Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sattuu, itkettää, en saa nukuttua. Taisi avioliittomme päättyä tähän.

Vierailija
27.11.2012 |

Olemme olleet yli 15 vuotta yhdessä, mutta tänä vuonna hajosi luottamus mieheen ja usko tulevaisuuteen.



Viime viikon perjantaina tuli mies kotiin vasta kymmeneltä, vaikka aina muuten on perjantaisin jo viideltä kotona. Sanoi että työkaverit pakottivat mukaansa koska yksi niistä jäi eläkkeelle. Tekosyitä ilmiselvästi, sillä mies olisi kyllä aikuisena voinut kieltäytyä ihan helposti! Jos haluaa sen eläkkeelle jääneen kanssa olla yhdessä olisihan se voinut kutsua sen meille lounaalle viikonloppuna! Puhuimme tästä asiasta pitkään viikonloppuna, ja mies myönsi minun olevan oikeassa ja pyysi anteeksi. Suututtaa kuitenkin miehen valehtelu ja itsekkyys todella paljon, pojalamme on ensi viikolla paljon kokeita koulussa joista tulisi saada hyvät arvosanat että pääsee lukioon, ja siksi isän pitäisi olla mukana auttamassa eikä olla ties millä teillä.



Suurempi shokki kyllä tuli vasta tänään. Miehen veli oli viime vuoden jouluna antanut miehelleni joululahjaksi viskipullon, jota me miehen kanssa kyllä kummasteltiin. Laitettiin kuitenkin kaappiin säilöön, ja mies on sitä välillä käyttänytkin ruuanlaitossa, kun on tullut ennen minua kotiin ja laittanut tuokaa meille kaikille. No, sanoin kuitenkin miehen veljelle että joo, sitä viskiä on vielä viime vuodelta jäljellä joten ei tarvitse tänä vuonna ostaa enää. Mutta veli oli asiasta ihan ymmällään! Omien sanojensa mukaan ei koskaan ole mitään pulloa ostanut eikä miehelleni antanut! Onko mies mennyt ostamaan pullon itse, ja pisti veljensä syyksi?



Luottamus on näiden takia mennyt mieheen ihan täysin. Ei tällaisella valehtelulla, pakoilulla, ryyppäämisellä ja ties millä iltaseikkailuilla voi tulla hyvää tulevaisuutta perheelle. Suututtaa, ahdistaa, itkettää että moisen miehen menin ottamaan.

Kommentit (40)

Vierailija
21/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se käy paskalla iltaisin, eikä ota lapsia mukaan.

Niin meilläkin ja arvaa monestiko oon näiden 13 vuoden aikana naputtanut että vois muakii välillä ottaa huomioon. Mutta ei, yksin vaan pitää scheisselle painua...

Vierailija
22/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihmisiä löytyy joka lähtöön eli ongelmansa kullakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

provoilua. Tää on liian läpinäkyvä, vähän enemmän draamaa mukaan, niin ei paista liian selvästi!



Tsemppiä! Harjoitus tekee mestarin :)

Vierailija
24/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskomaton mies!



Ekaks tulee kymmeneltä kotiin!



Sitten käy vielä ilmi että on ostanut viskipullon salaa!



Huhhuh, jätä se sika!

Vierailija
25/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis ei herranen aika... Mies tulee viisi tuntia myöhemmin kotiin yhtenä ainoana päivänä ja teidän liitto päättyy siihen? Hahahah, miten te olette noin kauan pysyneet yhdessä?!



Jos joku eläkkeelle jäävä pyytää ex tempore hetkeksi perjantai-iltaa istumaan, niin mitä sitten? Minusta olisi epäkohteliasta kieltäytyä, jos muutakaan menoa ei ole.



Ja voi hoh hoijaa, siis nyt jos poikanne ei selviäkään kokeistaan, niin se varmaan on tämän yhden viisituntisen syy... :DDD



Olet saanut varmaan miehesi pidettyä melkoisen lyhyessä hihnassa 15 vuotta. Jos hän ei uskalla puhua totta yhdestä viskipullosta, niin olisiko sinun syytä katsoa peiliin ja kysyä, että MIKSI.

Vierailija
26/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, mun mielestä nyt liioittelet asiaa. Mitä siitä jos mies ostaa viskiä. Huolestuneempi olisin siitä miksei uskalla sulle tunnustaa ostaneensa itse. Ja tottakai miehellä on oikeus mennä työkaveriensa kanssa eläkkeelle lähtevän kanssa baariin tms. Miks sitä pitäisi anteeksi pyytää sinulta, en ymmärrä? Tosin mun mielestä miehen pitää vaan ilmoittaa menevänsä jo viiden aikaan eikä vaan ilmestyä kymmeneltä.



t: 12 vuotta naimisissa ollut vaimo

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tälle voi kuin repsahtaa. REPS

Vierailija
28/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattelin jo tulla vastaamaan myötätuntoisesti jonkun surullisen kirjoitukseen mutta täällähän olikin trollaus käynnissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä ois voinu tulla hulvaton ketju!

Vierailija
30/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta noin yleisperiaatteena: mies olisi voinut soittaa, että menee työkverin läksisäsiin, eikä tulekan kotiin pe klo 17.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tainnut ihan mennä läpi yrityksesi, vaikka täällä melko mahdottomatkin provot välillä onnistuu! Hiukan vähemmän "lässyn,lässyä", niin olisi voinutkin mennä.

Vierailija
32/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän kyllä aloittajaa. Viski on todella pahan makuista. Valkkarista tai oluesta selvittäisiinkin, mutta että on mennyt ostamaan viskiä. Se on suorastaan itsekästä, koska naiset ei tykkää siitä. Miten se mies on edes kehdannut käydä Alkossa? Samaistuu selvästi perjantaipullon hakijoijin ja siimä nyt onkin kriisin paikka.



Tuossa myöhässäolosta senverran että kai soitit perään riittävän monta kertaa. Teitkö katoamisilmoituksen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että joku on OIKEASTI jaksanut istua koneen äärellä tuhertamassa keskittyneesti tuota surkeaa tekelettä ties kuinka pitkään. Noloa.

Siinähän on vain koonti tavallisimmista palstavalituksista:

- mies menee kavereiden kanssa ilman vaimon lupaa

- mies ei ilmoittele itsestään

- ihmetellään lahjaksi saatua viskiä = ollaan raitis perhe

- viski käytetään ruuanlittoon. Tämä oli kyllä uusi ja sattui minuun, viskin ystävään

- mies on valehdellut. AP olisi voinut hehkuttaa tätä vähän enemmän: miten mies on ostanut viskin ja sille lahjapussin ja -kortin ja kirjoittanut veljen käsialalla hyvän joulun toivotukset ... Harkittu rikos siis

- luottamuksen menetys on kirjattu, mutta avauksesta puuttuu "mies on ihana isä", "meillä ei ole seksiä", "mä olen niin rikki", "ei voi erota kun ei ole rahaa/ työtä/ ammattia", "olen masentunut ja minulla on muitakin sairauksia"

Ohimennen tehty provo, siis.

Vierailija
34/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos noin pienestä hajoaa avioliitto, niin joutaa hajotakin. Et voi olla tosissasi, kyllä olet melkoinen kontrollifriikki. Uskaltaako miehesi edes hengittää ilman lupaasi?



Miksi ihmiset tunkee itsensä ja toisensa noin tiukkoihin muotteihin, ja sitten ihmetellään itku kurkussa kun se toinen ei haluakaan elää siinä ahtaassa pikku paketissa, jossa vaimo ei salli juhlia työkaverin eläkkeelle lähtöä muiden työkavereiden kanssa? Ehkä ukkosi ei kehdannut myöntää työkavereille, että pirttihirmu vahtaa ovella kaulimen kanssa vastassa, että tullaanko sitä varmasti minuutilleen ajallaan kotiin.



Ja vielä viskiäkin meni saamaan lahjaksi, kele, kalauta sitä sillä kaulimella, niin oppiipahan saamaan vaimon hyväksymiä lahjoja!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä onkaan tämän provon funktio?

Vierailija
36/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaivaamaan se, että mihin ruokaan raitis perhe käyttää viskiä? Miksei kukaan ajattele lapsia?!

Vierailija
37/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko se nyt niin kummallista, että meidän perheessä on päätetty elää raittiisti, hillitysti, sekä muita perheenjäseniä kunnioittaen? Kun menimme naimisiin, tein selväksi että meillä ei humalapäissä mennä kyliä kiertelemään, ja tähän asti mieheni on tätä sopimustamme arvostanut. -tai niin luulin.

Ties mitä muita luurankoja vielä hänellä on kätköissään.



Ja meidän pojastamme tulee lääkäri tai poliitikko, sen olemme yhdessä jo päättäneet ja sen eteen me kaikki teemme nyt hommia oikein kunnolla. Kaikista kokeista otetaan vähintään ysi tai yli, ja jos jää alle niin ei mennä jouluna mökille vaan jäädään kotiin lukemaan ensikevään koulutehtäviä. Tämäkin on tällainen asia joka on meidän perheelle tärkeää joten niin päätimme. Siksi ei ole aikaa ties missä luuhailla, vaan saa ja pitää tulla suoraa koulusta ja töistä kotiin. Ihan hyvin mies olisi voinut tuoda sen tökaverinsa meille ruokailemaan ilman moisia seikkailuita.



Tulemme puhumaan pitkään ja hartaasti näistä asioista perheemme kesken, ja taidan käydä sanomassa valitun sanan mieheni pomollekin, sillä jos se on kannustanut miestäni ties minne kylille, niin se on aseman väärinkäyttöä ja saatamme haastaa sen oikeuteen. Ainakin tuon sille kerralla selväksi että meidän miehellä on kotona perhe odottamassa, eikä tällainen peli vetele ei sitten alkuunkaan. Sanomattakin selvää että kännykkä pidetään tästä lähin aina päällä ja paikallistettavana, ettei tule näitä yllätyksiä enää.

-ap

Vierailija
38/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

TÄÄHÄN ON IHAN VITUN ONNISTUNU TROLLI!!! :D Tää on niinku METAPROVO

Vierailija
39/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haasta vaan pomo oikeuteen pirttihirmu! Varmasti saa palkankorotuksen ja elämänne paranee! :)

Vierailija
40/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

uskotaan juu

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kaksi