Lue keskustelun säännöt.
Minulla on kaksi alakouluikäistä poikaa jotka ovat käyttäytyneet koko syksyn huonosti
04.12.2012 |
aion näyttää jouluna mitä sellainen tottelemattomuus ja huono käytös oikein merkitsee, ei ole pakettivuorta meillä ei. Pari pakettia hyötytavaraa vaatetta ehkä luistimet ja that´s it.
Olenko hirviö äiti?
Kommentit (50)
auktoriteettia suhteessa ITSEENSÄ, niin lasten kasvattaminen on hyvinkin yksinkertaista, lapsen on helppo luottaa ja kunnioittaa aikuisen toiveita, lisäksi hän oppii saman auktoriteetin itseään kohtaan ja oppii hoitamaan asiansa. Mutta jos ei tällaista sisäistä auktoriteettia ole, on turha luulla et pomottelulla ja "vanhanaikaisella" kasvatuksella saisi aikaan yhtään mitään. Ihan sama koirien kasvatuksessa; olen seurannut kuinka ihmiset valittaa ongelmakoiristaan ja kyllä on hankalaa ja koirassa vikaa; lähempi tarkastelu osoittaa lähes aina että ihminen itse on laiska, ei mitään rajoja, auktoriteettia. Eivät eläimet ja lapset voi kunnioittaa tyhjää. Jos tyhjän päälle lisätään vielä lapsellista ja mielivaltaista rangaistustoimintaa ja moittimmista, niin lapset hyötyvät vielä vähemmän.
Pitää olla aika skitso jos pitää itse itseään omana auktoriteettinaan. Minä ainakin olen aina uhitellut, kieltänyt, karttanut ja kaikin puolin vastustanut muiden auktoriteettia. Uskoisin sen olevan perinnöllinen luonnevika, suvusta löytyy yrittäjiä ja muuten vaan itsenäisen työn tekijöitä, jotka eivät kestä pomotusta.
Minkä se lapsi luonteelleen voi? Varsinkin jos vanhempi on samanlainen. Tässä maailmassa on silti pakko pokkuroida ja mielistellä, joten kasvatustyö on täysin eri tavalla haastavaa uhittelevan kuin miellyttämishaluisen lapsen kanssa.
Ap tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kyllä 10-vuotias jo saa ymmärtää, että äitikin on ihminen, joka voi loukkaantua kun ohjeita ei noudateta. Itse ainakin olen totellut auktoriteetteja ainoastaan silloin kun olen nähnyt heidät ihmisinä, joilta alkaa olla voimat ja konstit loppu. Mitään kivikasvoista ja 'jämäkkää' wanna-be-auktoriteettia en ole ikinä kunnioittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
he kyseenalaistavat kaikki (alleviivaan kaikki) säännöt ja auktoriteetit, liekö esipuberteetti? Yhtä lailla opettajien kuin vanhempien, isovanhempien tai yhteiskunnan. Toiset lapset ovat helpompia kuin toiset.
Itse olen tutustunut mm. temperamenttieroihin oppiakseni ymmärtämään lapsiani paremmin. Vietän erittäin paljon aikaa lasten ja heidän kavereittensa kanssa, kuljetan harrastuksiin, vapaa-ajan tekemisiin mm. elokuviin yms. Silti velvollisuudet ei kiinnosta laiskaa mutta ei lainkaan tyhmää kaksikkoa. Kumpikin saa kokeista kiitettäviä lukematta. Se ehkä yksi syy laiskuuteen, koulussa on liian helppoa. Vastapainoksi on harrastuksia joissa saa vähän pinnistellä, mutta ei tunnu riittävän 3 ohjattua harrastetta viikossa pitämään turhautuneisuutta poissa.
Kun on liian helppoa on aikaa häiriköidä ja osoittaa mieltään. Keskenään nujakoivat päivittäin enkä puutu kuin pahimpiin, kun alkaa paikat hajota vastapuolelta tai ympäriltä. Pojat on poikia, mutta joku raja sentään on.
Kyllä meillä palkitaan onnistumisista ja rangaistaan laiminlyönneistä ja epäasiallisesta käytöksestä, mutta tulos ei miellytä minua eikä opettajia.
t:ap
tämän asian? Miksi he toimivat noin? Jos ovat älykkäitä, kai heidät saa tajuamaan puhumalla ja voi sopia toisenlaisista toimintatavoista? Kuinka paljon heillä on vastuuta esim. kotitöistä? Niissähän on helppo opettaa ja valvoa vastuuta? Kuinka hyvin pojat oikeasti tajuavat sen että kyse on heidän omasta elämästään? Olen sitä mieltä että monesti häiriköivä lapsi on hukassa itsensä kanssa; ei tajua et kyseessä on hänen elämänsä ja hänen tehtävänsä siinä. ja jos lapsi on hukassa, rangasitukset ei auta ollenkaan, vaan lasta pitää opettaa ottamaan oma elämänsä haltuun. vanhemmille on tietysti helpompi ajatella et lapsi on YLienerginen, YLIälykäs, YLIlahjakas. Kuin että lapsi olisi oikeasti pihalla. Ja vanhempien pitäisi katsoa peiliin että mitenkäs se vanhemmuus taas menikään.
Jos läksyä ei ole kirjaan merkattu en voi vaatia sitä tekemään. Kaikki merkatut tehdään jos kirja mukana kotona. Toisella on tapana jättää kirjat kouluun, koulussa taas valehdella, että kirja on kotona.
Opettajat eivät merkkaa läksyjä wilmaan enää tuon ikäisiltä.
Opettaja sanonut ettei muuta ehtisi tekemäänkään muuten.
t.ap
auktoriteettia suhteessa ITSEENSÄ, niin lasten kasvattaminen on hyvinkin yksinkertaista, lapsen on helppo luottaa ja kunnioittaa aikuisen toiveita, lisäksi hän oppii saman auktoriteetin itseään kohtaan ja oppii hoitamaan asiansa. Mutta jos ei tällaista sisäistä auktoriteettia ole, on turha luulla et pomottelulla ja "vanhanaikaisella" kasvatuksella saisi aikaan yhtään mitään. Ihan sama koirien kasvatuksessa; olen seurannut kuinka ihmiset valittaa ongelmakoiristaan ja kyllä on hankalaa ja koirassa vikaa; lähempi tarkastelu osoittaa lähes aina että ihminen itse on laiska, ei mitään rajoja, auktoriteettia. Eivät eläimet ja lapset voi kunnioittaa tyhjää. Jos tyhjän päälle lisätään vielä lapsellista ja mielivaltaista rangaistustoimintaa ja moittimmista, niin lapset hyötyvät vielä vähemmän.
Pitää olla aika skitso jos pitää itse itseään omana auktoriteettinaan. Minä ainakin olen aina uhitellut, kieltänyt, karttanut ja kaikin puolin vastustanut muiden auktoriteettia. Uskoisin sen olevan perinnöllinen luonnevika, suvusta löytyy yrittäjiä ja muuten vaan itsenäisen työn tekijöitä, jotka eivät kestä pomotusta.
Minkä se lapsi luonteelleen voi? Varsinkin jos vanhempi on samanlainen. Tässä maailmassa on silti pakko pokkuroida ja mielistellä, joten kasvatustyö on täysin eri tavalla haastavaa uhittelevan kuin miellyttämishaluisen lapsen kanssa.
Ap tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kyllä 10-vuotias jo saa ymmärtää, että äitikin on ihminen, joka voi loukkaantua kun ohjeita ei noudateta. Itse ainakin olen totellut auktoriteetteja ainoastaan silloin kun olen nähnyt heidät ihmisinä, joilta alkaa olla voimat ja konstit loppu. Mitään kivikasvoista ja 'jämäkkää' wanna-be-auktoriteettia en ole ikinä kunnioittanut.
on nimenomaan sen jämähtäneen vastakohta. Kyky ottaa vastuuta, eräänlaista johtajuutta suhteessa itseen. Ja minun mielestäni hyvin tärkeää vanhemmuudessa. Suuri osa pieleen menevästä kasvatuksesta johtuu juuri sisäisen auktoriteetin puutteesta. Et oikein ymmärtänyt kirjoitustani. Kun ihminen osaa johtaa itseään, hänen ei tarvitse pomottaa ketään mitenkään, vaan häneen on helppo luottaa juuri ilman pomotusta.
Jos läksyä ei ole kirjaan merkattu en voi vaatia sitä tekemään. Kaikki merkatut tehdään jos kirja mukana kotona. Toisella on tapana jättää kirjat kouluun, koulussa taas valehdella, että kirja on kotona.
Opettajat eivät merkkaa läksyjä wilmaan enää tuon ikäisiltä.
Opettaja sanonut ettei muuta ehtisi tekemäänkään muuten.
t.ap
käytös tosiaan. Oletko kysynyt pojilta miksi he toimivat noin? ja valehtelevat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos meillä noin huonosti sujuisi, painelisin lasteni kanssa koululle ja mentäis luokkiinsa katsomaan taululta läksyt, otettais kirjat mukaan ja sit vaan kotiin tekemään ne läksyt.
Lapselle noloa ja vähän turhauttavaakin, mutta eivät varmasti halua tätä rumbaa jatkaa kauaa.
he kyseenalaistavat kaikki (alleviivaan kaikki) säännöt ja auktoriteetit, liekö esipuberteetti? Yhtä lailla opettajien kuin vanhempien, isovanhempien tai yhteiskunnan. Toiset lapset ovat helpompia kuin toiset.
Itse olen tutustunut mm. temperamenttieroihin oppiakseni ymmärtämään lapsiani paremmin. Vietän erittäin paljon aikaa lasten ja heidän kavereittensa kanssa, kuljetan harrastuksiin, vapaa-ajan tekemisiin mm. elokuviin yms. Silti velvollisuudet ei kiinnosta laiskaa mutta ei lainkaan tyhmää kaksikkoa. Kumpikin saa kokeista kiitettäviä lukematta. Se ehkä yksi syy laiskuuteen, koulussa on liian helppoa. Vastapainoksi on harrastuksia joissa saa vähän pinnistellä, mutta ei tunnu riittävän 3 ohjattua harrastetta viikossa pitämään turhautuneisuutta poissa.
Kun on liian helppoa on aikaa häiriköidä ja osoittaa mieltään. Keskenään nujakoivat päivittäin enkä puutu kuin pahimpiin, kun alkaa paikat hajota vastapuolelta tai ympäriltä. Pojat on poikia, mutta joku raja sentään on.
Kyllä meillä palkitaan onnistumisista ja rangaistaan laiminlyönneistä ja epäasiallisesta käytöksestä, mutta tulos ei miellytä minua eikä opettajia.
t:ap
tämän asian? Miksi he toimivat noin? Jos ovat älykkäitä, kai heidät saa tajuamaan puhumalla ja voi sopia toisenlaisista toimintatavoista? Kuinka paljon heillä on vastuuta esim. kotitöistä? Niissähän on helppo opettaa ja valvoa vastuuta? Kuinka hyvin pojat oikeasti tajuavat sen että kyse on heidän omasta elämästään? Olen sitä mieltä että monesti häiriköivä lapsi on hukassa itsensä kanssa; ei tajua et kyseessä on hänen elämänsä ja hänen tehtävänsä siinä. ja jos lapsi on hukassa, rangasitukset ei auta ollenkaan, vaan lasta pitää opettaa ottamaan oma elämänsä haltuun. vanhemmille on tietysti helpompi ajatella et lapsi on YLienerginen, YLIälykäs, YLIlahjakas. Kuin että lapsi olisi oikeasti pihalla. Ja vanhempien pitäisi katsoa peiliin että mitenkäs se vanhemmuus taas menikään.
vaan sitä mieltä, että koulu tällaisenaan ei anna riittävästi haasteita 3lk:lla ja 4lk:lla. Liian suuret ryhmäkoot, jotta opettaja voisi vaatia lapsilta jotain.
Lapset saavat elää kuin pellossa koulupäivät vilmaan vaan palaute kasvottomana vanhempien kautta. Ne vanhanaikaiset face to face palaverit vanhempi-lapsi-opettaja ryhdisti kummasti laiskemmankin kakaran.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koululle pitkä matka? Jos meillä noin huonosti sujuisi, painelisin lasteni kanssa koululle ja mentäis luokkiinsa katsomaan taululta läksyt, otettais kirjat mukaan ja sit vaan kotiin tekemään ne läksyt.
Lapselle noloa ja vähän turhauttavaakin, mutta eivät varmasti halua tätä rumbaa jatkaa kauaa.
Koulun ovet suljetaan viideltä. Sitä ennen jos ehtii hakea kirjansa niin saa sen. En ole läheskään aina ennen viittä tarkistamassa onko kaikki kirjat ja läksyt tehty. Siihen aikaan kotiudumme. Lapset haen usein suoraan harrastuksesta silloin viiden maissa kotimatkalla.
t.ap
toimivat niin? Ja annatko sinä heille velvollisuuksia? Sen sijaan et rankaisee, antaa pojille velvollisuuksia joita on hoidettava kotona. MOlemmille tunti kotihommia päivässä, ja niin että ne eivät ole rangasitusta van työpanos jonka perhe heiltä TARVITSEE.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
auktoriteettia suhteessa ITSEENSÄ, niin lasten kasvattaminen on hyvinkin yksinkertaista, lapsen on helppo luottaa ja kunnioittaa aikuisen toiveita, lisäksi hän oppii saman auktoriteetin itseään kohtaan ja oppii hoitamaan asiansa. Mutta jos ei tällaista sisäistä auktoriteettia ole, on turha luulla et pomottelulla ja "vanhanaikaisella" kasvatuksella saisi aikaan yhtään mitään. Ihan sama koirien kasvatuksessa; olen seurannut kuinka ihmiset valittaa ongelmakoiristaan ja kyllä on hankalaa ja koirassa vikaa; lähempi tarkastelu osoittaa lähes aina että ihminen itse on laiska, ei mitään rajoja, auktoriteettia. Eivät eläimet ja lapset voi kunnioittaa tyhjää. Jos tyhjän päälle lisätään vielä lapsellista ja mielivaltaista rangaistustoimintaa ja moittimmista, niin lapset hyötyvät vielä vähemmän.
Pitää olla aika skitso jos pitää itse itseään omana auktoriteettinaan. Minä ainakin olen aina uhitellut, kieltänyt, karttanut ja kaikin puolin vastustanut muiden auktoriteettia. Uskoisin sen olevan perinnöllinen luonnevika, suvusta löytyy yrittäjiä ja muuten vaan itsenäisen työn tekijöitä, jotka eivät kestä pomotusta.
Minkä se lapsi luonteelleen voi? Varsinkin jos vanhempi on samanlainen. Tässä maailmassa on silti pakko pokkuroida ja mielistellä, joten kasvatustyö on täysin eri tavalla haastavaa uhittelevan kuin miellyttämishaluisen lapsen kanssa.
Ap tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kyllä 10-vuotias jo saa ymmärtää, että äitikin on ihminen, joka voi loukkaantua kun ohjeita ei noudateta. Itse ainakin olen totellut auktoriteetteja ainoastaan silloin kun olen nähnyt heidät ihmisinä, joilta alkaa olla voimat ja konstit loppu. Mitään kivikasvoista ja 'jämäkkää' wanna-be-auktoriteettia en ole ikinä kunnioittanut.
on nimenomaan sen jämähtäneen vastakohta. Kyky ottaa vastuuta, eräänlaista johtajuutta suhteessa itseen. Ja minun mielestäni hyvin tärkeää vanhemmuudessa. Suuri osa pieleen menevästä kasvatuksesta johtuu juuri sisäisen auktoriteetin puutteesta. Et oikein ymmärtänyt kirjoitustani. Kun ihminen osaa johtaa itseään, hänen ei tarvitse pomottaa ketään mitenkään, vaan häneen on helppo luottaa juuri ilman pomotusta.
Lapseni luottavat minuun täysin. Heistä kahden kanssa ei pomottamista tarvita, kaksi on luontaisesti ryhmän johtoon pyrkiviä ja heille on näytettävä yhä uudestaan, että äiti on pomo. Näin se vain on.
huomannut et ratkaisevaa siinä et lapsi huolehtii asioistaan on
1. Lapsen kanssa ollaan tunnetasolla yhdessä, niin että lapsella on oikeasti läheinen ja hyvä olo, niin että hän tuntee olevansa tärkeä ja tuottavansa iloa
2. lapselle annetaan velvollisuuksia, jotka hänen vain kuuluu tehdä, perheen hyväksi. vapaamatkustajia ei ole. Ja kun lapsi tekee työnsä, sitä kunnioitetaan ja kiitetään.
Kun nämä kaksi asiaa on kunnossa, lapsella on myötäsyntyinen halu olla yhdessä toisten kanssa ja hoitaa oma osuutensa. Jos nämä asiat taas ei ole kunnossa, rangaistukse aiheuttavat lähinnä vihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koululle pitkä matka? Jos meillä noin huonosti sujuisi, painelisin lasteni kanssa koululle ja mentäis luokkiinsa katsomaan taululta läksyt, otettais kirjat mukaan ja sit vaan kotiin tekemään ne läksyt. Lapselle noloa ja vähän turhauttavaakin, mutta eivät varmasti halua tätä rumbaa jatkaa kauaa.
Koulun ovet suljetaan viideltä. Sitä ennen jos ehtii hakea kirjansa niin saa sen. En ole läheskään aina ennen viittä tarkistamassa onko kaikki kirjat ja läksyt tehty. Siihen aikaan kotiudumme. Lapset haen usein suoraan harrastuksesta silloin viiden maissa kotimatkalla. t.ap
tammikuusta sitten uusi alku, harrastukset jäihin ja tulet kotiin sen verran aiemmin, että käytte siellä koululla joka ikinen päivä, kunnes oppi menee perille.
On sulla kyllä yhmät pojat... ehkä tosiaan saavat kaikkea liian helpolla, mitään ei sitten kuitenkaan vaadita. Ymmärrän, että ajattelevat et mitä välii, kun pleikkaa ei tule, sillä, mitä välii, ei niin mitään.
auktoriteettia suhteessa ITSEENSÄ, niin lasten kasvattaminen on hyvinkin yksinkertaista, lapsen on helppo luottaa ja kunnioittaa aikuisen toiveita, lisäksi hän oppii saman auktoriteetin itseään kohtaan ja oppii hoitamaan asiansa. Mutta jos ei tällaista sisäistä auktoriteettia ole, on turha luulla et pomottelulla ja "vanhanaikaisella" kasvatuksella saisi aikaan yhtään mitään. Ihan sama koirien kasvatuksessa; olen seurannut kuinka ihmiset valittaa ongelmakoiristaan ja kyllä on hankalaa ja koirassa vikaa; lähempi tarkastelu osoittaa lähes aina että ihminen itse on laiska, ei mitään rajoja, auktoriteettia. Eivät eläimet ja lapset voi kunnioittaa tyhjää. Jos tyhjän päälle lisätään vielä lapsellista ja mielivaltaista rangaistustoimintaa ja moittimmista, niin lapset hyötyvät vielä vähemmän.
Pitää olla aika skitso jos pitää itse itseään omana auktoriteettinaan. Minä ainakin olen aina uhitellut, kieltänyt, karttanut ja kaikin puolin vastustanut muiden auktoriteettia. Uskoisin sen olevan perinnöllinen luonnevika, suvusta löytyy yrittäjiä ja muuten vaan itsenäisen työn tekijöitä, jotka eivät kestä pomotusta.
Minkä se lapsi luonteelleen voi? Varsinkin jos vanhempi on samanlainen. Tässä maailmassa on silti pakko pokkuroida ja mielistellä, joten kasvatustyö on täysin eri tavalla haastavaa uhittelevan kuin miellyttämishaluisen lapsen kanssa.
Ap tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kyllä 10-vuotias jo saa ymmärtää, että äitikin on ihminen, joka voi loukkaantua kun ohjeita ei noudateta. Itse ainakin olen totellut auktoriteetteja ainoastaan silloin kun olen nähnyt heidät ihmisinä, joilta alkaa olla voimat ja konstit loppu. Mitään kivikasvoista ja 'jämäkkää' wanna-be-auktoriteettia en ole ikinä kunnioittanut.
on nimenomaan sen jämähtäneen vastakohta. Kyky ottaa vastuuta, eräänlaista johtajuutta suhteessa itseen. Ja minun mielestäni hyvin tärkeää vanhemmuudessa. Suuri osa pieleen menevästä kasvatuksesta johtuu juuri sisäisen auktoriteetin puutteesta. Et oikein ymmärtänyt kirjoitustani. Kun ihminen osaa johtaa itseään, hänen ei tarvitse pomottaa ketään mitenkään, vaan häneen on helppo luottaa juuri ilman pomotusta.Lapseni luottavat minuun täysin. Heistä kahden kanssa ei pomottamista tarvita, kaksi on luontaisesti ryhmän johtoon pyrkiviä ja heille on näytettävä yhä uudestaan, että äiti on pomo. Näin se vain on.
eli olet itse sellainen. Vaikka juuri kritisoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tuollaiseen ryhdyn niin pojathan kuljetuttaa koulureppunsa päivittäin mulla, se ei liene tarkoitus, että äiti merkkaa taululta läksyt aukoo päätään koko illan niiden tekemisestä vaan, että todella oppivat hoitamaan __itse__ ne velvollisuutensa.
Kova pää ja laiska poika niin on psykologit ja opettajat sanoneet, ei lainkaan tyhmä, kun kaikkien aineiden kokeet kiitettäviä.
Olis kiva joku tosi tv missä vaihdettais lapset päittäin vaikka kuukaudeksi. Ois joku av:n ylimamma meillä kuukauden pistämässä nuo järjetykseen hyytyis super nanny mennen tullen.
t:ap
olisikin ihmelääke jos se toimisi. Meillä ei toimi mikään. Itse todellakin osaan johtaa itseäni, mutta kun lapset eivät ole minä. Joten lasten johtaminen ei onnistu. Luonteet ovat heillä aika hankalat jo alunperinkin, ja päälle vielä riitaisat ja ylirasittuneet vanhemmat. Eli aika usein mennään management by perkele-periaatteella, koska vaihtoehtoja ei ole. Jos joka asian yrittää keskustella ja neuvotella, elämä jää todellakin elämättä.
auktoriteettia suhteessa ITSEENSÄ, niin lasten kasvattaminen on hyvinkin yksinkertaista, lapsen on helppo luottaa ja kunnioittaa aikuisen toiveita, lisäksi hän oppii saman auktoriteetin itseään kohtaan ja oppii hoitamaan asiansa. Mutta jos ei tällaista sisäistä auktoriteettia ole, on turha luulla et pomottelulla ja "vanhanaikaisella" kasvatuksella saisi aikaan yhtään mitään. Ihan sama koirien kasvatuksessa; olen seurannut kuinka ihmiset valittaa ongelmakoiristaan ja kyllä on hankalaa ja koirassa vikaa; lähempi tarkastelu osoittaa lähes aina että ihminen itse on laiska, ei mitään rajoja, auktoriteettia. Eivät eläimet ja lapset voi kunnioittaa tyhjää. Jos tyhjän päälle lisätään vielä lapsellista ja mielivaltaista rangaistustoimintaa ja moittimmista, niin lapset hyötyvät vielä vähemmän.
Pitää olla aika skitso jos pitää itse itseään omana auktoriteettinaan. Minä ainakin olen aina uhitellut, kieltänyt, karttanut ja kaikin puolin vastustanut muiden auktoriteettia. Uskoisin sen olevan perinnöllinen luonnevika, suvusta löytyy yrittäjiä ja muuten vaan itsenäisen työn tekijöitä, jotka eivät kestä pomotusta.
Minkä se lapsi luonteelleen voi? Varsinkin jos vanhempi on samanlainen. Tässä maailmassa on silti pakko pokkuroida ja mielistellä, joten kasvatustyö on täysin eri tavalla haastavaa uhittelevan kuin miellyttämishaluisen lapsen kanssa.
Ap tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Kyllä 10-vuotias jo saa ymmärtää, että äitikin on ihminen, joka voi loukkaantua kun ohjeita ei noudateta. Itse ainakin olen totellut auktoriteetteja ainoastaan silloin kun olen nähnyt heidät ihmisinä, joilta alkaa olla voimat ja konstit loppu. Mitään kivikasvoista ja 'jämäkkää' wanna-be-auktoriteettia en ole ikinä kunnioittanut.
on nimenomaan sen jämähtäneen vastakohta. Kyky ottaa vastuuta, eräänlaista johtajuutta suhteessa itseen. Ja minun mielestäni hyvin tärkeää vanhemmuudessa. Suuri osa pieleen menevästä kasvatuksesta johtuu juuri sisäisen auktoriteetin puutteesta. Et oikein ymmärtänyt kirjoitustani. Kun ihminen osaa johtaa itseään, hänen ei tarvitse pomottaa ketään mitenkään, vaan häneen on helppo luottaa juuri ilman pomotusta.Lapseni luottavat minuun täysin. Heistä kahden kanssa ei pomottamista tarvita, kaksi on luontaisesti ryhmän johtoon pyrkiviä ja heille on näytettävä yhä uudestaan, että äiti on pomo. Näin se vain on.
eli olet itse sellainen. Vaikka juuri kritisoit.
nyky vanhemmat kuvittelee lastensa osaavan olla auktoriteetteja itselleen, ja sitten niitä ihania tällaisen kasvatuksen tuloksia tuolla kaupungissa näkee.
10-vuotias ei todellakaan vielä ymmärrä kaikkia seuraamuksia mitä esim. läksyjen tekemättömyydestä seuraa. tai muista laiminlyönneistä elämässä. Lapsi näkee asiat aika kapeasta näkövinkkelistä aikuiseen nähden.
Jos lapsesta tuntuu, että näennäisesti pärjää ok omalla tyylillään, ei tasan koe tarvetta muuttaa käyttäytymistään. Aikuinen tarvitaan "pomottamaan" jotta edes pieni osa kerrallaan menisi perille niistä pitkäikaisvaikutuksista.
En tarkoita natsimaista pomotuksta teet tai itket ja teet, vaan toistuvaa perustelua ja palkkion ja rangaistuksen esiin tuomista.
Jos lapselta ei vaadita, niin noita nuorisotyöttömiä, joita ei työnteko kiinnosta , meillä on tässä maassa riittämiin.
lapsen tulee oppia, että kaikki mitä tehdään ei aina ole miellyttävää, eikä sille välttämättä näe juuri sillä hetkellä järkevää perustetta miksi kirjoittaa viisi kertaa samaa lausetta käsialavihkoon, mutta niin tehdään, koska se on sen hetkinen työtehtäväsi.
Työelämässä nämä samat lapset ei kestä toistuvia tylsiä työtehtäviä, vaan lähtevät vaikka työttömäksi mielummin. Lapsen tulee oppia pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä koulussa, jotta oppii hyväksymään auktoriteetit myös aikuisena.
t.ap
Lapsen tulee oppia pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä koulussa, jotta oppii hyväksymään auktoriteetit myös aikuisena.
t.ap
Mutta tämä ei ole ihan perusteltavissa. Miksi auktoriteetit pitäisi hyväksyä? Jos ihan rehellisiä ollaan, useimmat auktoriteetit eivät todellakaan ole ansainneet auktoriteettiaan vaan ylläpitävät vaan jotain luutunutta organisaatiota/ käytösmallia/konsensusta ilman järjen häivääkään. Auktoriteettien kyseenalaistaminen on yhteiskunnan ja sen sektoreiden kehityksen kannalta aivan välttämätöntä, eivätkä kiltit ja miellyttämishaluiset nöyrät muurahaiset koskaan opi kyseenalaistamaan. Tai varsinkaan tekemään mitään auktoriteettien vastaista.
nyky vanhemmat kuvittelee lastensa osaavan olla auktoriteetteja itselleen, ja sitten niitä ihania tällaisen kasvatuksen tuloksia tuolla kaupungissa näkee.
10-vuotias ei todellakaan vielä ymmärrä kaikkia seuraamuksia mitä esim. läksyjen tekemättömyydestä seuraa. tai muista laiminlyönneistä elämässä. Lapsi näkee asiat aika kapeasta näkövinkkelistä aikuiseen nähden.
Jos lapsesta tuntuu, että näennäisesti pärjää ok omalla tyylillään, ei tasan koe tarvetta muuttaa käyttäytymistään. Aikuinen tarvitaan "pomottamaan" jotta edes pieni osa kerrallaan menisi perille niistä pitkäikaisvaikutuksista.
En tarkoita natsimaista pomotuksta teet tai itket ja teet, vaan toistuvaa perustelua ja palkkion ja rangaistuksen esiin tuomista.
Jos lapselta ei vaadita, niin noita nuorisotyöttömiä, joita ei työnteko kiinnosta , meillä on tässä maassa riittämiin.
lapsen tulee oppia, että kaikki mitä tehdään ei aina ole miellyttävää, eikä sille välttämättä näe juuri sillä hetkellä järkevää perustetta miksi kirjoittaa viisi kertaa samaa lausetta käsialavihkoon, mutta niin tehdään, koska se on sen hetkinen työtehtäväsi.
Työelämässä nämä samat lapset ei kestä toistuvia tylsiä työtehtäviä, vaan lähtevät vaikka työttömäksi mielummin. Lapsen tulee oppia pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä koulussa, jotta oppii hyväksymään auktoriteetit myös aikuisena.
t.ap
tuuri lasten kanssa... Ovat ekaluokasta asti hoitaneet koulunsa hienosti ja mä olen päinvastoin joutunut vakuuttelemaan, että täydellinen ei tarvitse olla, vaan joskus kasikin on oikein hyvä numero. Soittotunneista olen sitten joutunutkin pomottamaan, siinä vasta tulee esiin se etteivät lapset käsitä et joku juttu, mikä ei nyt tunnu kivalta hyödyttää heitä pitkässä juoksussa ja paljon. Meillä on tietty harjoitusaika päivässä, jos on kovin vaikeaa ja haasteellista olen lisönnyt motivaatiota pienellä palkinolla. Mutta olen myös sitä mieltä, että koska itse olen hyvin motivoitunut omaan työhöni ja vastuullinen ja oma-aloitteinen tässä, lapset ovat myös nähneet tavan miten työtä hoidetaan. Kotitöihin osallistuvat halusivat tai eivät, on omia velvollisuuksia ja lisäksi pyrin näkenään asiat niin, että mitään ei tarvii tehdä jos siihen ei oikeasti ole tarvetta tai se ei tuota iloa edes pitkällä tähtäimellä. Eli kaikki tekeminen on hyvin motivoitua- paitsi kotityöt jotka on pakko tehdä:) no joo, saa niistäkin hyvän mielen kun pysyy koti kunnossa.
Idealistinen näkemyksesi on ihan söpö, mutta käytännössä ei kaikkiin lapsiin toimiva. Kaikki ei jaksa kauheasti vanhemman kanssa keskustella ja esipuberteetti lienee aikaa jossa alkaa se ns. irtautuminen vanhemmasta murkkuikäinen tuskin lepertelee kanssasi tulevaisuuden haaveistaan. Toisilla irtiotto on rajumpi kuin toisilla ja alkaa aiemmin.
Mua oikesti kiinnostaa tietää kuinka moni 9-15 vuotiaan pojan äiti saa keskustelukontaktia lapseensa päivittäin jostain syvällisemmästäkin kuin päivittäisistä onko nälkä, mitkä treenit tänään, tarvitaanko kyytiä, onko peliaikaa jne.
t. ap