Lue keskustelun säännöt.
Kuinka päästä yli välien katkeamisesta ystävään
20.12.2012 |
Olimme kavereita opiskeluajoista lähtien ja meillä on kutakuinkin samanikäiset lapset (tyttöjä molemmilla) ja asumme samalla paikkakunnalla. Ongelmaksi tuli, että ystäväni lapset eivät halunneet olla tekemisissä minun lasteni kanssa. Kriisi tuli muutama vuosi sitten, kun 2 lastamme olivat samassa koulussa. Minun tyttäreni oli koko yläkouluaikansa koulukiusattu. Purin hätääni ja huoltani 'ystävälleni' mutta hän vaan oli että jaa, sepä ikävää. KERTAAKAAN hänen tyttärensä ei käynyt juttelemassa minun lapseni kanssaa, kun tämä seisoi välitunnit yksin ja kiusaajat pilkkasivat. Tervehti harvakseltaan. Sitten tyttäreni kuuli, että tämä toinen tyttö sisarensa ja kavereidensa kanssa perustaisivat jonkun japaniharrastajien kerhon. Rohkaisin häntä hakemaan ja vastaus heiltä oli, että tyttäreni ' ei ole heille tarpeeksi täydellinen', se että he sattuvat tietämään, ei riitä. He valitsivat tyttäreni luokalta toisen tytön. Epäilen, että toiset olivat maininneet tyttäreni dumppaamisesta, koska tämä tyttö, joka jo ennestään inhosi ja kiusasi tytärtäni muiden joukossa alkoi kavereineen väittää tyttäreni matkivan häntä ja huuteli 'mikä säkin yrität olla'. Mulla teki niin pahaa kun tämä kuvio paljastui, että lopetin soittelut ja kaiken kanssakäymisen. Valvoin monia öitä ja itkin. Kaverini aavisti jotain ja pyysi kahville. Keskustelimme asian halki, mutta hänen mielestään hänen tyttärensä eivät ole tehneet mitään väärää. Kemiat ei vaan kuulema pelaa ja heidän tyttöjen kaverit ovat niin erikoisia ja värikkäitä tyyppejä, että minun lapsen ovat ehkä liian tylsiä...olemme ristiin kummeja ja kevään perhejuhlissa kyllä kävimme puolin ja toisin, mutta emme jutelleet keskenämme. Emme ole soitelleet melkein vuoteen, koska tyttäreni ei halua, että kerron hänen asioistaan nyt ystävälleni, koska asiat saattavat mennä kiusaajien ja dissaajien korviin. Toinen tyttäreni suuttui sisarensa kohtelusta ja sanoi ettei halua olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Mistä minä hänelle edes juttelisin?? Olenko vaan pikkumainen nipottaja, kuten 'ystäväni' mielestä ilmeisesti olen. Ilmeiseti me ihmisinä olemme muuttuneet. Miten päästä tästä välirikosta vihdoin yli ja hyväksymään sen?
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 01:43"]
Kummilahjat jättäisin ap:na kummilapselle. Jos perään kysellään, totea vaan että tuskin noin täydelliset ihmiset kaipaavat teidän epätäydellisiä lahjojaanne.
[/quote]
KORJAUS: Kummilahjat jättäisin ap:na kummilapselle antamatta. Jos perään kysellään, totea vaan että tuskin noin täydelliset ihmiset kaipaavat teidän epätäydellisiä lahjojaanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ystäväsi tästä ajattelee?
[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 01:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 03:00"]
Se on toki ikävää, jos mitään myötätuntoa tuo ystävä ei tunne. Mutta ei hänkään ole velvollinen pelastamaan tytärtäsi.
[/quote]
Miksei aikuisilla ole mitään velvollisuuksia puuttua lapselliseen, jotain toista lasta satuttavaan käytökseen? Antaa esimerkkiä tai rohkaista lapsiaan olemaan parempia ihmisä?
[/quote]
Olette olleet kavereita ja tekemisissä vuosikaudet ja olet katkaissut välit tällaisen takia? Pitäiskö sun ajatella miltä hänestä tuntuu?
Ap:n pitäis lukea tämä uudelleen ja miettiä
[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 02:30"]
pikkumainen nipottaja, kun olet tilanteesta suivaantunut? siis mitä ihmettä? Mietitkö sä vielä sitä ihan tosissaan, että onko oikeus olla loukkaantunut tästä tilanteesta.Apua... ihminen, joka tuollaisia tässä tilanteessa kyselee, on kyllä niin tunneongelmainen, että ei ihme jos tytär joutuu kiusattavaksi eikä osaa puolustaa ítseään. Kun et sä edes itse tajua, milloin sulla on oikeus olla loukkaantunut!
onko ne ystävän lapset sitten oikeasti kiusanneet vai ei.
Ensimmäinen ongelma on ilmeisesti tämä:
ERTAAKAAN hänen tyttärensä ei käynyt juttelemassa minun lapseni kanssaa, kun tämä seisoi välitunnit yksin ja kiusaajat pilkkasivat. Tervehti harvakseltaan.
On minusta liikaa vaadittu lapselta, että hän uskaltaa mennä kiusatun puolelle. Harva lapsi uskaltaa. Riskinä on joutua itsekin kiusatuksi. Ilmeisesti tämä ystävän lapsi ei sentään osalilstunut aktiivisesti kiusaamiseen mutta ei mennyt kiusatun puolelle ja ystäväksikään. Minusta tässä ei ole mitään kauheaa.
Sitten tyttäreni kuuli, että tämä toinen tyttö sisarensa ja kavereidensa kanssa perustaisivat jonkun japaniharrastajien kerhon. Rohkaisin häntä hakemaan ja vastaus heiltä oli, että tyttäreni ' ei ole heille tarpeeksi täydellinen', se että he sattuvat tietämään, ei riitä. He valitsivat tyttäreni luokalta toisen tytön.
Miksi ap rohkaisi tytärtään hakemaan jonkun vieraan kaveriporukan kerhoon, vain siksikö koska tämän tytön ÄITI on hänen ystävänsä? Vaikka tytöt eivät keskenään olleet kavereita? Tuollaistahan tuo tyttöjen ystävyys usein on että pidetään yhtä yhden tai muutaman kaverin kanssa eikä muita huolita mukaan. Vähän tylyä, mutta ei se vielä ole mitään kiusaamista että itse perustettuun kerhoon ei oteta kaikkia halukkaita mukaan.
Epäilen, että toiset olivat maininneet tyttäreni dumppaamisesta, koska tämä tyttö, joka jo ennestään inhosi ja kiusasi tytärtäni muiden joukossa alkoi kavereineen väittää tyttäreni matkivan häntä ja huuteli 'mikä säkin yrität olla'.
No tämä on jo kiusaamista, mutta kyllä ihan tavattoman tavallista tyttöporukoissa. Tällaiseen saisi kyllä tytön äiti puuttua jo.
Mulle jäi kokonaisuudessaan tästä kuva, että ap on yrittänyt työntää yhteen tytärtään ja ystävän tytärtä, joka ei kuitenkaan halua olla hänen tyttärensä kaveri - mihin hänellä pitäisi olla oikeus. Ja tästä yhteen työntämisestä kuten toisten sisäpiirikerhoon yrittämään käskemisestä on tullut vähän ongelmia, ja nyt ap on vihainen lähinnä siitä että ystävän tytär valitsee itse kaverinsa (ja niihin ei kuulu ap:n tytär) mikä oikeus minusta jokaisella pitäisi olla.
Tilanne on tavallaan hänen itsensä aiheuttama. Vois mennä itseensä ja miettiä, mitä on saanut aikaan.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2013 klo 01:19"]
Tämä hokema, että minun lapseni ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa ja tykätä kaikista ja minun lapseni on suosittu. Ei sen tarvi sellaisten hitaiden ja tyhmien lasten kanssa leikkiä. Joutuu vielä itse kiusatuksi.
Näistä kakaroista kasvaa sitten aikuisena työpaikkakiusaajia.
[/quote]
Olipas ylimielinen ja loukkaava kommentti. Ei se ihan oikeasti ole sellaisten lähipiiriin esim. äitien ystävyyden takia sattumalta joutuneiden lasten elämän ( tai lapsuuden)tehtävä pitää huolta sosiaalisesti kyvyttömästä tuttavalapsesta.
Vai teetkö itse niin? Varmasti jokainen löytäisi lähipiiristään jonkun, josta voisi ottaa velvollisuudekseen huolehtia. Älä sinäkään hengaa niiden kanssa, joiden kanssa olet ystävä, vaan väen väkisin vietät päivät sellaisten ihmisten kanssa, joista et oikeasti pidä, mutta jotka ehkä tarvitsisivat seuraa ja apua.
Mun oma esikoiseni joutui myös aikanaan vähän vastaavaan "tukilapsen" rooliin ystäväni e-lapselle. Ainoa vaan, että lapsi alkoi oikeasti ahdistua, kun "kaveri" sai kilareita aivan mitättömistä asioista, ja raivosi sen jälkeen vaikka tunnin putkeen sellaista aivan järjetöntä kirkumista. Ja kaveri olisi väkisin halunnut, että nähdään jatkuvasti, kun hänen lapsensa tarvitsee niitä tilanteita, viis mun lapsesta, kun sillähän on kaikki hyvin.
Kiusata ei tietenkään saa ketään, mutta vapaa-ajallaan saa lapset kyllä viettää aikaa oikeasti omien kavereidensa kanssa.
PS. Mä olen itse ollut lapsena ap:n tyttären asemassa suhteessa "ensimmäiseen ystävääni", joka siis oli kaunis ja suosittu. Olen aina ollut kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta olen nuoruudesta lähtien onnistunut kääntämään kyseisen asian voitokseni, ja tehnyt sen kautta itselleni ammatinkin. Ei tässä maailmassa tarvitse olla kaunis ja täydellinen pärjätäkseen. Täytyy vain tunnistaa ne omat vahvuudet ja elää niiden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 14:08"]
Mitä ystäväsi tästä ajattelee?
[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 01:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 03:00"]
Se on toki ikävää, jos mitään myötätuntoa tuo ystävä ei tunne. Mutta ei hänkään ole velvollinen pelastamaan tytärtäsi.
[/quote]
Miksei aikuisilla ole mitään velvollisuuksia puuttua lapselliseen, jotain toista lasta satuttavaan käytökseen? Antaa esimerkkiä tai rohkaista lapsiaan olemaan parempia ihmisä?
[/quote]
Olette olleet kavereita ja tekemisissä vuosikaudet ja olet katkaissut välit tällaisen takia? Pitäiskö sun ajatella miltä hänestä tuntuu?
[/quote]
Olisi se minustakin aika karua, jos minun ystäväni lapset ajattelisivat minun lapsistani noin, kuten tässä tapauksessa. Liian tylsiä olisivat heidän makuunsa. Saattais tuntua kyllä aika jäätävältä minustakin. Ja ymmärsinkö oikein että siis tyttö ajattelee kummiensa lapsista noin ja ei halua olla tekemisissä? Ja ap:n toinen tyttö pahastui, kun kuuli kummiensa lasten ajattelevan siskostaan ja itsestään noin? Vaikka ei 'kemiat pelaa' niin kai sitä olisi jotain voinu tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niiden tarttee tulla leikkimään lapsesi kanssa koululla?
Miksi koulu ei puutu asiaan?
Tämä ei voi olla vaan sinun ja ystäväsi välinen ongelma. En usko että he on sanoneet ettei lapsesi ole riittävän täydellinen. Pahimmillaan teillä voi olla itsellänne se kuva että he ovat sitä ja sen täytyy olla syy miksi lasta ei oteta mukaan mutta kavereita saa harrastuksista, ei vaan koulusta.
Minusta sinäkin olet kohtuuton vaatimuksissasi. Itse ainakaan en lapsiani laittaisi tuohon tilaan ja vielä ruinaamaan johonkin kerhoon pääsyä, oikeasti. Nyt sille lapselle joku harrastus ja uusia kavereita.
Koulua voisin kuvitella vaihtavani, vaikka kaupunkiakin niin vaihtuu oikeasti kokonaisuus samalla.
Lapsuudenystäväni kanssa saimme kumpikin pojan samana vuonna. Pojat leikki pienenä paljon keskenään. Asuimme melkein naapureina.
Koulun alettua tuli erkaannus. Kavertin poika lähti kovisjengiin, minun hiljaisempi poikani joutui kovisjengin kiusaamaksi.
Viimeinen välirikko tuli kun oli kaverin pojan synttärit ja minun poika oli ainoa, jota ei kutsuttu. Soitin kaverille ja kaveri vain tiuskaisi, että hänen lapsellaan on oikeus olla kaveri niiden kanssa, joiden haluaa.
Lapsuudenystävyytemme loppui siihen. Asiasta en päässyt enää yli. Kaverin pojasta tuli painajainen oman poikani elämään. Kyttäsi koulumatkalla ja huusi ja kävi päälle ja haukkui ja teki vaikka mitä paskaa. Todellinen pikkukrimininaali.
Sen verran olen ikävä ihminen, että kun näin tätä kaveriani kun poikien yläaste oli loppunut, tokaisin vain, että olisi sille sun pojalle ollut parempi tehdä toisenlainen valinta ja liikkua minun pojan kanssa, että sääliksi käy kun sun pojalla menee niin huonosti nykyään.
Entinen kaveri jäi siihen mollottamaan suu auki. Poikansa lojuu tällä hetkellä syrjäytyneenä kotona ja illat ajelee mopoilla ja kännää pussikaljaa. Oma poika onneksi löysi yläasteelta kavereita ja selvisi kiusaamisesta ja hänellä menee hyvin.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta vieläkin nousee viha kun ajattelen tätä entistä lapsuudenystävääni. En ikinä pysty antamaan anteeksi hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt itsetuntoa peliin ja lahjat pois. Kylmästi ilmoitat kaverilles, että irtisanoudut kummin tehtävästä. Että jos kaverisi on sitä mieltä, että hänen lapsensa ei tarvitse tuntea sellaisia ihmisiä, joista ei välitä, ei sinunkaan tarvitse olla sellaisen lapsen kummi, kenestä et pidä.
Ja jos kaverisi suuttuu, ole vain iloinen tästä, että pääset lopullisesti erilleen hänestä.
Tarkenna mm. että kerho ei ollut täysin suljettu vaan tytöt laittoivat blogeihinsa että etsivät uusia jäseniä, jotka ovat kiinnostuneita Japanista ja ryhmän sähköpostiin oli avoin haku. Okei, minun tyttäreni ei ole täydellinen ja se toinen tyttö on. Toinen tyttärenikään ei nyt halua erityisesti halua olla tekemisissä kummiensa ja näiden lasten kanssa. Mutta lahjat on kuulema ostettava täysikäisyyteen asti syntymäpäivänä ja jouluna, näin kaverini haluaa. Ei hirveästi kyllä enää kiinnosta, mehän vain satumme tuntemaan. Lahjat halutaan mutta ei haluts, että muut saisi tietää, että tuntevat mun lapset. Kiitos mielipiteistänne. Aika varmaan auttaa katsomaan eteen päin. Tytär on saanut koulussa muutamia uusia tuttavuuksia. Hänen on vaan niin vaikea olla luonteva ja avoin, kun ennen ystävät jättivät yksin ja kääntyivät vastaan, pettivät luottamuksen.
Tyttärellä oli päiväkodista asti kaveri , joka koki , että tytär on hänen paras kaverinsa. Olimme perhetuttuja muutenkin . Kun murrosikä lähestyi , ystävyys joka aina oli ollut tyttäreni puolelta lähinnä kohteliaisuutta , ei enää sujunutkaan. Tytöt olivat täysin erilaisia , minun tyttäreni on yltiösosiaalinen, liikunnallinen ja levoton. Tämä ystäväperheen tyttö on taiteellinen, hiljainen ja todella passiivien. Tyttöjen touhu oli aina sitä , että minun tyttäreni keksi tekemistä ja toinen tuli valittaen perässä. Tämä toinen tyttö ei myöskään koskaan halunnut jakaa tytärtäni muiden kavereiden kanssa . Kiusallisia tilanteita oli loputtoman paljon.
Ystäväperheen äidin mielestä minun tyttäreni olisi pitänyt huolehtia, ettei hänen tyttärensä jää yksin. Kohtuuton tehtävä lapselle. Niimpä sitten 11vuotiaana tytär vaan sanoi, että hän haluaa viettää aikaa oikeiden ystäviensä kanssa eikä aina huolehtia tästä toisesta tytöstä. Ja siihen loppui sitten koko perheiden välinen ystävyys.
Surullista on se , että tavallan minun ystävyyteni tämän ystäväperheen äidin kanssa oli täysin mitätön juttu, kaikki kilpistyi siihen , että minulla on paha tytär joka ei huolehdi tästä toisesta tytöstä , joka oli sosiaalisesti kyvytön saamaan muita ystäviä.
Nyt tytöt ovat 17 vuotiaita ja facebookissa ovat yhteydessä, eivät muuten. Minua edelleenkin loukkaa se, että minun olisi pitänyt oma lapseni pakottaa tuohon tukihenkilön rooliin ja kun en sitä tehnyt, leimaiduin huonoksi äidiksi. Ja tyttäreni on ystäväperheen äidin mieletä " pinnallinen, valehteleva pissis".
Asioilla on monta puolta. Äiti ei omista tytärtään eikä voi loputtomiin säädellä lapsensa käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ap:lla, enemminkin päinvastainen.
Tämä hokema, että minun lapseni ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa ja tykätä kaikista ja minun lapseni on suosittu. Ei sen tarvi sellaisten hitaiden ja tyhmien lasten kanssa leikkiä. Joutuu vielä itse kiusatuksi.
Näistä kakaroista kasvaa sitten aikuisena työpaikkakiusaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestä on ok esim jättää yksi tyttö luokasta kutsumatta synttäreille. No ei kai kukaan synny kiusaajaksi, vanhemmilta kai ne asenteet opitaan.
Kirjoituksessasi pistää silmään että puhut muista lapsista "täydellisinä" ja koet että omasi ei ole. Haluaisit että kaverin lapsi tulisi juttelemaan lapsellesi ja olemaan kaveri. Jotenkin yrität niin kovasti että tyttäresi status nousisi toisten lasten kautta.
Itse purkisin tilannetta enemmän siitä mitä oma lapsi voi tehdä noissa tilanteissa, enkä siitä mitä muut voivat tehdä. Oma lapsesi tarvitsee tunteen hyväksytyksi tulemisesta ja aktiivisuutta, sekä toimintavan kiusaustilanteissa. Näe tyttäresi hyvät asiat ja vahvista hänen kokemustaan siitä että hän on hyvä omana itsenään. Miettikää yhdessä miten toimia kun kiusaustilanteita tulee. Hakekaa apua myös vaikka koulukuraattorilta yms. ammattilaisilta. Kiusaamistilanne koulussa pitää saada poikki kiusatun ja kiusaajien kohdalla, joihin kaverisi lapsi ei taida kuulua.
Minäkin kannustaisin sinua etsimään tyttäresi kanssa hänelle sopivan harrastuksen, jota kautta saisi kavereita ja kokisi olevansa hyväksytty. Lisäksi kun aikuisten avulla saadaan kiusaamistilanteet poikki, niin paraneminen alkaa pikkuhiljaa. Siis sekä tyttäresi ja sinun.
Uskon että olet herkässä tilanteessa, mutta kertomasi perusteella en näe että ystäväsi tytär on kiusannut tyttöäsi. Ystäväsi tytär ei vaan ole tyttäresi kaveri ja ei edes halua (syystä tai toisesta). Samoinhan sinä etä enää halua ystäväsi kaveri hänen lapsensa käytöksen vuoksi, sekä empatian puutteen vuoksi. Ei kukaan voi pakottaa kaveruuteen- ei ystäväsi lasta eikä sinua.
Olette entisen ystävänne kanssa varmaan aika erilaiset arvoiltanne ainakin näissä asioissa, aivan samoin kuten tyttärenne. Ehkä kannattaisi hyväksyä että ystävyyttä ei ole ja etsiä enemmän saman arvomaailman ja maailmankatsomuksen omaavia ystäviä.
Kaikkea hyvää teille ja toivottavasti tyttäresi kiusaamistilanne saadaan poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä hokema, että minun lapseni ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa ja tykätä kaikista ja minun lapseni on suosittu. Ei sen tarvi sellaisten hitaiden ja tyhmien lasten kanssa leikkiä. Joutuu vielä itse kiusatuksi.
Näistä kakaroista kasvaa sitten aikuisena työpaikkakiusaajia.
Ei kaikista tarvitse tykätä, mutta ketään ei saa haukkua tai eristää yksin.
Mitä se muuta on kuin eristämistä ja kiusaamista kun yksi jätetään kutsumatta. Lisäksi tämän yhden synttäreille ei kukaan mene. Se sinun kultamussukka pääpomo uhkailee muita lapsia, että ette sitten mene sen synttäreille. Kukaan ei uskalla mennä.
Sitten sinä hurskastelet, ettei mun tytön tarvi tykätä kaikista.
Sitä juuri on kiusaaminen. Sen verran pitkä kokemus on useamman lapsen äitinä ja äitinä, kenellä osa on jo täysi-ikäisiä. Tämä sama piirre aina näkyy juuri kiusaajien äideissä. Korostetaan, ettei minun Pirkko-Orvokin tartte tykätä kaikista. Lapsi kuuntelee sitä vieressä ja kokee, että näin saa hyväksynnän äidiltään kiusaamiselleen.
Järkytys voi olla kova kun huomaa, että tämä sama ei sitten ehkä päde aikuismaailmassa. Tai pätee jossain hoitoalalla, missä on naisvaltainen ala, mutta muissa hommissa ei välttämättä päde tämä, että "mun ei tarvi leikkiä kaikkien kanssa". Nykyään panostetaan ryhmätyöhön ja tiimityöskentelyyn. Tällaiset pikkuprinsessat ei oikein pärjää niissä kuvioissa.
Tämä hokema, että minun lapseni ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa ja tykätä kaikista ja minun lapseni on suosittu. Ei sen tarvi sellaisten hitaiden ja tyhmien lasten kanssa leikkiä. Joutuu vielä itse kiusatuksi.
Näistä kakaroista kasvaa sitten aikuisena työpaikkakiusaajia.
Ei kaikista tarvitse tykätä, mutta ketään ei saa haukkua tai eristää yksin.
Toivottavasti et viesti tyttärellesi samaa asennetta. Ainakin se mitä kirjoitat tyttärestäsi ei kuulosta hyvältä, tilanne on mennyt liian pitkälle koska tytön itsetunto on mennyttä. Sitä vastoin ap:n nuorempi tytär kuulostaa vahvalta taistelijatyypiltä.
Kiusaaminen ei ole ikinä sallittu, mutta helppoa sen lopettaminen ei aina ole. Sitkeyttä ja keinoja tarvitaan usein roppakaupalla. Ja lapselle tunne että aikuinen on mukana auttamassa.
Meillä poika joutui aikanaan eskarissa kiusatuksi. Siitä juteltiin eskarin henkilökunnan kanssa, mutta siitä ei ollut apua. Kotona käytiin tilanteita läpi ja sitä mitä poikamme voi tehdä. Tuntui että päiväkodissa aikuiset olivat aika kädettömiä, joten vastuu jäi valitettavasti paljon lapselle. Homma loppui siihen kun poikamme antoi tälle toiselle pojalle samalla mitalla takaisin ja tilanne riistäytyi tappeluksi.
Tämän jälkeen olen useamman eri aikuisen miehen kanssa jutellut ja yksi jos toinen muistelee tulleensa kiusatuksi/ärsytetyksi koulussa. Jokainen näistä oli pistänyt hommalle pisteen lyömällä (yksi jopa niin että kaveri oli lyönyt päänsä ja oli ollut nenä veressä). Sen jälkeen olivat saaneet olla rauhassa.
Ainakin omat ja tuttavapiirin kokemukset ovat surullisia. Valitettavan usein lapset jätetään yksin ja aikuiset eivät näe/ymmärrä tilanteita. Kiusaajat osaavat olla ovelia. Tällöin tilanteet jatkuvat jossei kiusattu itse saa tilanteita loppumaan.
jatkat eteenpäin elämää. Tyttären tosiaan ei kannata yrittää kiusaajien suosioon vaan pysytellä samanhenkisten tyttöjen seurassa.
Mitä se muuta on kuin eristämistä ja kiusaamista kun yksi jätetään kutsumatta. Lisäksi tämän yhden synttäreille ei kukaan mene. Se sinun kultamussukka pääpomo uhkailee muita lapsia, että ette sitten mene sen synttäreille. Kukaan ei uskalla mennä.
Sitten sinä hurskastelet, ettei mun tytön tarvi tykätä kaikista.Sitä juuri on kiusaaminen. Sen verran pitkä kokemus on useamman lapsen äitinä ja äitinä, kenellä osa on jo täysi-ikäisiä. Tämä sama piirre aina näkyy juuri kiusaajien äideissä. Korostetaan, ettei minun Pirkko-Orvokin tartte tykätä kaikista. Lapsi kuuntelee sitä vieressä ja kokee, että näin saa hyväksynnän äidiltään kiusaamiselleen.
Järkytys voi olla kova kun huomaa, että tämä sama ei sitten ehkä päde aikuismaailmassa. Tai pätee jossain hoitoalalla, missä on naisvaltainen ala, mutta muissa hommissa ei välttämättä päde tämä, että "mun ei tarvi leikkiä kaikkien kanssa". Nykyään panostetaan ryhmätyöhön ja tiimityöskentelyyn. Tällaiset pikkuprinsessat ei oikein pärjää niissä kuvioissa.
Tämä hokema, että minun lapseni ei tarvitse leikkiä kaikkien kanssa ja tykätä kaikista ja minun lapseni on suosittu. Ei sen tarvi sellaisten hitaiden ja tyhmien lasten kanssa leikkiä. Joutuu vielä itse kiusatuksi.
Näistä kakaroista kasvaa sitten aikuisena työpaikkakiusaajia.
Ei kaikista tarvitse tykätä, mutta ketään ei saa haukkua tai eristää yksin.
Tässä viestiketjussa useampi on puhunut oman lapsen kiusaamistilanteista. Sinä olet tainnut nivoa nämä kaikki yhdeksi yhteiseksi tarinaksi?
En hyväksy että yhtä lasta ei kutsuta synttäreille. En myöskään hyväksy uhkailua.
Lisäksi työskentelen työelämässä jossa joudun olemaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja eri tiimien välillä olen nähnyt yhtä sun toista. Ne vuorovaikutustaidot ovat tarpeelliset. Itse vertaan työelämää lähinnä kouluelämään, jossa ryhmätöissä yms. pitää pystyä tulemaan toisten kanssa toimeen. Mutta ei se ystävyyttä vapaa-aikana tarkoita.
jatkat eteenpäin elämää. Tyttären tosiaan ei kannata yrittää kiusaajien suosioon vaan pysytellä samanhenkisten tyttöjen seurassa.
Tämä on niin totta. Tyttäresi pitäisi löytää seuraa joka viihtyy hänen kanssaan sellaisena kuin hän oikeasti on. On aika rankkaa yrittää esittää erilaista toisten suosion vuoksi.
Samaa mieltä
[quote author="Vierailija" time="02.01.2013 klo 12:08"]
Tyttärellä oli päiväkodista asti kaveri , joka koki , että tytär on hänen paras kaverinsa. Olimme perhetuttuja muutenkin . Kun murrosikä lähestyi , ystävyys joka aina oli ollut tyttäreni puolelta lähinnä kohteliaisuutta , ei enää sujunutkaan. Tytöt olivat täysin erilaisia , minun tyttäreni on yltiösosiaalinen, liikunnallinen ja levoton. Tämä ystäväperheen tyttö on taiteellinen, hiljainen ja todella passiivien. Tyttöjen touhu oli aina sitä , että minun tyttäreni keksi tekemistä ja toinen tuli valittaen perässä. Tämä toinen tyttö ei myöskään koskaan halunnut jakaa tytärtäni muiden kavereiden kanssa . Kiusallisia tilanteita oli loputtoman paljon.
Ystäväperheen äidin mielestä minun tyttäreni olisi pitänyt huolehtia, ettei hänen tyttärensä jää yksin. Kohtuuton tehtävä lapselle. Niimpä sitten 11vuotiaana tytär vaan sanoi, että hän haluaa viettää aikaa oikeiden ystäviensä kanssa eikä aina huolehtia tästä toisesta tytöstä. Ja siihen loppui sitten koko perheiden välinen ystävyys.
Surullista on se , että tavallan minun ystävyyteni tämän ystäväperheen äidin kanssa oli täysin mitätön juttu, kaikki kilpistyi siihen , että minulla on paha tytär joka ei huolehdi tästä toisesta tytöstä , joka oli sosiaalisesti kyvytön saamaan muita ystäviä.
Nyt tytöt ovat 17 vuotiaita ja facebookissa ovat yhteydessä, eivät muuten. Minua edelleenkin loukkaa se, että minun olisi pitänyt oma lapseni pakottaa tuohon tukihenkilön rooliin ja kun en sitä tehnyt, leimaiduin huonoksi äidiksi. Ja tyttäreni on ystäväperheen äidin mieletä " pinnallinen, valehteleva pissis".
Asioilla on monta puolta. Äiti ei omista tytärtään eikä voi loputtomiin säädellä lapsensa käytöstä.
[/quote]
Se että vanhemmat on kavereita ei tarkoita että lasten pitäisi automaattisesti olla. Jos kemiat ei pelaa ja omien kavereiden kanssa on kivaa niin miksi pitäisi olla jotain pakosti.