Lapsi meni nälissään nukkumaan
Kaurapuuro kahden eri vaihtoehtoisen kiisselin kanssa aamulla - ei mul oo nälkä, pärjään tällä. Söi kaksi lusikallista.
Lounas klo 12, kalamureketta ja perunamuusia, lisänä herne ja maissi. Ei syönyt, tein ihan pikkiriikkisen annoksen.
Jätin ne ruuat pöydälle odottamaan. Välipalalla tuoretta leipää, jota en sitten enää tälle kaverille antanutkaan vaan sanoin että ruoka on syötävä ensin.
Lopputulos oli, että mureke oli vielä iltakahdeksalta lautasella. Heitin pois. iltaruuaksi olisi ollut kinkkupannaria ja iltapalaksi taas sitä leipää. mut en antanut.
Esikoululainen kyseessä, kotiruuan kanssa nirsoillut aina mutta eskarissa syö hyvin. Ei oikein tahtoisi sydä lihoja, kananmunaa, kalaa. Pizzat, hampurilaiset, pullat, kakut, murot ja jogurtit kelpaavat, samoin leipä ja makaroni sekä jauheliha. Muu onkin haasteellista. Ottaa kupoliin, kun koettaa tehdä hyvää ja monipuolista ruokaa, mut toinen vaan nyrpistelee.
Olennko liian ankara? aamulla on taas tarjolla kaurapuuro ja kahta eri kotitekoista kiisseliä. Lounaalla luultavasti perunat ja kinkkukastike.
Kommentit (109)
ja siihen puututaan.
saa tuo "äidinkuvotus" sitten sitä OMAA aikaa.
kun ei joka päivä sitä tarjota. Välillä syövät leipää, välillä puuroa. Leivässä on viljaa ihn kuten puurossakin. Tuttu juttu, että harmittaa, kun tekee ruokaa, eikä toinen halua. Tämän yli on päästävä, sellaista se vaan on. Lapsi on ihminen, yksilö, kuten sinäkin ja hänelläkin on oma tahto ja oma makuaisti. Et pysty kontrolloimaan lastasi kuitenkaan loputtomasti.
Parivuotiasta en "kouluttais" noin mut eskari-ikäinen sais meillä olla parikin viikkoa vesi kuurilla jos ei ruoka kelpais.
Kun tuli niin paha mieli lapsesi puolesta :( Tosin tämähän oli provo, olihan ?
Itselläni on todella suurperhe ja olen itse PPH. Ei tulisi mielen viereenkään käydä taistelemaan lapsen kanssa ruokapöydässä tai pakottaa lapsen syömään jotain mistä hän ei pidä. Näin tehdään vain syömishäiriöisiä lapsia.
Jospa vain koittaisit relata ja tehdä ruokailusta mukava yhteinen hetki ? Ilman stressiä
siitä että hartaasti valmistamasi meny ei uppoaisikaan lapseesi ? Lapsi kun ei ole kone joka syö joka ateria hyvällä ruokahalulla !
Ja tuo puuro... ugh ! Olkoonkin halpaa, mutta en syötä site kelleen, en omille enkä hoitolapsille. Tai syödään me, mutta mannapuuroa, riisipuuroa tms. ja nämä saattavat olla mehukeiton kanssa välipalana. En itsekään syö kaurapuuroa, joten miksi pakottaa lapsi syömään ?
Mitä sitten tulee tuohon että " lapsi meni nälkäisenä nukkumaan". Kun minulle on opetettu että nälkäistä ei nukuta ! Opettele "haistelemaan" mistä lapsesi pitää, anna hänen syödä haluamaansa ruokaa ja KANNUSTA maistamaan uusia makuja.
En itsekään tykkää kaikesta ruuasta, joten miksi lapseni pitäisi tykätä ?
T : äiti 4kymppinen
ihan pelleilyksihän tämä nykyaikana on mennytkin kun lapsille ei enää kelpaa mikään ja äidit ei vaadi mitään lapsiltaan. Että en nyt ollenkaan lynkkaa ap:tä, vaan enemmän tarvittaisiin hänen kaltaisiaan vanhempia jotka pystyvät tuottamaan lapsilleen myös pettymyksiä, että niitä ei tartte sitten vasta teini-iässä harjoitella kavereiden kanssa. (eka poikaystävä jättää, niin tehdään itsari kun ei ole totuttu kestämään pettymyksiä).
Mutta kyllä minä silti omalla kohdallani yritän vähän kuulostella mistä lapset pitävät. Meillä lapset eivät pidä kaurapuurosta, sitä on siis hyvin harvoin aamupalaksi. Silloin kun on, niin sitä syödään tai jäädään ilman. Mutta en viitsisi laittaa kahta aamua sitä aamupalaa mistä lapsi ei pidä. Sama ruuan kanssa. Välillä on ruokana jotain mistä lapset eivät pidä, mutta sitten seuraavana päivänä jotain mielyttävämpää. En ehdoin tahdoin viitsi tehdä päivästä toiseen jotain inhokki ruokia. Se on hyvä, että muuta ei sitten saa jos ruoka ei kelpaa. Tuskin kukaan suomessa (täynnä pullamössö lapsia) ihan äkkiä nälkään kuolee vaikka olisi useita päiviä nirsouksissaan syömättä.
Tsemppiä ap nirson lapsen kanssa, meillä kolme sellaista.
Onneksi vanhempani, nyt jo kuolleita eivät koskaan pakottaneet tai edes painostaneet syömään puuroa. Miksi uskot puuron olevan hyvää ja terveellistä, kun se ei sitä ole. En edelleenkään ole puuron ystävä ja kauhistuttaa että joku pakkosyöttää sitä lapselle. Olet hirviö.
Kaurapuuro semmosta evästä, ettei sitä tahdo monikaan.
Lasta ei laiteta nälissään nukkumaan.
Säälin lastasi täydestä sydämestäni.Kaiken muun pahansuopaisuutesi lisäksi käytät lastasi kohtaan henkistä väkivaltaa. Kuka suojelisi lastasi??
Selvittäköön IP-osoitteesi, kaikkien kaltoin kohdeltujen lasten puolesta.
Parivuotiasta en "kouluttais" noin mut eskari-ikäinen sais meillä olla parikin viikkoa vesi kuurilla jos ei ruoka kelpais.
todella nirson lapsen ruokailuista. Helppo se on tulla antamaan ohjeita vaikka kokemust ei ole.
Siinä vaiheessa kun lapsi ei oikeasti syö kun leipää, jogurttia, kananugetteja ja ranskalaisa, siis ei mitään muuta, on leikki kaukana. Ei kauhean terveelliseltä kuullostaa. Mutta näillä mennään. Pakottaa ei voi.
Kukahan ne ranskalaiset ja nugetit sinne kotiin tuo?
Käsittämätön kommentti et "näillä mennään".
puhutaan jo henkisestä väkivallasta kun lapselle annetaan aamulla puuroa eikä muita vaihtoehtoja. Onhan se ehkä vähän turhaa, mutta ei se nyt sentään mitään väkivaltaa ole. Tuolla on köyhiä lapsia maailma pullollaan jotka syövät aamupalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi puuroa. Meillä suomessa on vaan totuttu siihen, että kulta mussukat saavat aina mitä haluavat. Annetaan vaikka suklaata aamupalaksi jos mussukka haluaa. Enemmän minua huolestuttaa niiden lasten elämä jotka pompottavat vanhempiaan ihan mennen tullen ja äiti silottaa kaikki ongelmat matkalla elämässä. Voin vaikka taata että 99% todennäköisemmin niille lapsille tulee ongelmia tulevaisuudessa itsensä kanssa kuin ap:n lapselle. AP:n lapsi alkaa ehkä inhoamaan puuroa ikuisesti, mutta mitään sen surempaa traumaa hän ei tästä saa.
Eli siis kostat lapselle sen, että ei pidä kaikista ruoista, tekemällä sille just sitä kuraa mitä se inhoaa? Kaupan päälle jätät ällöttävän kalamurekkeen (oikeesti??) koko päiväksi pöydälle, eihän sitä enää söis koirakaan oksentamatta.
Mitäpä jos teet ruokia mitä kaikki saa alas. Et kai itsekään tee itelles ruokaa mitä inhoat ja pakota itseäs syömään sitä? Kaivat kaappiin nyt pavut ja linssit ja täysjyväcouscousit, riisit ja pastat, kasvis- ja punajuuripihvit, salaatinkastikkeet, halloumit, quornit ja fetat, että lapses saa ruokaa. Ja lopetat ton lapsellisen ruokasodan. Miksi terrorisoit kakaraas noin? Luuletko että pakottamalla rupeaa syömään kaikkea mitä inhoaa?
Ajan kanssa oppii syömään noita, jos ikinä. Teet nyt todella väärin. Hellitä vähän tota tyranniaas! Sairaan lapsellista vihoitella koko päivä lapselle kun se ei päivällä syönyt ja kieltää toiselta lopun päivän ruoat. Mikset tee ruokia joita hänkin tykkää syödä, ja voitte kaikki elellä sovussa?
niitäkin ruokia, joita en voinut sietää.
Ei tullut syömishäiriöistä minusta. Ihan normaali, luonnastani hoikka ja edelleen aika nirso ruuan suhteen. Mutta se oli selvästi minussa luontaista kun nirsoilin jo lapsena.
En kylläkään suosittele pakottamaan lasta syömään ruokia josta se ei pidä. Maistaa pitää, mutta pakko syöminen oli aika inhottavaa. Mutta ap:hän ei pakottanutkaan syömään. Joten mielestäni hänen systeeminsä on ihan hyvä.
Asia ok minun mielestä. Nyt meillä on monipuolisesti syövä teini, joka maistelee mitä erikoisempia makuja.
En alkanut lapsen kanssa taistelemaan ruoasta, vaan ajattelin, että valitsen sodat, mitkä sodin. Lapsi ei saanut asetta siitä minua vastaan ja asenne ruokaan on neutraali.
Lapsi saa ruoasta hienon aseen vanhempaansa vastaan kun huomaa, kuinka äiti kiihtyy kun hän ei syö. Teini-iässä tämä voi tulla esiin sitten anoreksiana tms. Äiti saadaan hyppäämään kun ronklataan ruoan kanssa.
Syytä nirsoiluun en tiedä. Suvussamme on paljon allergiota ja yksi syy saattoi olla jokin allergia, mikä ei näkynyt perustesteissä. Ristiallergian mahdollisuus voi olla myös yksi. Eli jotkut mausteet esim. keväällä polttelevat suuta kun koivu pölyttää.
Mutta kukin kasvattaa lapsensa tavallaan.
en kuitenkaan ole halunnut tehdä ruoasta valtataistelua, sillä sellainen siitä helposti tulee. Haluan, että meillä ruokailuhetki on mukava ja rauhallinen tuokio. Jos pääruoka ei kelpaa, lapsi saa syödä sitten pelkkää voileipää ja maitoa tai esim. salaattia. Jälkiruokia meillä ei harrasteta. Yleensä nirsoilija sitten syö seuraavalla aterialla enemmin. En alkaisi seisottaa ruokia pöydässä ja yrittää pakottaa lasta syömään kylmennyttä ja kuivunutta inhokki ruokaa myöhemmin päivällä. Se ei johda mihinkään. Miestäni on lapsuudessaaan yritetty kasvattaa näin, ja tulokset ei ole hyviä :(
Jos pistäisin lapseni syömään nälissään koko päivän pöydällä seissyttä kalaa. Se on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, muutenkin tuollainen ruoalla vallanpitäminen. Toivottavasti sinusta ilmoitetaan lastensuojeluun.
puhutaan jo henkisestä väkivallasta kun lapselle annetaan aamulla puuroa eikä muita vaihtoehtoja. Onhan se ehkä vähän turhaa, mutta ei se nyt sentään mitään väkivaltaa ole. Tuolla on köyhiä lapsia maailma pullollaan jotka syövät aamupalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi puuroa. Meillä suomessa on vaan totuttu siihen, että kulta mussukat saavat aina mitä haluavat. Annetaan vaikka suklaata aamupalaksi jos mussukka haluaa. Enemmän minua huolestuttaa niiden lasten elämä jotka pompottavat vanhempiaan ihan mennen tullen ja äiti silottaa kaikki ongelmat matkalla elämässä. Voin vaikka taata että 99% todennäköisemmin niille lapsille tulee ongelmia tulevaisuudessa itsensä kanssa kuin ap:n lapselle. AP:n lapsi alkaa ehkä inhoamaan puuroa ikuisesti, mutta mitään sen surempaa traumaa hän ei tästä saa.
Noh, noh.. Ekanakaan ainahan maailmassa on ihmisä, joilla asiat on surekammin kuin itsellä. Se ei silti oikeuta hallitsemaan ja pakottamaan lasta.
Itse olen sekä äitinä että ammattikasvattajana ottanut käteen tällaisen "aseen" kuin lapsen kunnioittaminen. Ja että lapsi kunnioittaisi meitä, vanhempiaan, ei synny pakottamalla ja hallitsemalla sillä millä aikuisena osaamme. Kelle se on tukkapölly, kelle ruuan kanssa soutaminen..
Jospa AP, jos ei siis ole provo, ottaisi onkeensa ja tekisi näin : lapsi ei syö aamupalalla. OK. Korjaa ruoka pakottamatta ja vouhkoamatta miljoonista nälkäänäkevistä lapsen edestä pois. Tarjoa ruoka lounaalla. Lapsi joko syö tai ei syö. Taas sama homma. Ei lapsen syömisistä tai syömättä jättämisistä pidä tehdä numeroa ! Miksi pitäisi ?
Meillä on 6 lasta ja itse saatan antaa syödä jopa suklaapatukan (mummolassa) juuri ennen ruokaa. Ja mitä tekee lapsi ? Syö tai ei syö. Kun en tee syömisestä numeroa niin ei laspen ruokahalu mihinkään patukasta kaikkoa ja jos kaikkoaa niin entä sitten ?
Ei elämä niin vakavaa ole :) Lapsi vain vaistoaa sinun vouhkoamisesi ja "tarttuu" siihen. Ruokailu on teille ehkä vallankäytön väline. Joten edelleen kehoitan että relaat ja olet tekemättä numeroa syömisestä ja syömättä jättämisestä.
T : se äiti 4kymppinen
ja nyt aikuisena en ole nirso aikuinen. Olen hoikka ja syön kaikkea. Jopa kaurapuuroa ihan mielelläni keittelen joskus iltapalaksi. On muuten hyvää näin aikuisena, vaikka lapsena oksensin melkein haistaessani sitä.
No, jos oikein rehellinen olen, munuaisruoka ottaa tiukille. Mutta johtuu siitä, että olen elämässäni joutunut olemaan niin monessa ruumiinavauksessa, että munuaisruoat tökkii.
niitäkin ruokia, joita en voinut sietää. Ei tullut syömishäiriöistä minusta. Ihan normaali, luonnastani hoikka ja edelleen aika nirso ruuan suhteen. Mutta se oli selvästi minussa luontaista kun nirsoilin jo lapsena. En kylläkään suosittele pakottamaan lasta syömään ruokia josta se ei pidä. Maistaa pitää, mutta pakko syöminen oli aika inhottavaa. Mutta ap:hän ei pakottanutkaan syömään. Joten mielestäni hänen systeeminsä on ihan hyvä.
Olet saanut monta hyvää viestiä ja havainnutkin vikaa toiminnassasi ja syitä siihen, hienoa.
Siitä puurosta vielä: minkä vuoksi lapsen olisi pakko syödä puuroa? Täysjyväleipä, rukiinen tai muu, on ihan yhtä terveellistä. Samaa viljaahan se on. Ja näkkileipää ei varmastikaan ole hankalampi valmistaa ruoaksi kuin kaurapuuroa!
Näet kovasti vaivaa. Relaa vähän, selviät helpommalla ja olet paremmalla tuulella!
vaikea uskoa.