Työpaikallani 5 naista hurahti vuosi sitten karppaukseen
ja minä olen ainoa joka jatkaa edelleen.
Ne muut oli alunalkaen lihavia, laihtuivat vähän ja lihoivat taas kun lopettivat.
Minä laihduin 5kg (67->62) ja olen pysynyt siinä.
Ei tosiaan auta vaikka miten olis hyvä ruokavalio, niin jos sitä ei pidä, niin ei se painokaan pysy.
Kommentit (62)
laihtui miten vaan, aina väärin laihdutettu. Kaikki me ollaan hankittu kilomme omalla tavallamme, itselle parhaalla tavalla ne myös lähtee, jos on lähteäkseen.
"Ylläpitovaiheessa ravinnosta osa muodostuu nyt suurimolekyylisistä, "hitaista" hiilihydraateista, jotka laukaisevat hitaan, kumpumaisen insuliinivasteen. Koska Atkins-dieettaajat pyrkivät välttämään valmistuotteita niiden suuren hiilihydraatti- ja transrasvapitoisuuden vuoksi, ravinnosta suuri osa koostuu tuoretuotteista – tuoreesta lihasta, kalasta, palkokasveista, juustosta, oliivi- ja rypsiöljystä, salaatista, soijasta, tuorevihanneksista, marjoista ja hedelmistä. Se muistuttaa tässä vaiheessa pitkälti suomalaista perusruokaa, josta kuitenkin on jätetty nopeat hiilihydraatit (peruna, pasta, valkea riisi, valkea leipä, sokeri, hunaja jne) pois."
Eli ei nyt ihan hirveen epäterveelliseltä kuulosta
alkoholia en käytä. Silti minulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, veriarvot ja muut ovat kaikki hyvä ja maraton menee vielä näin 52 vuotiaana reilusti alle 4 tunnin.
Tutut karppaajat muuten ottavat olutta ja viiniä ihan surutta.
ja sitten haukkuvat, miten karppaus on epäterveellistä
Harmaat löllyrät läskimammat täällä haukkuu terveellistä ruokavaliota. Miksi pitäisi edes kohtuudella mussuttaa esim. sokeria ja vehnääleipää? Tai makaroonia?
Väitän että ruokavalioni on paljon rikkaampi ja terveempi kun korvaan hiilarihötöt erilaisilla kasviksilla ja salaateilla. Ruoka on tällöin maukasta ja terveellistä, ja jos lisäksi paino putoaa niin sehän on aivan mahtavaa.
Mutta ei, menkää te vaan ostamaan sieltä lähi-Siwasta valmista makaronilaatikkoa ja uskotelkaa itsellenne että kohtuudella kaikkea on hyvä. Keittäkää jälkkäriks oikein muhevat pullakahvit ja lohdutelkaa itseänne, että kyllä sitä joskus voi kohtuudella makeaa syödä.
Sinun syömisesi oli siis tuollaista, ennen kuin aloit karpata?
Minunkin tuttavapiirissäni kiihkomielisimmätkin karppaajat ovat vähin äänin siirtyneet takaisin normaaliin sekaruokavalioon. Johon muuten suositusten mukaan kuuluu kasviksia puolet lautasesta :)
Haukutteko te kasvissyöjienkin dieettiä?
Tai mitä tahansa elämäntapaa, johon ette itse kykene.
miksi kasvisruokavalioni on karppaajille kuin punainen vaate.
Laihduin heti sen 10 kg ja se olikin riittävästi. En voisi kuvitellakaan palaavani normiruokavalioon. En millään saattaisi syödä leipää, sokeri maistuu aivan kamalalta.
Jatkoon innostaa tietysti se kaikinpuolinen hyvä olo, ei pelkästään nuo karisseet kilot. Migreeni ja pahat pms-oireet ovat häipyneet, joten siinä on jo syytä kerrakseen.
Mutta kyllähän monet ovat tupakkalakossakin, mutta repsahtavat kerta kerran jälkeen, vaikka olo ilman tupakkaa olisikin ollut parempi. Ihminen on vaan heikko, eli ihan ymmärrettävää.
en muista enää mistä sen luin, mutta joku diabetesta vastaan taisteleva karppi ihmetteli jossain että miten sen hiilarin hirvittävän verensokerivasteen oikein pitäisi näkyä, kun hän ei saa sitä näkymään omissa verensokerimittauksissaan millään. Käytännön elämässä asiat ovat hyvin monimutkaisia ja ruokavalion vaikutukset riippuvat kokonaisuudesta eikä yksittäisestä ravintoaiheesta.
Harmi kun ei jää ikinä mieleen, mutta jossain toisessa artikkelissa oli juttua siitä miten yksi lasi appelsiinimehua ruoan kanssa laskee huomattavasti tyydyttyneen rasvan aiheuttamaa tulehdusvastetta tai mikä se nyt sitten olikin. Ja karpit taas on ihan että hyi hyi aplari, puhdasta sokeria!
miksi kasvisruokavalioni on karppaajille kuin punainen vaate.
joten se tuskin on punavaatteen syy.
Jotkut tosin luulee, että karppaus = lihaa ja rasvaa kaksin käsin -dieetti, vaikka näin ei ole. Pointti on se ettei vedetä nopeita hiilareita
en muista enää mistä sen luin, mutta joku diabetesta vastaan taisteleva karppi ihmetteli jossain että miten sen hiilarin hirvittävän verensokerivasteen oikein pitäisi näkyä, kun hän ei saa sitä näkymään omissa verensokerimittauksissaan millään. Käytännön elämässä asiat ovat hyvin monimutkaisia ja ruokavalion vaikutukset riippuvat kokonaisuudesta eikä yksittäisestä ravintoaiheesta.
Harmi kun ei jää ikinä mieleen, mutta jossain toisessa artikkelissa oli juttua siitä miten yksi lasi appelsiinimehua ruoan kanssa laskee huomattavasti tyydyttyneen rasvan aiheuttamaa tulehdusvastetta tai mikä se nyt sitten olikin. Ja karpit taas on ihan että hyi hyi aplari, puhdasta sokeria!
Täällä joku karppaaja kerran julisti, miten suomalaisten ylipainon syynä on liiallinen hedelmien syönti.
Minunkin tuttavapiirissäni kiihkomielisimmätkin karppaajat ovat vähin äänin siirtyneet takaisin normaaliin sekaruokavalioon. Johon muuten suositusten mukaan kuuluu kasviksia puolet lautasesta :)
ehkä olivat ymmärtäneet karppauksen jotenkin väärin.
Täällä joku karppaaja kerran julisti, miten suomalaisten ylipainon syynä on liiallinen hedelmien syönti.
yksi korkeimmista aikaisempaa kuolemaa ennustavista tekijöistä oli hedelmien syömättömyys. Kun taas esim. tyydyttynyt rasva ei ollut päässyt muistaakseni edes top kymppiin. Tosi siinä hieman samalla kritisoitiin tutkimusmenetelmää, joka muistaakseni oli jotenkin piilottanut tyydyttyneen rasvan nimikkeen korkea kolesteroli taaksi. Pitääpä etsiä se...
Mitä ne karpit sitten söi, jos ei puolta lautasellista kasviksia?
karppien käsitys asiasta on se, että vain karppauksessa suositellaan puolta kiloa vihanneksia päivässä ja virallisterveellinen suosittelee puolta kiloa pullaa päivässä.
Täällä joku karppaaja kerran julisti, miten suomalaisten ylipainon syynä on liiallinen hedelmien syönti.
ja perunaa lihan, kalan ja ksvisten lisäksi. Makaronit ja riisit ovat aivan arvotonta ruokaa.
Karppauksessa ihmettelen ehdottomuutta eli kaikkien viljojen julistamista pannaan. Turhat sokerit, einekset ja sipsit nyt ovat tarpeettomia jokaiselle, mutta on meitäkin, jotka voimme syödä makean jälkiruuan päivittäin ja pullaakin (mieluiten kotitekoista) joka viikko.
Omassa työpaikassani oli kolme karppaajaa; yhdelle tuli järkyttävä akne, toisella tulehtui suolisto ja kolmas jojoilee painonsa kanssa.
Minulle sama, mitä kukakin syö, mutta noissa karppaajissa ärasytti suuriäänisyys oman ruokavalion oikeellisuudesta ja paremmuudesta.
Lisäksi pidän outona lausetta, jota toistetaan jatkuvasti eli : karppaus on elämäntapa. Miten syöminen on elämäntapa?
ja perunaa lihan, kalan ja ksvisten lisäksi. Makaronit ja riisit ovat aivan arvotonta ruokaa.
Karppauksessa ihmettelen ehdottomuutta eli kaikkien viljojen julistamista pannaan. Turhat sokerit, einekset ja sipsit nyt ovat tarpeettomia jokaiselle, mutta on meitäkin, jotka voimme syödä makean jälkiruuan päivittäin ja pullaakin (mieluiten kotitekoista) joka viikko.Omassa työpaikassani oli kolme karppaajaa; yhdelle tuli järkyttävä akne, toisella tulehtui suolisto ja kolmas jojoilee painonsa kanssa.
Minulle sama, mitä kukakin syö, mutta noissa karppaajissa ärasytti suuriäänisyys oman ruokavalion oikeellisuudesta ja paremmuudesta.
Lisäksi pidän outona lausetta, jota toistetaan jatkuvasti eli : karppaus on elämäntapa. Miten syöminen on elämäntapa?
ja usealla suomalaiselle syöminen on elämäntapa, siitähän ylipaino-ongelmat lähteekin.
Mitä ne karpit sitten söi, jos ei puolta lautasellista kasviksia?
karppien käsitys asiasta on se, että vain karppauksessa suositellaan puolta kiloa vihanneksia päivässä ja virallisterveellinen suosittelee puolta kiloa pullaa päivässä.
ja uskon, että syy miksi monet on niin karppauksesta innostuneetkin on se, että heillä itsellään se "virallisterveellinen" on oikeasti ollut kaukana virallisterveellisestä, juuri tyyliin naurettavan vähän kasviksia, ihan liikaa pelkkää voileipää, eineksiä, napostelusnackseja jne. No tottakai olo paranee ja laihtuu, jos tuollaisesta ruokavaliosta siirtyy sellaiseen missä syödään puoli kiloa kasviksia päivässä ja muutenkin ihan oikeaa kotona tehtyä ruokaa.
Se ei silti tarkoita, että salaisuus olisi hiilihydraattien vähyys. Uskon, että monet näistä voisivat voida oikein hyvin myös OIKEALLA virallisterveellisellä, sellaisella missä siis ihan oikeasti syödään paljon kasviksia päivittäin, viljat mieluiten täysjyväisinä, käytetään kalaa pari kertaa viikossa vähintään jne. Minusta hyvä oli se aikoinan Hanna Partasen "Olet mitä syöt" ohjelma. Siinä nimittäin ylipainoiset pantiin nimenomaan virallisterveelliselle, ja joka ainoa alkoi laihtua ja koki voivansa paremmin...
Tai mitä tahansa elämäntapaa, johon ette itse kykene.