Onko teillä muilla sellaista että sisarukset tappelevat joka päivä?
Meillä vielä neljä vuotta ikäeroa lasten välillä ja koko ajan ovat tukkanuottasilla. Pitääkö aikuisen jaksaa tällaista oikeasti?
Kommentit (9)
Meillä vielä neljä vuotta ikäeroa lasten välillä ja koko ajan ovat tukkanuottasilla. Pitääkö aikuisen jaksaa tällaista oikeasti?
Ikäeroa 4 v, eri sukupuolta. Tukkanuottasilla ovat, mutta eivät fyysisesti kiinni toisissan koskaan.
Mutta muuten hermostutaan toiseen, tai toinen ärsyttää tahallaan tai on tv.n edessä tai aina jotain, mistä isompi räksyttää ja pienempi antaa takaisin ja isompi taas hermostuu ja inttää .. tai sitten vaan sitä, kun pienempi juttelee omiaan, mitä nyt alle kouluikäinen puhuu ja isompi kaikkitietävänä alkaa räkyttämään että "no ei se noin meneeeeee.." tai tivaa: paljonko on 4 + 3, sano englanniksi minulla on viisitoista jänistä. "
jne.
Huoh.
Useamman kerran lähetän riidanhaluisemman eli isomman omaan huoneeseensa, käsken tulla takas kun jaksaa muita ihmisiä, joskus on siellä puolikin päivää tai koko illan.
Meillä ikäeroa 3v, ei tapellaja jos on riitaa, se käydään sanojen tasolla.
Minä ymmärrän riidan riidaksi myös silloin, kun se käydään sanojen tasolla, sehän se vasta tehokasta riitelyä onkin !! vai väitätkö, että riitelyä on vain silloin kun hakataan toista? mutta ei voi riidellä sanojen tasolla? Tukkanuottasilla voidaan olla myös siten, että ollaan sanojen tasolla toisen kimpussa.
Parhaiten siihen auttaa se, kun uhkaan että jos ei tappelu lopu, joutuvat menemään eri huoneisiin. Sillä vaikka ne kuinka tappelevat, haluavat nimenomaan olla yhdessä. Siitä oletan ettei riitely ole vakavaa.
Ärsyttävää se kyllä on. Kumpikin liioittelee toisen syntejä (ohikulkevan hipaisu -> se löi) ja oikein draamalla parkuu.
eivätkä voi olla toisistaan erossa hetkeäkään, vaikka sopu kestää kerrallaan ehkä max. 5 minuuttia. He siis tappelevat ihan joka päivä ja monta kertaa päivässä. Olemme erottaneet pukarit aina hetkeksi toisistaan, mutta onhan tämä meille vanhemmille ihan sietämätöntä. Minä rakastan rauhaa ja harmoniaa yli kaiken ja hiljaistahan meillä ei ole kyllä koskaan.
ap

Miten paljon tilanne häiritsee lapsia itsejään? Kokeeko toinen jäävänsä alakynteen? vai onko ns. tasaväkistä kinastelua?
Olen itse perheestä, jossa AINA riideltiin ihan fyysiseen päällekäymiseen asti, ja siksi siedä sitä erittäin huonosti omien lasteni kohdalla. Fyysisesti eivät mene toisiinsa käsiksi, mutta muuten on päivittäin aina jotain käninää.
Puutun aika herkästi, en hyväksy sitä että isompi mitätöi pienempää ja esittää kysymyksiä, tai vähättelee, kun pienempi ei tajua koululaisen asioita, ei osaa lukea, laskea, ei osaa englantia - toisaalta pienempi erottaa oikean ja vasemman (?!!!) minkä hahmottaminen isommalle on edelleen vaikeaa ( on minullekin, oli lapsenakin jo), on sormistaan näppärämpi pukemisessa, napit, hakaset, solmut, rusetyit, vetsarit
Mutta sitten on myös sitä somaa leikkimistä yhdessä..
Meillä on tosin 10 vuotta ikäeroa, 37 ja 47
Minä ja sisarukseni riideltiin hirveän paljon lapsina, ihan koko ajan. Muistan miten kamalaa se oli, olin ite pienin ja jäin aina alakynteen. Vanhempien asenne oli, että pitää itse hoitaa omat riitansa. Miten, kun on pieni eikä sosiaaliset taidot ole vielä kehittyneet?
Aikuisten pitää ohjata lapsia sovinnollisuuten ja ristiriitojen ratkaisemiseen. Se on sitä kasvattamista.
Meillä ikäeroa 3v, ei tapellaja jos on riitaa, se käydään sanojen tasolla.
Minä ymmärrän riidan riidaksi myös silloin, kun se käydään sanojen tasolla, sehän se vasta tehokasta riitelyä onkin !! vai väitätkö, että riitelyä on vain silloin kun hakataan toista? mutta ei voi riidellä sanojen tasolla? Tukkanuottasilla voidaan olla myös siten, että ollaan sanojen tasolla toisen kimpussa.
Vastasin aika selkeästi, että "ei tapella, ja jos on riitaa, se käydään sanojen tasolla". Kirjoitukseni voi siis käsittää sinun tavallasi, että meillä on menossa kokoaikainen sanasota, joka on hirveämpää kuin verinen mäiskiminen. Tai sitten sen voi ymmärtää neutraalimmin kahtena eri asiana, joista ensimmäinen on, että "ei tapella", siis vastaus esitettyyn kysymykseen, että tapellaanko teillä koko ajan. Sitä tarkentaa loppuosa " ja jos on riitaa, se käydään sanojen tasolla", jolla halutaan selventää, että niinä harvoina kertoina, kun riidellään, niin se tehdään käyttämättä fyysisiä keinoja.
Voit tietenkin vinkua ihan mitä tahansa, mutta kaltaisesi riidanhaastajan kodissa on todennäköisesti koko ajan joku tappelu menossa, koska sitä itse innolla lietsot.
ja jos on riitaa, se käydään sanojen tasolla.