Auttakaa! Aviomieheni haluaisi keittää itselleen kahvia usein samaan aikaan, kun minä keitän
itselleni. Meillä on vain yksi, yhteiseksi lahjaksi saatu ja omaisuusluetteloon luetteloitu kahvinkeitin. Siinähän menevät sitten minun kahvini ja miehen kahvit sekaisin samassa kannussa. Miten ratkaisemme ongelman?
Kommentit (70)
Olette te suomalaisjuntit sitten uusavuttomia. Jokaisesta pikkuasiastakin kiskaistaan draama esiin.
T. Sigrid Von Vlyck
Se pelasti meidän avioliittomme. Vanha keitin myytiin ja merkittiin omaisuusluetteloon poistetuksi. Tilalle ostettiin uusi MoccaMaster.
Nyt voimme keitellä molemmat kahvia samaan aikaan, eivätkä kahvit mene sekaisin. Luonnollisesti meillä on molemmilla omat suodatinpussit sekä kahvipaketit, joita säilytämme erillisissä kaapeissa.
Suosittelen kuitenkin kirjaamaan miten menetellään erotilanteessa ja miten paljon poistoja voi tehdä arvon alentumisen johdosta. Ärsyttää, kun ihmiset eivät osaa ajatella asioita loppuun asti.
Ap, me emme saaneet tuota kahvinkeittodilemmaa ratkaistua järkevästi ilman epäilyä toisen osapuolen ansiottomasta hyötymisestä, niin me tehtiin niin, että mä siirryin pussiteeheen ja mies juo edelleen kahvia. Hän tietty lunasti moccamasterista osuuteni (laitteen vuosittaiset poistot huomioiden). Itse sain onneksi perintönä vedenkeittimen (puoliso oli testamentilla poissuljettu), joten olin tässä siirrossa saamapuolella - kerrankin.
Nyt olen huomannut kuinka mies on kateellinen jatkuvasta elintasoni kohoamisesta koska teepussien käyttöhän luo säästöjä. Yhdellä pussilla menee mukavasti viikko, kahviinhan joutuu investoimaan jatkuvasti! En tiedä mitä teen jos mies haluaa siirtyä myös pussiteehen - jotenkin tuntuu vaikealta ajatus yhteisistä pusseista kun on tähän itsenäisyyteen tottunut. Mutta ei se tunnut kivalta sekään että on sitten keittiössä pussi siellä ja pussi täällä - miten ne sitten merkataan että tietää kumman ne on?
Se pelasti meidän avioliittomme. Vanha keitin myytiin ja merkittiin omaisuusluetteloon poistetuksi. Tilalle ostettiin uusi MoccaMaster. Nyt voimme keitellä molemmat kahvia samaan aikaan, eivätkä kahvit mene sekaisin. Luonnollisesti meillä on molemmilla omat suodatinpussit sekä kahvipaketit, joita säilytämme erillisissä kaapeissa.
Suosittelen kuitenkin kirjaamaan miten menetellään erotilanteessa ja miten paljon poistoja voi tehdä arvon alentumisen johdosta. Ärsyttää, kun ihmiset eivät osaa ajatella asioita loppuun asti.
teemme, jos toinen meistä kuolee tai eroamme. Poistot tehdään verottajan ohjeiden mukaisesti ihan selvyyden vuoksi. Kuolemantapauksen sattuessa leski saa täyden käyttö- ja hallintaoikeuden kahvinkeittimeen, mutta omistusoikeus siirtyy suoraa jälkipolville (tosin puolisot on rajattu ulkopuolelle). Erotessa kumpikin saa oman kannunsa, mutta keitin on viikko/viikko -systeemillä vuorotellen kummallakin. Vastaavasti vedenkeitin on kyseisen viikon sillä, joka ei saanut kahvinkeitintä.
Kyllä meillä asiat on mietitty loppuun asti jopa vajaita kahvipaketteja myöten, joiden omistusoikeus siirtyy suoraa rintaperillisille.
Kysyisin vaan, että mitä kahvia teillä on käytössä. Kaikista pahinta olisi, jos ap:lla on kalliimpaa Presidenttiä, ja mihellä jotain tarjouksesta ostettua Kultamokkaa. Vaikka molempien pusseista laitetaan keittimeen 1 mittalusikka, niin kahvit sitten sakoittuu pannussa!
Ja se mies siinä varjolla pääsee juomaan parempaa kahvia, ihan Presidenttiä.
kannattaa keittää kahvit samalla sähköllä ja samalla suodatinpussilla!
Pidätte vain huolen, että otatte molempien omista kahvipaketeista saman määrän tasaisia lusikallisia ja mittaatte valmiin kahvin tasan puoliksi! Ja merkitsette keittiön kaapin ovessa olevaan listaan ylös, kumman suodatinpussia on käytetty ja käytätte vuorokerroin toisen pussia, jotta kumpaakaan ei riistetä.
Voisitte kyllä tehdä käytetyistä sukkahousuista kestopussin, mutta se olisi epäreilua naista kohtaan, hänhän ne joutuu ostamaan.
kun on yhteinen keitin, mutta omat kahvit.
Vaihtoehtoinahan on myydä yhteinen keitin ja ostaa sit molemmille omat masiinat tai luoda käyttövuorojärjestelmä, mistä kans pidetään kiinni. Muutenhan tuosta ongelmasta ei normaaliperheessä pääse yli eikä ympäri.
Ärsyttävä mies sulla ap!
visainen pulma. voisitko sinä ottaa työpaikaltasi silloin tällöin kahvipaketin huomaamatta matkaasi. mies taasen voisi ottaa omalta työpaikaltaan kahvinkeittovettä johonkin kanisteriin. ja niistä sitten yhdessä keittelisitte sumpit.
ja ne omat kahvit säästyisivät vieraskahveiksi, tai pahanpäivän varalle.
meillä mies saa keittää vasta sitten kun minä olen juonut kahvini, niistä minun kerran käyttämistäni puruista.
Se pelasti meidän avioliittomme. Vanha keitin myytiin ja merkittiin omaisuusluetteloon poistetuksi. Tilalle ostettiin uusi MoccaMaster.
Nyt voimme keitellä molemmat kahvia samaan aikaan, eivätkä kahvit mene sekaisin. Luonnollisesti meillä on molemmilla omat suodatinpussit sekä kahvipaketit, joita säilytämme erillisissä kaapeissa.
kun on yhteinen keitin, mutta omat kahvit.
Vaihtoehtoinahan on myydä yhteinen keitin ja ostaa sit molemmille omat masiinat tai luoda käyttövuorojärjestelmä, mistä kans pidetään kiinni. Muutenhan tuosta ongelmasta ei normaaliperheessä pääse yli eikä ympäri.
Ärsyttävä mies sulla ap!
miksi ei AP?
pilkunnussimiseksi kuin ap:lla niin eikö kannattaisi pistää hopeat jakoon ja muuttaa kokonaan omilleen? Eihän tuossa ole enää mitään järkeä!
paketti suodatinpusseja. Sit vaan lajittelette ne pussit pinoon niin, että joka toinen pussi on sun, joka toinen miehen. Näin tulee automaattisesti aina otettua joka toinen kerta toisen pussi. Molemmilla kannattaa olla kuitenkin myös oma henkilökohtainen paketti, jos haluaa keittää kahvia vain itselle, eikä yhteiseksi.
Kahvin keitätte laittamalla puolet ja puolet kahvinpuruja. Kannattaa hommata grammantarkka vaaka, jolla punnita purut. Mittalusikka kun voi olla epätarkka. Onko teillä yhteinen vesi? Jos on, niin sen suhteen ei onneksi ongelmaa.
Tässä on tietysti se ongelma, että tämä toimii vain, jos juotte sitä kahvia yhtä paljon.
kumman fairylla tiskataan pannu????
Ja lorota holtittomasti maitoa ja monta lusikallista sokeria. Exäni käytti kermaa, se vasta kallista oli.
Kahvissa voi säästää jättämällä aamuiset purut suodattimeen ja laittamalla puolet lisää.
Tätä on muuten joskus meilläkin kokeiltu, koska mies halusi sijoittaa varojaan parempiin juustoihin. Itse jatkoin Edamilla. Ongelmaksi muodostui se, että kun miehen olisi pitänyt maksaa käytetynkahvinpurunpuolihinta, hän esitti, että ei ole nyt käteistä. Siivelläelämistä en sulata, joten siirryimme takaisin omiin kahveihin.
ap
meillä mies saa keittää vasta sitten kun minä olen juonut kahvini, niistä minun kerran käyttämistäni puruista.
Hän kehitti sitä edelleen niin, että ostaisimme toinen ruskeita ja toinen valkoisia suodatinpusseja; sillä edellytyksellä, että ne ovat samanhintaisia.
ap
Ostakaa molemmat oma
paketti suodatinpusseja. Sit vaan lajittelette ne pussit pinoon niin, että joka toinen pussi on sun, joka toinen miehen. Näin tulee automaattisesti aina otettua joka toinen kerta toisen pussi. Molemmilla kannattaa olla kuitenkin myös oma henkilökohtainen paketti, jos haluaa keittää kahvia vain itselle, eikä yhteiseksi.
Hän kehitti sitä edelleen niin, että ostaisimme toinen ruskeita ja toinen valkoisia suodatinpusseja; sillä edellytyksellä, että ne ovat samanhintaisia.
ap
Ostakaa molemmat oma
paketti suodatinpusseja. Sit vaan lajittelette ne pussit pinoon niin, että joka toinen pussi on sun, joka toinen miehen. Näin tulee automaattisesti aina otettua joka toinen kerta toisen pussi. Molemmilla kannattaa olla kuitenkin myös oma henkilökohtainen paketti, jos haluaa keittää kahvia vain itselle, eikä yhteiseksi.
Muistaakseni Pirkan valkoiset ja valkaisemattoman suodatinpussit ovat samanhintaisia.
Kuinka te muuten toimitte vessapaperin kanssa? Onko molemmilla oma rulla vai maksaako toinen rullan ostajalle käyttämistään arkeista?
Meillä on molemmilla otsalamput käytössä, pidämme niitä päällä vain kun tarvitsemme. Emme käytä turhaan kattolamppuja yleisvaloksi.