkee ja häneen on tosissaan sattunut. On vähän niinkin, että jos haluan edelleen olla hänen kaverinsa (ja haluan, koska hän on ihan kivaa seuraa) niin näitä tilanteita ei voi sattua enää yhtään enempää.



ap.