Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sattuu, itkettää, en saa nukuttua. Taisi avioliittomme päättyä tähän.

Vierailija
27.11.2012 |

Olemme olleet yli 15 vuotta yhdessä, mutta tänä vuonna hajosi luottamus mieheen ja usko tulevaisuuteen.



Viime viikon perjantaina tuli mies kotiin vasta kymmeneltä, vaikka aina muuten on perjantaisin jo viideltä kotona. Sanoi että työkaverit pakottivat mukaansa koska yksi niistä jäi eläkkeelle. Tekosyitä ilmiselvästi, sillä mies olisi kyllä aikuisena voinut kieltäytyä ihan helposti! Jos haluaa sen eläkkeelle jääneen kanssa olla yhdessä olisihan se voinut kutsua sen meille lounaalle viikonloppuna! Puhuimme tästä asiasta pitkään viikonloppuna, ja mies myönsi minun olevan oikeassa ja pyysi anteeksi. Suututtaa kuitenkin miehen valehtelu ja itsekkyys todella paljon, pojalamme on ensi viikolla paljon kokeita koulussa joista tulisi saada hyvät arvosanat että pääsee lukioon, ja siksi isän pitäisi olla mukana auttamassa eikä olla ties millä teillä.



Suurempi shokki kyllä tuli vasta tänään. Miehen veli oli viime vuoden jouluna antanut miehelleni joululahjaksi viskipullon, jota me miehen kanssa kyllä kummasteltiin. Laitettiin kuitenkin kaappiin säilöön, ja mies on sitä välillä käyttänytkin ruuanlaitossa, kun on tullut ennen minua kotiin ja laittanut tuokaa meille kaikille. No, sanoin kuitenkin miehen veljelle että joo, sitä viskiä on vielä viime vuodelta jäljellä joten ei tarvitse tänä vuonna ostaa enää. Mutta veli oli asiasta ihan ymmällään! Omien sanojensa mukaan ei koskaan ole mitään pulloa ostanut eikä miehelleni antanut! Onko mies mennyt ostamaan pullon itse, ja pisti veljensä syyksi?



Luottamus on näiden takia mennyt mieheen ihan täysin. Ei tällaisella valehtelulla, pakoilulla, ryyppäämisellä ja ties millä iltaseikkailuilla voi tulla hyvää tulevaisuutta perheelle. Suututtaa, ahdistaa, itkettää että moisen miehen menin ottamaan.

Kommentit (40)

Vierailija
1/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turha tehdä päänsisästä itsemurhaa..

Eikö pusut, hieronta tai lämmittely sängynpuolella mun kanssa auttais sua saamaa voimia ton jutun kanssa? Voitha tulla mun kaa purkaa paineita jos hellin sua ja puhun fiksuja... jos kerta sun mieski puuhaa jotai toisaalla.. tosin en haluu joutuu paholaise roolii, vaa olla vaa sun elämäs hauskuutena. Senki voi tehä salaa, ja voit saada siitä uutta energiaa jne. kestämään nää vastoinkäymiset muualla perhe-elämässäs.



T: masentunu miehenalku vailla iloa ja seuraa.

Vierailija
2/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme olleet yli 15 vuotta yhdessä, mutta tänä vuonna hajosi luottamus mieheen ja usko tulevaisuuteen.


puhuminen tilanteestanne ulkopuolisen tukemana auttaisi teitäkin? Perheasiain Neuvottelukeskuksia on ympäri Suomea, allaolevasta linkistä voi katsoa. Kaikkea hyvää ja toivoa sinulle ja koko perheellesi. http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?Open…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on syytäkin ottaa ero ja antaa miehelle mahdollisuus olla pirttihirmun sijaan NAISEN kanssa.

Vierailija
4/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on syytäkin ottaa ero ja antaa miehelle mahdollisuus olla pirttihirmun sijaan NAISEN kanssa.

Vierailija
5/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai tuossa muu kuin itsari auta. Eihän elämässä muuta sisältöä voi olla.

Vierailija
6/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko olla provo...aika hyvä,myönnän lähteväni tähän!



Ap:ta kehottaisin hankkimaan ELÄMÄN.Ilman pirttihirmun kontrollifriikin elkeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvin provo pitkään aikaan!

Ei tuollaisia ihmisiä ole onneksi oikeasti olemassa:)

:D pojalla on ensiviikolla paljon kokeita joista pitäisi saada hyvä numero !!!???

Miten ihmeessä se liittyy isän perjantain iltamenoon? :D paras!

Vierailija
8/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvin provo pitkään aikaan!

Ei tuollaisia ihmisiä ole onneksi oikeasti olemassa:)

:D pojalla on ensiviikolla paljon kokeita joista pitäisi saada hyvä numero !!!???

Miten ihmeessä se liittyy isän perjantain iltamenoon? :D paras!

Olisihan sen eläkkeelle jäävän työkaverin voinut kutsua meille lounaalle!!! Hulvatonta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vähäiset on sun miehen synnit:)))

Vierailija
10/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provohan tämä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta jos olet, niin ei se kyllä ole ihme, että mies pieniä valkoisia valheita päästää suustaan. Olet kyllä niin kovanluokan pingottaja ja muiden elämän ohjailija, että anna miehellesi anteeksi ja muuta omaa käytöstöstäsi. Kyllä se teidän elämä siitä vielä takaisin raiteilleen saadaan. Teillä saattaa olla jopa mukavampaa kun löysäät vähän otettasi. Varsikin miehelläsi!

Vierailija
12/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hahaha, hyvä provo :DD Kiitti aamun nauruista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mies olisi pettänyt sua toisen naisen kanssa, niin sitten olisin ymmärtänyt tuon otsikon. Nyt oli kyllä huono valinta.

Vierailija
14/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Epic fail.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettei aikuinen mies saisi lähteä pe iltana juhlimaan työkaverinsa läksiäisiä tai ostaa itselleen viskiä? Sen oli varmaan pakko valehdella sulle kun on tuollainen vainoharhainen pirttihirmu kotona:)



Aikuinen mies tekee omat päätöksensä

Vierailija
16/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

johon ei pysty yhtään samaistumaan. Tähän ei pysty.

Vierailija
17/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

johon ei pysty yhtään samaistumaan. Tähän ei pysty.

samaistumaan. On tätä nimittäin nähty - tosin tuo pojan kokeet ja lukioon pääsy kohta meni ehkä jo hieman yli.

Vierailija
18/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että joku on OIKEASTI jaksanut istua koneen äärellä tuhertamassa keskittyneesti tuota surkeaa tekelettä ties kuinka pitkään. Noloa.

Vierailija
19/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se käy paskalla iltaisin, eikä ota lapsia mukaan.

Vierailija
20/40 |
27.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosissasi ap, niin häpeä!! Joillakin oikeita ongelmia ja sinä keksit niitä tänne tekemällä kärpäsestä härkäsen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi neljä