Miksi jotkut vanhemmat antavat jo alakoululaisten lihoa
kymmenenkin kilon ylipainoon? Eikö ymmärretä lapsen etua vai eikö välitetä?
Kommentit (54)
jos sitä syö liikaa. Ja vanhemmathan ei näissä paikoissa ole vahtimassa lastensa ruoan kulutusta. Jos lapsi santsaa kolmatta kertaa, ei siinä vanhempi voi tehdä mitään. Lapsilla jolla on loputon ruokahalu on se ruokahalu myös muualla kuin kotona.
Ja lapsi hotkii koulussa ruokaa hullun tavalla, ellei saa kotona riittävästi ravinnerikasta ja Täyttävää ruokaa. Jos kotonakin on sitä hiilarihöttöä tarjolla, niin en yhtään ihmettele, että koko ajan on nälkä. Aamupalana sokerimurot rasvattomalla maidolla eivät juuri nälkää pidättele tuntia pidempään.
jotka ovat normaalipainoisia. Kyllä meillä juodaan mehuja ja syödään sokerimuroja. Ei niistäkään ylipainoiseksi tule kun normaalisti syödään ja liikutaan. Naurettavaa syyttää kouluruokaa lapsen läskeistä, niinkuin tässä ketjussa todella osa väittää. Lapsen ylipainoon on yksi ainoa syy, vanhemmat jotka eivät osaa ruokkia pentujansa. Muita syitä ei ole paitsi hyvin harvinaiset sairaudet.
jotka ovat normaalipainoisia. Kyllä meillä juodaan mehuja ja syödään sokerimuroja. Ei niistäkään ylipainoiseksi tule kun normaalisti syödään ja liikutaan. Naurettavaa syyttää kouluruokaa lapsen läskeistä, niinkuin tässä ketjussa todella osa väittää. Lapsen ylipainoon on yksi ainoa syy, vanhemmat jotka eivät osaa ruokkia pentujansa. Muita syitä ei ole paitsi hyvin harvinaiset sairaudet.
Kuka on väittänyt että läskin syynä on kouluruoka??? Kerro nyt. Sen sijaan kouluruuan laatua on kritisoitu ja painotettu kodin keskeisintä merkitystä. On vain turhaa luulla, että kouluruoka on terveellistä ja sitten kotona voi vetää mitä vain. Ja terveellisyydellä en nyt tarkoita ensisijaisesti sitä että se pitää hoikkana, vaan ylipäätään ravintosisältöä, ruuan laatua.
Miksei osteta terveellistä ruokaa? Miksi 2-vuotaalle pitää juottaa tuttipullosta mehua? Miksi jo 1-vuotiaalle tyrkytetään karkkia? Kyllä oikeesti lihominen voidaan estää, jos vanhemmat vähän ajattelisivat.
Eikö ymmärretä lapsen etua vai eikö välitetä?
Mielestäni on turha syyttää päiväkotia tai koulua lihavuudesta. Kyllä se syy löytyy ihan suomalaisesta ruokakaupasta ja asiakkaidensa ruokailutottumuksista. Ihmiset haluavat syödä eineksiä ja nopeaa ruokaa eri syistä. Johan tuon kertoo eines- ym valmisruokahyllyt. Eivät kauppiaat huvikseen täytä hyllyjään pikaruualla ja snackseilla. Kysynnän ja tarjonnan laki...
Eikö ymmärretä lapsen etua vai eikö välitetä?
Mielestäni on turha syyttää päiväkotia tai koulua lihavuudesta. Kyllä se syy löytyy ihan suomalaisesta ruokakaupasta ja asiakkaidensa ruokailutottumuksista. Ihmiset haluavat syödä eineksiä ja nopeaa ruokaa eri syistä. Johan tuon kertoo eines- ym valmisruokahyllyt. Eivät kauppiaat huvikseen täytä hyllyjään pikaruualla ja snackseilla. Kysynnän ja tarjonnan laki...
Argh, kuka on syyttänyt päiväkotia tai koulua lihavuudesta? Sano nyt oikein numero, kuka on kirjoittanut niin. Sitä vain on tuotu esiin, että usein pk- ja kouluruoka on laadutonta ja samaa vehnä / sokeri / glukoosifruktoosisiirappilinjaa kuin mitä monet antavat sitten vielä kotonakin. Mutta kyllä se on KODIN vastuulla, jos lapsi lihoo. Aterioistahan ihan valtaosa syödään kotona kun ottaa huomioon kaikki pitkät lomat ja viikonloputkin sekä kaikki päivän ateriat (aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala).
Nykyään on tosi tärkeää, että KOTONA huolehditaan kunnollisesta ruuasta, koska kouluruuankin ravintosisältö on niin huono. Jotkut nyt sekoittavat energiasisällön ja ravintosisällön. Köyhä ravintosisältö tekee sen, että sitten hamstrataan kaikkea mahdollista ihan holtittomasti, kun se pk- tai kouluruoka ei vain täytä kasvavan lapsen ravintotarpeita.
Moni laiska einesperhe tuudittautuu sillä, että kyllä lapsi koulussa saa terveellistä ruokaa, vaikkei todellisuudessa saa. Ehkä sillä nälkä pysyy tunnin pois, mutta that's it.
Argh, kuka on syyttänyt päiväkotia tai koulua lihavuudesta? Sano nyt oikein numero, kuka on kirjoittanut niin.
esimerkiksi 4 ja 41.
ravintoköyhyys ja vähäinen liikunta, siinä syyt lihomiselle.
Minä uskon siihen, että kun antaa terveellistä ruokaa säännöllisin väliajoin, lapsi syö sen mitä tarvitsee. Välillä menee paljon, välillä mitättömästi. Lisäksi tuntitolkulla ulkoilua ja muuta liikuntaa. Unihan on myös tärkeää lihomista estämälle hormonituotannolle tai jotain sinnepäin.
joiden äidit pakottavat lapsensa syömään. Siis kaksi tuntia ennen ruokaa tungetaan leipä ja hedelmä. Ruokailussa lapsella ei ole yhtään nälkä ja äiti vaatii syömään "vielä ainakin 5 lusikallista". Näkee oikein että lasta ahdistaa koko ruokailutilanne. Nämä äidit tosiaan kai uskovat tietävänsä lasta paremmin koska lapsi on syönyt tarpeeksi. Tuo on ihan kamalaa! Ja varmasti pakkosyöttö on selkeä syy lihomiseen.
On perheitä, joissa kaikki ovat enempi tai vähempi ylipainoisia ja ne ruokakärryt pursuaa sipsejä, limsaa ym. epäterveellistä. Tällaisen perheen ylipainoisuuteen on periaatteessa helppo puuttua; koko perhe ruokaremonttiin ja opitaan uusi terveellisempi elämäntapa hyvine ruokineen.
Sitten on perheitä, joissa voi olla useampi lapsi, vanhemmat ovat normaalipainoisia, samoin lapset paitsi se yksi, joka on ylipainoinen. Perhe syö terveellisesti, sipsejä yms ei syödä lainkaan. Liikuntaakin harrastetaan, mutta yksi lapsista on vaan lihava. Ylipaino tulee toki paljosta ruoasta eli annoskoot ovat suuria, mutta myös geneettiset syyt voivat vaikuttaa (vaikka isä ja äiti olisivatkin normaaleja/laihoja). Tällaisen lapsen ylipainoon puuttuminen on erittäin hankalaa. Vanhemmat saavat kyllä vierailta neuvoja, että "herkut pois" ja "ei turhia välipaloja", mutta usein nämä keinot ovat jo käytössä.
kun muu perhe hoikkia tai normaaleja, ja kaikki syövät samaa ruokaa? Sille yhdelle tulee helposti epäterve suhde ruokaan jos vain hänen syömisiinsä puututaan. On tosi vaikea ilmaista kauniist, että sinä et saa ottaa lisää mutta laihliinin veljesi olisi suotavaa ottaa.
Jos lapsi saa koko ajan liikaa hiilareita ja liian vähän protskuja ja rasvoja, hänellä voikin olla "koko ajan nälkä". Verensokeri heittelee voimakkaasti ja verensokerin nopea romahdus tuo aina uuden "näläntunteen". Jos ruoka on vielä teollisesti prosessoitua lisäainemoskaa, ravintosisältö on niin huono, että jo sen vuoksikin voi olla "koko ajan nälkä" - elimistö suorastaan "huutaa" vitamiineja, kunnon rasvoja, täyttävää proteiinia, kivennäisaineita ja hivenaineita. Uskon, että jos syö laadukasta ruokaa (lisäaineetonta ja luomua) ja käyttää luonnollisia rasvoja (normaalirasvaiset maitotuotteet, oliiviöljy, voi, rasvainen kala, pähkinät, siemenet), ei ole tätä, että on "koko ajan nälkä". Tällaisen ruokavalion avulla lapsi myös oppii parhaiten sopivat annoskoot ja sen, mitä on nälkä ja mitä on kylläisyys (jonka jälkeen ei tarvitse enää syödä). Ei tarvitse napostella koko ajan eikä ole "koko ajan nälkä". Kasvuiässä vitamiinien ym tarve on valtava ja sellaisesta ruuasta mitä kouluissa ym saa, ja mitä monet kotiinkin ostavat, ei saa kaikkea tarvittavaa. Energiaa kyllä ylenmäärinkin, mutta riittävää ravintosisältöä ei.
Pelkkä hiilareitten vähentäminen ja protskun lisääminen ei auta, vaan pitää lisätä myös rasvan määrää. Jos syön itsekin hiilaripitoista ja rasvatonta ruokaa, minulla on KOKO AJAN nälkä. Ihan totta! Jos ruoassa on riittävästi rasvaa ja proteiinia, pärjään pitkään syömättä. Kyllä monien lasten lihavuuden taustalla on nimenomaan liian hiilaripainotteinen ruokavalio: syödään aamupalaksi puuroa (ilman voisilmää/jogurttia tms.), kouluruoaksi perunaa/pastaa ja vähän kastiketta, välipalaksi leipää/muroja, iltaruuaksi vähärasvaista broileripastaa ja iltapalaksi taas puuro/leipää/muroja.Väleissä toki kaikkea pientä. Ei tuolla ruokavaliolla voi kuin lihoa (jos siihen on taipumusta, annoskoot ovat isot ja liikunta vähäistä) ja sairastua.
Salaatit eivät aina ole kovin maukkaita jos porkkanaraaste esim. on sitä kuivaa, täysin mautonta Puolasta muovipusseissa kärrättyä sahanpururaastetta. Tätä se monessa pk:ssa ja koulussa on. Kalakeitto on irvikuva kalakeitosta jne.
Päiväkodissa yleisiä välipaloja ovat esimerkiksi kiisselit, jotka ovat vettä, perunajauhoa, paljon sokeria, aromeja ja ripaus (jos sitäkään) jotain oikeaa marjaa. Mehut ovat halvimpia sokeri-lisäainemehuja, joissa ei ole mitään aitoa. Jogurtit ovat Valion/Arlan litkutteja eli aromeilla maustettua sokerimaitoa. Marjaa vain nimeksi. Välillä on myös pullaa välipalaksi ja vaikka olemme kolme kertaa pyytäneet, että yksi pulla riittäisi lapsellemme, hänen annetaan syödä kaksi tai melkein kolme pullaa. Meille on siis ok, että joskus syödään herkkuja ja pullaa, mutta kolme pullaa pienelle lapselle, haloo! Aikuisilla pitäisi olla vastuu lasten syömisistä tässäkin. Kyllä lapset söisivät pizzaa, jätskiä, pullaa ja karkkia joka päivä, jos heidän annettaisiin päättää. Harmi vain, ettei päiväkodin henkilökuntakaan aina hirmusti ajattele mitään. Sitten lapsella ei maistu se kunnollinen ruoka kotona kun vatsa on täynnä pullaa.
Koulun iltapäiväkerhoissa tavallinen välipala on eineslihapiirakka tai "pizzaleipä", joka ei ole nähnyt mitään luonnollista ja kunnollista ruokaa. No, onneksi lapsemme ei käy ip-kerhossa, mutta havainnollistamaan vain, että päiväkodeissa ja kouluissakin ruoka voi olla mitä sattuu ja henkilöstön asenne mitä sattuu.
Osa vanhemmista haluaa myös aktiivisesti sulkea silmänsä kouluruuan surkean laadun suhteen, jotta voi sitten hyvin mielin kotona tarjota eines-safkaa ja Juissi-mehuja kun "kyllä koulussa on niiin terveellistä ruokaa". Se ei vain mene niin. Kodin rooli on ihan keskeinen...