Aiottehan kertoa lapsillenne Artun kuolintavan
ja varoittaa heitä menemästä lumen alle tunneleihin? Minä ainakin olin terveellä tavalla varovainen jo pienenä ja pelkäsin lumitunneleita. Kaikilla lapsilla ei nähtävästi kuitenkaan itsesuojeluvaistoa ole, joten tulen kertomaan omilleni, miten surullinen joulu on Artun vanhemmilla.
Kommentit (41)
että yksin ei mennä luoliin ja jo se katto sortuu jonkun päälle niin kiireesti hakemaan joku aikuinen paikalle, ihan sama kuka. Ja kyllä kerroin tästä Artusta :( Ei kaikkea tarvitse opettaa pelkäämään mutta jotkut säännöt on oltava. Viikko sitten eivät kuunnelleet yhtään, nyt toivottavasti vähän.
että jos lumiluola sortuu, niin lapsi on jo muutamassa minuutissa kuollut tai aivovaurioinen. Ei välttämättä ehdi kaverit kaivaa esiin. Aikuisen hakeminen ei auta.On siinä kuitenkin edes se, että silloin muidenkin ollessa paikalla tiedetään, missä lapsi on.
Jos saadaan sitten lapsi kuolleena ylös. Ei lasten tarvitse ollenkaan keskenään leikkiä tuollaisissa kuolemanloukuissa. Varmasti on oikea tapa rakentaa sortumattomia linnoituksia. Mutta pitääkö oman lapsen henki riskeerata kaverin lumenrakennustaidon, säiden, lumiaurojen ja tunnelin päällä hetken mielijohteesta pomppivien muiden lasten varaan? Katottomat lumilinnat saa riittää tai pahvipala katoksi.
mutta vasta joulun jälkeen. voi joulumieli kärsiä muuten. lapsi kohta 8 v
että yksin ei mennä luoliin ja jo se katto sortuu jonkun päälle niin kiireesti hakemaan joku aikuinen paikalle, ihan sama kuka. Ja kyllä kerroin tästä Artusta :( Ei kaikkea tarvitse opettaa pelkäämään mutta jotkut säännöt on oltava. Viikko sitten eivät kuunnelleet yhtään, nyt toivottavasti vähän.
kai ymmärrät että jos lumiluola sortuu, niin lapsi on jo muutamassa minuutissa kuollut tai aivovaurioinen. Ei välttämättä ehdi kaverit kaivaa esiin. Aikuisen hakeminen ei auta.
tarkoitatko että ei kannata edes yrittää, jättää sinne vaan? joku tuntematon aikuinen saattaa olla 10 metrin päässä koiransa kanssa tms. Sanonko lapsille että odottakaa vaan rauhassa että ehdin itse paikalle tms mutta älkää missään nimessä pyytäkö apua?
Artun kuolema on kumminkin monen koululaisen puheenaihe tammikuussa kun koulut alkaa. Paljon parempi että vanhemmat kertovat tosiasiat kuin että lapsi jää huhujen ja toisten lasten pelottelun varaan.
Eiköhän tämän aikan ole vasta sitten kun lapsi ulkoilee yksin ilman valvontaa. Oma poikani on 8v ja hänen kanssaan tästä keskustelen illalla.
Ja olen varoittanut jo aikaisemminkin, pienestä saakka.
4-vuotias kuunteli ja sanoi että hän on mennyt lumitunneliin eikä ole kuollut. Niin...
Lapset kuuntelivat ja miettivät hetken ja sanoivat etteivät mene tunneleihin. Ja sitten leikit jatkui.
Ei terve lapsi tuollaisesta sekaannu ja jouluansa pilaa.
Kuka nyt menisi 4veelle kertomaan tällaisesta? Eiköhän tämän aikan ole vasta sitten kun lapsi ulkoilee yksin ilman valvontaa. Oma poikani on 8v ja hänen kanssaan tästä keskustelen illalla.
Monella 4v:lla on myös vanhempia sisaruksia joilta kuulevat asioita ja pienillä padoilla on isot korvat.
kerrottu, että Arttu olisi tukehtunut lumitunneliin. Kuolinsyy on toinen.
kerrottu, että Arttu olisi tukehtunut lumitunneliin. Kuolinsyy on toinen.
Jos sen kerran tiedät.
Huoh huom.
Mut joo - hyvä silti valistaa lapsia! :)
Oma poikani täyttää pian 5 enkä kyllä varoittele vielä mistään lumitunneleista. Eihän tuon ikäinen vielä edes ilman vanhempia ulkoile. Ekaluokkalaiselle varmasti jo puhuisin asiasta.
Kyllä meilä 4,5v ulkoilee pihalla yksin. Ei tietenkään aina, mutta pärjää siellä myös yksin eikä hätäänny.
En näe syytä, miksen voisi sanoa, ettei lumiluolaa saa rakentaa koska sinne voi jäädä jumiin. Jos ei 4v ymmärrä tuota, on jossain vikaa. Ei siinä tarvitse mistään kuolemasta puhua!
ei missään ole kerrottu, että Arttu olisi tukehtunut lumitunneliin. Kuolinsyy on toinen.
Romahtanut tunneli tulkitaan heti tukehtumiskuolemaksi, vaikkei siitä ole kysymys.
Kertokaa nyt mihin se Arttu kuoli, jos ei juuri hitaasti tukehtumalla lumiluolaan kuten se yksi lumiasiantuntijakin oli haastattelussa arvioinut.
lässyttää, että lapsia ei saa pelotella kertomalla, miten lumitunnelissa voi käydä. Ja vaikka lapselle olisi aiemmin jo kertonut Artun kadonneen, niin ei tarvitse nytkään kertoa, miten asiassa kävi. Ihan kuin lapsi ei muka kuulisi kavereiltaan.
Että lepo vaan kaikki curling-vanhemmat. Teillä on ihan lastenpsykiatrin lupa olla kertomatta mistään vaaranpaikoista suorasanaisesti lapsillenne. Älkää siis varoitelko hukkumisvaarasta, jos uhmaikäinen ei tajua uida rantaan päin. Älkää opastako varomaan autoja, ettei jää alle. Jne.
Lastenpsykiatrin ohjeita kun noudatatte, niin ainakin lapsenne kuolevat onnellisina ja ilman pelottelutraumoja. Kyllä minunkin vanhempani tekivät niin väärin, kun kielsivät lumitunneleissa leikkimisen ja kertoivat miksi.
Minä lähdin siitä olettamuksesta, että Arttu olisi paleltunut kuoliaaksi. Lunta tuskin oli niin paljoa päällä, että se olisi vielä eristänyt lämpöä kovin hyvin ja näillä pakkasilla pieni liikkumaton ihminen paleltuu nopeasti hyvinkin pukeutuneena. Onhan se tukehtuminenkin mahdollista.
Oma poikani täyttää pian 5 enkä kyllä varoittele vielä mistään lumitunneleista. Eihän tuon ikäinen vielä edes ilman vanhempia ulkoile. Ekaluokkalaiselle varmasti jo puhuisin asiasta.
Mulla saman ikäinen tyttö. Ei olla Artusta puhuttu, mutta ollaan kyllä puhutti että lumitunneleihin EI MENNÄ, ja että niihin voi kuolla. (Perheessä ollut kuolemantapaus, joten ymmärtää asian vakavuuden). Asumme rauhallisella alueella, jossa on tavallista että lapset päästetään pihalle ja itse voi vielä keräillä roskat mukaan, pukea itse ja pienemmät. Eli edes tuollaista 4-vuotiasta ei vahdita joka sekunti. Isoja lumikasoja on paljon ja koululaiset kaivaneet koloja keskelle lumikasaa usein. Kasoilla saa muuten leikkiä; kiipeillä, laskea pyllymäkeä jne.
että jos lumiluola sortuu, niin lapsi on jo muutamassa minuutissa kuollut tai aivovaurioinen. Ei välttämättä ehdi kaverit kaivaa esiin. Aikuisen hakeminen ei auta.sortuuko niin, että kasvot jäävät täysin lumeen vai jääkö edes pieni ilmatasku tai saako liikuteltua itseään niin, että saa kasvonsa sellaiseen.
Lumeen jää helposti ilmataskuja, joten on aika hyvät mahdollisuudet, että ilmaa riittää jonkin aikaa. Kannattaa siis hyvinkin hakea apua ja kaivaa äkkiä, vaikka aikaa ehtisi kulumaan hieman enemmän.
että jos lumiluola sortuu, niin lapsi on jo muutamassa minuutissa kuollut tai aivovaurioinen. Ei välttämättä ehdi kaverit kaivaa esiin. Aikuisen hakeminen ei auta.sortuuko niin, että kasvot jäävät täysin lumeen vai jääkö edes pieni ilmatasku tai saako liikuteltua itseään niin, että saa kasvonsa sellaiseen.
Lumeen jää helposti ilmataskuja, joten on aika hyvät mahdollisuudet, että ilmaa riittää jonkin aikaa. Kannattaa siis hyvinkin hakea apua ja kaivaa äkkiä, vaikka aikaa ehtisi kulumaan hieman enemmän.
Traktorikasoissa ei mitään ilmataskuja kannata odotella. Lueppa lumitutkijan kommentit. Happi loppuu äkkiä.
Arttuhan oli siellä joulujuhlassa, opettajan syytäkö se on, että ei vanhemmat katsoneet perään.
että joulun lapsi on hukassa, se kaikkein tärkein on hukassa.
"Laps hankeen hukkuu unhoittuu!".
Ettekö muka ole ajatelleet tätä, minä muistin heti.
verrata lumivyöryyn, siinä vartinkin jälkeen suurin osa (90%) on hengissä. Kolmen vartin kuluttuakin selviämismahdollisuudet ihan realistiset (25%). Lumivuöryssä massa ja nopeus on vielä suurempi, joten jo isku tappaa osan, lumitunnelin romahtaessa päälle tätä tuskin tapahtuu kovin herkästi, joten olisi uskottavaa, että tuollaisessa todennäköisyydet selvitä ovat vielä paremmat, kunhan kaivamaan päästään kohtalaisen nopeasti. Eli ei kannata olla hakematta apua ja kaivamatta vaikka tuntia tai paria, sieltä saattaa silti selvitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lumiturvallisuus
t. 22