Uskomatonta!! Lähiäiti ei päästä
miehen lapsia meille vaikka sopimuksessa on että viettävät joka toisen joulun isällään.
Mies muutti juuri minun sekä lapsieni luokse ja hänen lapset ovat tavanneet minut monesti. Äidille ei olla suhteesta kerrottu koska tiedossa on että ei pidä minusta.
On uhkaillut lähtevänsä lapsien kanssa Pohjoiseen koko joululomaksi niin ettei mies pääsisi näkemään heitä ollenkaan. Ja kaikki tämä vain siksi että minä ja mies muutimme yhteen.
Aivan raivostuttava ämmä. Kiva miehen alkaa nyt joulun alla tästäkin tappeleen.
Kommentit (194)
kyllä se äijä vielä sut ja pentusikin lemppaa.
Sinä ja kuka muu?
myös miehen vanhemmat ovat tulossa meille.
"inhota" sinua?
Ilmeisesti jotain taustaa tilanteella on, kun ette tieten tahtoen kertoneet kenen kanssa mies muutti yhteen.

Ette ole kertoneet suhteesta mutta suuttui kun kerroitte suhteesta? Ja mistä se exä sinut tuntee, ap?
"inhota" sinua?
Ilmeisesti jotain taustaa tilanteella on, kun ette tieten tahtoen kertoneet kenen kanssa mies muutti yhteen.
meillä oli lyhyt suhde jonka lopetin sanomalla että valitsee joko minut tai vaimonsa.
Valitsi silloi vaimonsa (ja kertoi vaimolle minusta) ja minä jäin syrjään. Haki kumminkin avioeroa kahden kuukauden päästä ja muutti omilleen.
Vaimo siis syyttää minua heidän erostaan vaikka suhde veteli jo viimesiään.
ap
hajonnut sen takia, että mies olisi pettänyt ap:n kanssa? Tai jos ap olisi ollut esim. miehen exän kiusaaja?
Eikö se ole pääasia, että se isä on niistä lapsistaan kiinnostunut kaikesta huolimatta ja haluaa olla niiden kanssa?
Ohan se ihme, että pitää eksältä lupia kysellä.
Se mies olisi minulle sen verran hyvin historiaa, ettei kiinnosta kenen kanssa paneskelee.
Ja suoraan sanottuna, mitä se minulle edes siinä vaiheessa kuuluu? Olisimme jo hyvin eronneet.
Lapsethan eivät ole missään vaiheessa syyllisiä vanhempiensa temppuihin. Eikä heidän tarvitse siitä kärsiä.
En laittaisi lapsia miehen luo jouluksi, jos en edes tietäisi millaisessa seurassa lapset joulun ajan ovat. Viesteistä ymmärsin ettei äiti tiennyt uudesta äitipuolesta kuin etunimen. Kuka uskaltaa päästää lapset toisen kotiin pelkästään noilla tiedoilla? Lehdestäkin saa nykyään lukea kaikenlaisia juttuja noista äitipuolista...
Myöskään ne perheenrikkoja-äitipuolet ei mun mielestä ole soveliasta seuraa pienille lapsille eikä isommillekaan, kun isäkin on ollut niin huono, että on lähtenyt hepsankeikan matkaan. Siinäpä esimerkillistä mallia moraalista ja toisten kunnioituksesta lapsille joulun ajaksi ihmeteltäväksi.
Mies on loukannut vaimoaan pahasti pettämällä häntä ap:n kanssa. Vaimo rakastaa miestä edelleen.
Voi ei, onko täällä todellakin joukko ÄITEJÄ huutelemassa?
Teidän kengissänne häpeäsin kyllä silmät päästäni... Lapsin etuahan tässä pitäisi puolin jos toisin ajatella? Eikä sitä, kuka on pussannut kenenkin ex-miehen kanssa ja kuka nyt on millainenkin perheenrikkoja...
Huh, itselläni ei ole lapsia, mutta järkeä kyllä! Kauhistuttaa jos te todella olette äitejä!
Tsemppiä ap:lle, toivottavasti saatte järkättyä joulun niin, että kaikki osapuolet, MYÖS LAPSET, ovat tyytyväisiä!
Terkuin: Eroperheen lapsi.

On myös miehen lapsia. Eksälle ei kuulu se, mitä sinä teet, eikä sinulle kuulu eksän asiat.
Niin kauan kuin hän hoitaa isän tehtävät hyvin, on turha valittaa.
Lapset eivät siis edelleenkään kuulu mihinkään äidin ja isän välikäteen, joten tuollaiset kostoaikeet saa äiditkin heittää mäkeen.
Ei se äitikään mitään esimerkillistä mallia anna kiukuttelemalla lasten isälle. Ja rikkomalla lupauksia.
Pienempi paha se on, että menevät isän luokse uuteen kotiin, kuin se, että äiti hankaloittaa lasten ja isän suhdetta itsensä takia.
Voi ei, onko täällä todellakin joukko ÄITEJÄ huutelemassa?
Teidän kengissänne häpeäsin kyllä silmät päästäni... Lapsin etuahan tässä pitäisi puolin jos toisin ajatella? Eikä sitä, kuka on pussannut kenenkin ex-miehen kanssa ja kuka nyt on millainenkin perheenrikkoja...
Huh, itselläni ei ole lapsia, mutta järkeä kyllä! Kauhistuttaa jos te todella olette äitejä!
Tsemppiä ap:lle, toivottavasti saatte järkättyä joulun niin, että kaikki osapuolet, MYÖS LAPSET, ovat tyytyväisiä!
Terkuin: Eroperheen lapsi.
Lasten etu ei ole viettää joulua vieraan naisen ja hänen lastensa kanssa , seurassa jossa molemmat aikuiset ovat kykeneviä valehtelemaan ja pettämään. Äidit ajattelevat todellakin lastensa parasta, tämä kyseinen ap ei ajattele kuin itseään, kuten munaton miehensäkin.
-saisi kerrankin viettää rauhallisen joulun ja olla vaikka sohvalla pötkötellen koko ajan
-rahaa säästyisi kun lapset söisi miehen uudessa perheessä jouluruoat ja -herkut
-lapset ei ainakaan saisi vähemmän lahjoja kuin uuden perheen lapset
-ei olisi niin paljon siivottavaa aaton jälkeen
-saisi pitää rauhassa perintöliinat pöydällä kun ei tarvitse varoa tahriintumista
-kaiken kaikkiaan olisi stressiä ja tohotusta
paljon vähemmän
:)
Et ole tehnyt mitään väärää. Olet toiminut täysin oikein! Jos mies valitsi sinut, ei exällä ole siihen enää mitään sanottavaa. Hänen tulee kunnioittaa teidän suhdettanne.
Lapsilla on oikeus isäänsä, ja isällä on oikeus valita elämän kumppanikseen kenet haluaa, ja päättää ketä rakastaa. ex ei sitä asiaa voi hallita. Lapsilla on oikeus tulla teidän luo.
Sano miehellesi että pitää puoliaan! Valitusta vain kehiin exästä, jos lasten kautta kostaa! Tuollaiset naikkoset pitää laittaa kuriin!
Sitä paitsi olen varma, että jos ex saa tahtonsa läpi, että isä ei näe lapsiaan, kohta se akka on rutisemassa, että isä ei välitä lapsistaan, kun ei näe lapsiaan... jne... tuollaiset temput on kyllä niin nähty.
Voi ei, onko täällä todellakin joukko ÄITEJÄ huutelemassa?
Teidän kengissänne häpeäsin kyllä silmät päästäni... Lapsin etuahan tässä pitäisi puolin jos toisin ajatella? Eikä sitä, kuka on pussannut kenenkin ex-miehen kanssa ja kuka nyt on millainenkin perheenrikkoja...
Huh, itselläni ei ole lapsia, mutta järkeä kyllä! Kauhistuttaa jos te todella olette äitejä!
Tsemppiä ap:lle, toivottavasti saatte järkättyä joulun niin, että kaikki osapuolet, MYÖS LAPSET, ovat tyytyväisiä!
Terkuin: Eroperheen lapsi.
Lasten etu ei ole viettää joulua vieraan naisen ja hänen lastensa kanssa , seurassa jossa molemmat aikuiset ovat kykeneviä valehtelemaan ja pettämään. Äidit ajattelevat todellakin lastensa parasta, tämä kyseinen ap ei ajattele kuin itseään, kuten munaton miehensäkin.
viettää joulun kanssamme.
Ja mitähän me nyt olemme valehdelleet? Jos joku tässä on valehdellut nin lähi-äiti lapsilleen. varmaan samaa kastia kuin sinä. yök.
ap
hajonnut sen takia, että mies olisi pettänyt ap:n kanssa? Tai jos ap olisi ollut esim. miehen exän kiusaaja?
Eikö se ole pääasia, että se isä on niistä lapsistaan kiinnostunut kaikesta huolimatta ja haluaa olla niiden kanssa?
Ohan se ihme, että pitää eksältä lupia kysellä.
Se mies olisi minulle sen verran hyvin historiaa, ettei kiinnosta kenen kanssa paneskelee.
Ja suoraan sanottuna, mitä se minulle edes siinä vaiheessa kuuluu? Olisimme jo hyvin eronneet.
Lapsethan eivät ole missään vaiheessa syyllisiä vanhempiensa temppuihin. Eikä heidän tarvitse siitä kärsiä.
En laittaisi lapsia miehen luo jouluksi, jos en edes tietäisi millaisessa seurassa lapset joulun ajan ovat. Viesteistä ymmärsin ettei äiti tiennyt uudesta äitipuolesta kuin etunimen. Kuka uskaltaa päästää lapset toisen kotiin pelkästään noilla tiedoilla? Lehdestäkin saa nykyään lukea kaikenlaisia juttuja noista äitipuolista...
Myöskään ne perheenrikkoja-äitipuolet ei mun mielestä ole soveliasta seuraa pienille lapsille eikä isommillekaan, kun isäkin on ollut niin huono, että on lähtenyt hepsankeikan matkaan. Siinäpä esimerkillistä mallia moraalista ja toisten kunnioituksesta lapsille joulun ajaksi ihmeteltäväksi.
On myös miehen lapsia. Eksälle ei kuulu se, mitä sinä teet, eikä sinulle kuulu eksän asiat.
Niin kauan kuin hän hoitaa isän tehtävät hyvin, on turha valittaa.Lapset eivät siis edelleenkään kuulu mihinkään äidin ja isän välikäteen, joten tuollaiset kostoaikeet saa äiditkin heittää mäkeen.
Ei se äitikään mitään esimerkillistä mallia anna kiukuttelemalla lasten isälle. Ja rikkomalla lupauksia.
Pienempi paha se on, että menevät isän luokse uuteen kotiin, kuin se, että äiti hankaloittaa lasten ja isän suhdetta itsensä takia.
Ei ne lastensa parasta silloinkaan ajatelleet, kun pettivät puolisoitaan. Sitten tuodaan perhekuvioon vieraita ihmisiä ja lasten pitäisi sitten sopeutua.
Ne vanhemmat, jotka eivät osaa ajatella lastensa parasta, eivät ole ansainneet tavata lapsiaan. Petturit pettävät puolisonsa lisäksi myös lapsensa, miksi lasten pitäisi sitten tavata kyseistä vanhempaa ja tämän valehtelevaa uutta puolisoa?
Jotain oikeuksia lapsillekin.
Voi ei, onko täällä todellakin joukko ÄITEJÄ huutelemassa?
Teidän kengissänne häpeäsin kyllä silmät päästäni... Lapsin etuahan tässä pitäisi puolin jos toisin ajatella? Eikä sitä, kuka on pussannut kenenkin ex-miehen kanssa ja kuka nyt on millainenkin perheenrikkoja...
Huh, itselläni ei ole lapsia, mutta järkeä kyllä! Kauhistuttaa jos te todella olette äitejä!
Tsemppiä ap:lle, toivottavasti saatte järkättyä joulun niin, että kaikki osapuolet, MYÖS LAPSET, ovat tyytyväisiä!
Terkuin: Eroperheen lapsi.
Lasten etu ei ole viettää joulua vieraan naisen ja hänen lastensa kanssa , seurassa jossa molemmat aikuiset ovat kykeneviä valehtelemaan ja pettämään. Äidit ajattelevat todellakin lastensa parasta, tämä kyseinen ap ei ajattele kuin itseään, kuten munaton miehensäkin.
viettää joulun kanssamme.Ja mitähän me nyt olemme valehdelleet? Jos joku tässä on valehdellut nin lähi-äiti lapsilleen. varmaan samaa kastia kuin sinä. yök.
ap
Olet valehdellut olemalla suhteessa naimisissa olevaan mieheen ja se kertoo sinusta jo kaiken. En ikinä päästäisi lapsiani tuollaisen naisen luo, mies saisi tavata lapsiaan lasten kotona.
hajonnut sen takia, että mies olisi pettänyt ap:n kanssa? Tai jos ap olisi ollut esim. miehen exän kiusaaja?
Eikö se ole pääasia, että se isä on niistä lapsistaan kiinnostunut kaikesta huolimatta ja haluaa olla niiden kanssa?
Ohan se ihme, että pitää eksältä lupia kysellä.
Se mies olisi minulle sen verran hyvin historiaa, ettei kiinnosta kenen kanssa paneskelee.
Ja suoraan sanottuna, mitä se minulle edes siinä vaiheessa kuuluu? Olisimme jo hyvin eronneet.
Lapsethan eivät ole missään vaiheessa syyllisiä vanhempiensa temppuihin. Eikä heidän tarvitse siitä kärsiä.
En laittaisi lapsia miehen luo jouluksi, jos en edes tietäisi millaisessa seurassa lapset joulun ajan ovat. Viesteistä ymmärsin ettei äiti tiennyt uudesta äitipuolesta kuin etunimen. Kuka uskaltaa päästää lapset toisen kotiin pelkästään noilla tiedoilla? Lehdestäkin saa nykyään lukea kaikenlaisia juttuja noista äitipuolista...
Myöskään ne perheenrikkoja-äitipuolet ei mun mielestä ole soveliasta seuraa pienille lapsille eikä isommillekaan, kun isäkin on ollut niin huono, että on lähtenyt hepsankeikan matkaan. Siinäpä esimerkillistä mallia moraalista ja toisten kunnioituksesta lapsille joulun ajaksi ihmeteltäväksi.
On myös miehen lapsia. Eksälle ei kuulu se, mitä sinä teet, eikä sinulle kuulu eksän asiat.
Niin kauan kuin hän hoitaa isän tehtävät hyvin, on turha valittaa.Lapset eivät siis edelleenkään kuulu mihinkään äidin ja isän välikäteen, joten tuollaiset kostoaikeet saa äiditkin heittää mäkeen.
Ei se äitikään mitään esimerkillistä mallia anna kiukuttelemalla lasten isälle. Ja rikkomalla lupauksia.
Pienempi paha se on, että menevät isän luokse uuteen kotiin, kuin se, että äiti hankaloittaa lasten ja isän suhdetta itsensä takia.
Ei ne lastensa parasta silloinkaan ajatelleet, kun pettivät puolisoitaan. Sitten tuodaan perhekuvioon vieraita ihmisiä ja lasten pitäisi sitten sopeutua.Ne vanhemmat, jotka eivät osaa ajatella lastensa parasta, eivät ole ansainneet tavata lapsiaan. Petturit pettävät puolisonsa lisäksi myös lapsensa, miksi lasten pitäisi sitten tavata kyseistä vanhempaa ja tämän valehtelevaa uutta puolisoa?
Jotain oikeuksia lapsillekin.
Tuollain jos ajatellaan, lapset pitäisi huostaanottaa! Eihän se äitikään lasten parasta ajattele vaikeuttaessaan heidän suhdettaan isään.
Eli kaikki lapset pitää huostaanottaa eroperheissä joissa on riitaista välit vanhemmilla.
hajonnut sen takia, että mies olisi pettänyt ap:n kanssa? Tai jos ap olisi ollut esim. miehen exän kiusaaja?
Eikö se ole pääasia, että se isä on niistä lapsistaan kiinnostunut kaikesta huolimatta ja haluaa olla niiden kanssa?
Ohan se ihme, että pitää eksältä lupia kysellä.
Se mies olisi minulle sen verran hyvin historiaa, ettei kiinnosta kenen kanssa paneskelee.
Ja suoraan sanottuna, mitä se minulle edes siinä vaiheessa kuuluu? Olisimme jo hyvin eronneet.
Lapsethan eivät ole missään vaiheessa syyllisiä vanhempiensa temppuihin. Eikä heidän tarvitse siitä kärsiä.
En laittaisi lapsia miehen luo jouluksi, jos en edes tietäisi millaisessa seurassa lapset joulun ajan ovat. Viesteistä ymmärsin ettei äiti tiennyt uudesta äitipuolesta kuin etunimen. Kuka uskaltaa päästää lapset toisen kotiin pelkästään noilla tiedoilla? Lehdestäkin saa nykyään lukea kaikenlaisia juttuja noista äitipuolista...
Myöskään ne perheenrikkoja-äitipuolet ei mun mielestä ole soveliasta seuraa pienille lapsille eikä isommillekaan, kun isäkin on ollut niin huono, että on lähtenyt hepsankeikan matkaan. Siinäpä esimerkillistä mallia moraalista ja toisten kunnioituksesta lapsille joulun ajaksi ihmeteltäväksi.
On myös miehen lapsia. Eksälle ei kuulu se, mitä sinä teet, eikä sinulle kuulu eksän asiat.
Niin kauan kuin hän hoitaa isän tehtävät hyvin, on turha valittaa.Lapset eivät siis edelleenkään kuulu mihinkään äidin ja isän välikäteen, joten tuollaiset kostoaikeet saa äiditkin heittää mäkeen.
Ei se äitikään mitään esimerkillistä mallia anna kiukuttelemalla lasten isälle. Ja rikkomalla lupauksia.
Pienempi paha se on, että menevät isän luokse uuteen kotiin, kuin se, että äiti hankaloittaa lasten ja isän suhdetta itsensä takia.
Ei ne lastensa parasta silloinkaan ajatelleet, kun pettivät puolisoitaan. Sitten tuodaan perhekuvioon vieraita ihmisiä ja lasten pitäisi sitten sopeutua.Ne vanhemmat, jotka eivät osaa ajatella lastensa parasta, eivät ole ansainneet tavata lapsiaan. Petturit pettävät puolisonsa lisäksi myös lapsensa, miksi lasten pitäisi sitten tavata kyseistä vanhempaa ja tämän valehtelevaa uutta puolisoa?
Jotain oikeuksia lapsillekin.
ketään rakastamaan sinua:) Ja sitäpaitsi LAPSEN PARAS ei ole elää sellaisessa perheessä jossa tapellaan eikä kulissiliitotkaan mitää hyvää saa aikaan.
Jos aikuinen pettää puolisoaan se ei todella ole sama asia kuin pettäisi lapsiaan. Rakkaus lapseen ei kuole vaikka se hänen äitiinsä kuolisikin.
minun miehän exä harrastaa kyrpärallia ja siiderin lipitystä aina kun saa pennut johonkin tuupattua joten voitte uskoa että joudun sietämään lapsia jouluna kun on isäjoulusta sovittu. Hartain toiveeni on että se lunttu löytää miehen tarpeeksi kaukaa ja häipyy pentuineen lopullisesti.