Miksi jotkut valitsevat tarkoituksella yksilapsisuuden, vaikka olisivat lisääntymiskykyisiä?
Itsekkyydestä, mukavuudenhalusta?
Huomaavatkin, että laspen kasvatus ei olekaan helppoa?
Kommentit (55)
Kun me täällä länsimaissa voidaan valita lisäännytäänkö vai ei, meidän kannattaa olla lisääntymättä, jotta maapallo kestäisi ja elättäisi asujansa. Vähemmän kehittyneet yhteiskunnat pitävät huolen ettei ihmiskunta kuole sukupuuttoon.
että maapallolla on jo ihan liikaa ihmisiä, ja jos kaikki länsimaissakin tekisivät 4 lasta niin infrastruktuuri romahtaisi. Kaikille ei riitä ruokaa eikä työtä, näkeehän sen jossain Afrikassa missä ei syntyvyyttä kyetä ehkäisyllä säännöstelemään. Vai haluatko että Suomestakin tulee taas kehitysmaa? Sivistys- ja hyvinvointivaltion merkki on se, että keskimääräinen lapsiluku/perhe on lähempänä yhtä.
eivätkä pidä ainokaisuutta tragediana.
Eikö se juuri ole lapsen parhaan ajattelemista, että tiedostaa omat voimavaransa ja haluaa antaa lapselleen/lapsilleen onnelliset, tasapainoiset vanhemmat?
Itsekkyydestä, mukavuudenhalusta?
Huomaavatkin, että laspen kasvatus ei olekaan helppoa?
Olimme 27 ja 32 kun saimme lapsemme. Ja pari ensimmäistä vuotta oli raskasta aikaa, muutimme sinä aikana kaksi kertaa, toisella kertaa ulkomaille, mutta kun lapsi oli 2,5-vuotias, elämä alkoi oikeastaan olla aika mukavaa. Ja kun lapsi oli 3-vuotias, rupesimme miettimään että nytkös olisi sitten aika sille toiselle...
No, siinä kun asiaa aikamme mietimme, tajusimme, että itseasiassa olemme hyvin onnellisia nyt juuri näin, joten kannattaako sitä taas "uhrata" ihanasta elämästään sitä kahta vuotta... Ja jos kannattaa, niin minkä takia?
Lopulta päädyimme siihen, että olemme tarpeeksi onnellisia näin, yhden lapsen kanssa, ja varmasti olsiimme nyt onnellisia kahdenkin lapsen kanssa, mutta toisaalta: ei sitä koskaan tiedä.
Olen onnellinen että päätimme kuten päätimme; meillä on ihana lapsi ja koska hän on ainokaisemme, on hän saanut meiltä kaiken liikenevän ajan ja energian, ja toisaalta hänet on ollut helppo saada aina hoitoonkin, jos olemme halunneet lähteä esim. viikonloppulomalle, joita saammekin kiittää siitä että olemme edelleen hyvin rakastuneita toisiimme.
Niin, eli en tiedä onko se itsekkyys nyt ollut niin pahasta.
...eivätkä havittele aina lisää?
- yhden terveen ja yhden vammaisen lapsen äiti -
Yhden lapsen kanssa elämä on mukavaa. Lapsi saa huomiota ja äiti omaa rauhaa. Kahdesta on toki seuraa toisilleen, mutta saa sitä seuraa muualtakin. Kasvattaminen ei ole tullut yllätyksenä, mutta miksi pitäisi tehdä elämästä hankalaa, kun se voi olla mukavaa ja helppoa?
Ystävälläni on selkärankareuma ja totesivat ensimmäisen raskauden jälkeen, että sitä riskiä ei taideta ottaa toiseen kertaan. Oireet siis pahenivat aika lailla raskausaikana, eikä imetyskään hyvää tehnyt. Toinen raskaus voisi pahentaa oireita niin, että olisi jo jonkinasteinen invaliditeetti.
Ihansamasta syystä kuin ne jotka valitsevat useamman lapsen. Tyhmä kysymys.
osoittautui pian lapsen syntymän jälkeen hulttioksi.
Siis oikeasti tosi typerä kysymys tuo alkuperäinen. Miksi joku haluaa yhden lapsen, miksi joku useamman, miksi joku ei halua lapsia lainkaan...
Minkäs sille voi kun ekasta tuli niin täydellinen, ettei tarvitse tehdä enempää!
en tiedä yhtään hyvää syytä miksi niitä pitäs tehdä enemmän.
Kaikki eivät koe tarvetta monelle lapselle. Äitini on ainoa lapsi, niin olen minäkin. Sitten kun lapsen hankin, niin hankin vain yhden. En yksinkertaisesti näe syytä sille, että hankkisin useamman. Minulla on ollut ihana lapsuus, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia.
Toki raha on myös tärkeässä roolissa. Olen saanut nähdä maailmaa enemmän kuin monet koko elämänsä aikana, eikä tähän olisi yksinhuoltajaäidillä ollut varaa, jos olisi ollut useampi lapsi. Matkustaminen on perheelleni tärkeä harrastus ja haluan myös lapseni pääsevän kokemaan sitä.
Pienenä, ja edelleen, nautin siitä, että voidaan pienellä porukalla viettää aikaa: äiti, mummu ja minä.
Meillä menee miehen kanssa huonosti ja varmaan eroamme jossain vaiheessa. Yhden lapsen kanssa elämä on helppoa ja pystyn yh:nakin tarjoamaan hyvän elämän lapselleni. En pystyisi edes kuvittelemaan toista lasta! Uhmaikäinen ja vauva, no way! Ainoa haitta on se ettei lapsi saa koskaan sisarusta. Se hieman kaivelee...
Kaikki eivät koe tarvetta monelle lapselle. Äitini on ainoa lapsi, niin olen minäkin. Sitten kun lapsen hankin, niin hankin vain yhden. En yksinkertaisesti näe syytä sille, että hankkisin useamman. Minulla on ollut ihana lapsuus, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia.
Toki raha on myös tärkeässä roolissa. Olen saanut nähdä maailmaa enemmän kuin monet koko elämänsä aikana, eikä tähän olisi yksinhuoltajaäidillä ollut varaa, jos olisi ollut useampi lapsi. Matkustaminen on perheelleni tärkeä harrastus ja haluan myös lapseni pääsevän kokemaan sitä.
Pienenä, ja edelleen, nautin siitä, että voidaan pienellä porukalla viettää aikaa: äiti, mummu ja minä.
En tosin tiedä, jääkö lapsiluku meillä yhteen, mutta itselleni yhden lapsen perhe on se normi. Olen ainoa lapsi, samoin kuin molemmat vanhempani sekä äidinäitini.
Eikö se juuri ole lapsen parhaan ajattelemista, että tiedostaa omat voimavaransa ja haluaa antaa lapselleen/lapsilleen onnelliset, tasapainoiset vanhemmat?
Itsekkyydestä, mukavuudenhalusta?
Huomaavatkin, että laspen kasvatus ei olekaan helppoa?
Olimme 27 ja 32 kun saimme lapsemme. Ja pari ensimmäistä vuotta oli raskasta aikaa, muutimme sinä aikana kaksi kertaa, toisella kertaa ulkomaille, mutta kun lapsi oli 2,5-vuotias, elämä alkoi oikeastaan olla aika mukavaa. Ja kun lapsi oli 3-vuotias, rupesimme miettimään että nytkös olisi sitten aika sille toiselle...
No, siinä kun asiaa aikamme mietimme, tajusimme, että itseasiassa olemme hyvin onnellisia nyt juuri näin, joten kannattaako sitä taas "uhrata" ihanasta elämästään sitä kahta vuotta... Ja jos kannattaa, niin minkä takia?
Lopulta päädyimme siihen, että olemme tarpeeksi onnellisia näin, yhden lapsen kanssa, ja varmasti olsiimme nyt onnellisia kahdenkin lapsen kanssa, mutta toisaalta: ei sitä koskaan tiedä.
Olen onnellinen että päätimme kuten päätimme; meillä on ihana lapsi ja koska hän on ainokaisemme, on hän saanut meiltä kaiken liikenevän ajan ja energian, ja toisaalta hänet on ollut helppo saada aina hoitoonkin, jos olemme halunneet lähteä esim. viikonloppulomalle, joita saammekin kiittää siitä että olemme edelleen hyvin rakastuneita toisiimme.
Niin, eli en tiedä onko se itsekkyys nyt ollut niin pahasta.
ainakin yhden lapsen äitinä varjosti koko ajan älytön menettämisen pelko. SIis että jos sen ainokaisen menettää, sitten ei jää mitään jäljelle omasta perheestä.
Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että lapset olisivat vähempiarvoisia jos niitä on enemmän. Mutta varmasti moni tietää mitä tarkoitan.
Kaikki eivät koe tarvetta monelle lapselle. Äitini on ainoa lapsi, niin olen minäkin. Sitten kun lapsen hankin, niin hankin vain yhden. En yksinkertaisesti näe syytä sille, että hankkisin useamman. Minulla on ollut ihana lapsuus, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia.
Toki raha on myös tärkeässä roolissa. Olen saanut nähdä maailmaa enemmän kuin monet koko elämänsä aikana, eikä tähän olisi yksinhuoltajaäidillä ollut varaa, jos olisi ollut useampi lapsi. Matkustaminen on perheelleni tärkeä harrastus ja haluan myös lapseni pääsevän kokemaan sitä.
Pienenä, ja edelleen, nautin siitä, että voidaan pienellä porukalla viettää aikaa: äiti, mummu ja minä.
En tosin tiedä, jääkö lapsiluku meillä yhteen, mutta itselleni yhden lapsen perhe on se normi. Olen ainoa lapsi, samoin kuin molemmat vanhempani sekä äidinäitini.
haavoittuvaisia, mikä on ihan tilastollinen fakta. Siis aiheuttavat helposti syrjäytymistä ja mt-ongelmia. Miettikää nyt, ainokaisten ainokainen, jonka vanhemmat jostain syystä eivät kykenekään vanhemmuuteen, eipä siinä ole muita vaihtoehtoja kuin yksin lähteä kohtaamaan kylmä maailma.
Minkäs sille voi kun ekasta tuli niin täydellinen, ettei tarvitse tehdä enempää!
väsynyt kommentti...
sitten kun täytät 40 , huomaat ymmärtäväsi niin paljon enemmän elämästä, ettei kaikkea tarvi kysellä täällä=)))))))