Subjektiivinen päivähoito-oikeus...

Nimenomaan että ilman hyvää syytä. Minusta on hyvä syy, jos kotona ei olla kiinnostuttu hoitamaan lasta. Olisiko lapsen sitten kiva olla kotona, jos se ei edes kiinnosta ketään?

tuohon muuta keino kuin päivähoitoa. Vaikka lapset kokonaan pois ja piuhat poikki? Päivähoitopaikka on vain ongelman lakaisua maton alle jos perhe ei saa samalla tuohon muita tukitoimia.

Todistuksella neuvolasta, lääkäristä, kelasta yms. saisi lapselle hoitopaikan jos ei ole töissä tai opiskelemassa. Jos ei toimita todistusta, maksaa paikasta sen mitä paikka kunnalle kustantaa.

Todistuksella ei saisi automaattisesta kokopäiväpaikkaa, vaan se voisi olla myös puolipäiväryhmästä. Toimiskohan?



Luulen että maksamalla sen 900e kuukaudessa alkaisi monessa perheessä kiinnostaa kerhot ja muuta limaiset tai lähes ilmaiset paikat kokopäivähoidon sijaan.

Nimenomaan että ilman hyvää syytä. Minusta on hyvä syy, jos kotona ei olla kiinnostuttu hoitamaan lasta. Olisiko lapsen sitten kiva olla kotona, jos se ei edes kiinnosta ketään?

perseellepotkimiskurssin. Lasten vuosia kestävä päivähoitohyysääminen on passiivinen ja kallis tapa hoitaa oireita eikä varsinaista syytä.

Nimenomaan että ilman hyvää syytä. Minusta on hyvä syy, jos kotona ei olla kiinnostuttu hoitamaan lasta. Olisiko lapsen sitten kiva olla kotona, jos se ei edes kiinnosta ketään?

perseellepotkimiskurssin. Lasten vuosia kestävä päivähoitohyysääminen on passiivinen ja kallis tapa hoitaa oireita eikä varsinaista syytä.

pakko sen verran ottaa osaa, että kaikki tuntemani ns. virikehoidon käyttäjät ovat koulutettuja, parempiosaisia perheitä/naisia. He ovat riittävän itsenäisiä, eivät pelkää mitä naapuri tai anoppi ajattelee, vaan osaavat pistää oman perheen hyvinvoinnin edelle. Lisäksi eivät jää odottelemaan, koska pukkaa masennusta ja burn outtia ja pakkohoitoa neuvolapsykologin lähetteellä...



Suuren osan heistä tiedän kokoomuksen kannattajiksi... ristiriitaista tai ei, mutta näin on.



omasta mielestäni subj. päivähoito on hyvä systeemi, se on melko edullinen ja tasa-arvoinen tapa tukea perheitä ja sen juurikin saa ennen kuin on psykiatrin lähetteet ja lastensuojelut pyörimässä... sen saa ihan "tavalliset" perheet, joista suurin osa elämänsä varrella myös maksaa veroja ja tekee yleishyödyllisiä töitä useamman vuosikymmenen. Subj. päivähoitoa pitäisi useampienkin käyttää, se on mun mielipide. Ei kokoaikaisesti, mutta esim. 50% hoito.



Ja ihan mielenkiintoinen tutkimuksen paikka esim. onko perhesurmaperheissä ollut meneillään kotihoito vai päivähoito lapsilla? Veikkaan ensimmäistä (ei tieto).

Samaa mieltä. Vanhempien pitäisi jaksaa ja yrittää. Tämä on vain ajatukseni, sillä muulla tavoin ei mahdu kallooni se, miten joku toimii noin. En saattaisi viedä lasta hoitoon, jos olisin kotona. Lasken usein viikkoja, kuinka paljon lapselle kertyy hoitoa vuodessa ja yritän minimoida määrän kaikin keinoin. En voi käsittää et jollakin on pokkaa tuoda se karjuva lapsi vasten tahtoa virikehoitoon. Haluaisikohan hän olla kotona? Haluaakohan hänkin päästä joskus helpolla, ihan niinkuin äiti ja isä? Aika itsekkäästi on ajateltava.

Olen akateemisesti koulutettu ja kaikki neljä hoidettu sisaruksineen kotona kelan tukien ajan.

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..



Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.



En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

useimmiten 5-vuotias lapsi ja n. 35-vuotias aikuinen kaipaavat hyvin erilaisia asioita. Tämä aikuinen haluaa olla välillä rauhassa, maata sohvalla parantelemassa synnytyksen aiheuttamia repeämiä, jutella puhelimessa jonkun aikuisen kanssa, siivota ja laittaa kotiruokaa ilman, että tarvii pelätä 5-vuotiaan hyppäävän kattilaan.

5-vuotias ei halua rauhoitella rääkyvää vauvaa ja katsella äidin tissimaitoa (vaikka palstapsykologit niin kuvittelevat). 5-vuotias ei myöskään halua lukea äidin kanssa tenttiin eikä selata mol.fi-sivustolta työpaikkoja. Keskimääräinen 5-vuotias pitää ystävistään, riehumisesta, pihaleikeistä, jumppatunneista ja laulutunneista. 5-vuotias pursuaa elämää, jota ei varsinaisesti löydy kodin seinien sisältä peppuun asti revenneen äidin ja 3 viikkoisen vauvan seurassa...



Hoitajat eivät myöskään mitenkään kärsi työstään päiväkodissa, vaikka siellä on pari iloista virikelasta joukossa. Hoitajan ei edes tarvitse tietää kuka on virikelapsi ja kuka ei. Hoitaja vahtii pihaleikkejä ja pitää laulutunteja. Hän on opiskelujaan vastaavassa duunissa ja saa siitä noin 2000€ kk-palkan, kahvituntineen, lomineen ja muine etuineen (huomattavasti mielekkäämpi tapa hoitaa lapsia kuin palkaton kotiäitiys, näin naisten arvon kannalta katsottuna)



vängätkää mitä vänkäätte, veikkaan että päiväkoti ei ole pilannut yhtäkään lasta tai aikuista tai perhettä, monet muut asiat sitten ovatkin pilanneet...

Koska nykysysteemi on SDP:n lempilapsi eli on olemassa teoreettinen subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka ei koske esim. lypsykarjatilallisten lapsia, koska hoitajaa ei saa aamulla klo 5.00 - 9.00 ja iltapäivällä 15.00 - 19.00. Sen sijaan jokainen, joka voi viedä lapsensa hoitopaikkaan 6.30 - 17.00 väliseksi ajaksi, saa niin tehdä, koska se on tasa-arvoa.

= tätä varten kepulaiset ajoivat läpi kotihoidon tuen niin että emännät saavat omaa rahaa samalla kun pitävät lapset kotona nukkumassa sängyissään tai yksin pirtin tai navetan lattialla pyörimässä entiseen tapaan.

pienituloisille (siis suhteessa, ei lukumääräisesti). Kotihoidontuki on kieltämättä kompensaatiota siitä, että päivähoitoa ei kyetä järjestämään, mutta vaihtoehtoa eli lukuisia ympärivuorokautisia hoitopaikkoja pidetään liian kalliina systeeminä.

jälkeisiä repeämiä tarvitsee oikein parannella soffalla?

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..

Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.

En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

Onko teillä perheessä kaikki samanlaisia arkoja herkkiksiä, joilla ei ole sukua, ystäviä, naapureita, työkavereita eikä tuttuja, joiden kanssa olla tekemisissä, ja joita auttaa puolin ja toisin?

Miksi täysin vieras ammattiapu on parempi kuin omien tuttujen ihmisten apu?

Samaa mieltä. Vanhempien pitäisi jaksaa ja yrittää.

Jos on synnytyksen jälkeinen masennus, tavallinen masennus, mielenterveysongelmia, äkillinen sairastuminen tai krooninen sairaus, lapsella ammattilaisten suosittelema tarve (ja kerhot eivät kelpaa, kun siellä ei ole ammattitaitoista kasvattajaa eikä riittävästi tuntimääriä) tai yrittäjänä/keikkatyöläisenä toimivan vanhemman tarve, niin mielestäsi riittää, kun vaan enemmän yritetään olla kotona.

Mitenköhän estäisit niitä perhesurmia? Tiesitkö, että 20 % suomalaisista kärsii masennuksesta? Oletatko, että ne ovat kaikki eläkeläisiä tai sinkkuja?

MIelestäni koko subjektiivisen päivähoidon keskustelu on totaalisen vääristynyttä. Masentuneen tai sairastuneen pitäisi jaksaa hakea lapsilleen todistusta, tapella kelan, päivähoitopaikan ja neuvolalääkärien kanssa ja todistaa oma huono kuntonsa/lapsen huono kunto siis jo siinä vaiheessa, kun sairaus on päällä. Minkähänlaisia yhteiskuntaa kuormittavia seurauksia sillä olisi? Kun ei enää kyetä ennaltaehkäisemään (siis siinä vaiheessa, kun vanhemmasta tuntuu, ettei jaksa), niin joudutaan maksamaan kalliit hoidot, terapiat ja mahdollinen loppuelämän työkyvyttömyys, lapselle tukitoimia, psykologeja, mahdollista sijaisperhettä jne.

Edelleen en löydä mistään lukuja Espoon 10 päiväkodista täynnä virikelapsia (eli siis noin 500-700 lasta olisi Espoossa virikehoidossa) enkä myöskään sitä, kuinka moni niistä on pelkästään ihan vain vanheman laiskuuden takia. MInua kiinnostaisi tietää, koska toimin aika ongelmallisten nuorten parissa, ja hyvin kuvaavaa on, että niissä ongelmallisimmissa kodeissa, missä nuori on joutunut kärsimään järkyttäviä asioita, lapsi on ollut kotihoidettu. On selvää, ettei apu löydä edes nykyisellään riittävästi kohdetta - luultavasti ongelmaäidin naapuri on tarpeeksi naputtanut laiskoista virikemammoista, niin ei kehdata sitä ensiapua ottaa vastaan.

Omakohtainen kokemus tukee sitä, että lapsen päivähoitoon laittavat, vaikka itse ovat kotona, sellaiset vanhemmat, jotka omalla tavallaan ajattelevat lapsen parasta. En kiistä, etteikö muutama laiska mahdu joukkoon, mutta väittäisin, että enemmistöllä on lapsen paras mielessä.

MIkä teillä vastustajilla on mielessä? Ei ainakaan säästöt, kun tämä ennaltaehkäisevä toimenpide teidän mielestänne pitää poistaa. Perhesurmiakin teistä saisi tulla enemmän, kun vanhempien vain pitää sinnitellä ja jaksaa enemmän. Sijoitettuja lapsia ja mielenterveysongelmista kärsiviä nuoriakin saa tulla enemmän, onhan nyt ongelmallinenkin koti parempi kuin päivähoito, jossa on liikaa melua.

Minustakin olisi hyvä, että ihmiset enemmän miettisivät voimavarojaan ennen lisääntymistään, mutta siinä vaiheessa kun maito on nurin, ei auta, vaikka kuinka kannua nostetaan maasta. Se sotku on vain siivottava, eikö?

useimmiten 5-vuotias lapsi ja n. 35-vuotias aikuinen kaipaavat hyvin erilaisia asioita. Tämä aikuinen haluaa olla välillä rauhassa, maata sohvalla parantelemassa synnytyksen aiheuttamia repeämiä, jutella puhelimessa jonkun aikuisen kanssa, siivota ja laittaa kotiruokaa ilman, että tarvii pelätä 5-vuotiaan hyppäävän kattilaan.

5-vuotias ei halua rauhoitella rääkyvää vauvaa ja katsella äidin tissimaitoa (vaikka palstapsykologit niin kuvittelevat). 5-vuotias ei myöskään halua lukea äidin kanssa tenttiin eikä selata mol.fi-sivustolta työpaikkoja. Keskimääräinen 5-vuotias pitää ystävistään, riehumisesta, pihaleikeistä, jumppatunneista ja laulutunneista. 5-vuotias pursuaa elämää, jota ei varsinaisesti löydy kodin seinien sisältä peppuun asti revenneen äidin ja 3 viikkoisen vauvan seurassa...

Hoitajat eivät myöskään mitenkään kärsi työstään päiväkodissa, vaikka siellä on pari iloista virikelasta joukossa. Hoitajan ei edes tarvitse tietää kuka on virikelapsi ja kuka ei. Hoitaja vahtii pihaleikkejä ja pitää laulutunteja. Hän on opiskelujaan vastaavassa duunissa ja saa siitä noin 2000€ kk-palkan, kahvituntineen, lomineen ja muine etuineen (huomattavasti mielekkäämpi tapa hoitaa lapsia kuin palkaton kotiäitiys, näin naisten arvon kannalta katsottuna)

vängätkää mitä vänkäätte, veikkaan että päiväkoti ei ole pilannut yhtäkään lasta tai aikuista tai perhettä, monet muut asiat sitten ovatkin pilanneet...

normaalilla kotikasvatuksella tuon ikäinen osaa jo vähän autella kotitöissä eikä taatusti hyppää kattilaan. Nyt kyllä dramatisoidaan raskaalla kädellä. Normirepeämät paranevat parissa viikossa. Ikävä juttu, jos on tosiaan sinulle on käynyt sama kuin muinaiselle temppelin esiripulle. Onneksi se on harvinaista ja silloin apu on ihan paikallaan.

mutta siis jos puhutaan normikuntoisista lapsista ja äidistä, niin 5-vuotiaan virikkeistäminen ei vaadi ihmeitä, ja hänen ja vauvan kanssa pystyy ihan hyvin liikkumaan.

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..

Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.

En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

Onko teillä perheessä kaikki samanlaisia arkoja herkkiksiä, joilla ei ole sukua, ystäviä, naapureita, työkavereita eikä tuttuja, joiden kanssa olla tekemisissä, ja joita auttaa puolin ja toisin?

Miksi täysin vieras ammattiapu on parempi kuin omien tuttujen ihmisten apu?

Jouduimme muuttamaan vieraalle paikkakunnalle joten lapsi on tutustunut hoitopaikan henkilökuntaan nopeammin kun me aikuiset kehenkään.. Joillain voi myös olla hyvin vähän sukua -syystä tai toisesta- tai vain niin ettei ketään kiinnosta auttaa yhtään, sekin on oma vika? "mitäs et valinnut omia sukulaisia paremmin?"

Ja oikeesti naapuritko Suomessa auttaa toisiaan tolla tavalla?? Meenkö mä oikeesti tohon viereisen oven ovikelloa soittamaan et tuutko hoitaa aina pari pv viikossa meidän lapsia? :D mitähän tykkäis?!

ja meidän aikuisten kaveripiiri on nuorta, täysin eri elämäntilanteessa eläviä ihmisiä, jotka ei ymmärrä lapsista mitään.

Onko aina pakko alkaa tohon?! Se mikä tässäkin keskustelussa on huomattu, niin hirveesti ihmiset on aina tietävinään mitä muille kuuluu ja miten muut elää. Mitäs jos keskityttäis siihen omaan elämään välillä..

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..

Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.

En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

Onko teillä perheessä kaikki samanlaisia arkoja herkkiksiä, joilla ei ole sukua, ystäviä, naapureita, työkavereita eikä tuttuja, joiden kanssa olla tekemisissä, ja joita auttaa puolin ja toisin?

Miksi täysin vieras ammattiapu on parempi kuin omien tuttujen ihmisten apu?

Jouduimme muuttamaan vieraalle paikkakunnalle joten lapsi on tutustunut hoitopaikan henkilökuntaan nopeammin kun me aikuiset kehenkään.. Joillain voi myös olla hyvin vähän sukua -syystä tai toisesta- tai vain niin ettei ketään kiinnosta auttaa yhtään, sekin on oma vika? "mitäs et valinnut omia sukulaisia paremmin?"

Ja oikeesti naapuritko Suomessa auttaa toisiaan tolla tavalla?? Meenkö mä oikeesti tohon viereisen oven ovikelloa soittamaan et tuutko hoitaa aina pari pv viikossa meidän lapsia? :D mitähän tykkäis?!

ja meidän aikuisten kaveripiiri on nuorta, täysin eri elämäntilanteessa eläviä ihmisiä, jotka ei ymmärrä lapsista mitään.

Onko aina pakko alkaa tohon?! Se mikä tässäkin keskustelussa on huomattu, niin hirveesti ihmiset on aina tietävinään mitä muille kuuluu ja miten muut elää. Mitäs jos keskityttäis siihen omaan elämään välillä..

Kyllä esim. meillä on toiminut hyvin naapuriapu ja kaveriapu. Ei ole sukulaisia lähimaillakaan auttamassa. Lähistön naapureihin tutustuttiin muuton jälkeen vaivatta, kun lapset pyörivät keskenään pihalla ja ystävystyivät. Ollaan katsottu toisten muksuja silloin kun toisilla on ollut menoa vaikka vanhempainiltoihin, tai lomien aikaan, ja lapsille on löytynyt kesäksi hoitoapua työkavereiden isommista lapsista, esimerkiksi.

Jotenkin vaan tuntuu, että joillakin on tapana keksimällä keksiä verukkeita, miksi joku asia ei onnistu, kun kysymys on pikemminkin siitä, ettei viitsi, uskalla tai kehtaa.

Jokainen saa elää tavallaan silloin, kun tekee sen omilla rahoillaan eikä aiheuta harmia toisille.

"tiedän varmasti, että ovat vain laiskoina kotona" -kommentit.



Mistä tiedät varmasti? Minä en kertonut lapseni kuntoutustarpeista kenellekään, en suvulleni, en ystävilleni enkä päiväkodin henkilökunnalle, joka jaksoi ihmetellä päätöstäni laittaa esikoinen hoitoon.



Ohimennen saatoin mainita tulleeni sairaalasta, jossa kuopus vietti aikaansa viikottain kahden ensimmäisen kuukauden ajan. Eräs hoitaja tokaisi, että parantuisi varmaan se kuopuskin nopeammin, jos esikoinen olisi joskus kotona.



Niin, esikoinen oli päiväkodissa 3 päivänä viikossa 6 tuntia ihan neuvolalääkärin ja puheterapeutin suosituksesta, ei minun omasta arviostani. Eivät jostain syystä suositelleet sairaalan käytävillä istumista. Ehkä olivat ammattitaidottomampia kuin tämä hoitaja?



Voisin kuvitella, että eräs naapurini, päiväkodin hoitajat ja ainakin yksi sukulaisnainen väittäisivät kivenkovaan, että tietävät minun vain laiskana makoilevan kotona ja että en jaksa hoitaa omia lapsiani.



Sinällään voisi olla järkevääkin saada ihan viralliset paperit hoidontarpeesta, jotta niitä voitaisiin sitten näytellä kaiken maailman idiooteille, joiden mielestä heillä on oikeus arvostella perheemme elämää ja ratkaisuja. Mutta toisaalta en ymmärrä, miksi jonkun ulkopuolisen pitäisi tietää tai ymmärtää ratkaisujamme. Riittää,että me itse ne tiedämme oikeiksi.

Osaan asettaa lapsen itseni ja itsekkäiden puhelisoittotarpeiden edelle. Ehdin soitella riittämiin, vaikka samalla pyrin järjestämään lapsilleni hangähdystauon päivähoito-koulu-ammatillinen koulutus -putkesta.

Mun kokemuksen mukaan juuri korkeasti koulutetut, ylempää keskiluokkaa olevat pitävät vanhemman lapsen/lapset ainakin osan aikaa päiväkodissa, kun vauva tulee. Tämä korreloi myös Emeritusprofessori Jorma Sipilän huomion kanssa siitä, että jos kotihoito olisi ihmetekijä, niin Suomessa pitäisi olla maailman täysipäisimmät lapset. Mutta näin ei ole, ja usein juuri niitä lapsia kotihoidetaan, jotka eniten päivähoidosta hyötyisivät. Pahoitteluni, mutta myös tästä ketjusta huomaa, että ei-koulutetut paasaavat kotihoidon puolesta (kirjoitusvirheet jne.).

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..

Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.

En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

Onko teillä perheessä kaikki samanlaisia arkoja herkkiksiä, joilla ei ole sukua, ystäviä, naapureita, työkavereita eikä tuttuja, joiden kanssa olla tekemisissä, ja joita auttaa puolin ja toisin?

Miksi täysin vieras ammattiapu on parempi kuin omien tuttujen ihmisten apu?

Jouduimme muuttamaan vieraalle paikkakunnalle joten lapsi on tutustunut hoitopaikan henkilökuntaan nopeammin kun me aikuiset kehenkään.. Joillain voi myös olla hyvin vähän sukua -syystä tai toisesta- tai vain niin ettei ketään kiinnosta auttaa yhtään, sekin on oma vika? "mitäs et valinnut omia sukulaisia paremmin?"

Ja oikeesti naapuritko Suomessa auttaa toisiaan tolla tavalla?? Meenkö mä oikeesti tohon viereisen oven ovikelloa soittamaan et tuutko hoitaa aina pari pv viikossa meidän lapsia? :D mitähän tykkäis?!

ja meidän aikuisten kaveripiiri on nuorta, täysin eri elämäntilanteessa eläviä ihmisiä, jotka ei ymmärrä lapsista mitään.

Onko aina pakko alkaa tohon?! Se mikä tässäkin keskustelussa on huomattu, niin hirveesti ihmiset on aina tietävinään mitä muille kuuluu ja miten muut elää. Mitäs jos keskityttäis siihen omaan elämään välillä..

Kyllä esim. meillä on toiminut hyvin naapuriapu ja kaveriapu. Ei ole sukulaisia lähimaillakaan auttamassa. Lähistön naapureihin tutustuttiin muuton jälkeen vaivatta, kun lapset pyörivät keskenään pihalla ja ystävystyivät. Ollaan katsottu toisten muksuja silloin kun toisilla on ollut menoa vaikka vanhempainiltoihin, tai lomien aikaan, ja lapsille on löytynyt kesäksi hoitoapua työkavereiden isommista lapsista, esimerkiksi.

Jotenkin vaan tuntuu, että joillakin on tapana keksimällä keksiä verukkeita, miksi joku asia ei onnistu, kun kysymys on pikemminkin siitä, ettei viitsi, uskalla tai kehtaa.

Jokainen saa elää tavallaan silloin, kun tekee sen omilla rahoillaan eikä aiheuta harmia toisille.

Meillä ei ole. Meillä on kaksi teiniperhettä, jonne en lapsia edes uskaltaisi viedä, kun teineillä lentelee v*tut ja p*erkeleet joka toinen minuutti. Lähimmän naapurin lapsi on jo aikuinen ja kauempana asuu koululaisperhe ja eläkeläispariskunta. Sitten seuraavaan lähiöön onkin lähes 3 km:n matka ja siellä on satoja perheitä, joista en tiedä yhtään mitään, kun emme notku heidän etu- tai takapihoillaan kaverin toivossa. Lapsellani on kavereita harrastusten kautta, mutta en todellakaan kuvittele, että voisin täräyttää näille äideille, että hoitakaapa nyt meidän muutkin lapset, kun on tarvetta.

Pari kaveria vierailee meilläkin joskus. Vanhemmat eivät, kun ovat kiireisiä, työssäkäyviä ihmisiä.

Meillä ei lapset pyöri keskenään pihalla, ovat 5v ja 3v. Tämä äiti nököttää aina myös paikalla ja valitettavasti tässä naapurustossa ei sitä ikäistään seuraa löydy. Yksi naapureista on luvannut kriisin tullen vahtia lapsia (oli hilkulla, etten olisi joutunut sairaalaan kerran), mutta enpä usko, että hyvällä katsottaisiin, jos veisin ne lapset hoitoon ihan vaan siksi ,että haluan mennä kampaajalle.

Onneksi meillä on isovanhemmat 70 km päässä, joten hoitoapua saamme kerran tai kaksi vuodessa ja se riittää. En silti pyöri niin oman navan ympärillä, että kuvittelisin kaikkien elämäntilanteet ja asuinpaikat samanlaisiksi.

Niin, ja miksi emme muuttaneet sinne satojen perheiden lähiöön? Kaksi syytä:

1) 100 neliön talosta 700 neliön tontilla maksettiin reilusti enemmän kuin meidän 250 neliön ja 2000 neliön kodistamme

2) Kuuntelin jo etukäteen siellä asuvien äitien juttuja ja kuulin useammasta naapuririidasta ja ihan oikeuteen vedetyistä kiistoista, joten eipä huvittanut. Kun asutaan tiiviisti, ne riidatkin kärjistyvät pahoiksi.