Lue keskustelun säännöt.
Voiko 4v lapsen kasvattaa araksi? Mies sitä mieltä, että teen niin.
16.12.2012 |
Meillä on ujo ja arka 4v esikoispoika. Hän ei tykkää olla missään ilman vanhempien seuraa, itkee helposti, haluaa olla paljon sylissä ja ujostelee vieraita lapsia. Melko lällytkin lastenohjelmat (tyyliin pikkukakkonen tai galaksi) saattavat olla hänestä joskus tosi pelottavia. Vieraille aikuisille hän saattaa kyllä mennä rohkeastikin juttelemaan ja 4v neuvolassa jäi ongelmitta tekemään tehtäviä kahdestaan hoitajan kanssa. Yöllä hän näkee painajaisia ja nukun hänen vieressään. Päiväkodissa ollaan sitä mieltä, että poika on keskimääräistä herkempi. Mitään harrastuksia hänellä ei nyt ole, koska kaikissa harrastuksissa mitä aiemmin on yhdessä tehty (uinti, futis, temppuliikunta) olisi pitänyt jo nyt 4v alkaen olla ilman vanhempia, eikä poika uskalla. Joten olemme sitten käyneet keskenämme uimassa ja muuta, ilman mitään järjestettyä toimintaa.
Mies on sitä mieltä, että olen aivan liian ylisuojelevainen ja että poikaa pitäisi karaista enemmän, mm. laittaa hänet jonnekin sukulaisille yökylään (ei ole vielä ollut, koska sanoo ettei uskalla), johonkin harrastukseen missä ollaan yksin ja muutenkin opettaa pärjäämään. Jos jatkan tällä tavalla, pojasta tulee kuulemma liian herkkis eikä hän tule pärjäämään vaan joutuu kiusatuksi. Itse olen sitä mieltä, että vastaan vain pojan tarpeisiin ja että hänellä on vielä useampia vuosia aikaa rohkaistua. Siinä kyllä mies taitaa olla oikeassa, että pitäisi opettaa poika nukkumaan ilman minua.
Mitä mieltä olette, teenkö nyt karhunpalveluksen pojalle kun olen "ylisuojeleva"? Vai onko hän vain sen luontoinen ja tarvitsee vähän enemmän turvaa kuin muut tuon ikäiset? Meillä on kaksi nuorempaa lasta, joten ei oikein ole kunnollisia vertailukohtia. Nämä nuoremmat kuitenkin tuntuvat jo nyt parivuotiaina rohkeammilta kuin esikoinen tuossa iässä oli.
Kommentit (55)
En vaan ole ajatellut, että sille olisi tarvetta, kun päiväkodissa ja neuvolassa ei olla huolissaan asiasta, enkä minäkään ole ollut erityisen huolissani. Kun olen ajatellut, että 4v on vielä kovin pieni lapsi, eikä tarvitse olla vielä rohkea siinä iässä. Nyt kyllä alan vähän huolestua, kun on tullut näin paljon viestejä, että on liiallista paapomista. Tuntuu vain niin ikävältä ajatukselta laittaa poika karaistumaan yksinään itku kurkussa! Ehkä olen itsekin vähän takertuva, muihin lapsiin minulla ei ole tällaista aivan yhtä voimakasta suojelutarvetta. Kamalaa jos nyt pilaan pojan elämän.
ap
Arka lapsi ei sillä parane että hänet heitetään yökylään itkemään. Sillä menee vaan luotto vanhempiin. Kehut, rohkaiset ja tuet lasta, mutta et jätä häntä yksin. 4v. on pieni, ei sen ikäisen tarvi vielä osata ja uskaltaa kaikkea. On monta vuotta aikaa opetella uusia taitoja ja rohkeutta. Voitte aloittaa esim. siitä vieressä nukkumisesta, rohkaiset lasta nukkumaan yksin. Meillä 4½v. tulee viereen nukkumaan useampana yönä viikossa, ei se mua haittaa. Jos lapsi tarvii turvaa niin saa tulla viereen. Nukkumaan kuitenkin mennään omaan sänkyyn, viereen tullaan vain jos on hätä. Välillä menee pitkäkin aika ettei tuo kömmi viereen, mutta sitten on taas kausia että kömpii miltei joka yö.
Pikkuhiljaa, lasta kuunnellen sitä "karaisemista". Ei mitään radikaaleja hylkäämisiä, mitä esim. yökyläily olis lapsen kannalta ajatellen. Kuuntele lasta, mutta muista rohkaista lasta. Hän osaa paljon asioita, mutta tarvii aikuisen apua jotta uskaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta myös sisarusten kanssa samassa huoneessa nukkumisesta saa turvaa.
on useassa perheessä avioliitto.
t. perheterapeutti, joka suosittelee apua, koska vanhemmat ovat niin eri linjoilla.
Minulla ujo ja arka kuopus, jota on todellakin asteittain sitten opetettu luottamaan itseensä, antamalla oikeassa suhteessa onnistumisen elämyksiä ja kasvattamalla sitä omaa piiriä.
Voisinpa vaikka vannoa, että kun tulee joku tällainken uskaltamistilanne, poika katsahtaa sinuun ja kun näkee pelokkaat kasvosi tai huolestuneen ilmeesi, hän saattaa perääntyä. Kokeileppa toisenlaista: hymyile rohkaisuksi ja sano, kyllä sinä voit mennä sinne tai tänne, esim. yökylään, kahlaamaan/uimaan tai tehdä sitä tai tätä (esim. nousta jollekin tuolille kurottuakseen lelulaatikkoon). Näkyykö muutos?
Kantsisi ehkä ottaa tueksi kirjallisuutta, etsiä otsikolla ujo, pelokas ja epävarma lapsi.
Minustakaan luonnetta ei voi muuttaa, mutta voi kyllä "pahentaa" kasvatuksella asiaa. Esim. tunnolliselle lapselle kannattaisi joskus sanoa, että teet vain nopeasti ja vaikka hieman hutaisten ja sillä selvä ja valmista. Päinvastoin ei-tunnollista houkutella joskus edes vähän keskittymään ja tekemään vähän parempaa jälkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni poikasi kuulostaa ihan hyvin pärjäävältä pojalta. En itse näillä tiedoilla ajattelisikaan mitään terapiaa. Rohkeutta varmasti tulee iän myötä lisää. Meilläkin on ujo poika, joka nyt 6-v:nä on paljon rohkeampi kuin 4-v:nä. Nukkumisjärjestelyissä kannattaa luottaa vaan omiin ja tietenkin puolison näkemyksiin. Sehän on ihanaa läheisyyttä lapselle, jos pystyy lapsen vieressä nukkumaan.
tuon suositellun Furmanin kirjan aion lainata kirjastosta. Kiitos myös niille, jotka kertoivat, että ihan hyvin on mennyt, vaikka poika on ollut arka neljävuotiaana!
Jotenkin on vaikea itse keksiä, miten pystyisin rohkaisemaan poikaa pienin askelin. Kun tuntuu, että se itku tulee silmään heti, jos on vähänkään jotain uutta ja rohkeutta vaativaa toimintaa.
Kaksoset ovat heränneet päiväuniltaan, joten en nyt ehdi enää kirjoittelemaan, mutta luen kyllä myöhemmin vielä viestit läpi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhdessä mennä jonnekin tai joku tulla teille kotiin? Vaikka niin että menette leffaan.
Tai lapsi jäädä esimerkiksi kaverin luo jne.
Meillä arka kuopus karaistui kuin huomaamatta, kun kulki vilkkaan esikoisen ja tämän kaverien matkassa.
Tunteille kannattaa myös antaa nimet ja niistä kannattaa jutella. Minä hankin sellaisen kirjan kuin "Miltä Sipukaisesta tuntuu?"
Meidän lapsi meni kerhoon 3-vuotiaana ja oli siellä mykkä ekan puoli vuotta. Sitten meni 4-vuotiaana päiväkotiin ja siellä alkoi puhua jo marraskuussa.
Harrastuksia, leikkitreffejä jne. lisättiin vähitellen.
Nyt meni kouluun ja on satanut pelkkää kiitosta. Reipas lapsi ja koulu sujuu hienosti. Koulu oli vielä ihan uppo-outo ja silti.
t. ujon äiti
Esimm. sovitte, että jos jää harrastukseen vaikkapa viisi kertaa "reippaasti" ilman äitiä, niin saa joka kerrasta tarran, ja s itten kun on tietty määrä, vaikkapa nyt ne viisi tarraa, niin voi kaupasta valitan jonkun pienen lelun/menette leffaan/uimahalliin, mikä nyt sitten on teidän perheelle paras vaihtoehto. Tuolla tarrasysteemillä poika saattaisi alkuun saada tsempattua, ja sitten huomata, että eihän siellä harrastuksessa mitään niin kamalaa olekaan, etteikö voisi jäädä ilman äitiä.
Terapian suositteleminen tuntuu vähän liioitellulta minusta tässä vaiheessa.
ja mitä tuohon tulee, voiko lapsen kasvattaa ujoksi ja araksi, niin omasta lapsuudenkokemuksesta sanon että VOI!
äitini valvoi ja suojeli minua ja siskoani kaikelta "hurjalta" eli esim. liukumäestsä laskemiselta. Kun meidän tytöt on niin arkoja. Ei ne mihinkään harrastukseen mee, kun ne on niin ujoja ja arkoja. Ei ne tuommosta leikkiä mee, kun ne on niin arkoja. Kamala kun nuo naapurin pojat on noin mahdottomia (= normaaleja poikia), onneks te ootte noin arkoja, että ette tommoseen leikkiin mene mukaan. Ethän sä varmaan tuonne halua, kun sä olet niin arka.
Eli, mitä muuta siinä lapsi tekee, kuin alkaa itsekin ajatella että joo-o, en mä voi mennä harrastukseen kun mä olen niin arka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo mustavalkoisuus kertoo kaiken. Toivottavasti en ikinä joudu kaltaisellesi perheterapeutille:)
että meillä oli myös käytössä sellainen pieni pehmolelu, joka sitten antoi voimia, jos oikein pelottaa.
Eli se tavallaan edusti äitiä, kun äiti ei ollut mukana.
Ja lapselle pitää viestittää koko ajan, että HÄNESSÄ EI OLE MITÄÄN VIKAA, HÄN ON HYVÄ JUURI NÄIN, mutta että hän kyllä pystyy.
Nyt tuntuu että teillä se ujo lapsi ei saa isältään muuta kuin paheksuntaa ja sinä taas jotenkin menet niihin lapsen tunteisiin niin täysillä mukaan, että siitä on vain haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...mutta minä olen ollut ihan vastaava (olen nainen). Pelkäsin kaikkea, olin hyvin kiinni äidissä. Koskaan minua ei kuitenkaan pakotettu mihinkään, vaan sain oman tempperamenttini mukaan mennä ja tulla.
Nyt nelikymppisenä olen tosi rohkea, olen mennyt maailmaa yksinäni ja olen johtavassa asemassa. Kun tiesin, että äiti on kuitenkin aina tukemassa, se tuntui tosi tärkeältä. Parasta oli, että äidillä oli AINA vankka uskomus siihen, että pärjään varmasti, jos vain rupean johonkin. Ja sitten kun ryhdyin asioihin, kas kummaa, ne sujuivatkin.
Tärkeintä oli "taustajoukkojen" vankkumaton usko siihen, että heti kun vain olen valmis, maailma kyllä ottaa vastaan. Totta kai kolhuja on tullut, mutta ei sellaista, etteikö siitäkin selvittäisi.
Nimenomaan ei.
Minulla oli hyvin ap:n tuntuinen äiti, joka paapoi ja kahlitsi.
Häneltä piti suunnilleen tehdä salaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta voi olla, että sinä teet lapsesta aran. Esim mulla yks kaveriäiti, jonka lapset arkoja ja huono itsetuntoisia ja minusta se on äidin vika. Esim
- lapsi kääntyy pulkassa istumaan sivuittain äidin vetäessä, jolloin äiti pysähtyy ja kiljuu, että kamala mua pelottaa, että sä putoat.
-lapsi yrittää mennä laskemaan liukumäkeä, johon äiti "et sä voi laskea liukumäkeä, koska kuitenkin satutat itsesi.
-lapsi yrittää kiivetä pienen lumikasan päälle, johon äiti "et sinä voi sinne kiivetä, koska olet niin kömpelö ja putoat.
ym ym.
Eli tarkkaile omaa käytöstäsi. anna lapselle liikkumatilaa ja rohkaise.
josta tuskin koskaan pääsee eroon, jää vähintään harkitsevaiseksi. Ajattele positiivisesti: tuskin on katkomassa luitaan ja pää edellä tekemässä tyhmyyksiä joka käänteessä.
Älä ehdottomasti väkisin lasta "karaise". Lapsi vain menettää luottamuksen karaisevaan vanhempaan! Sen sijaan ihan pienissä normaalitilanteissa kysy, mihin asti poika on valmis menemään, ja suostuttele menemään ihan pikkuisen pidemmälle. Kiitä vuolaasti ja rohkaise yrityksestäkin.
Älä tee lapsen puolesta liikaa, mutta älä jätä yksin ilman turvaakaan. Esim. lapsi voi viedä kaupassa kärryn paikalleen ilman vanhempia tms pientä ihan npormaalia toimintaa, josta kiität ja olet otettu lapsen omatoimisuudesta.
Nimenomaan EI PIDÄ lähteä tuohon, että jokaikisestä pienestäkin tilanteesta kasvaa mittava suostuttelusessio.
Aikuisen pitää vain katsoa mikä on kohtuuvaatimus, edellyttää luontevasti, että lapsi selviää siitä ja sillä selvä.
Ei mitään suostuttelua tai turhaa kehumista, vaan lapsen normaalia kasvua tuetaan kuin se olisi normaalia kasvua.
Nimenomaan EI PIDÄ lähteä tuohon, että jokaikisestä pienestäkin tilanteesta kasvaa mittava suostuttelusessio.
Aikuisen pitää vain katsoa mikä on kohtuuvaatimus, edellyttää luontevasti, että lapsi selviää siitä ja sillä selvä.
Ei mitään suostuttelua tai turhaa kehumista, vaan lapsen normaalia kasvua tuetaan kuin se olisi normaalia kasvua.
tuon suositellun Furmanin kirjan aion lainata kirjastosta. Kiitos myös niille, jotka kertoivat, että ihan hyvin on mennyt, vaikka poika on ollut arka neljävuotiaana!
Jotenkin on vaikea itse keksiä, miten pystyisin rohkaisemaan poikaa pienin askelin. Kun tuntuu, että se itku tulee silmään heti, jos on vähänkään jotain uutta ja rohkeutta vaativaa toimintaa.
Kaksoset ovat heränneet päiväuniltaan, joten en nyt ehdi enää kirjoittelemaan, mutta luen kyllä myöhemmin vielä viestit läpi.
ap
joten mitä se itku haittaa. Älä kuitenkaan pakota lasta tekemään, mutta kannusta ja houkuttele. Siitä se ajatus jää lapsen mieleen ja siellä se kypsyy vähitellen. Uskon että kun vaan tarpeeksi rohkaiset niin joku kerta se lapsi menee ja tekee sen mitä ehdotat kun on siihen kypsä. Aluksi voi tuntua ettei homma onnistu, mutta sinnikkäästi vaan yrität uusiksi. Anna kannustusta, ehkä jopa porkkanaa, lupaa jotain kivaa sitten kun lapsi saa jotain pelottavaa tehtyä. Sinnikkyyttä, anna lapselle aikaa miettiä ja pohtia asioita, juttele niistä jo etukäteen leikin lomassa jne.
Tällä keinoin meillä on saatu arka lapsi rohkeammaksi, istutettu se juttu hänen mieleensä ja kannustettu, mutta annettu lapsen edetä omaa tahtiaan. Kannustettu edelleen vaikkei lapsi olisi uskaltanutkaan, valettu uskoa että seuraavalla kerralla sitten. Ja se lapsi on ne jutut oppinut, omaan tahtiinsa, mutta oppinut. Ja voi sitä riemua kun on viimein uskaltanut, se on antanut rohkeutta seuraavaan pelottavaan tilanteeseen. Yksin ei lasta ole jätetty, sai esim. itse päättää yökyläilynsä ja silloinkin tehtiin selväksi että kotiin pääsee jos haluaa. Ei halunnut.
Nimenomaan EI PIDÄ lähteä tuohon, että jokaikisestä pienestäkin tilanteesta kasvaa mittava suostuttelusessio.
Aikuisen pitää vain katsoa mikä on kohtuuvaatimus, edellyttää luontevasti, että lapsi selviää siitä ja sillä selvä.
Ei mitään suostuttelua tai turhaa kehumista, vaan lapsen normaalia kasvua tuetaan kuin se olisi normaalia kasvua.
suostuttelusessioita. Jos lapsi ei tee niin se ei tee ja sillä selvä. Jokainen meistä on erilainen etkä sinä voi päättää mikä on kohtuuvaatimus kullekin. Toiselle se kohtuuvaatimus voi olla liikaa. Pakottaminen on typerintä mitä lapselle voi tehdä, ei sillä rohkeammaksi tule. Pikemminkin päinvastoin, lapsi pelkää entistä enemmän kun ei voi luottaa edes vanhempiinsa.
sinun ei kannatakaan olla huolissasi. Meillä myös esikoispoika on ollut aina ns. arka. Isommissa lapsiryhmissä yksinään ei viihtynyt, mutta aikuisten kanssa jutteli aina todi reippaasti. Hän ei myöskään tahtonut jäädä yksin kerhoon, harrastuksiin jne.. Kieltämättä asia hieman ahdisti minua, etenkin kun lapseni on ollut vain kotihoidossa. Mutta nyt 4,5-vuotiaana on jo paljonkin reipastunut. Käy yksin seurakunnankerhossa ja pelaa jalkapalloa. Hyvin tulee isoissakin porukoissa toimeen. Minusta ainakin tuntui, että pakolla karaistamalla teen vain hallaa.
Myös meidän poika on herkkä lastenohjelmille. Hän vain eläytyy niin kovin.
Poikasi kuulostaa ihan normaalilta pieneltä pojalta ja sinä ihanalta äidiltä:) Kyllä ne jo päiväkodissakin sanovat, jos on syytä huolestua..