Kuinka päästä yli välien katkeamisesta ystävään

pikkumainen nipottaja, kun olet tilanteesta suivaantunut? siis mitä ihmettä? Mietitkö sä vielä sitä ihan tosissaan, että onko oikeus olla loukkaantunut tästä tilanteesta.Apua... ihminen, joka tuollaisia tässä tilanteessa kyselee, on kyllä niin tunneongelmainen, että ei ihme jos tytär joutuu kiusattavaksi eikä osaa puolustaa ítseään. Kun et sä edes itse tajua, milloin sulla on oikeus olla loukkaantunut!

Siis tilanne on ilmeisesti se, että ystäväsi lapset kiusaavat sinun lastasi, ja koska tämä ystäväsi ei tarpeeksi vakavasti ota tätä asiaa eikä puutu siihen, sinä koet ettet voi olla enää tekemisissä tämän ystävän kanssa?



Minusta ensinnäkin tyttäresi on oikeassa siinä, että on parempi olla juttelematta tyttäresi asioita sille ystävällesi, kun kerran ystäväsi on sitä mieltä että kyse ei ole kiusaamisesta vaan ihan siitä etteivät ne teidän lapsenne vaan sovi kavereina enää yhteen (mikä tietysti on ok). Eli jos et voi olla jankkaamatta niistä jutuista tälle ystävälle niin parempi tosiaan olla olemattta tekemisissä ollenkaan.



Ja niin kuin kaikissa ihmissuhteiden katkeamisissa, kyllä aika haavat parantaa, kunhan ei jää niitä menneitä vatvomaan vaan laittaa nenän kohti tuulta ja menee eteenpäin elämässään.

Olet todellakin aiheesta loukkaantunut. Ei tuollaista kannata pitää ystävänä. Varmasti löydät oikeasti hyviäkin ystäviä vielä. Tuollaisten kanssa saat vaan iskuja vasten kasvoja..



Ystävän tunnistaa siitä, että kun hätä on suurin, hän on lähellä. Hän on kiinnostunut murheistasi ja haluaa tehdä kaikkensa asioiden parantamiseksi.

pikkumainen nipottaja, kun olet tilanteesta suivaantunut? siis mitä ihmettä? Mietitkö sä vielä sitä ihan tosissaan, että onko oikeus olla loukkaantunut tästä tilanteesta.Apua... ihminen, joka tuollaisia tässä tilanteessa kyselee, on kyllä niin tunneongelmainen, että ei ihme jos tytär joutuu kiusattavaksi eikä osaa puolustaa ítseään. Kun et sä edes itse tajua, milloin sulla on oikeus olla loukkaantunut!

onko ne ystävän lapset sitten oikeasti kiusanneet vai ei.

Ensimmäinen ongelma on ilmeisesti tämä:

ERTAAKAAN hänen tyttärensä ei käynyt juttelemassa minun lapseni kanssaa, kun tämä seisoi välitunnit yksin ja kiusaajat pilkkasivat. Tervehti harvakseltaan.

On minusta liikaa vaadittu lapselta, että hän uskaltaa mennä kiusatun puolelle. Harva lapsi uskaltaa. Riskinä on joutua itsekin kiusatuksi. Ilmeisesti tämä ystävän lapsi ei sentään osalilstunut aktiivisesti kiusaamiseen mutta ei mennyt kiusatun puolelle ja ystäväksikään. Minusta tässä ei ole mitään kauheaa.

Sitten tyttäreni kuuli, että tämä toinen tyttö sisarensa ja kavereidensa kanssa perustaisivat jonkun japaniharrastajien kerhon. Rohkaisin häntä hakemaan ja vastaus heiltä oli, että tyttäreni ' ei ole heille tarpeeksi täydellinen', se että he sattuvat tietämään, ei riitä. He valitsivat tyttäreni luokalta toisen tytön.

Miksi ap rohkaisi tytärtään hakemaan jonkun vieraan kaveriporukan kerhoon, vain siksikö koska tämän tytön ÄITI on hänen ystävänsä? Vaikka tytöt eivät keskenään olleet kavereita? Tuollaistahan tuo tyttöjen ystävyys usein on että pidetään yhtä yhden tai muutaman kaverin kanssa eikä muita huolita mukaan. Vähän tylyä, mutta ei se vielä ole mitään kiusaamista että itse perustettuun kerhoon ei oteta kaikkia halukkaita mukaan.

Epäilen, että toiset olivat maininneet tyttäreni dumppaamisesta, koska tämä tyttö, joka jo ennestään inhosi ja kiusasi tytärtäni muiden joukossa alkoi kavereineen väittää tyttäreni matkivan häntä ja huuteli 'mikä säkin yrität olla'.

No tämä on jo kiusaamista, mutta kyllä ihan tavattoman tavallista tyttöporukoissa. Tällaiseen saisi kyllä tytön äiti puuttua jo.

Mulle jäi kokonaisuudessaan tästä kuva, että ap on yrittänyt työntää yhteen tytärtään ja ystävän tytärtä, joka ei kuitenkaan halua olla hänen tyttärensä kaveri - mihin hänellä pitäisi olla oikeus. Ja tästä yhteen työntämisestä kuten toisten sisäpiirikerhoon yrittämään käskemisestä on tullut vähän ongelmia, ja nyt ap on vihainen lähinnä siitä että ystävän tytär valitsee itse kaverinsa (ja niihin ei kuulu ap:n tytär) mikä oikeus minusta jokaisella pitäisi olla.

Kukin lapsi tietysti saa valita ystävänsä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen ja kaikki on hyväksyttävä mukaan.



Itsekin olen kyllä sellainen että jos perheeni ei kelpaa kokonaisuudessaan edes kaveriksi (hyviä ystäviä nyt ei kaikista voi tulla), niin ei minuakaan kyllä todellakaan kiinnosta jatkaa ystävyyttä eikä kaveruutta tälllaisen äidin kanssa ollenkaan. Haen ystävät muualta.

Tiedän kyllä, että minussa on syytä. Kuvitelmani oli, että jos tämä suosittu tyttö olisi edes joskus jutellut minun tyttärelleni, muut olisivat nähneet ettei hän niin yksinäinen/epäsuosittu ole. Mutta kuten sanottu, siihen minulla ei ollut oikeutta. Tuntuu silti pahalta, että mitään tukea vuosien kiusaamisen aikana ei sieltä perheeltä tullut, kyse olisi ollut vain pienestä eleestä. Minä olen harva se päivä oman haavoittuneen tytön ja hänen huonon itsetuntonsa/-kuvansa kanssa tekemisissä, mikä on seurausta näistä vuosista. Kuten kaverini sanoi, hän ei voi edes kuvitella, millaista meidän/minun elämäni on ollut. Olemme liian erilaisa.

Ei hänen tyttärensä ole velvoitettu olemaan sinun tyttären kaveri, vaikka äidit olisivat keskenään kavereita. Eikä hänen tyttärensä voi lopettaa sinun tyttären kiusaamista.



Se on toki ikävää, jos mitään myötätuntoa tuo ystävä ei tunne. Mutta ei hänkään ole velvollinen pelastamaan tytärtäsi.

ja itse aiheuttanut tämän tilanteen, on parempia nantaa parempien ihmisten olla rauhassa. Pureskelen omat ongelmani yksin.

ja itse aiheuttanut tämän tilanteen, on parempia nantaa parempien ihmisten olla rauhassa. Pureskelen omat ongelmani yksin.

älä tyttärellesi opeta tuollaista toimintamallia.

Kuulostaa inhottavalta, ei voi muuta sanoa.



Mutta noin yleisellä tasolla: ei teinejä voi oikein äiti komentaa olemaan kavereita jonkun sellaisen kanssa, josta eivät pidä ja joka ilmeisesti on toisella luokallakin. Et myöskään oikein voi tietää, miksi tuo tyttäresi luokalla ollut tyyppi huuteli hänelle tuollaisia "mitä säkin yrität olla", koska kuten itsekin sanoit, hän oli kiusannut tytärtäsi jo aikaisemminkin eli et voi tietää, ovatko kaverisi tyttäret häntä siihen usuttaneet siellä Japani-kerhossa.



Jotenkin - anteeksi nyt, jos tulkitsen väärin, tunnen kyllä empatiaa puolestasi ja erityisesti tyttäresi puolesta - tuntuu, että sinä olet hätääntynyt ja huolissasi ja ehkä podet huonoa omaatuntoakin tyttäresi kiusaamisen takia, ja PROJISOIT sitä pahaa oloa kaveriisi.



Miten hän olisi oikeasti voinut asiaan puuttua, kun kyse siis on teini-ikäisistä tytöistä? Toki jutella lapsilleen, etteivät ainakaan puhuisi pahaa lapsestasi, mutta entä jos he eivät olekaan aktiivisesti häntä parjanneet, ainoastaan sivuuttaneet? Juu, oikein fiksu teini olisi puolustanut perhetuttua, mutta IRL sellaista sattuu aniharvoin, ikävä kyllä.



Joten ymmärrän, ettet halua olla heidän kanssaan tekemisissä, mutta sinuna keskittäisin nyt tarmoni oman tyttären auttamiseen. Hankkimaan kavereita muualta kuin koulusta jne.



Ihanaa, että toinen tyttäresi on tukenut siskoaan.

minusta olisi ollut tarpeeksi, että kun he/hän äitinsä kautta tiesivät meidän kiusaamisongelmasta, olisivat osoittaneet edes vähän myötätuntoa ja tukea juttelemalla edes jotain, vaikka mitä kuuluu, mikä tunteja sulla on tänään. Ehkä se minun kannustus vastata siihen avoimeen hakuun oli jälkeen päin ajatellen 'pakottamista' kaveruuteen.

Olen yrittänyt koko ajan tukea/kannustaa tytärtäni, sain välillä hänet suostuteltua puhumaan koulupsykologillekin, mutta tyttö oli sitä mieltä, ettei kukaan voi häntä auttaa. Tyttö sanoi, kun se dumppaus ja kaikki muu alkoi paljastua, että hän olisi halunnut tutustua tähän tyttöön paremmin, mutta kun hän on niin tyhmä ja ruma ja kiusattu, niin kyllä hän arvasi, että etteivät nekään häntä halua. Minä tyhmä kuvittelin, että kun vauvasta asi ovat tunteneet...vähän ystävällisemmin olisivat edes voineet sen sanoa.

Itse en koskaan sallisi omilta lapsiltani sitä että he oman suosionsa menettämisen pelossa jättäisivät minun ystäväni lapset pulaan. Ja todellakin suosittu tyttö voi lopettaa kiusaamisen ja ainakin muuttaa epätoivoista tilannetta. Kaikki näkevät että suosittu tykkää tästä kiusatusta. Tällöin tilanne muuttuu.



Minä haluan opettaaa lapsilleni ettei suosio ole tärkeää vaan muiden huomioon ottaminen sekä se että autetaan hädässä olevaa. Ystävää ei vain jätetä.

Kummihan on aikuinen ystäväja musta sinä voisit jutella teinille ihan suoraan asiasta.

Mikset kysy heiltä tyttäresi sortamisesta?



Meillä lapsilla on kummiperheet, ja juu oletan että tullaan toimeen sekä aikuiset että lapset keskenään.

Tarkenna mm. että kerho ei ollut täysin suljettu vaan tytöt laittoivat blogeihinsa että etsivät uusia jäseniä, jotka ovat kiinnostuneita Japanista ja ryhmän sähköpostiin oli avoin haku. Okei, minun tyttäreni ei ole täydellinen ja se toinen tyttö on. Toinen tyttärenikään ei nyt halua erityisesti halua olla tekemisissä kummiensa ja näiden lasten kanssa. Mutta lahjat on kuulema ostettava täysikäisyyteen asti syntymäpäivänä ja jouluna, näin kaverini haluaa. Ei hirveästi kyllä enää kiinnosta, mehän vain satumme tuntemaan. Lahjat halutaan mutta ei haluts, että muut saisi tietää, että tuntevat mun lapset. Kiitos mielipiteistänne. Aika varmaan auttaa katsomaan eteen päin. Tytär on saanut koulussa muutamia uusia tuttavuuksia. Hänen on vaan niin vaikea olla luonteva ja avoin, kun ennen ystävät jättivät yksin ja kääntyivät vastaan, pettivät luottamuksen.

Ei ole ollut tilaisuutta kysyä. Kyläillessä on ollut siskonsa kanssa hiljaa istumassa, perhejuhlissa kavereiden kanssa. Olet oikeassa, olisi pitänyt kysyä. Äitinsä oli joskus kysynyt, miksei halua jutella niin oli vastannut ettei keksi mitään puhuttavaa eikä halua että painostetaan. Kuitenkin japani ollut molempien perheiden kiinnostuksena jo vuosia. En tiennyt että siellä on joku arvojärjestys, toiset on täydellisempiä.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 01:51"]

Olimme kavereita opiskeluajoista lähtien ja meillä on kutakuinkin samanikäiset lapset (tyttöjä molemmilla) ja asumme samalla paikkakunnalla. Ongelmaksi tuli, että ystäväni lapset eivät halunneet olla tekemisissä minun lasteni kanssa. Kriisi tuli muutama vuosi sitten, kun 2 lastamme olivat samassa koulussa. Minun tyttäreni oli koko yläkouluaikansa koulukiusattu. Purin hätääni ja huoltani 'ystävälleni' mutta hän vaan oli että jaa, sepä ikävää. KERTAAKAAN hänen tyttärensä ei käynyt juttelemassa minun lapseni kanssaa, kun tämä seisoi välitunnit yksin ja kiusaajat pilkkasivat. Tervehti harvakseltaan. Sitten tyttäreni kuuli, että tämä toinen tyttö sisarensa ja kavereidensa kanssa perustaisivat jonkun japaniharrastajien kerhon. Rohkaisin häntä hakemaan ja vastaus heiltä oli, että tyttäreni ' ei ole heille tarpeeksi täydellinen', se että he sattuvat tietämään, ei riitä. He valitsivat tyttäreni luokalta toisen tytön. Epäilen, että toiset olivat maininneet tyttäreni dumppaamisesta, koska tämä tyttö, joka jo ennestään inhosi ja kiusasi tytärtäni muiden joukossa alkoi kavereineen väittää tyttäreni matkivan häntä ja huuteli 'mikä säkin yrität olla'. Mulla teki niin pahaa kun tämä kuvio paljastui, että lopetin soittelut ja kaiken kanssakäymisen. Valvoin monia öitä ja itkin. Kaverini aavisti jotain ja pyysi kahville. Keskustelimme asian halki, mutta hänen mielestään hänen tyttärensä eivät ole tehneet mitään väärää. Kemiat ei vaan kuulema pelaa ja heidän tyttöjen kaverit ovat niin erikoisia ja värikkäitä tyyppejä, että minun lapsen ovat ehkä liian tylsiä...olemme ristiin kummeja ja kevään perhejuhlissa kyllä kävimme puolin ja toisin, mutta emme jutelleet keskenämme. Emme ole soitelleet melkein vuoteen, koska tyttäreni ei halua, että kerron hänen asioistaan nyt ystävälleni, koska asiat saattavat mennä kiusaajien ja dissaajien korviin. Toinen tyttäreni suuttui sisarensa kohtelusta ja sanoi ettei halua olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Mistä minä hänelle edes juttelisin?? Olenko vaan pikkumainen nipottaja, kuten 'ystäväni' mielestä ilmeisesti olen. Ilmeiseti me ihmisinä olemme muuttuneet. Miten päästä tästä välirikosta vihdoin yli ja hyväksymään sen?

[/quote]

Ap tässä - pitkästä aikaa. Apua, mitenhän tää viestin laittaminen onnistuu. mutta vihdoin se tapahtui. Olen päässyt yli. Kun tässä hiljattain aamulla heräsin, päähäni iski ajatus. Eivät he enää pitkään aikaan  minun ystäviäni ole olleetkaan. Olen tehnyt täydellisen virhearvion. Kuvittelin ystävästäni ja hänen tyttäristään asioita, millaisia he eivät itse asiassa olleetkaan. Todellinen ystävä on tukena elämän vaikeissa hetkissä. Vaikka hänelle vuodatin niitä raskaita asioita, ei hän osannut/halunnut auttaa meitä. Hän/he eivät antaneet meille niitä asioita, joita olisimme tarvinneet emmekä me olleet sellaisia kuin he. Se tyttäreni luokalla ollut tyttö, hänessä ei ollut mitään vikaa, minun tyttäreni - ei ollut mitään. Olo on nyt keventynyt. Sydämessäni he eivät enää ole enkä heitä vihaa enkä ole katkera. Lapseni ovat minulle tärkeintä ja kauneinta  maailmassa; yhdessä me jatkamme eteenpäin ja nousemme hiljalleen näistä vuosista. Ehkä elämä joskus tuo meille molemmille eteen sellaisia ihmisiä, jotka ansaitsevat ystävyytemme ja joille meillä on jotain annettavaa. Kummityttöä on ylistetty lehdissä hänen suunnittelemansa wanhojen koreografian takia ja tyypit kirjoittavat hänen blogiinsa, 'kuinka hänessä on jotain niin erityistä', ne eivät kosketa minua. Joo, hän ja hänen siskonsa ovat jotain ihmeellistä, me emme, mutta olemme arvokkaita omina itsinämme. Olipa vuodatus. Mutta kiitos ja anteeksi.

Sama vanha marttyyri tulee sieltä kuitenkin esiin, älä yritä.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 01:51"]

Olimme kavereita opiskeluajoista lähtien ja meillä on kutakuinkin samanikäiset lapset (tyttöjä molemmilla) ja asumme samalla paikkakunnalla. Ongelmaksi tuli, että ystäväni lapset eivät halunneet olla tekemisissä minun lasteni kanssa. Kriisi tuli muutama vuosi sitten, kun 2 lastamme olivat samassa koulussa. Minun tyttäreni oli koko yläkouluaikansa koulukiusattu. Purin hätääni ja huoltani 'ystävälleni' mutta hän vaan oli että jaa, sepä ikävää. KERTAAKAAN hänen tyttärensä ei käynyt juttelemassa minun lapseni kanssaa, kun tämä seisoi välitunnit yksin ja kiusaajat pilkkasivat. Tervehti harvakseltaan. Sitten tyttäreni kuuli, että tämä toinen tyttö sisarensa ja kavereidensa kanssa perustaisivat jonkun japaniharrastajien kerhon. Rohkaisin häntä hakemaan ja vastaus heiltä oli, että tyttäreni ' ei ole heille tarpeeksi täydellinen', se että he sattuvat tietämään, ei riitä. He valitsivat tyttäreni luokalta toisen tytön. Epäilen, että toiset olivat maininneet tyttäreni dumppaamisesta, koska tämä tyttö, joka jo ennestään inhosi ja kiusasi tytärtäni muiden joukossa alkoi kavereineen väittää tyttäreni matkivan häntä ja huuteli 'mikä säkin yrität olla'. Mulla teki niin pahaa kun tämä kuvio paljastui, että lopetin soittelut ja kaiken kanssakäymisen. Valvoin monia öitä ja itkin. Kaverini aavisti jotain ja pyysi kahville. Keskustelimme asian halki, mutta hänen mielestään hänen tyttärensä eivät ole tehneet mitään väärää. Kemiat ei vaan kuulema pelaa ja heidän tyttöjen kaverit ovat niin erikoisia ja värikkäitä tyyppejä, että minun lapsen ovat ehkä liian tylsiä...olemme ristiin kummeja ja kevään perhejuhlissa kyllä kävimme puolin ja toisin, mutta emme jutelleet keskenämme. Emme ole soitelleet melkein vuoteen, koska tyttäreni ei halua, että kerron hänen asioistaan nyt ystävälleni, koska asiat saattavat mennä kiusaajien ja dissaajien korviin. Toinen tyttäreni suuttui sisarensa kohtelusta ja sanoi ettei halua olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Mistä minä hänelle edes juttelisin?? Olenko vaan pikkumainen nipottaja, kuten 'ystäväni' mielestä ilmeisesti olen. Ilmeiseti me ihmisinä olemme muuttuneet. Miten päästä tästä välirikosta vihdoin yli ja hyväksymään sen?

[/quote]

Ap tässä - pitkästä aikaa. Apua, mitenhän tää viestin laittaminen onnistuu. mutta vihdoin se tapahtui. Olen päässyt yli. Kun tässä hiljattain aamulla heräsin, päähäni iski ajatus. Eivät he enää pitkään aikaan  minun ystäviäni ole olleetkaan. Olen tehnyt täydellisen virhearvion. Kuvittelin ystävästäni ja hänen tyttäristään asioita, millaisia he eivät itse asiassa olleetkaan. Todellinen ystävä on tukena elämän vaikeissa hetkissä. Vaikka hänelle vuodatin niitä raskaita asioita, ei hän osannut/halunnut auttaa meitä. Hän/he eivät antaneet meille niitä asioita, joita olisimme tarvinneet emmekä me olleet sellaisia kuin he. Se tyttäreni luokalla ollut tyttö, hänessä ei ollut mitään vikaa, minun tyttäreni - ei ollut mitään. Olo on nyt keventynyt. Sydämessäni he eivät enää ole enkä heitä vihaa enkä ole katkera. Lapseni ovat minulle tärkeintä ja kauneinta  maailmassa; yhdessä me jatkamme eteenpäin ja nousemme hiljalleen näistä vuosista. Ehkä elämä joskus tuo meille molemmille eteen sellaisia ihmisiä, jotka ansaitsevat ystävyytemme ja joille meillä on jotain annettavaa. Kummityttöä on ylistetty lehdissä hänen suunnittelemansa wanhojen koreografian takia ja tyypit kirjoittavat hänen blogiinsa, 'kuinka hänessä on jotain niin erityistä', ne eivät kosketa minua. Joo, hän ja hänen siskonsa ovat jotain ihmeellistä, me emme, mutta olemme arvokkaita omina itsinämme. Olipa vuodatus. Mutta kiitos ja anteeksi.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="20.12.2012 klo 03:00"]

Se on toki ikävää, jos mitään myötätuntoa tuo ystävä ei tunne. Mutta ei hänkään ole velvollinen pelastamaan tytärtäsi.

[/quote]

Miksei aikuisilla ole mitään velvollisuuksia puuttua lapselliseen, jotain toista lasta satuttavaan käytökseen? Antaa esimerkkiä tai rohkaista lapsiaan olemaan parempia ihmisä?

Kummilahjat jättäisin ap:na kummilapselle. Jos perään kysellään, totea vaan että tuskin noin täydelliset ihmiset kaipaavat teidän epätäydellisiä lahjojaanne. 

[quote author="Vierailija" time="02.01.2013 klo 01:52"]

mielestä on ok esim jättää yksi tyttö luokasta kutsumatta synttäreille. No ei kai kukaan synny kiusaajaksi, vanhemmilta kai ne asenteet opitaan.

[/quote]

On se näin opiskellessakin ja jopa työelämässä. Meillä on yksi typerä nainen joka kutsui kotiinsa juhliin kaikki paitsi kaksi ihmistä töistä. Hän on muuten pienten lasten äiti.