Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jäin kiinni sairaslomalta toisesta työstä

Vierailija
18.12.2012 |

Työskentelen keskisuuressa kaupungissa eräässä kaupassa töissä. Minulle tarjottiin toisesta liikkeestä päiväkeikkaa melkein tuplapalkalla siitä mitä vakityöstäni saan. Yritin siirtää vuoroa mutta toinen myyjämme kieltäytyi vaihtamasta. Näin joulun alla tarvitsin rahoja joten päätin ottaa saikkua ja mennä tekemään paremmin maksavan keikan.

Työkaverini on kuitenkin saanut vihiä että olin oikeasti töissä vaikka saikulla. Hän on uhannut kertoa pomolleni jos en suostu ottamaan koko talveksi kaikista kurjimpia vuoroja. Eli hän saa varata itselleen kaikki viikonloput (me siis jaamme vuorot keskenämme ja kirjaamme ne ylös aina kuukaudeksi eteenpäin) jolloin maksetaan puoltoisakertaista palkkaa. Lisäksi hän vaatii että maanantaiaamuisin tulen avaamaan kaupan ja olen kaksi tuntia jonka jälkeen hän tulee töihin. Samoin hän lähtee aina perjantaisin aikaisemmin ja mun tehtävä on tulla sulkemaan liike.

Eikö tämä ole kiristystä? Kenen puoleen voin kääntyä asiassa?

Kommentit (50)

Vierailija
21/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeesti! Ei oo kiva joulu tulossa. En mä muuten olisi edes tuota keikkaa tehnyt, mutta kun vakkariduunissa maksetaan tosi huonosti (13,50e/h). Mulla on hirvee määrä pikavippejä jotka pitäis saada maksettua ja jos tolta isännältä menee vielä työ alta niin kusessa ollaan.

Mä mietin että jos olisin kertonut koko jutun pomolle juuri ennen joulua niin antaisikohan se asian olla?

se AP

Vierailija
22/50 |

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mun työkaveri teki sen vuoron ja sille maksettiin siitä. En mä siitä mitään rahaa saanut. LUE VÄHÄN NIITÄ LAKIKIRJOJA!!! Sitäpaitsi mulla oli lääkäriltä lappu että oon kipeenä. Eiks se oo mun oma asia missä mä sairastan?

Vierailija
24/50 |

Mutta irtisanomisperusteet tuossa kyllä täyttyvät.

t. henkilöstösihteeri

Vierailija
25/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin meillä tulisi kenkää ihan heti. Huijataan saikku ja mennään muualle, ja vielä kilpailijalle (sama ala) töihin. Ihan pimeää touhua, se työkaverisi tässä on fiksu ja reilu, kun yrittää antaa sulle tilaisuuden eikä kerro heti. Meillä kerrottaisiin kyselemättä heti (olemme hyviä kavereita töissä, MUTTA erotamme oikean ja väärän) , sillä toimintasi on alhaista ja moraalitonta. Paljon alhaisempaa kuin pieni kiristys työvuoroilla ihmiselle, joka näköjään ajattelee todella itsekkäästi eikä omaa mitään moraalia. Näköjään olet niin vitun tyhmä että tee mitä huvittaa ja pidät vääryytenä sitä, että olet jäänyt kiinni.

Mistä muuten olet saanut jo yhden varoituksen?

Vierailija
26/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ei kai sillä niin väliä ole. Kai senkin voin kertoa kun noin mua arvostelette. haukkukaa sitten oikein kunnolla.

Lainasin kerran kassasta vähän rahaa. Oli perjantai ilta ja mun piti tulla lauantaina avaamaan kauppa. Vippasin vähän illan menoihin kun miehen piti sitten antaa mulle takas. Ei tullut sitten ukko reissultansa kotiin ja seuraavana päivänä pomo sitten laski kassan ja huomasi että pari sataa puuttui. Tuli ihan hirvee huuto ja kirjallinen varotus vaikka maksoin heti sinne takas kun ukko tuli kotiin ja anto mulle rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/50 |

Viimeistään nyt paljastui provoksi.

Vierailija
28/50 |

29/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun olit saikulla. Työnantajan on maksettava sinulle palkka. Eli sait saikkupalkan + palkan toisesta työstä.

Ei tässä kyllä muu auta kuin olla rehellinen. Tai sitten suostut kiristykseen, mikä on todella tyhmää.

Miksi sinulla on jo yksi varoitus?

Vierailija
30/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei meillä makseta saikkupäivistä vaan toinen myyjä hoitaa vuoron. Eli en ole saanut kahta palkkaa.

Selitin jo ton epäselvyyden kassan kanssa.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mikään ihan pieni summa.

Vierailija
32/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei meillä makseta saikkupäivistä vaan toinen myyjä hoitaa vuoron. Eli en ole saanut kahta palkkaa.

Selitin jo ton epäselvyyden kassan kanssa.

ap

vedättävän ap:tä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

hei haloo? Ei ne rahat siellä kassalippaassa yön aikana mitään korkoa kasva! Ei sitä olisi kukaan edes huomannut ellei isännällä olisi mennyt vähän pidempään rallatireissullaan. En mä ollut mitään varastamassa, piti vain maksaa yksi velka pois.

Vierailija
34/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli sun lääkäri on myöntänyt väärin perustein sairaslomaa? Eiköhän kannattais tehdä siitä joku ilmoitus. Tai varmaan pomosi tekee jos joku lääkäri jakelee turhia sairaslomia.

Toiseks, tiesitkö että sairaslomalla ei saa tehdä töitä. Jos sulle sattuis joku työtapaturma tms, niin suhun ei päde mitkään työnantajan vaakuutushommat (tai mitä ikinä onkaan). Meillä ainakin pomo aina painottaa, että jos lääkäri on sairaslomaa kirjoittanut, töihin ei saa tulla. Eikä sillon minnekkään muuallekkaan töihin saa mennä!

Jos sulla on kerran sairaslomatodistus, miksei sulle makseta sairasajan palkkaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mun työkaveri teki sen vuoron ja sille maksettiin siitä. En mä siitä mitään rahaa saanut. LUE VÄHÄN NIITÄ LAKIKIRJOJA!!! Sitäpaitsi mulla oli lääkäriltä lappu että oon kipeenä. Eiks se oo mun oma asia missä mä sairastan?

paikassa oikein "bongasi" jos kerran oli tekemässä tätä sun vuoroasi, vai olitko niin valopää että menit keikkailemaan vastapäiseen liikeeseen, heh.

Vierailija
36/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta tää toinen liike on sellaisessa isossa kauppakeskuksessa, jossa työkaveri käy ostoksilla

Vierailija
37/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pikavippejä, ottaa kassasta rahaa ja tekee saikulla töitä toisella työnantajalla muutaman euron vuoksi, miehen rallatireissu ja mitähän vielä. Kertoo ap. paljon luotettavuudestasi työntekijänä. Toivon todellakin, että saat potkut.

Vierailija
38/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo harhaluulo kumottiin heti sen jälkeen, kun tajuttiin, ettei maa ole litteä. Pomosi on idiootti.

Toiseks, tiesitkö että sairaslomalla ei saa tehdä töitä. Jos sulle sattuis joku työtapaturma tms, niin suhun ei päde mitkään työnantajan vaakuutushommat (tai mitä ikinä onkaan). ?

Vierailija
39/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairaslomalla ei saa tehdä töitä! Eli sun lääkäri on myöntänyt väärin perustein sairaslomaa? Eiköhän kannattais tehdä siitä joku ilmoitus. Tai varmaan pomosi tekee jos joku lääkäri jakelee turhia sairaslomia.

Toiseks, tiesitkö että sairaslomalla ei saa tehdä töitä. Jos sulle sattuis joku työtapaturma tms, niin suhun ei päde mitkään työnantajan vaakuutushommat (tai mitä ikinä onkaan). Meillä ainakin pomo aina painottaa, että jos lääkäri on sairaslomaa kirjoittanut, töihin ei saa tulla. Eikä sillon minnekkään muuallekkaan töihin saa mennä!

Jos sulla on kerran sairaslomatodistus, miksei sulle makseta sairasajan palkkaa?

Toi vakuutusjuttu on ihan huuhaata. Kyllä todellakin vakuutukset on voimassa, vaikka saikkuaikana olisikin töissä.

Vierailija
40/50 |
18.12.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on niin hyvä provo...

Uskon että joku voi olla nii typerä et rahanhimossaan tekee noin ku kuvittelee ettei kukaan saa tietää MUTTA

1) Ei KUKAAN tee noin ku on jo ennestään pölliny kassasta rahaa ja saanu varotuksen

2) KYLLÄ, se on VARASTAMISTA, turha väittää että se oli lainaamista sillä et kysynyt pomolta lupaa tuohon.

3) Sama henkilö on ottanut pikavippejä ja siten kasvattanut itselleen velkaa.

4) Henkilö on yksissä miehen kanssa jonka "rilluttelureissut" venyy yli yön aamuun saakka niin ettei mies voi antaa aamulla rahaa vaikka näin on sovittu...

Kyseessä on joko aito IDIOOTTIMAINEN, suorastaan rikollinen white trash -nainen (ja mieskin?) tai sitten provo. Päätän oman mielenterveyteni vuoksi uskoa provoon.

Ps. Jos olet oikea ihminen ja kaikki kirjoittamasi on totta niin AIKUISTU. Kerro pomolle mitä olet tehnyt, ota ne potkut, etsi uusi työ ja maksa ne pikavipit pois. Turha itkeä kun paskat on jo housuissa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi kuusi