Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisen koululaitoksen ongelma!
26.11.2012 |
On juuri se että tukeudutaan liikaa ulkoa oppimiseen ja teoriaan. Ei tykätä opettaa havainnoiiden tai opettaen loogiseen ajatteluun.
Opetellaan vaan isot kertotaulut ulkoa sen sijaan että opetettaisiin laskemaan miten saadaan tulo 8*7 kun tiedetään mitä on 10*7.
Aletaan käydä läpi sanallisia tehtäviä ennen kuin perusasiat on opeteltu kunnolla havannoiden.
Opetetaan kieliä opettaen kielioppisääntöjä ja sanoja ulkoa mutta vieläkään ei riittävästi panosteta keskusteluun yms luovaan ulosantiin vieraalla kielellä.
Tämä kaikki on kovin tyttösuuntautunutta koska me tiedämme että harva poika loistaa ulkoa opettelun taidossa. He tykkäisivät oppia itse tehden, havainnoiden kun taas tytöille sopii tuo ulkoa opettelu ja teorian hiljaa kuunteleminen tunneilla.
Kommentit (69)
Suorastaan ylistävät nykyopetusta ja kaikilla on ihan kympin oppilaita:)
Taitaa olla vain perusaaveemammat taas vauhdissa ja haluavat jankata jankkaamisen ilosta. Keskustelua ei voi ajatellakaan, kun taso on taas tämä.
#minun lapseni on kympin oppilas ja se sinun Nico-Petterisi ei ole kuitenkaan opetellut sanoja ja kertolaskua"
Ei ole tainneet ainakaan aaveemammat paljon kouluja käydä kun keskustelun taso on tämä. Aihe olisi ollut mielenkiintoinen, mutta ei täällä nähtävästi voi mielenkiintoisesta ketjustakaan odottaa tämän enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suurempia kokonaisuuksia ajattelee, niin minusta heikkouksia ovat ainakin nämä; -Nuoria ei osata neuvoa kunnolla mahdollisuuksista. Peruskoulun päättävät nuoret kuvittelevat että heillä on vaihtoehtoina vain joko ammattiopisto tai sitten lukio ja vain jos arvosanat riittävät (esim.kansanopistoista ei olla tietoisia). Samaan aikaan kuka tahansa aikuinen vain aloittaa lukion vain ilmoittautumalla siihen ja tehdä 44 kurssia sen sijaan että tekisi 77 kuten alaikäiset. Myöskään työkkärin tädit eivät läheskään aina osaa edes neuvoa mitä kouluja olisi tarjolla. Esim.minua juoksutettiin aikoinaan yli 400km korpeen koska asiantuntija ei osannut kertoa että samanlainen koulu olisi ollut lähellä kotipaikkakuntaani ja jostain syystä tämän tiedon joutui kaivamaan netistäkin todella tarkkaan. -Harkinnanvaraisen valinnan puute rampauttaa monia aikuisia joilla ei ole enää motivaatiota tai joissain tapauksissa mahdollisuuttakaan tehdä toisen asteen tutkintoa vain sen takia että saisivat HAKEA yliopistoon tai AMK:hon. Erinomaiset saavutukset koulutusalaan liittyvissä asioissa eivät siis paina läheskään yhtä paljon kuin lukion paperi. -Joustava valinta voi poistua ammattiopistoista lähitulevaisuudessa ja tällä voi olla erittäin ikäviä seurauksia monille normaaliälyisille tai jopa lahjakkaille oppilaille joilla on ollut muita vaikeuksia. -Koulutukset ovat ylipitkiä ihmisten älykkyyteen nähden. Tämä pätee varmaan kaikkiin koulutustasoihin. Pitkät ja tuskalliset koulutukset palvelevat opettajien etua, koulujen (bisnesten) etua sekä suojelevat jo ammattiin päässeitä onnekkaita kilpailulta (koska kaikki eivät jaksa pätevöityä helppoon hommaan niin kauaa) mutta tuhoavat arvokkaita työvuosia potentiaalisilta opiskelijoilta joiden pitää harjoitella ruiskeen antamista vuosi toisensa jälkeen. Esim.Englannissa maisteri on Suomen kandin ikäinen.
eikä tarjoa oikeastaan mihinkään mitään, on vain välivuosi, joten siitä ei siksi yleensä kerrota.
Pitkät koulutukset tulevat sosialistimaista, jossa jokaisen pitää saada samat mahdollisuudet jatko-opintoihin. Opettajille kelpaisi vanha opisto, jossa tutkinnon sai 2½ vuodessa.
Suorastaan ylistävät nykyopetusta ja kaikilla on ihan kympin oppilaita:) Taitaa olla vain perusaaveemammat taas vauhdissa ja haluavat jankata jankkaamisen ilosta. Keskustelua ei voi ajatellakaan, kun taso on taas tämä. #minun lapseni on kympin oppilas ja se sinun Nico-Petterisi ei ole kuitenkaan opetellut sanoja ja kertolaskua" Ei ole tainneet ainakaan aaveemammat paljon kouluja käydä kun keskustelun taso on tämä. Aihe olisi ollut mielenkiintoinen, mutta ei täällä nähtävästi voi mielenkiintoisesta ketjustakaan odottaa tämän enempää.
ottaen huomioon, että ap:n avaus ei sisältänyt muuta kuin hänen tunteensa koulutuksen laadusta. Faktoja on isketty pöytään, mutta ainoa, mihin ap reagoi, on muiden lasten osaaminen.
Suomalainen koulu on hyvä ja pisa-tulokset huippua. Jos jotkut vanhemmat eivät viitsi vahtia, että kakarat lukee läksyjä niin miksi koululaitosta pitäisi muuttaa. Ulkoaopettelu on kaiken pohja, että voi tietoa käyttää.
http://www.hs.fi/tiede/Koulu+unohti+p%C3%A4ivitt%C3%A4%C3%A4+itsens%C3%…
Teemat Tiede
Kolumni
Koulu unohti päivittää itsensä
26.11.2012 9:02 79
Jani Kaaro
Intialainen kasvatustutkija Sugata Mitra teki vuonna 1999 erikoislaatuisen kokeen. Hänen tutkimusinstituuttinsa sijaitsi delhiläisen slummin naapurissa, ja niinpä hän porasi seinään reiän, veti sähkö- ja internetkaapelit slummin puolelle ja kiinnitti sinne tietokoneen. Tietokone toimi kosketusnäytöllä ja avausnäyttönä oli msn.com. Siinä koko koeasetelma. Tämän jälkeen slummien lapset saivat tutkia tietokonetta vapaasti.
Slummilapset eivät olleet koskaan kuulleet tietokoneesta. Suurin osa heistä ei osannut lukea tai kirjoittaa eikä kukaan osannut englantia. Silti, vain parissa viikossa he olivat oppineet keskeiset tietokonetaidot.
He osasivat siirtää dokumentteja, kopioida, käyttää piirustusohjelmaa ja selata nettiä. Kun toimittaja kysyi eräältä lapselta, miten hän osasi käyttää tietokonetta näin sujuvasti, lapsi kysyi: "Mikä on tietokone?"
Mitran koe sai inspiraationsa siitä tuikitavallisesta havainnosta, että kun isä tai äiti tuo kotiin uuden iPhonen tai iPadin, perheen viisivuotias oppii käyttämään sitä nopeammin kuin kumpikaan vanhemmistaan. Tässä oppimisprosessissa on jotakin maagista; lapsi ei lue käyttöohjeita eikä saa opetusta, vaan oppii kaiken kokeilemalla.
Mutta noustaanpa tämä reitti takapuoli edellä puuhun. Kuvitellaan, että isä tulee uuden älypuhelimen kanssa kotiin. Hän pyytää lasta istuutumaan ja olemaan hiljaa. Hän lukee lapselle ohjekirjaa ja lapsi alleviivaa kohdat, jotka on opeteltava ulkoa.
Opintoihin kuuluu myös lyhyt sormiharjoittelu uuden kojeen kanssa. Mitä luulette, nopeuttaisiko tämä oppimista? Olisiko oppiminen näin jollakin tavalla syvällisempää?
Ei tietenkään. Lasten luontainen tapa oppia on anna-kun-minä-itse. Siksi ihmettelen, miksi meidän lapsemme istuvat suuren osan päivästään pulpetissa paikallaan ja kuuntelevat opetusta.
Miksi heidän täytyy opetella ulkoa asioita, jotka opettaja ja näemmä kaikki aikuiset tietävät jo valmiiksi, eivätkä he voi etsiä, tutkia ja löytää niitä itse? Mitä jos tämä opettamisen filosofia itse asiassa haittaakin oppimista? Mitä varten koulu on ja mihin se lapsia valmistaa?
Olemme kaikki varmasti yhtä mieltä siitä, että koulun tarkoitus on valmentaa lapset tulevaisuutta ja elämää varten. Koulun pitäisi kasvattaa nuoria, joilla on itseluottamusta tehdä, kokeilla ja tutkia. He uskaltaisivat puhua tuntemattomille. He uskaltaisivat kokeilla jotakin, mitä ei ole ennen kokeiltu. He olisivat oma-aloitteisia ongelmanratkaisijoita, riittävän kypsiä kysyäkseen neuvoa, ja he osaisivat toimia yhteistyössä.
He olisivat valmiita perustelemaan omat näkemyksensä, kyseenalaistamaan vallitsevia totuuksia ja käyttämään luontaista uteliaisuuttaan tutustuakseen toisten ihmisten käsityksiin. Sellainen koulu olisi valmistautumista elämään.
Tämän sijaan saamme lapsillemme kuitenkin jotakin muuta. Saamme oppitunteja, joissa lapset opetetaan ratkomaan yhtälöitä; painamaan mieleensä teoreemia; ja opettelemaan ulkoa inessiivit, akkusatiivit ja muut suomen kielen rakenteet.
Saamme koulun, joka mittaa osaamista kokeilla ja arvottaa oppimistuloksia numeroilla, ja kaupan päälle se antaa ymmärtää, että lapsen menestys tulevaisuudessa on jollakin tavalla sidoksissa näihin numeroihin.
Mutta eikö teistä koskaan tunnu, että koko touhussa on jotakin surrealistista? Jos todella olisi olemassa koe, joka mittaa luotettavasti kenen tahansa henkilön potentiaalia tulla hyväksi poliisiksi, puusepäksi, tuomariksi tai isäksi, eikö sellainen olisi käytössä jokaisessa yrityksessä, virastossa ja neuvolassa?
Jos olisi olemassa testi, joka arvioi luotettavasti arvostelukykyä, rehellisyyttä, uteliaisuutta, sosiaalista älykkyyttä, luovuutta, motivaatiota ja aloitekykyä, emmekö me laittaisi presidenttiehdokkaamme sellaisen myllyn läpi, ja saisimme parhaan mahdollisen presidentin? Jos ymmärrämme testien naurettavuuden näissä yhteyksissä, miksi uskottelemme itsellemme, että koulun testit ennakoivat millään tavalla lapsen kyvykkyyttä pärjätä elämässä?
Miksi me sitten jatkamme samaa rataa vuosikymmenestä toiseen? Siksi, että koulu on unohtanut päivittää itsensä. Nykyisen opetusfilosofian perusidea kumpuaa teollisen vallankumouksen ajoilta. Tehtaat tarvitsivat yksinkertaisia ihmisiä tekemään yksinkertaisia tehtäviä, ja koulun tehtävä oli tuottaa sellaisia.
Ominaisuudet, joita tehdastyössä tarvittiin, olivat yhdenmukaisuus, sääntöjen noudattaminen ja kapea-alaisuus. Seuraavien parinsadan vuoden aikana maailma muuttui, mutta koulun opetusfilosofia ei. Se jatkaa itsepintaisesti one size fits all -malliaan, vaikka sillä ei ole pitkään aikaan ollut mitään yhteyttä siihen todelliseen elämään, jonka lapset koulun ulkopuolella kohtaavat.
En kuitenkaan halua vain kritisoida, vaan esittelen vielä vaihtoehtoisen mallin, joka nähdäkseni täysin toisella tavalla kuin mikään muu tietämäni koulu todella valmentaa lapset elämää varten.
Kyseessä on kasvatuksen toisinajattelijoiden vuonna 1968 perustama yksityiskoulu, Sudbury Valley School (SVS). Pitääkseni kolumnini edes kohtuullisen pituisena, en voi esitellä sitä seikkaperäisesti, mutta englantia taitavat saavat Peter Grayn blogista hyvän yleiskäsityksen.
SVS:n lähestymistapa oppimiseen on harvinaisen rohkea. Koulussa ei opeteta. Kaikilla lapsilla (ikäluokat 4-18 v.) on vapaus viettää päivänsä tehden ihan mitä huvittaa. He voivat lukea, piirtää, soittaa instrumentteja, katsoa televisiota, pelata videopelejä, leikkiä, kalastaa tai syventyä omaan erikoisharrastukseensa.
Luokkia ei ole. Kokeita ei ole. Läksyjä ei tule. Mitään ei tyrkytetä eikä lasten vapautta rajoiteta, paitsi että ketään ei saa satuttaa tai koulun omaisuutta tuhota.
Opettajat ovat sitä varten, että kun lapsi kiinnostuu jostakin aiheesta, opettaja voi hellävaroen auttaa häntä eteenpäin omissa tutkimuksissaan. Koska lapsia on sikin sokin kaikissa ikäluokissa, lapset oppivat pääasiassa toisiltaan. Koulu on täysin demokraattinen.
Neljävuotiaat osallistuvat koulun asioista päättämiseen ja heidän äänensä painaa yhtä paljon kuin kenen tahansa muun. Opettajat valitaan vain vuodeksi kerrallaan, ja oppilaat valitsevat salaisessa äänestyksessä lukukauden lopussa, ketkä opettajat saavat jatkaa.
SVS:n perusfilosofia on käytännössä sama kuin uimaan opetellessa. Jos lapsi vain saa olla riittävästi vedessä ja häntä vähän rohkaistaan, hän ei voi olla oppimatta. Veden sijasta SVS:n lapsilla on jatkuva mahdollisuus tutkia ja kehittää mitä tahansa kykyä, mutta mitään ei koskaan tyrkytetä tai pakoteta. Jos motivaatio oppia ei tule lapsen sisältä, hän ei opi.
Mielenkiintoinen juttu on, että SVS toimii. Lapset oppivat, mutta ei opetettuna, vaan leikin ja vapaan toiminnan kautta, ja omassa tahdissaan. Jotkut oppivat lukemaan viisivuotiaana, jotkut vasta 12-vuotiaana, mutta kaikki oppivat.
Koulun oma seuranta osoittaa, että SVS:n käyneet lapset valmistuvat yrittäjiksi, taiteilijoiksi ja muusikoiksi, ja monet jatkavat opiskeluaan ammatillisiin tai akateemisiin ammatteihin. Heidän tiedoissaan ja taidoissaan ei ole merkittäviä puutteita verrattuna normikoulutuksen saaneisiin nuoriin, mutta heillä voi olla yksi etu.
Daniel Greenbergin ja Russell L. Ackoffin kirjassa Turning Learning Right Side Up haastateltu entinen SVS: n kävijä kertoo, että hän ei ole koskaan kokenut motivaation puutetta. Hän on aina saanut tutustua maailmaan omassa tahdissaan, ja tarttua uusiin asioihin silloin, kun hän on tuntenut sisäistä tarvetta tehdä niin.
Opettajat, kasvatustieteilijät ja vanhemmat, toivon että kävisitte tutustumassa SVS:n sivuihin ja katsoisitte vähintään koulun esittelyvideon.
Toivoisin, että ottaisitte kantaa tähän kysymykseen: Jos lapsi sisäistää koulun opetussuunitelman tavoitteet sataprosenttisesti, onko koulu silloin saavuttanut tavoitteensa? Vai onko koulun idea sittenkin jotakin enemmän?
Myös te vanhemmat, joiden lapset oireilevat koulussa voimakkaasti, ja jotka joidenkin kommenttien mukaan kuuluisivat psykiatrien hoitoon, ottakaa kantaa: Uskotteko, että lapsenne pärjäisi paremmin koulussa, joka olisi järjestetty SVS:n mallin pohjalta?
Lukijat, ottakaa kantaa, miten koulumme tuottaisivat enemmän oppineita ja vähemmän opetettuja.
PS. En panisi pahakseni, jos koululaisetkin lukisivat tämän kolumnin ja kertoisivat mielipiteensä.
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija.
En ikinä oppinut kertotaulua ulkoa. Lasken sen todellakin päättelemällä.
Ja ihan "tyttö" olen.
Siitä olen samaa mieltä, että kielten opiskelussa tulisi painottaa puhuttua, luovaa kieltä.
Tällaisissa mielipiteissä minua ärsyttää se, että pojilta ei saa vaatia mitään. Ei ne kullannuput osaa opetella ulkoa... paitsi kaikki urheilijat, ottelut, pelisäännöt, televisio-ohjelmien aikataulun, automerkit ja moottoreiden sisukset?
Mielestäni enemmän huomiota pitäisi antaa nimenomaan poikien motivaatiolle, ja sille että koulumenestystä arvostettaisiin poikien ja miesten keskuudesa enemmän. (Käytännön osaamista unohtamatta)
Me naiset olemme tuhansia vuosia sopeutuneet miesten maailmaan. Opetus ei ole kenellekään optimoitua, se on laadittu niin että mahdollisimman moni oppii mahdollisimman paljon.
Jos mies ei kykene sopeutumaan erilaisiin oppimistilanteisiin (mitä syvästi epäilen), on evoluutio sanansa sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea mahdollista hauskaa ja kivaa on niin runsaassa määrin, että saisi olla välillä ihan pulpetissa istumista. Lopulta kuitenkin on pakko oppia pänttäämään ja ajattelemaan abstrakteja asioita ihan itse ilman mitään sen kummempaa showta. Eli kiitokset opeille, luotan heidän arviointikykyynsä ja opetustaitoonsa.
Ei sitä mihinkään tarvita, päinvastoin, siitä on oppimiselle haittaa. Yliopistoissa joudutaan näkemään hirveä vaiva, kun kilttejä lukiolaisia yritetään aktivoida ajattelemaan, soveltamaan, kokeilemaan, kyseenalaistamaan pelkän pintasuuntaituneen ulkoapänttäämisen sijasta. Olisi kaikille paljon, paljon parempi, kun sitä pänttäämistä ei olisi koskaan opeteltukaan.
Olen ollut välillä opettajana, ja tuo käsitys ei ole ihan nykyaikaa.
Täytyy muistaa se tosiasia, että on erilaisia oppijoita. Kaikkien luokan 26 erilaisen oppijan tapoja ei kuitenkaan ole mahdollista huomioda, siksi mennään jonkun yleisen kaavan mukaan.
Väitän kuitenkin, että sanallisten tehtävien tekeminen ennen kuin on sana hallussa, on väärin.
Perusasioiden läpikäyminen havainnoiden on vähän opettajakohtaista. Jos opettajalle itselleen matematiikka on vierasta, havainnointi voi olla todella vaikeaa ja perusteiden opettaminen heikkoa. Sen sijaan kertolaskut opetetaan ulkolukuna.
Sitten on niitäkin oppilaita, jotka "oppivat" kertotaulun parhaiten ulkolukuna, kun eivät siitä mitään ymmärrä. Voivat kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissakin pitkän matikan hyvällä menestyksellä täysin ulkolukuna, asiasta mitään ymmärtämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaisissa mielipiteissä minua ärsyttää se, että pojilta ei saa vaatia mitään. Ei ne kullannuput osaa opetella ulkoa... paitsi kaikki urheilijat, ottelut, pelisäännöt, televisio-ohjelmien aikataulun, automerkit ja moottoreiden sisukset?
Mielestäni enemmän huomiota pitäisi antaa nimenomaan poikien motivaatiolle, ja sille että koulumenestystä arvostettaisiin poikien ja miesten keskuudesa enemmän. (Käytännön osaamista unohtamatta)
Me naiset olemme tuhansia vuosia sopeutuneet miesten maailmaan. Opetus ei ole kenellekään optimoitua, se on laadittu niin että mahdollisimman moni oppii mahdollisimman paljon.
Jos mies ei kykene sopeutumaan erilaisiin oppimistilanteisiin (mitä syvästi epäilen), on evoluutio sanansa sanonut.
Aamen.
Siis wau, mitä opetusta verrattuna sisarustensa luokanopettajien opetukseen. Ääntäminen on aivan erilaista ja muutenkin englannin oppiminen teki harppauksen.
Mutta aineenopettajalla olikin hiukan eri metodit kuin luokanopettajilla.