Mitkä ovat raskauden todelliset kulut työnantajalle?
Siis jos ajatellaan, että firmalla ei mene kovin hyvin, töitä ei ole niin paljon että yhden työntekijän lähteminen aiheuttaisi tarpeen palkata sijaista. Eli välillisiä kuluja uudesta rekrytoinnista ei tule.
Mahdollisia sairaslomia raskauden aikana tietysti voi tulla, mutta niihinkään ei mene siis ylimääräistä rahaa, vain se sama palkka jonka työntekijä joka tapauksessa saisi.
Jäljelle jää siis vain äitiysloman aikainen palkka, paljonko työnantajan maksama osuus siitä on?
Mietin vain että riemastuuko vai pahastuuko pomo raskausuutisesta...
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
eli työnantaja saa maksamastaan palkasta noin 75% korvauksena kelalta. Samoin kuin saa sairaslomistakin, vanhempien poissaoloista sairaan lapsen hoitamiseksi jne jne
Näitä asioita aika usein liioitellaan eikä ne kustannukset niin kamalat ole. Ainoa kamala kustannus (pienyrittäjän näkökulmasta) on se että sijainen pitää palkata mahdollisesti jo kuukautta pari ennen kuin varsinainen työntekijä jää äippälomalle, eli pitää maksaa kahta palkkaa päällekkäin. Kaikki ei tosin palkkaa sijaista ennakkoon, silläkin säästää.
Tosiaankaan ei saa sairaslomalta automaattisesti 75%. Siinä on kymmenen päivän omavastuu (työnantajan omavastuu aika siis). Jos on välissä päivänkin töissä, omavastuuaika alkaa juosta alusta. Käytännössä lyhyistä sairaslomista ei saa mitään korvausta, mutta palkan maksat saikuttajalle plus lomakertymät. Palkkasumman lisäksi työnantaja maksaa noin kolmasosan verran palkkasummasta muita kuluja yhteiskunnalle.
Työnantajan maksama summa yhdestä lapsesta riippuu alan tes:sta. Itsellä se on ollut noin 12 000. Ja tässä ei ole mukana sairaslomat tai sijaisen perehdytys ja on jo pois laskettuna kelan korvaus. Summaa kasvattaa se, että vanhempainvapaalla kertyy vuosilomaa samalla periaatteella kuin olisit töissä. Näistä ei työnantaja saa mitään korvauksia. Jotenkin ärsyttää nämä jotka puhuu asiasta vaikka tietoa ei ole. Kivahan se on tietysti puhua läpiä päähänsä. T. Viimeisen kolmen vuoden aikana neljät äitiyslomat ja vanhempainvapaat kustantanut.
Mitä työnantajalle merkitsee se, kun työntekijä jää äitiyslomalle? Moni yrittäjä voi epäröidä nuoren naisen palkkaamista, sillä vanhemmuudesta aiheutuvista kuluista liikkuu erilaisia kauhutarinoita. Vastoin monia ennakkokäsityksiä Kela korvaa varsin hyvin äitiysvapaasta koituvia kuluja työnantajille. Esimerkiksi jos työehtosopimus edellyttää, että työntekijälle on maksettava palkkaa äitiysvapaan ensimmäisiltä kuukausilta, niin Kela korvaa työnantajalle saman määrän kuin mikä työntekijälle maksettaisiin päivärahana. Tosin palkasta aiheutuvat sosiaalikulut ja lomapalkkakulut korvataan vain osittain.
http://www.yhteenveto.fi/yhteenveto/artikkelit/2014/2/kela-korvaa-perhe…
Kotimaa 14.4.2011 klo 6:17 | päivitetty 6.6.2012 klo 16:29
Äitiyslomien kuluja yrityksille liioitellaan
Synnytysikäisten naisten aiheuttamat kulut yrityksille ovat liioiteltuja. Suurimman osan vanhempainvapaista aiheutuvista kuluista maksaa yhteiskunta. Lapsen syntymä maksaa yrityksille vähemmän kuin yrityksen maksamat luontaisedut tai työpaikkakoulutus.
http://yle.fi/uutiset/aitiyslomien_kuluja_yrityksille_liioitellaan/5343…
Tämä on kaikki sitä propandaa, jonka mukaan työntekijät ovat yrityksille pelkkä epämiellyttävä kuluerä...

Synnytysikäisten naisten aiheuttamat kulut yrityksille ovat liioiteltuja. Suurimman osan vanhempainvapaista aiheutuvista kuluista maksaa yhteiskunta. Lapsen syntymä maksaa yrityksille vähemmän kuin yrityksen maksamat luontaisedut tai työpaikkakoulutus.http://yle.fi/uutiset/aitiyslomien_kuluja_yrityksille_liioitellaan/5343…

Mikähän osa lomakuluista ja sosiaalikuluista korvataan työnantajalle? Niitä ei todellakaan korvata euroakaan. Miesvaltaisten alojen liitot niin työntekijä kuin työnantaja puolella lobbaa tosissaan ettei kuluja tasattaisi, EK etunenässä. Kulujen tasaaminen tasa-arvoistaisi yhteiskuntaa enemmän kuin perhevapaiden tasaaminen. Mutta tätä ihmettä saamme odottaa.

Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle
Työnantaja, joka on velvollinen maksamaan työntekijälle lomapalkkaa tai lomakorvausta vanhempainpäivärahakauden ajalta, voi hakea Kelasta vuosilomakustannuskorvausta vanhempainrahajaksolta, jolloin työntekijä ei ole ollut töissä.
Vanhempainpäivärahoja ovat äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa. Myös mahdollisen erityisäitiysrahan ajalta voi hakea lomakustannuskorvausta.
Vuosilomakustannuskorvauksen hakuaika päättyy, kun lapsesta maksetun vanhempainpäivärahakauden päättymisestä on kulunut 6 kuukautta.
Lisätietoja
Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle (Slideshare)
http://www.kela.fi/vuosilomakustannuskorvaus
Vierailija kirjoitti:
Siis jos ajatellaan, että firmalla ei mene kovin hyvin, töitä ei ole niin paljon että yhden työntekijän lähteminen aiheuttaisi tarpeen palkata sijaista. Eli välillisiä kuluja uudesta rekrytoinnista ei tule.
Mahdollisia sairaslomia raskauden aikana tietysti voi tulla, mutta niihinkään ei mene siis ylimääräistä rahaa, vain se sama palkka jonka työntekijä joka tapauksessa saisi.
Jäljelle jää siis vain äitiysloman aikainen palkka, paljonko työnantajan maksama osuus siitä on?
Mietin vain että riemastuuko vai pahastuuko pomo raskausuutisesta...
Olet pelkkä provo
Vierailija kirjoitti:
voi tulla hyvään aikaan työantajan kannalta. Mulla oli vähän vastaava tilanne ja lisäksi vielä sattui niin, että tarvitsivat kipeästi kokenutta henkilöä nopeasti riveihinsä ja palasin silloin hoitovapaalta työnantajan pyynnöstä takaisin töihin. Oma äitiyslomani oli monessa mielessä ajoitukseltaan työnantajalleni erinomainen ja todellisuudessa säästi melkoiset määrät rahaa. Mutta en usko, että työnantaja edes tajusi tätä kunnolla.
Milläköhän perusteella työnantaja säästää rahaa siinä että heillä on työntekijä joka ei tee töitä? Jos olisit tarpeeton niin olisit saanut jo potkut.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi äitiysloma ei voisi tulla yritykselle otollisella hetkellä? Irtisanomiset ovat aina iso juttu joita varten pitää ainakin meidän puljussa käynnistää yt-neuvottelut ja jos vähennystarve tosiaan on kiikunkaakun yksi henkilö niin tuossa ottaa aika ison riskin että kaikki kynnelle kykenevät (=parhaat työntekijät) vaihtavat maisemaa jo sen kuuden viikon aikana.
Yt:t saastuttavat muutenkin työpaikan ilmapiiriä ja siksi niitä pyritään välttämään.
Laskin joku aika sitten, että kustannus yhdestä äitiyslomasta on yrityksekselle noin 10 000€.
Ei voi olla tilannetta, että äitiysloma tulisi yrityksen kannalta "edullisella hetkellä". Jos on tarvetta vähentää työvoimaa, silloin irtisanotaan.
T. yx pomo, äiti itsekin
Työnantaja ei ikinä pidä turhia työntekijöitä. Jos työpanostasi ei tarvita niin saat potkut
Vierailija kirjoitti:
sairasta lastaan!
Kaikissa Kelan maksamissa korvauksissa on omavastuuaika, jonka jälkeen Kela maksaa työnantajalle tietyn %-määrän mukaan. Työnantajalle jäävät silti kaikki sivukulut jne. kustannuksena.
Käytännössä työnantaja maksaa 3 kk palkan + sivukulut (useimmissa TESseissä on näin), mutta saa siitä Kelalta vain 75% palkasta korvauksena. Lisäksi työnantajan kustannuksiin tulevat äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyvät vuosilomat eli vaikka henkilö ei ole töissä, vuosilomaa kertyy. Sijaisen palkkakulut + sivukulut pitää myös yleensä maksaa, tai sitten työntekijä on ollut tarpeeton ja hänet kannattaa irtisanoa heti, kun palaa perhevapailta töihin.
Karkeasti laskien jos kuukausipalkka on 2500 e, maksaa äitiysloma työnantajalle noin 3500 e eli tätä summaa ei Kela mitenkään korvaa.
Yksi huomio tuohon työehtosopimuksien 3 kk äitiysloma-ajalta maksettavaan palkkaan, että eikö äitiysrahaa maksetakaan ensimmäiset 56 päivää korotettuna, jolloin se on n. 90 %? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin. Tällöinhän Kela korvaa tuosta kolmen kuukauden palkasta ainakin 85 % (reilu 2 kk 90 % ja vajaan kk 75 %). Tämäkään ei kyllä tietysti huomioi sivukuluja. Muuten toki samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä työnantajalle merkitsee se, kun työntekijä jää äitiyslomalle? Moni yrittäjä voi epäröidä nuoren naisen palkkaamista, sillä vanhemmuudesta aiheutuvista kuluista liikkuu erilaisia kauhutarinoita. Vastoin monia ennakkokäsityksiä Kela korvaa varsin hyvin äitiysvapaasta koituvia kuluja työnantajille. Esimerkiksi jos työehtosopimus edellyttää, että työntekijälle on maksettava palkkaa äitiysvapaan ensimmäisiltä kuukausilta, niin Kela korvaa työnantajalle saman määrän kuin mikä työntekijälle maksettaisiin päivärahana. Tosin palkasta aiheutuvat sosiaalikulut ja lomapalkkakulut korvataan vain osittain.
http://www.yhteenveto.fi/yhteenveto/artikkelit/2014/2/kela-korvaa-perhe…
Kotimaa 14.4.2011 klo 6:17 | päivitetty 6.6.2012 klo 16:29
Äitiyslomien kuluja yrityksille liioitellaan
Synnytysikäisten naisten aiheuttamat kulut yrityksille ovat liioiteltuja. Suurimman osan vanhempainvapaista aiheutuvista kuluista maksaa yhteiskunta. Lapsen syntymä maksaa yrityksille vähemmän kuin yrityksen maksamat luontaisedut tai työpaikkakoulutus.http://yle.fi/uutiset/aitiyslomien_kuluja_yrityksille_liioitellaan/5343…
Tämä on kaikki sitä propandaa, jonka mukaan työntekijät ovat yrityksille pelkkä epämiellyttävä kuluerä...
Mikähän osa lomakuluista ja sosiaalikuluista korvataan työnantajalle? Niitä ei todellakaan korvata euroakaan. Miesvaltaisten alojen liitot niin työntekijä kuin työnantaja puolella lobbaa tosissaan ettei kuluja tasattaisi, EK etunenässä. Kulujen tasaaminen tasa-arvoistaisi yhteiskuntaa enemmän kuin perhevapaiden tasaaminen. Mutta tätä ihmettä saamme odottaa.
Kulut pitää tulla niille jotka ne kulut aiheuttaa. Miehet eivät ole äitiyslomalla.
Koko äitiysloma pitäisi kieltää laissa.
Vierailija kirjoitti:
Laskin joku aika sitten, että kustannus yhdestä äitiyslomasta on yrityksekselle noin 10 000€.
Ei voi olla tilannetta, että äitiysloma tulisi yrityksen kannalta "edullisella hetkellä". Jos on tarvetta vähentää työvoimaa, silloin irtisanotaan.
T. yx pomo, äiti itsekin
Kotimaa 14.4.2011 klo 6:17 | päivitetty 6.6.2012 klo 16:29
Äitiyslomien kuluja yrityksille liioitellaan
Synnytysikäisten naisten aiheuttamat kulut yrityksille ovat liioiteltuja. Suurimman osan vanhempainvapaista aiheutuvista kuluista maksaa yhteiskunta. Lapsen syntymä maksaa yrityksille vähemmän kuin yrityksen maksamat luontaisedut tai työpaikkakoulutus.
Jos työntekijä saa palkkaa, silloin parilta ensimmäiseltä kuukaudelta Kela korvaa 90 prosenttia ja työnantaja loput 10 prosenttia, selvittää Haataja.
Seuraavista kahdesta kuukaudesta Kela korvaa 70 prosenttia ja työnantaja maksaa palkkaa loput 30 prosenttia. Työnantajan maksuosuus loppuu tähän ja Kela rahoittaa sairausvakuutusrahoilla loput vanhempainvapaasta.
http://yle.fi/uutiset/aitiyslomien_kuluja_yrityksille_liioitellaan/5343…
Suomen Yrittäjänaiset ry on teettänyt esimerkkilaskelman vanhemmuuden kuluista. Laskelman mukaan ”keskivertolapsesta” koituisi työnantajalle 14 263 euron kulut, jos äidin palkka on 2800 euroa. Laskelmassa on oletettu, että äiti olisi raskausaikana viisi päivää sairauslomalla ja hoitaisi sairastunutta lasta yhdeksänä vuotena viisi päivää vuodessa. Runsas puolet kuluista muodostuukin sairastuneen lapsen hoitamisesta. Äitiys- ja vanhempainvapaan palkka- ja lomapalkkakuluistakin kertyy noin 5500 euroa.
http://www.yhteenveto.fi/yhteenveto/artikkelit/2014/2/kela-korvaa-perhe…
Monesti työnantaja maksaa 3 ekalta kuukaudelta palkan, tästä työnantaja saa sen about 90% kelalta takaisin. Äitiysrahahan on noin 90% palkasta, vanhempainraha sitten vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
sen kolmen kuukauden palkan plus sivukulut, eli eläke- ym. maksut työnantajan pitää maksaa siitä kolmen kuukauden pätkästä normaalisti. Mitään korvausta Kela ei siitä maksa. Lisäksi äitiysloma kerryttää normaalisti vuosilomia, jotka työntekijä joko pitää tai saa rahana.
Tästä kustannus on vähintään 10 000 euroa/lapsi. Isopalkkaisilla aina enemmän.
Kela maksaa siitä 3kk palkasta työnantajalle 90% takaisin.
Kerronpa oman dilemmani. Minulla on hyväpalkkainen virka (3700e/kk), josta olen ollut pitkään äitiys- ja vanhempain ja hoitovapaalla, koska olen saanut putkeen kolme lasta ja nyt odotan neljättä. Työnantajani on maksanut kolmesta lapsestani täydet äitiyslomapalkat sekä lomapalkat. Nyt käytännössä mietin, että minun on varmaan pakko irtisanoutua, koska en kehtaa tuottaa jälleen kerran työnantajalleni näitä äitiyskuluja. Onneksi olen sentään valtion leivissä, joten kuluni maksetaan myös omista verorahoistani. Mutta silti.
Tiedän, että yhteiskunta tarvitsee lapsia ja on hienoa, että niitä saadaan, mutta on väärin, että kustannukset menevät vain äidin työnantajalle, koska nyt äitinä koen painetta irtisanoutua, etten tulisi liian kalliiksi. Ja entä jos en saa sitten työtä kun haluan palata työelämään? Tulen taas kalliiksi, kun nostan ansiosidonnaista...
Mitä tekisitte sijassani?