Lue keskustelun säännöt.
En osaa käsitellä elämän vastoinkäymisiä, saako jostain apua
19.01.2013 |
Onko minulla jokin mielen sairaus, kun en osaa käsitellä enkä ottaa vastaan elämän vastoinkäymisiä. Mistä tällainen johtuu? Pelkään aina pahinta ja menen herkästi paniikkiin, itken ja olen hysteerinen, kun jotain ikävää sattuu. Nyt esimerkiksi lapsi on ollut jo pidempään sairaana ja itkeskelen paljon, mikä hänellä on. Yritän etsiä netistä tietoa ja viedä hoitoon, mutta mistään ei tunnu saavan vastauksia. En pysty käsittelemään epätietoisuutta. Tuntuu että olen ihan yksin asian kanssa. Tämä on minulle itselle hyvin raskasta ja olen huolissani lapseni puolesta, että välitän hänellekin nämä pelkoni ja epänormaalin tavan suhtautua asioihin. Jotain minussa on vialla. Olen yrittänyt lääkärissä sanoa, että en taida suhtautua asioihin normaalisti, mutta ei sitä ole otettu todesta, kun vaikutan varmaan muuten tasapainoiselta. Mitä voin tehdä?
Kommentit (4)
Yleensä parisuhteessa tollaset asiat tulee kuntoon, kun riittävän monta kertaa saa kuulla että ajatus jota hautoo on aivan päätön.
Sä tarviit jonkun ihmisen, joka kertoo sulle että sä kelaat maailmalle vieraita asioita. Selvästi et itse osaa erottaa aiheellista huolta aiheettomasta. Moni ihminen ei kanna huolta mistään ja selviää silti elämässään ihan mukiinmenevästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sattunut. Siksi pelkäänkin, että romahtaisin / tulisin hulluksi, jos tulisi jotain oikeasti vakavaa. Nämä merkit viittaa minusta semmoiseen.
Tuo kuvaa juuri minun oloa, että olen ihan yksin eikä kukaan oikeasti ymmärrä. Sen vain jotenkin aistii, kun ihmiset kommentoivat minulle "miksi murehdit, se on turhaa", "lopetat vain, ei se sen vaikeampaa ole" jne. Sellaiset kommentit saavat sulkeutumaan vielä enemmän yksin tämän ongelman kanssa, kun tuntee olonsa tyhmäksi - mitä tietysti tavallaan onkin. Miten sinä, jolla oli samanlaisia ongelmia, sait apua?
on sattunut. Siksi pelkäänkin, että romahtaisin / tulisin hulluksi, jos tulisi jotain oikeasti vakavaa. Nämä merkit viittaa minusta semmoiseen.
Tuo kuvaa juuri minun oloa, että olen ihan yksin eikä kukaan oikeasti ymmärrä. Sen vain jotenkin aistii, kun ihmiset kommentoivat minulle "miksi murehdit, se on turhaa", "lopetat vain, ei se sen vaikeampaa ole" jne. Sellaiset kommentit saavat sulkeutumaan vielä enemmän yksin tämän ongelman kanssa, kun tuntee olonsa tyhmäksi - mitä tietysti tavallaan onkin. Miten sinä, jolla oli samanlaisia ongelmia, sait apua?
minulla vain vuosien saatossa tilanne ajautui ylipääsemättömäksi töissä ja kotona (joo hermoilin ja kiukuttelin joka paikassa ja aina)
Tein isoja ratkaisuja mm jätin mieheni ja vaihdoin työpaikkoja. Viimeiset kaksi vuotta elin ajatusteni kanssa jossain tuollapuolen.. tunsin ettei kukaan ymmärrä minua enkä tule kuulluksi. Joo, vaivuin psykoosiin (kauhea sana) ja elin jotain rinnakkaistodellisuuden tunnetta ainakin vuoden ja lopulta pimahdin täysin. Olin niin huonossa kunnossa, että jouduin osastohoitoon. Aloittavat psykoosinestoon lääkityksen joka vasta sotkikin pääni.
Eli sinun tilanteesi ei varmasti ole samanlainen kuin minulla, mutta minun ajatusmaailmani, arvoni ja kaiken muutti tuo psykoosi. Siis kokemuksena aivan hirveä, enkä koskaan haluaisi tuota kokea.
Olen lukenut noista psykooseista paljon ja tullut tulokseen, että ne ovat ns henkisiä heräämisiä.
Tuon kokemuksen kautta kasvoin henkisesti miljoona vuotta, enkä sure todellakaan enää pieniä enkä oikein isojakaan asioita.
Mt-toimistolla kävin neljä kertaa keskustelemassa, eivät ne ymmärtäneet ajatuksiani. Lääkärit eivät varmasti käsitä mitä olin kokenut ja kuvittelivat neuroleptien olevan jokin taikasana.
Minun lapsuuteni oli täynnä fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa.. en kuitenkaan osaa nostaa tuolta syitä sekoamiseeni. Olen myös kokenut lapsuuteni jälkeen paljon rankkoja juttuja mm ensimmäisen mieheni itsemurha, lasteni sairastuminen kroonisiin sairauksiin, kuolleen lapsen syntyminen
Sinulle ap voisin sanoa, että (kliseemäisesti) ota oikeasti rento ote elämään, murehtimalla et voita mitään. Sinulla on vain tämä elämä ja sitä kannata kuluttaa murehtimiseen ja huolehtimiseen.
Elämä on loppujen lopuksi aika helppoa
tai ymmärtänyt. No.. tällä hetkellä olen saanut ajatusmallini uusiksi, mutta hinta minkä tästä maksoin oli kova.
Onko sulle sattunut elämäsi aikana paljon ikäviä tapahtumia?