Pettäjät huom!!! Mitkä ovat syynne/oikeutuksenne?

En viitsi omia syitäni ruotia nyt tässä mutta oma suhde ihan ok, ulospäin jopa täydellinen mutta joku oma sisäinen tyhjyys ajaa pettämään.

prioriteetit oli työ, harrastukset, kaverit, minä.



Vuosia puhuin hänelle, että meillä on huono suhde ja mies pakeni aina tilannetta lähtemällä ulos esim. harrastuksiin tai kavereille.



Sitten sanoin ex:lle, että etsin toisen miehen jos ei tilanne muutu. No, ei muttunut.



Sitten sattumalta toinen mies tuli elämääni ja tilanne oli mun osalta sillä selvä. Kun ilmoitin ex:lle että nyt on uusi mies ja se on ero, niin kovillehan se otti ja pitkään. Jälkeenpäin ex sanoi, että ei ollut uskonut minun puheita huonosta suhteesta, piti sitä vaan akkojen höpötyksenä. Voi voi.

mutta ei kyllä osaa sanoa mihin ei ole tyytyväinen.

Sen verran kunnioitusta oli kuitenkin jäljellä, etten kertonut exälle ja erosin, jotta hän olisi vapaa etsimään rinnalleen uskollisen ja rakastavan kumppanin.

7v lähes täydellisessä selibatissa kiitos mieheni haluttomuuden ja en ole pettänyt, vielä.

mitään syytä. Känninen lipsahdus jota kadun. En kerro puolisolleni koskaan.

että pettäjä pettää hakeakseen huomiota, vaikka saisi sitä kotooltakin. Exä petti, koska se oli jo sille niin muodustunut tapa, ei osannut elää parisuhteessa ilman pettämistä ja mitä olen kuullut, ei osaa vieläkään. Hänellä on huono itseluottamus ja pökittää sitten egoaan kaatamalla naisia sänkyynsä, enemmän kuin laki sallii. Ikäänsä nähden hän on ollut aivan liiankin monen ihmisen kanssa sängyssä, Olen häntä vuotta vanhempi ja minulla on vain kourallinen sänkykumppaneita takana.



Tiedän kyllä sitten yhden kotirouvan, joka petti miestään ja alkoi perua sanomisiaan, ei olisi yhtäkkiä pettänytkään. Tämän mies syytti itseään, että vika oli hänessä ja niin ei tosiaan ollut. Jotkut miehet vaan osaa vetää oikeista naruista ja naiset kallistuu sänkyyn.



Itse olen tehnyt päätöksen, että en todellakaan ikinä petä. Exän kohdalla meinasin jo hairahtaa, kostoksi, mutta onneksi en tehnyt niin. En alennu niin alas.

7v lähes täydellisessä selibatissa kiitos mieheni haluttomuuden ja en ole pettänyt, vielä.

Miksi suortut tuollaiseen? Katkera vanhuus tiedossa, eikä elämätöntä elämää saa takaisin. Tuossa ei ole mitään hienoa, tuo on itsetuhoista.

Ei kai se sen ihmeempää syytä tarvi. Siis toki humala on hyvä syy tai omasta mielestään onneton suhde.



Meillä on yksilökohtaisesti kovin kirjavanlaiset seksihalut tai vaan seuran kaipuu. Ei kai siinä mitään uutta ole. Ja nekin vaihtelee jonkun verran elämän eri vaiheissa.



Kysymys kuuluu että mikä elämässä riittää. Jossain määrin 70% ihmisistä rikkoo sen tiukimman uskollisuuden määritelmän suutelemalla tai muuten kanssakäymällä toisen kuin puolisonsa kanssa. Puolet liitoista kariutuu, aika suuri osa siis jää kiinni tai luulee siitä hetken onnesta löytyvän vastauksen onnettomaan oloonsa.



Oikeuttaako parisuhde/avoliitto/avioliitto/rekisteröitysuhde/seurustelu kieltämään kumppanilta ihmisyyden? Onko oikeutusta kieltää seksiä? Suudelmia? Salaisuuksien jakamista? Halimista? Romanttisia hetkiä ja tunnustuksia?



Onko meillä koko lähtökohta ihmisvastainen tehdä parisuhteesta henkinen ja fyysinen vankila. Alistamme toisemme luonnottomaan tilaan ja hyvin monesti onnettomaan elämään.



Minä en odota kumppaniltani muuta kuin kasvatusvastuun jakamista, kumppanuutta ja yhteisen pesän ylläpitoa. Turvaa sairauden varalta, lohtua surussa, juttuseuraa aamukahvilla.. Hyvin arkista ja toimivaa siis.

Saa olla kaunis, rietas ja onnellinen.

Meillä on avoinliitto.



Hyvä liitto ja seksiä on, kokeillaan kaikenlaista ja silti on mukavaa harrastaa seksiä toisaalla.

saan seksiä säännöllisesti (muualta) ja perhe-elämäni kukoistaa. Rakastan miestäni ja haöluan 110 % olla hänen kanssaan, hän on ehdoton rakkauteni, en halua muita, mutta seksiä mun on pakkon saada.

huono seksi, jossa mies ei huomioi mua tarpeeksi. olen sanonut asiasta ja muutosta ei ole tullut, joten haen tarvitsemani muualta.



hyvä mies muuten ja en usko että haluaisin vaihtaa toiseen, paitsi jos rakastuisin todella. mutta en usko että niin käy.

Siitä huolimatta, ettei meillä ole ollut "kunnon" seksiä noin 2 vuoteen ja yritystäkin esim. tänä vuonna vain kaksi kertaa. Olen saanut mieheltäni orgasmin viimeksi viime vuonna. Jos pettäisin, tämä olisi syy.



Rakastan ja kunnioitan miestäni niin paljon, että otan mieluummin satunnaisen syrjähypyn kuin avioeron.

rakastaa omaa puolisoa suuresti, mutta pettää, jos kohdalle osuu elämässä toinenkin sielunkumppani.

10 vuotta ukko on pihdannut, käytännössä seksielämä loppui kun olin 28-vuotias.

7 vuotta jaksoin yrittää ja odottaa ihmettä, kunnes sain tarpeekseni. Muuten olen onnellinen, mutta kikulia pitää saada edes kerran vuodessa- keneltä tahansa.

Te jotka ette saa seksiä kotona niin oletteko oikeasti onnellisia ja elätte sielunkumppaninne kanssa? Jotenkin vaikea uskoa että jos suhteesta puuttuu noin olennainen osa niin olisi oikeasti onnellinen...



Entäs sitten te ketkä petätte vaikka saatte kotonakin seksiä? Miksi petätte? Ajaako muut parisuhteen ongelmat pettämään? Entäs kun/jos ne ongelmat selvitetään niin lopetatteko pettämisen?

Entäs sitten te ketkä petätte vaikka saatte kotonakin seksiä?

Kotona saatavien kertojen määrä on jees mutta laatu ja kesto ei tyydytä. Mulle ei riitä esileikkien jälkeen se 5-10 minuuttia ja luultavasti mieskunto ei taaskaan jaksa/kestä kunnolla toista kierrosta vaan lerpahtaa kesken kaiken.

Lopputulos on se että välillä en yksinkertaisesti viitsi edes vaivautua hommiin 5-10 minuutin takia.

exäni kanssa ollessani petin häntä mennen tullen ja palatessa. ja yritinkin tehdä sen niin, että jäisin kiinni. Hän ei antanut minun erota itsestään vaan uhkaili, kiristi ja satuttii kun edes yritin. Ystäväni, edes perheeni ei kuunnellut kun kerroin peloistani. Niinpä koetin tehdä kaikkeni jotta mies ei minua enää haluaisi. Kotiin fritsut kaulassa, ei tuntunu missään. Saattoi lyödä ja huutaa, mutta siinä se. Eroon pääsin vasta kun sattumalta tapasin elämäni miehen joka auttoi minut siitä suosta. Nyt naimisissa, onnellinen, eikä tulis mieleenkään pettää. Minulla ruoho on vihreämpää aidan tällä puolen.

Ensimmäinen pitkä suhde oli lasteni isään ja petin häntä viiden vuoden yhdessäolon jälkeen. Enkä edes vain yhtä kertaa. En todellakaan voi syyttää ex -miestä siitä että petin, vaan syy ja vika oli täysin minussa.



Näin jälkeenpäin ajatellen ex -miehessä ei ollut mitään vikaa, olin vain kyllästynyt, hain huomiota ja mulla oli todella huono itsetunto.



Ero siis tuli ja nyt voin vasta sanoa etten enää pettäisi koskaan ketään. En halua enää koskaan satuttaa ketään sillä tavalla, enkä halua koskaan enää tuntea itseäni niin huonoksi kuin olen tuntenut sen jälkeen kun petin.



Pitää rakastaa myös itseään, ettei petä.

koska en vain jaksanut enää taistella vastaan himoa ja oikeutuksena pidin miehen "huonoa" kohtelua. Tosin mies ei mielestään kohdellut mua huonosti. Nyt kun tilanteesta hieman aikaa alan tajuta kuinka huonosti mies mua kohteli, MUTTA toisaaltaan annoin sen myös tapahtua joten kai se syy on myös minussa.