Subjektiivinen päivähoito-oikeus...

"tiedän varmasti, että ovat vain laiskoina kotona" -kommentit.

Mistä tiedät varmasti? Minä en kertonut lapseni kuntoutustarpeista kenellekään, en suvulleni, en ystävilleni enkä päiväkodin henkilökunnalle, joka jaksoi ihmetellä päätöstäni laittaa esikoinen hoitoon.

Ohimennen saatoin mainita tulleeni sairaalasta, jossa kuopus vietti aikaansa viikottain kahden ensimmäisen kuukauden ajan. Eräs hoitaja tokaisi, että parantuisi varmaan se kuopuskin nopeammin, jos esikoinen olisi joskus kotona.

Niin, esikoinen oli päiväkodissa 3 päivänä viikossa 6 tuntia ihan neuvolalääkärin ja puheterapeutin suosituksesta, ei minun omasta arviostani. Eivät jostain syystä suositelleet sairaalan käytävillä istumista. Ehkä olivat ammattitaidottomampia kuin tämä hoitaja?

Voisin kuvitella, että eräs naapurini, päiväkodin hoitajat ja ainakin yksi sukulaisnainen väittäisivät kivenkovaan, että tietävät minun vain laiskana makoilevan kotona ja että en jaksa hoitaa omia lapsiani.

Sinällään voisi olla järkevääkin saada ihan viralliset paperit hoidontarpeesta, jotta niitä voitaisiin sitten näytellä kaiken maailman idiooteille, joiden mielestä heillä on oikeus arvostella perheemme elämää ja ratkaisuja. Mutta toisaalta en ymmärrä, miksi jonkun ulkopuolisen pitäisi tietää tai ymmärtää ratkaisujamme. Riittää,että me itse ne tiedämme oikeiksi.

että yhteydessä on oltu sekä lasten että vanhempien kanssa säännöllisesti, ja on puhuttu omat ja lasten hoito- ja kouluasiat läpi, niin kyllä sen tietää, usko huviksesi. Sama juttu työkavereiden kanssa.

Masentunut ja loppuunuupunut äiti ei laukkaa harrastuspiireissä ja toimi vanhempainneuvostossa ja vapaaehtoistöissä. Tai väitätkö ehkä, että juuri siksi hän jaksaakin tuon kaiken, kun vanhemmat lapset on hoidossa? Siis, oikeesti...!

useimmiten 5-vuotias lapsi ja n. 35-vuotias aikuinen kaipaavat hyvin erilaisia asioita. Tämä aikuinen haluaa olla välillä rauhassa, maata sohvalla parantelemassa synnytyksen aiheuttamia repeämiä, jutella puhelimessa jonkun aikuisen kanssa, siivota ja laittaa kotiruokaa ilman, että tarvii pelätä 5-vuotiaan hyppäävän kattilaan.

5-vuotias ei halua rauhoitella rääkyvää vauvaa ja katsella äidin tissimaitoa (vaikka palstapsykologit niin kuvittelevat). 5-vuotias ei myöskään halua lukea äidin kanssa tenttiin eikä selata mol.fi-sivustolta työpaikkoja. Keskimääräinen 5-vuotias pitää ystävistään, riehumisesta, pihaleikeistä, jumppatunneista ja laulutunneista. 5-vuotias pursuaa elämää, jota ei varsinaisesti löydy kodin seinien sisältä peppuun asti revenneen äidin ja 3 viikkoisen vauvan seurassa...

Hoitajat eivät myöskään mitenkään kärsi työstään päiväkodissa, vaikka siellä on pari iloista virikelasta joukossa. Hoitajan ei edes tarvitse tietää kuka on virikelapsi ja kuka ei. Hoitaja vahtii pihaleikkejä ja pitää laulutunteja. Hän on opiskelujaan vastaavassa duunissa ja saa siitä noin 2000€ kk-palkan, kahvituntineen, lomineen ja muine etuineen (huomattavasti mielekkäämpi tapa hoitaa lapsia kuin palkaton kotiäitiys, näin naisten arvon kannalta katsottuna)

vängätkää mitä vänkäätte, veikkaan että päiväkoti ei ole pilannut yhtäkään lasta tai aikuista tai perhettä, monet muut asiat sitten ovatkin pilanneet...

normaalilla kotikasvatuksella tuon ikäinen osaa jo vähän autella kotitöissä eikä taatusti hyppää kattilaan. Nyt kyllä dramatisoidaan raskaalla kädellä. Normirepeämät paranevat parissa viikossa. Ikävä juttu, jos on tosiaan sinulle on käynyt sama kuin muinaiselle temppelin esiripulle. Onneksi se on harvinaista ja silloin apu on ihan paikallaan.

mutta siis jos puhutaan normikuntoisista lapsista ja äidistä, niin 5-vuotiaan virikkeistäminen ei vaadi ihmeitä, ja hänen ja vauvan kanssa pystyy ihan hyvin liikkumaan.

mulle ei käynyt niinkuin temppelin esiriipulle eikä mulla ole täällä just 3-viikkoista vauvaa eikä 5-vuotiastakaan, kunhan vaan olen sitä mieltä, että 5-vuotiaan on ihan kaikissa tilanteissa mukavampi olla oman ikäisten ryhmässä ja vähän erossa siitä äityliinistä. Vice versa, tavallinen äityliini on huomattavasti paremmassa hapessa, kun saa myös olla vähän erossa siitä 5-vuotiaasta (vaikka se lapsi näppärästi keittäiskin jauhelihasoppaa ja vaihtais vaippaa). Miksei elämästä voida tehdä helposti ja halvalla mukavaa? Miksi sen ihan väen vängällä täytyy olla sellaista paskaa, että äidit ja perheet menee voimiensa äärirajoilla ja masentuu, hyppää kaivoihin ja avioeroa pukkaa? Onneksi te ette ole päättämässä näistä asioista...thank god! Hykerrelkää te vain siellä, kuinka teidän mössyt saavat paremman lapsuuden, kun ne saa autella äitiä kotitöissä ja pääsee äitin kanssa joka päivä kauppaan. Kyllä teidän lapsoset muistelee vielä kiikussa vanhana onnellista kotilapsuuttaan, ekslusiivista ja ihanaa.

Meillä ei ole. Meillä on kaksi teiniperhettä, jonne en lapsia edes uskaltaisi viedä, kun teineillä lentelee v*tut ja p*erkeleet joka toinen minuutti. Lähimmän naapurin lapsi on jo aikuinen ja kauempana asuu koululaisperhe ja eläkeläispariskunta. Sitten seuraavaan lähiöön onkin lähes 3 km:n matka ja siellä on satoja perheitä, joista en tiedä yhtään mitään, kun emme notku heidän etu- tai takapihoillaan kaverin toivossa. Lapsellani on kavereita harrastusten kautta, mutta en todellakaan kuvittele, että voisin täräyttää näille äideille, että hoitakaapa nyt meidän muutkin lapset, kun on tarvetta.

Pari kaveria vierailee meilläkin joskus. Vanhemmat eivät, kun ovat kiireisiä, työssäkäyviä ihmisiä.

Meillä ei lapset pyöri keskenään pihalla, ovat 5v ja 3v. Tämä äiti nököttää aina myös paikalla ja valitettavasti tässä naapurustossa ei sitä ikäistään seuraa löydy. Yksi naapureista on luvannut kriisin tullen vahtia lapsia (oli hilkulla, etten olisi joutunut sairaalaan kerran), mutta enpä usko, että hyvällä katsottaisiin, jos veisin ne lapset hoitoon ihan vaan siksi ,että haluan mennä kampaajalle.

Onneksi meillä on isovanhemmat 70 km päässä, joten hoitoapua saamme kerran tai kaksi vuodessa ja se riittää. En silti pyöri niin oman navan ympärillä, että kuvittelisin kaikkien elämäntilanteet ja asuinpaikat samanlaisiksi.

Niin, ja miksi emme muuttaneet sinne satojen perheiden lähiöön? Kaksi syytä:

1) 100 neliön talosta 700 neliön tontilla maksettiin reilusti enemmän kuin meidän 250 neliön ja 2000 neliön kodistamme

2) Kuuntelin jo etukäteen siellä asuvien äitien juttuja ja kuulin useammasta naapuririidasta ja ihan oikeuteen vedetyistä kiistoista, joten eipä huvittanut. Kun asutaan tiiviisti, ne riidatkin kärjistyvät pahoiksi.

en epäile yhtään, etteikö alle kirjoittaneen tilanne olisi just noin vaikea kuin hän kertoo. Syykin on aika ilmeinen.

mulle ei käynyt niinkuin temppelin esiriipulle eikä mulla ole täällä just 3-viikkoista vauvaa eikä 5-vuotiastakaan, kunhan vaan olen sitä mieltä, että 5-vuotiaan on ihan kaikissa tilanteissa mukavampi olla oman ikäisten ryhmässä ja vähän erossa siitä äityliinistä. Vice versa, tavallinen äityliini on huomattavasti paremmassa hapessa, kun saa myös olla vähän erossa siitä 5-vuotiaasta (vaikka se lapsi näppärästi keittäiskin jauhelihasoppaa ja vaihtais vaippaa). Miksei elämästä voida tehdä helposti ja halvalla mukavaa? Miksi sen ihan väen vängällä täytyy olla sellaista paskaa, että äidit ja perheet menee voimiensa äärirajoilla ja masentuu, hyppää kaivoihin ja avioeroa pukkaa? Onneksi te ette ole päättämässä näistä asioista...thank god! Hykerrelkää te vain siellä, kuinka teidän mössyt saavat paremman lapsuuden, kun ne saa autella äitiä kotitöissä ja pääsee äitin kanssa joka päivä kauppaan. Kyllä teidän lapsoset muistelee vielä kiikussa vanhana onnellista kotilapsuuttaan, ekslusiivista ja ihanaa.

ensinnäkään turhaan hoidattaminen ei ole halpaa ja toisekseen sun turhaanhoidetut lapset joutuu aikanaan maksamaan sen korkojen kanssa, koska se on kustannettu lainarahalla. Tutustupa valtion ja kuntien rahoitustilanteeseen.

vauvan äiti tekisi töitä 5 tuntia viikossa? Saisiko esikoinen olla hoidossa vain sen 5 tuntia viikoss, vajaa pari tuntia joka toinen päivä? Olisiko oikeus laittaa lapset hoitoon, jos vanhemmat voivat tehdä vuorotöitä eri vuoroissa? Olisiko oikeus laittaa lapset hoitoon yövuorojen jälkeiseksi lepoajaksi? Silloinkin on vanhempi kyllä kotona. Olisiko oikeus pitää lapset hoidossa, jos lomautetaan 6 viikoksi? Olisiko oikeus laittaa lapset hoitoon, jos vanhempi on toisen lapsen omaishoitaja? Niin paljon helpommalla pääsee, kun kaikilla on lupa käyttää palvelua.

Vaan ihmiset on ongelmineen ja väsymyksen kanssa yksin. Kannattaa muistaa sekin! Ei kaikilla ole sitä apua omista sukulaisista ja ystävistä lähellä. Ei tarvi marttyroimaan tähän, mutta joillekin voi ottaa koville, jos lapset ei ikinä nuku kunnolla, eikä ikinä saa hoitoapua tms..

Mä en yhtään häpeile et meidän esikoinen oli hoidossa pari pv viikottain (jos sitäkään) about 7kk:n ajan sisaruksensa synnyttyä, sillä hän ei vieläkään uskalla lähestyä muita lapsia, vaikka onkin paljon reipastunut. ja hän piti kovasti hoitopaikastaan! Kyseli aina että milloin pääsee sinne taas. Olos ollut herkälle lapselle iso muutos ottaa hetkeksi kokonaan pois ja sitten taas aloittaa uudelleen (se aloitus oli nimenomaa vaikea.) ja nyt on sitten sisaruksellakin alkanut, niin pääsivät samaan paikkaan.

En poistais kokonaan, voisin rajoittaa jonkin verran subj. päivähoito-oikeutta.

Onko teillä perheessä kaikki samanlaisia arkoja herkkiksiä, joilla ei ole sukua, ystäviä, naapureita, työkavereita eikä tuttuja, joiden kanssa olla tekemisissä, ja joita auttaa puolin ja toisin?

Miksi täysin vieras ammattiapu on parempi kuin omien tuttujen ihmisten apu?

Jouduimme muuttamaan vieraalle paikkakunnalle joten lapsi on tutustunut hoitopaikan henkilökuntaan nopeammin kun me aikuiset kehenkään.. Joillain voi myös olla hyvin vähän sukua -syystä tai toisesta- tai vain niin ettei ketään kiinnosta auttaa yhtään, sekin on oma vika? "mitäs et valinnut omia sukulaisia paremmin?"

Ja oikeesti naapuritko Suomessa auttaa toisiaan tolla tavalla?? Meenkö mä oikeesti tohon viereisen oven ovikelloa soittamaan et tuutko hoitaa aina pari pv viikossa meidän lapsia? :D mitähän tykkäis?!

ja meidän aikuisten kaveripiiri on nuorta, täysin eri elämäntilanteessa eläviä ihmisiä, jotka ei ymmärrä lapsista mitään.

Onko aina pakko alkaa tohon?! Se mikä tässäkin keskustelussa on huomattu, niin hirveesti ihmiset on aina tietävinään mitä muille kuuluu ja miten muut elää. Mitäs jos keskityttäis siihen omaan elämään välillä..

Kyllä esim. meillä on toiminut hyvin naapuriapu ja kaveriapu. Ei ole sukulaisia lähimaillakaan auttamassa. Lähistön naapureihin tutustuttiin muuton jälkeen vaivatta, kun lapset pyörivät keskenään pihalla ja ystävystyivät. Ollaan katsottu toisten muksuja silloin kun toisilla on ollut menoa vaikka vanhempainiltoihin, tai lomien aikaan, ja lapsille on löytynyt kesäksi hoitoapua työkavereiden isommista lapsista, esimerkiksi.

Jotenkin vaan tuntuu, että joillakin on tapana keksimällä keksiä verukkeita, miksi joku asia ei onnistu, kun kysymys on pikemminkin siitä, ettei viitsi, uskalla tai kehtaa.

Jokainen saa elää tavallaan silloin, kun tekee sen omilla rahoillaan eikä aiheuta harmia toisille.

Enhän mä mitään suutu, olen vaan niin ihmeissäni ettei monetkaan tajua ettei kaikkien elämä mene ihan samalla tavalla kuin se oma elämä.

Lisäksi toi raha-kommentti oli huvittava. Suomessa ollaan. Itsekin varmaan olet joistain tuista nauttinut elämäs aikana.. ym verovaroin kustannetuista asioista.

työllistyin muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen muutamassa päivässä. Torstaina haastattelu, seuraavana maanantaina alkoi työt. Eipä olisi onnistunut, jollei lapsella olisi ollut hoitopaikkaa valmiina.

vaikkei hoitopaikkaa olekaan valmiina. Itse sain muutamasssa päivässä hoitopaikan lapselleni, kun sain yllättäen työpaikan. Ja usko pois, työnantaja varmasti odottelee sen pari viikkoa, että saa hoitopaikan varmistettua. Ei tartte vuosiksi `"varata" hoitopaikkaa. Hölmö!

Mulla oli sama tilanne kuin kertojalla, mutta kyse työkkärin kurssista.pystyin aloittamaan lennosta, koska oli lapsilla hoitopaikka. Jollen olisi pystynyt, olisi tullut karenssi. Lastenhoitohan ei saa olla työhön menon (tässä tapauksessa kurssille menon) este.

Sittemmin ko. kurssi poiki työpaikan, jossa olen ollut vakkarina jo yli 10v.

Mun mielestä pitäisi säätää laki, ettei työttömyyskorvausta saa, jollei lapsilla ole hoitopaikkaa valmiina. Loppuisi työtämyyskorvauksella keinottelu.

mulle ei käynyt niinkuin temppelin esiriipulle eikä mulla ole täällä just 3-viikkoista vauvaa eikä 5-vuotiastakaan, kunhan vaan olen sitä mieltä, että 5-vuotiaan on ihan kaikissa tilanteissa mukavampi olla oman ikäisten ryhmässä ja vähän erossa siitä äityliinistä. Vice versa, tavallinen äityliini on huomattavasti paremmassa hapessa, kun saa myös olla vähän erossa siitä 5-vuotiaasta (vaikka se lapsi näppärästi keittäiskin jauhelihasoppaa ja vaihtais vaippaa). Miksei elämästä voida tehdä helposti ja halvalla mukavaa? Miksi sen ihan väen vängällä täytyy olla sellaista paskaa, että äidit ja perheet menee voimiensa äärirajoilla ja masentuu, hyppää kaivoihin ja avioeroa pukkaa? Onneksi te ette ole päättämässä näistä asioista...thank god! Hykerrelkää te vain siellä, kuinka teidän mössyt saavat paremman lapsuuden, kun ne saa autella äitiä kotitöissä ja pääsee äitin kanssa joka päivä kauppaan. Kyllä teidän lapsoset muistelee vielä kiikussa vanhana onnellista kotilapsuuttaan, ekslusiivista ja ihanaa.

ensinnäkään turhaan hoidattaminen ei ole halpaa ja toisekseen sun turhaanhoidetut lapset joutuu aikanaan maksamaan sen korkojen kanssa, koska se on kustannettu lainarahalla. Tutustupa valtion ja kuntien rahoitustilanteeseen.

ja budjetissa subj. päivähoito ei ole mikään ykkösprioriteetin ongelma. Se päinvastoin luultavasti säästää rahaa pitkän pennin pitkällä tähtäimellä muissa sos. ja terv. menoissa.

Nimenomaan olen tutustunut näihin tulo- ja menoselvityksiin, kun mua kiinnostaa yhteiskunta vähän laajemmin, kuin omien lasten "rasitus" kun ne "joutuu" välillä ihan sellaiseen kidutuskammioon kuin päiväkoti.

En ole ollenkaan huolissani heidän tulevaisuudestaan sen suhteen, että "joutuvat" joskus veronmaksajiksi. Tuli mitä tahansa, toivon sydämestäni ettei tyttärestäni tule väsähtänyt, katkeroitunut kotimamma.

Kalliimmaksi kuin subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi se vanha päivähoitolain malli, missä jokaisen perheen päivähoito-oikeus pitää erikseen määritellä. Siihen entiseen malliin ei ole paluuta.



Mutta ihan hyvä olisi, että puolipäiväisiä kerhoja ja muita joustavia palveluita tulisi paremmin ja laajemmin tarjolle, silloin perheellä olisi joustavammin vaihtoehtoja. Päivähoito-oikeus voisi kattaa vain puolipäiväisen hoidon lapsilla, joiden äiti tai isä on lapsen sisaruksen kanssa kotona tai jos toinen vanhempi on muun syyn vuoksi kotona ja kykenevä hoitamaan lasta kotona.



Kannattaa muistaa, että tutkitusti masentuneen äidin kanssa (joka saa tukea, mm. terapiaa) kotihoidossa oleva yksivuotias pystyy muodostamaan paremmin turvallisen kiintymyssuhteen äitiinsä kotihoidossa kuin jos hän olisi vaihtoehtoisesti päivähoidissa. Isomman lapsen kanssa voi tilanne kuitenkin olla jo toinen. Kun on tutkittu lasten pärjäävyyttä, se että lapsi on ollut yli 3-vuotiaana myös muualla kuin kotihoidossa lisää se lapsen pärjäävyyttä ja hyvinvointia. Ihan kaikissa tapauksissa se pelkkä kotihoito ei ole ollut lapsen kehityksen kannalta hyväksi (jos kotona se hoitaja ei ole jaksanut tai pystynyt vastaamaan lapsen tarpesiin riittävästi).

Meillä ei ole. Meillä on kaksi teiniperhettä, jonne en lapsia edes uskaltaisi viedä, kun teineillä lentelee v*tut ja p*erkeleet joka toinen minuutti. Lähimmän naapurin lapsi on jo aikuinen ja kauempana asuu koululaisperhe ja eläkeläispariskunta. Sitten seuraavaan lähiöön onkin lähes 3 km:n matka ja siellä on satoja perheitä, joista en tiedä yhtään mitään, kun emme notku heidän etu- tai takapihoillaan kaverin toivossa. Lapsellani on kavereita harrastusten kautta, mutta en todellakaan kuvittele, että voisin täräyttää näille äideille, että hoitakaapa nyt meidän muutkin lapset, kun on tarvetta.

Pari kaveria vierailee meilläkin joskus. Vanhemmat eivät, kun ovat kiireisiä, työssäkäyviä ihmisiä.

Meillä ei lapset pyöri keskenään pihalla, ovat 5v ja 3v. Tämä äiti nököttää aina myös paikalla ja valitettavasti tässä naapurustossa ei sitä ikäistään seuraa löydy. Yksi naapureista on luvannut kriisin tullen vahtia lapsia (oli hilkulla, etten olisi joutunut sairaalaan kerran), mutta enpä usko, että hyvällä katsottaisiin, jos veisin ne lapset hoitoon ihan vaan siksi ,että haluan mennä kampaajalle.

Onneksi meillä on isovanhemmat 70 km päässä, joten hoitoapua saamme kerran tai kaksi vuodessa ja se riittää. En silti pyöri niin oman navan ympärillä, että kuvittelisin kaikkien elämäntilanteet ja asuinpaikat samanlaisiksi.

Niin, ja miksi emme muuttaneet sinne satojen perheiden lähiöön? Kaksi syytä:

1) 100 neliön talosta 700 neliön tontilla maksettiin reilusti enemmän kuin meidän 250 neliön ja 2000 neliön kodistamme

2) Kuuntelin jo etukäteen siellä asuvien äitien juttuja ja kuulin useammasta naapuririidasta ja ihan oikeuteen vedetyistä kiistoista, joten eipä huvittanut. Kun asutaan tiiviisti, ne riidatkin kärjistyvät pahoiksi.

en epäile yhtään, etteikö alle kirjoittaneen tilanne olisi just noin vaikea kuin hän kertoo. Syykin on aika ilmeinen.

Ymmärsin sen sijaan niitä, joiden olisi.

Kuten kirjoitin, saamme hoitoapua sen, mitä tarvitsemme. Lapseni eivät ole virikehoidossa, mutta ymmärrän, jos jonkun tilanne siitä vaatii. Olen empaattinen ja tajuan, että oma tilanne ei ole automaattisesti se ainoa oikea ja että omia ratkaisujani ei voida soveltaa muiden perheelle.

On surullista, että monet muut kotihoidetut eivät saa tällaista avarakatseista kasvatusta. Siksi kai toivonkin, että täälläkin mahdollisimman moni vastaajista, joiden mielestä toiset äidit makaavat kotona laiskoina, laittaisivat ne omat lapset päiväkotiin oppimaan laajempaa ajattelua kuin oma napa.

Jos veisin lapset hoitoon.



Ap ei taida itse hoidattaa lapsia kun ei ymmärrä että kahdella lapsella se maksaa silti 500 kuussa vaikka olisi kotona vauvan kanssa jos on tuloja.



BUUHUU teidän jatkuvaan poraamiseen asiasta.

Ap itse hoidatti alle kouluikäiset lapsensa päiväkodissa, kun oli töissä. Virikehoidossa heidän ei tarvinnut olla, kun kävimme kerhoissa, satutunneilla, kyläilemässä, askartelimme kotona, leivoimme, leikimme, teimme kotihommia. Elimme ihan normaalielämää. Vanhin oli yli neljä, kun meni ensimmäisen kerran elämässään päiväkotiin. Sosiaalisiksi, oma-aloitteisiksi, ohjeita kuunteleviksi sekä käsistään käteviksi lapsiamme kehuttiin.



Naapuri kyseli silloin, miksi en vie lapsiani hoitoon, heilläkin mukavasti omaa aikaa päivisin miehen kanssa, kun 1-vuotias lapsi päiväkodissa :D



Aloituksen ideana ei ollut puolustaa kotiäitiä taikka työäitiä. Ideana oli päivitellä ihmisten laiskuutta.

useimmiten 5-vuotias lapsi ja n. 35-vuotias aikuinen kaipaavat hyvin erilaisia asioita. Tämä aikuinen haluaa olla välillä rauhassa, maata sohvalla parantelemassa synnytyksen aiheuttamia repeämiä, jutella puhelimessa jonkun aikuisen kanssa, siivota ja laittaa kotiruokaa ilman, että tarvii pelätä 5-vuotiaan hyppäävän kattilaan.

5-vuotias ei halua rauhoitella rääkyvää vauvaa ja katsella äidin tissimaitoa (vaikka palstapsykologit niin kuvittelevat). 5-vuotias ei myöskään halua lukea äidin kanssa tenttiin eikä selata mol.fi-sivustolta työpaikkoja. Keskimääräinen 5-vuotias pitää ystävistään, riehumisesta, pihaleikeistä, jumppatunneista ja laulutunneista. 5-vuotias pursuaa elämää, jota ei varsinaisesti löydy kodin seinien sisältä peppuun asti revenneen äidin ja 3 viikkoisen vauvan seurassa...

Hoitajat eivät myöskään mitenkään kärsi työstään päiväkodissa, vaikka siellä on pari iloista virikelasta joukossa. Hoitajan ei edes tarvitse tietää kuka on virikelapsi ja kuka ei. Hoitaja vahtii pihaleikkejä ja pitää laulutunteja. Hän on opiskelujaan vastaavassa duunissa ja saa siitä noin 2000€ kk-palkan, kahvituntineen, lomineen ja muine etuineen (huomattavasti mielekkäämpi tapa hoitaa lapsia kuin palkaton kotiäitiys, näin naisten arvon kannalta katsottuna)

vängätkää mitä vänkäätte, veikkaan että päiväkoti ei ole pilannut yhtäkään lasta tai aikuista tai perhettä, monet muut asiat sitten ovatkin pilanneet...

Kyllä se hoitaja sen tietää kuka on virikelapsi ja kuka ei.Niinkuin kirjoitin jo aikasemmin niin mua säälittää lapsi joka jää paitsi äidistä ja sisaruksestansa kun ei vaan jakseta!Kai se äiti voi sinne puistoon raahautua ja tarjoata sitä seuraa sille 5.v sitä kautta tai käydä kerhoissa.Lapsissa on hommaa,mutta mun mielestä se kuuluu vanhemmuuteen että niistä selvitään ja asiat sumplitaan niin että tämä onnistuu.Ja vaikka olisi leikkaushaavoja niin ei ne montaa kuukautta vaivaa jos ei niiden armoille heittäydy.Ja vanhemmuuteen kuuluu myös se että aikuinen tekee asioita jotka eivät ole itsellensä niin miellekkäitä.Äänet ja meno kuuluvat lapsuuteen ja siihen kannattaa vaan totutella ja tottua

hoitotakuu. Hoitotakuu on sellainen, että jos perheen lapsi a on hoidossa, ja perheeseen syntyy lapsi b, niin jos lapsi a otetaan kotiin pois päiväkodista äidin äitiysloman/hoitovapaan ajaksi, heille taataan paikka samasta päiväkodista kn äidin töihinmenon aika koittaa. Tämä siksi, kun ne kotona olevat äidin perustelivat lapsi a:n hoidossa oloa sillä "kun ei sitten saa tänne samaan päiväkotiin, ollaan oltu niin tyytyväisiä tähän". No, voitte arvata, että vain muutama on tätä hoitotakuuta käyttänyt. Eli todellakin se syy on vain se, että on niin kivan helppoa olla päivä kotona kun vauvakin vaan nukkuu...

siis iänikuista lässytystä siitä, kuinka on täysin mahdoton ajatuskin hoitaa itse omat lapsensa, kuinka 99% virikehoidattajista on oikeasti masentuneita tai sitä ja tätä ja tuota.



EHkä sitä kannattaa sitten jättää lapset tekemättä, ainakin liian pienellä ikäerolla, jos ottaa niin koville.



Ja subjektiivinen päivähoito-oikeus pitää ehdottomasti poistaa.

eikä ainutkaan ole ollut päiväkodissa, eikä meillä ole tukiverkostoja. Silti myönnän auliisti, että en todellakaan jaksa koko ajan omia lapsiani. Meillä käytettiin MLL:n hoitajia silloin kun olivat vielä kohtuuhintaisia. Sitten on ollut viisi au pairia, joista osasta ollaan maksettu kaikki pakolliset maksut, osasta ollaan "unohdettu" kun ei ole sitä rahaa löytynyt. Kun kavereilla on ollut palkattuja hoitajia kotona, olen tunkenut omiani sinne joukon jatkoksi. Ja olen vienyt yksityisiin leikkikouluihin. Ja nyt viimonen alle kouluikäinen on tutullani perhepäivähoidossa.



Kotiakaan en oo jaksanu hoitaa, vaan meille on palkattu työllistämistuella kodinhoitaja/kotiapualinen/siivooja, taas yhdessä muutaman tuttavaperheen kanssa.



Töissä en ole itse ollut juuri lainkaan ;)

Meillä ei ole. Meillä on kaksi teiniperhettä, jonne en lapsia edes uskaltaisi viedä, kun teineillä lentelee v*tut ja p*erkeleet joka toinen minuutti. Lähimmän naapurin lapsi on jo aikuinen ja kauempana asuu koululaisperhe ja eläkeläispariskunta. Sitten seuraavaan lähiöön onkin lähes 3 km:n matka ja siellä on satoja perheitä, joista en tiedä yhtään mitään, kun emme notku heidän etu- tai takapihoillaan kaverin toivossa. Lapsellani on kavereita harrastusten kautta, mutta en todellakaan kuvittele, että voisin täräyttää näille äideille, että hoitakaapa nyt meidän muutkin lapset, kun on tarvetta.

Pari kaveria vierailee meilläkin joskus. Vanhemmat eivät, kun ovat kiireisiä, työssäkäyviä ihmisiä.

Meillä ei lapset pyöri keskenään pihalla, ovat 5v ja 3v. Tämä äiti nököttää aina myös paikalla ja valitettavasti tässä naapurustossa ei sitä ikäistään seuraa löydy. Yksi naapureista on luvannut kriisin tullen vahtia lapsia (oli hilkulla, etten olisi joutunut sairaalaan kerran), mutta enpä usko, että hyvällä katsottaisiin, jos veisin ne lapset hoitoon ihan vaan siksi ,että haluan mennä kampaajalle.

Onneksi meillä on isovanhemmat 70 km päässä, joten hoitoapua saamme kerran tai kaksi vuodessa ja se riittää. En silti pyöri niin oman navan ympärillä, että kuvittelisin kaikkien elämäntilanteet ja asuinpaikat samanlaisiksi.

Niin, ja miksi emme muuttaneet sinne satojen perheiden lähiöön? Kaksi syytä:

1) 100 neliön talosta 700 neliön tontilla maksettiin reilusti enemmän kuin meidän 250 neliön ja 2000 neliön kodistamme

2) Kuuntelin jo etukäteen siellä asuvien äitien juttuja ja kuulin useammasta naapuririidasta ja ihan oikeuteen vedetyistä kiistoista, joten eipä huvittanut. Kun asutaan tiiviisti, ne riidatkin kärjistyvät pahoiksi.

en epäile yhtään, etteikö alle kirjoittaneen tilanne olisi just noin vaikea kuin hän kertoo. Syykin on aika ilmeinen.

Ymmärsin sen sijaan niitä, joiden olisi.

Kuten kirjoitin, saamme hoitoapua sen, mitä tarvitsemme. Lapseni eivät ole virikehoidossa, mutta ymmärrän, jos jonkun tilanne siitä vaatii. Olen empaattinen ja tajuan, että oma tilanne ei ole automaattisesti se ainoa oikea ja että omia ratkaisujani ei voida soveltaa muiden perheelle.

On surullista, että monet muut kotihoidetut eivät saa tällaista avarakatseista kasvatusta. Siksi kai toivonkin, että täälläkin mahdollisimman moni vastaajista, joiden mielestä toiset äidit makaavat kotona laiskoina, laittaisivat ne omat lapset päiväkotiin oppimaan laajempaa ajattelua kuin oma napa.

Pelkkää omahyväistä piilov-uilua alusta loppuun.

Naapurit eivät osaa opettaa siistiä kieltä lapsille. Ette notku toisten pihoilla, millä tarkoitat, että toisten kanssa väleissä olevat notkuvat toisten pihoilla heidän mieliharminaan. Boastaat, miten iso talo teillä on. Kehuskelet empatiakyvylläsi ja avarakatseisuudellasi ja vihjaat, että saamasi kritiikki on tullut kotimammoilta.

Ei ihme, että sinun on mahdoton ymmärtää, miksi jotkut ihmiset kykenevät tulemaan toimeen muiden kanssa ja toimimaan yhdessä niin, että kaikki viihtyvät ja hyötyvät! Kaupunkimaiset olot, jossa työssäkäyvätkin ihmiset kykenevät elämään sekä tilavasti että sosiaalisesti, ovat selvästi sinulle vieraita. Ehkä sinullekin tekisi hyvää, jos kävisit töissä ja tienaisit hyvin, rahaa riittäisi muuhunkin kuin hampaat irvissä maksettavaan asuntolainaan ja pääsisit edes kerran vuodessa kampaajalle.

Lyö yli elämän realiteettien. Sitten oloneuvosäitikavereiden kesken voidaan kilpaa perustella, kuinka meidän laps ainakin "kaipaa" päiväkotiin. Ihan omantunnon (minkä?) hiljentämiseksi.

Kukaan ei tosin kommentoinut sitä, että haluaako se itkevä isosisko/-veli päiväkotiin, kun tajuaa vanhempien jäävän kotiin vauvan kanssa? Kysyttekö heiltä? Eikö se tunnu yhtään pahalta jättää toinen päiväksi sinne ja painella itse kotiin? Eikö se lapsikin osaisi nauttia pidempään nukkumisesta ja rauhallisesta, tavallisesta arjesta, jos siihen on mahdollisuus?



Itse en pysty pitämään omiani yhtään turhaa hoitopäivää hoidossa. Itse nautin vapaapäivistä ja uskon lapsenkin osaavan niistä nauttia, vaikka onkin pieni ja kehittymätön vielä. Ja haluan olla heidän,isoimmasta pienimpään, kanssa, jos en ole töissä. Mietin paljon sitä, että lapsi on ensin päiväkodissa, sitten eskari, koulua 9 vuotta ja siihen ammattiin opiskelu päälle. Melkoiset ovat vaatimukset, jos yhtään armoa ei anneta.



Eipä kysellyt 3-4 -vuotias koskaan päästä päiväkotiinsa, josta juurikin hoitopaikkatakuulla oli reilun vuoden poissa. Nyt kuitenkin viihtyy, mutta ikinä ei vapaapäivänä sinne halua mennä.

Olen juuri tuollainen Espoon äiti, jonka lapset ovat osan viikkoa hoidossa. Ja outoa kyllä, joku on kehdannut ratkaisua ääneen ihmetelläkin. Kyse on ihmisistä, jotka eivät kovin hyvin tunne elämäämme. Kaikki ei ole sitä miltä päälle näyttää, enkä kaikille ole kuulutellut asioitamme. Olen kuitenkin ollut tosi puhki ja mielestäni suoraan sanottuna masentunut pitkälle ensimmäistä vauva-vuotta esikoisen kanssa. En halua altistaa isompia lapsiani vuorovaikuttamaan vain itkuisen ja väsyneen äidin (tai esim.tv:n kanssa). Kumma kyllä, myös perheemme arkea hyvin läheltä seuranneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset (enkä tarkoita tällä täysin tai yksinomaan pk:n henkilökuntaa) ovat kannustaneet minua tähän ratkaisuun.



Eli kannattaa miettiä mitä luulee, jollei todella hyvin ja läheisesti tunne jotakuta perhettä. Meidät tuntee tällaisella tasolla osa sukulaisistamme ja ehkä 1-2 parasta ystävääni. Loppusuku ja laajahko tuttavapiiri ajatellee, että olemme juuri systeemin hyväksikäyttäjiä.

Ihmettele, jos tekee lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa?