Lue keskustelun säännöt.
Aiemmat elämät
14.12.2012 |
Mitä mieltä olette siitä teoriasta/uskomuksesta/väitteestä, että jokainen meistä on joskus aiemmin elänyt tällä maapallolla ja kuolemansa jälkeen syntynyt uudelleen ja kenties nykyisessä elämässään kohdannut jo aiemmissa elämissään tavattuja henkilöitä?
Kommentit (7)
miettinyt onko ihmisillä aina jokaisessa elämässä tietty "oppimistehtävä", kyky tai asenne jne. joka on takoitus oppia ja kuoleman jälkeen syntyä lyhyen lepohetken jälkeen uudellen maailmaan oppimaan lisää. Sitä en tiedä mikä kaiken tämän tarkoitus ja päämäärä olisi, eli mitä tapahtuu kun on oppinut "tarpeeksi", jos se on mahdollista.
Toisaalta uudelleen syntymisen yhdistäminen karmaan on hieman lohdudon ja kylmäkin ajatus - aivan kuin kaikki pahoja asioita kohtaavat ihmiset ansaitsisivat nämä asiat edellisissä elämissä tehtyjen vääryyksien vuoksi. Tähän en haluaisi uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa tutustua Ian Stevensonin tutkimuksiin, hänen youtube- haastatteluihin, ja lasten muistikuviin aiemmista elämistä, youtubessa. Samoin Helen Wambachin tutkimuksia, on kirjallisesti ja netissä.
Asia on valitettavasti tabu, vaikka miten paljon olisi aineistoa reinkarnaation puolesta!
Muistikuvat menneistä elämistä ovat syvään alitajuntaan jääneitä kertomuksia, valokuvia, tarinoita. Siksi moni muistaa oleensa sodassa tai tai Egyptin prinsessa.
Enpä silti käy väittämään, etteikö tietoisuuden tasoja voisi olla päällekkäin tai peräkkäin. Kvanttifysiikan alkeita voi tavailla vaikka hieman popularistisista ja kansantajuisista kirjoista vaikka Kari Enqvistiltä tai Esko Valtaojalta.
Pelkästään ulottuvuuksien ymmärtäminen on vaiketa. Kaksiulotteisessa maailmassa näemme vain leveyden ja korkeuden. Vastaan kävelevä ihminen olisi siis kuin tapetista ulos tuleva leike ihmisestä: soikion muotoinen läntti siinä, missä on käsivarren leikkauspinta, viisi pilkkua siinä missä tapetista esiin tulisivat varpaat. Kun saa komannen ulottuvuuden, voi nähdä koko kehon. Neljännen ulottuvuuden myötä (aika) ymmärrämme miten tuo huoneeseen astuminen tapahtui eilen tai nyt.
Kun mennään hiukankaan pitemmälle, alkaa päätä ällistää. Jospa aika ei olekaan jana. Jospa alkuräjähdyksuiä oli kaikkialla vaikka kuinka monta. Jospa onkin käänteisiä maailmoja, joissa kaikesta tästä onkin negatiivi, peiliversio.
En ala kuvailla asiaa, jota en osaa sanoiksi pukea saati ymmärtää, mutta tätä taustaa vasten ei olisi kummallista "muistaa" muita elämiään tai äitinsä solujen jakaantumista tai meidän ymmärryksemme mukaisen jumalan olemusta.
Höpönpöpöä
Elämä on ja sitten se loppuu ja siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta minulla on kokemuksia jotka voisi tulkita entisistä elämistä tulleiksi, samoin ihmissuhdekokemuksia joissa olen kokenut ensimmäistä kertaa ihmisen tavatessani että olen tuntenut hänet "aina". Mieheni, jonka koen todelliseksi sielunkumppanikseni, oli sellainen että jo ensi näkemältä tuntui että tunnen hänet läpikotaisin, että olen tuntenut hänet aina, ja tietyt eleet ihastuttivat minua tuttuutensa vuoksi. Mies koki minusta samoin, vaikka hän on helluntailainen kristitty eikä todellakaan usko jälleensyntymiseen - hänkin silti koki selittämättömän tuttuuden tunteen minut nähdessään, ja tulkitsi sen niin että Jumalan tahto on että menemme yhteen.
Mutta järjen tasolla en usko tai ole uskomatta jälleensyntymään. Ymmärrän, että kokemukseni voivat olla pelkkää fantasiaa, tai ne voivat kertoa todellisista jälleensyntymisistä. Kysymys ei itse asiassa minua kauheasti edes kiinnosta, että onko jälleensyntymistä vai ei, koska olipa tai ei, nykyhetkessä minun on nyt elettävä kuitenkin.