Miksi vapaaehtoisesti lapsettomat ovat usein niin fanaattisia?

Kovastipa ne vapaaehtoisesti lapsettomat teitä lapsellisia kuitenkin kiinnostavat, kun aiheesta pitää ketjukin tehdä :D

Jos osaisit lukea, olisit tajunnut, että ilmiö itsessään ei kiinnosta vaan velojen fanaattisuus vain ihmetyttää.

yli 30-vuotias. Joskus olen käynyt kahvipöytäkeskusteluja puolituntemattomien ihmisten kanssa lapsettomuudestani (siis työkavereiden). En ole kuitenkaan koskaan törmännyt mihinkään "vielä sinä muutat mieltäsi" - asenteeseen. Kysymykseen onko minulla lapsia, vastaan yksinkertaisesti että ei, enkä ala sitä sen enempää selittelemään. Jos joku esittää jatkokysymyksen että miksi ei, siihen vastaan, että eipä ole vielä tullut sellainen olo, että tekisi mieli lasta yrittää. Enkä sen enempää puolustele lapsettomuuttani, aina on keskustelu tyrehtynyt siihen. Ja mielestäni olen vastannut ihan asiallisesti, en mitenkään tylysti tai vihamielisesti.



Itse kun en suhtaudu asiaan mitenkään intohimoisesti, asia nyt vaan on niin että en halua lapsia enkä ole sitä sen enempää edes pohtinut (siis syitä miksi en halua jne. ei vain ole tullut koskaan vauvakuumetta). Keskityn elämässäni ihan muihin asioihin, niinkuin joku aiemmin jo kommentoi. Tulee vaan mieleen, että onko nyt niin, että ainakin osa näistä fanaattisista veloista syvällä sisimmässään kuitenkin haluaisi lapsen, mutta jostain syystä ei sitä voi saada? Ehkä tuntuu helpommalta julistaa koko maailmalle, että on vapaaehtoisesti lapseton, kuin myöntää (edes itselleen), että lasta ei voi saada. Itse suhtaudun lapsiin neutraalisti, en erityisemmin pidä lapsista, mutta tulen kyllä heidän kanssaan toimeen ja ystävien sekä sukulaisten lapsista jopa pidän. En siis saa mitään "hyi yök" reaktiota jos näen lapsen, voin jopa vieraalle lapselle jutella, jos hän juttelee minulle ensin. Niin ja minulla on kaksi koiraa, jotka nukkuvat lattialla, syövät omasta kipostaan ja käyvät pissalla ja kakalla pusikossa, tai metsässä, eli ne ovat ihan koiran asemassa meidän perheessä, ei lapsen ;)

Pistää vihaksi kun lapselliset kaverit kohtelevat vela-kaveriani kuin vajaaälyistä tai pientä lasta, joka ei osaa itse tehdä valintoja. Kuvittele, että vihaat paistettua maksaa ja mielesi ei ole muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana. Kuitenkin joku AINA vaatii että maistat sitä, koska kyllä sinunkin mielesi tulee muuttumaan *taptap*. Ymmärrän, että ärsyttää!

kun päivittäin joutuvat puolustelemaan valintaansa perheelle, tutuille ja puolitutuille: "kyllä lapset ovat elämän tarkoitus", "kyllä teidänkin mieli muuttuu kohta", "jokaisella on velvollisuus synnyttää vähintään kaksi lasta", "lapsettomuus on niin egoistista", "koskas te teette minusta isoäidin?" jne. Olisivat varmaan hiljaisempia, jos heitä ei kokoajan arvosteltaisi.

Yhteiskunta kuitenkin odottaa, että nainen on lapsirakas ja hankkii jossain vaiheessa lapsia. Sille sanalliselle tai sanattomalle painostukselle tulee helposti annettua vastaisku. Miksi ihmiset eivät anna velojen tehdä niin kuin he haluavat, kun se ei kerran vahingoita ketään lapsellisia perheitä?

Oletteko lapselliset ajatelleet, että se Missestä äänekkäästi kertominenkin on ihan vinkkinä teille lapsellisille, että eipä paljon kiinnosta teidän kuvailut siitä, kuinka Pekalla taas vihreää räkää nokassa ja ripulia. Ehkä he ovat ajatelleet, että aina kun te alatte hihittää lapsukaisenne hassunhauskoja ääntämisvirheitä, he alkavat puhua lemmikeistään.

18-vuotiaana, etten tule koskaan hankkimaan lapsia. Minulta kysyttiin, miksi. Ja vastasin rehelllisesti: koska en pidä lapsista.

Jos työkaverit ovat kysyneet, olen sanonut heillekin, että kaikki ihmiset eivät ole lapsirakkaita eivätkä halua hankkia lapsia.

Minua ei ole haukuttu, eikä mielipidettäni kyseenalaistettu eikä pyritty muuttamaan. Minua ei myöskään ole syrjitty jyrkän mielipiteeni takia eikä kukaan ole katkaissut ystävyyssuhdetta.

Olen muuten ihmisrakas, avulias ja lämmin ihminen, mutta en vaan kerta kaikkiaan pidä lapsista yhtään.

vaikuttaa siltä, että ne 'lapselliset' tekevät meistä ns. fanaattisia. Olen itse reilu kolmekymppinen, naimisissa ja ammatiltani opettaja. Joka ikisessä tilanteessa, joissa tapaamme sukulaisia, meiltä tivataan tätä lapsien tekemättömyyttä.

Kovin mielelläni en mielipiteitäni asiasta esittäisi, koska ne poikkeavat enemmistön mielipiteistä - ja aina sanon, että en asiasta haluaisi keskustella, koska lapsia omaavat vetävät aina sen palkokasvin nenäänsä, vaikka kuinka korostaisin sitä, että mulle on aivan sama miten muut elämäänsä elävät. Jos joku haluaa lapsia, se on mulle ihan ok.

Mutta kun se tivaaminen jatkuu ja jatkuu... Sitten kerron omat syyni - niitä on lukuisia. Esim. en koe, että minusta olisi hyväksi äidiksi, pelkkä ajatus siitä että joku olisi minusta riippuvainen ympärivuorokautisesti usean vuoden ajan, on äärimmäisen ahdistava. En voi sietää sitä, etten voi mennä/tulla mieleni mukaan, saa syödä tai nukkua tarpeeksi - näitä 'itsekkäitä syitä siis nämä.

Toisaalta maailmassa on jo nyt liian paljon ihmisiä - en halua olla osaltani lisäämässä väestöräjähdystä. Pelkään, että 'tämän päivän' lapset joutuvat kohtaamaan liian pahoja asioita - ilmastopakolaisuutta, sotaa puhtaasta vedstä ja viljelysmaista jne.

Kun olen 'kiihkottomasti' ja väleissä korostaen, että nämä ovat 'minun' ajatuksiani, eikä minua häiritse tai kiinnosta muiden valinnat.... Lopputulemana vastassani on äärettömän kiukkuinen ja suuttunut lapsen omaava sukulainen, joka sättii minua itsekkääksi, vannoo mieleni muuttuvan (jota en muuten ole koskaan kieltänyt - koskaan ei voi sanoa ei koskaan) ja kertoo, miten älyttömiä ajatukseni ovat, koska kyllähän Suomessa lapsia tarvitaan.

No, miten vaan - minä elän näin ja hyväksyn täysin sukulaisteni ja tuttavieni tavan elää. Miksi en saa osakseni samaa hyväksyntää?

[quote author="Vierailija" time="29.12.2012 klo 16:59"]

vaikuttaa siltä, että ne 'lapselliset' tekevät meistä ns. fanaattisia. Olen itse reilu kolmekymppinen, naimisissa ja ammatiltani opettaja. Joka ikisessä tilanteessa, joissa tapaamme sukulaisia, meiltä tivataan tätä lapsien tekemättömyyttä.
Kovin mielelläni en mielipiteitäni asiasta esittäisi, koska ne poikkeavat enemmistön mielipiteistä - ja aina sanon, että en asiasta haluaisi keskustella, koska lapsia omaavat vetävät aina sen palkokasvin nenäänsä, vaikka kuinka korostaisin sitä, että mulle on aivan sama miten muut elämäänsä elävät. Jos joku haluaa lapsia, se on mulle ihan ok.
Mutta kun se tivaaminen jatkuu ja jatkuu... Sitten kerron omat syyni - niitä on lukuisia. Esim. en koe, että minusta olisi hyväksi äidiksi, pelkkä ajatus siitä että joku olisi minusta riippuvainen ympärivuorokautisesti usean vuoden ajan, on äärimmäisen ahdistava. En voi sietää sitä, etten voi mennä/tulla mieleni mukaan, saa syödä tai nukkua tarpeeksi - näitä 'itsekkäitä syitä siis nämä.
Toisaalta maailmassa on jo nyt liian paljon ihmisiä - en halua olla osaltani lisäämässä väestöräjähdystä. Pelkään, että 'tämän päivän' lapset joutuvat kohtaamaan liian pahoja asioita - ilmastopakolaisuutta, sotaa puhtaasta vedstä ja viljelysmaista jne.
Kun olen 'kiihkottomasti' ja väleissä korostaen, että nämä ovat 'minun' ajatuksiani, eikä minua häiritse tai kiinnosta muiden valinnat.... Lopputulemana vastassani on äärettömän kiukkuinen ja suuttunut lapsen omaava sukulainen, joka sättii minua itsekkääksi, vannoo mieleni muuttuvan (jota en muuten ole koskaan kieltänyt - koskaan ei voi sanoa ei koskaan) ja kertoo, miten älyttömiä ajatukseni ovat, koska kyllähän Suomessa lapsia tarvitaan.
No, miten vaan - minä elän näin ja hyväksyn täysin sukulaisteni ja tuttavieni tavan elää. Miksi en saa osakseni samaa hyväksyntää?

[/quote]

Ikävä, että sinuun suhtaudutaan noin. Älä välitä. Teet arvokasta opettajan työtä ja haluat vapaa-ajan elää itsellesi. Sinulla on rikas elämä. Nauti ja ole onnellinen<3

vapaaehtoisesti lapsettomat tuntuvat tietävän kaiken lapsista ja olen sitten "parempia" vanhempia meidän lapsille. Oma siskoni on hyvä esimerkki tästä, hän on vapaaehtoisesti lapseton, on ilmoittanut, ettei koskaan aio lasta tehdä. Mutta kuitenkin antaa sitten ohjeita, kuinka muka kasvatan lastani väärin. Ei saisi asettaa rajoja ja jäähy on niiiin mennyttä aikaa, lasta ei saa laittaa jäähylle. Ja koska hänen ystävällään on lapsia, mun pitäis kasvattaa mun lapset samalla tavalla kuin hänen ystävä, eli siis lapsille kaikki mitä ne haluaa, ei tarvitse kuunnella kiukuttelua...

on päteä:)

yksityiskohta, että tosi moni vela suorastaan inhoaa lapsia, ja suu vaahdossa selittää, kuinka lapset on ällöttäviä ja varsinkin kaikki eritemössöt, kakkavaipat ja puklut ja räkä ja ties mikä on niiiiiin ällöttävää. Niin ja huuto ja meteli ja muu...



Ja sitten samat henkilöt on fanaattisia kissa- tai koiraihmisiä, joiden mielestä on niiin söpöä kun misse oli taas kussut kenkiin ja perhepeti ajatuksena on helvetistä, mutta toki Rekun kuuluu saada nukkua Mamin vieressä... Ja se paskan kanssa läärääminen, koska se kissojen ja koirien kanssa muka loppuu? Kun ihmislapsen kohdalla se pepun pyyhkiminenkin loppuu n 5 vuotiaana.



Mua ei siis lähtökohtaisesti edes kiinnosta toisten ihmisten perhesuunnittelu, mutta tällä ja joillain vela-palstoilla vierailleena välillä todellakin naurattaa joidenkin ihmisten uskomaton yksinkertaisuus.