Paljonko käytät lapsesi joululahjoihin tänä vuonna?
Ja lapsen ikä?
Minulla taitaa mennä n. 400 euroa yhden lapsen lahjoihin, ikä 9 v. Onko liikaa? Tiedän että isänsä ei hyväksyisi jos tietäisi paljonko lahjoihin menee, mutta kaikki on vaan nykyään niin kallista.
Kommentit (71)
n. 130€/lapsi. Kaksi lasta. Alakouluikäisiä. Noihin voi pistää sen parinkympin pelivaran.
Kamera jo lohkaisee tuosta puolet, lisäksi pari kirjaa, pari peliä, taidetarvikkeita ja jotain vähän arvokkaampaa vaatetta. Siinä se taisi jo budjetti ylittyä. Lapsi 15v.
n. 130€/lapsi. Kaksi lasta. Alakouluikäisiä. Noihin voi pistää sen parinkympin pelivaran.
se on pakanallinen tapa eikä sovi meidän ajatusmaailmaamme enää.
ja 5- ja 3-vuotiaille arvion mukaan jotain mieleistä. Isommilla luultavasti alta satasen per pää ja pienemmillä alta 50. Sukulaisilta ja kummeilta tulee n. 10 lahjaa per lapsi, ja annamme lahjavinkkejä suoraan listoilta, tai jotain toivomme tarpeellista, mikä hyödyttää meitäkin (vaikka vaatelahjakortti).
Lapset saavat yleensä "ylimääräistä" eli ei-pakollista tavaraa vain jouluna ja synttäreinä, joten jouluun voikin satsata, mutta jouluruokakin maksaa, ja kolmen kummilapsen lahjat myös.. Ostaisin itse ainakin 10 lahjaa kaikille, jos pystyisin :).. Aikuisten kesken yleensä sovimme, ettei vaihdeta lahjoja lainkaan (ja rikon aina sääntöä puolison kohdalla ;) ).
joille molemmille yksi vähän kalliimpi, 60 - 100 euroa, lahja. Saavat muutaman paketin myös sukulaisilta. Lapset 13 ja 10.
Yksi lapsi, 3-vuotias, olen ostanut jonku viis-kuus pakettia. En oikeesti edes muista mitä noissa kaikissa on :D
Varmasn reilu satanen menny, hankin varmaan vielä lisää ennen joulua.
Lapsi jouluna pari kuukautta, ei ymmärrä lahjoista mitään eikä tarvitse tällä hetkellä mitään niin en viitsi ostella turhuuksia.
100-150 e yhden koululaisen lahjoihin. En ole ihan varma mitä aion ostaa.
Ei osteta 2v tytölle mitään, sukulaisilta saanee pari juttua, jotka meiltä puuttuvat ja joita olen toivonut.
Lahja tulee kummeilta, ei muilta. Me ostamme sitten muutaman hyvän lahjan itse.
koululaiselle uusi puhelin ja pienemmille legoja. Kaikki saavat lahjoja myös sukulaisilta, siksi ostamme itse vain yhden paketin per lapsi. Meillä menee tietysti rahaa sitten vastavuoroisesti myös sukulaislasten lahjoihin n. 20 euroa per tenava, yhteensä noin 100 e.
lapset saa lahjoja muilta kuin vanhemmilta.
Sukulaisia on, ja ystäviä,mutta heillä ei ole tapana ostaa lahjoja.
Isovanhemmat on molemmilta puolilta,mutta lapset eivät ole koskaan saaneet heiltä lahjoja.Muuten ollaan tekemisissä paljon. Kummit eivät osta lahjoja.
Ohis: ei ole mikään "tietysti".
He saavat paketteja sitten muiltakin, tietysti. :)
Jouluna ihan tavallisten ihmisten lapset (siis erotuksena esim. todella huono-osaisista) ovat aika eri viivalla riippuen siitä, mitkä ovat perheen turvaverkot.
Eivät minun lapseni saa automaattisesti paketteja mistään muualta kuin meiltä vanhemmilta.
Sukulaisilta tulee vaikka minkä näköistä krääsää ja vaatetta, että olisin voinut toisen lahjan jättää ostamatta.
Tähän mennessä on mennyt satanen, muutamia kirjahankintoja tein.
Kaksi lasta 9 v 12 v.
Aattelin noin satasen/nuppi budjetoida. Eli toinen saa enemmän pieniä paketteja, kun on sellaisen perään ja isompi saa uuden puhelimen, tuota hintaluokkaa näytti olevan. Aina sitten saan pari päivää ennen joulua säkärin ja ostan vielä muutaman lahjan, 'ettei tunnu liian vähältä' ja aina on kaduttanut ;-) Kummit, mummit ja muu lähisuku on anteliaita, joten yltäkylläisiä on mun lasten joulut olleet. Onneksi eivät ole tuleet ahneiksi tai lellityiksi, muulloin ne ei sit oiekin mitään saakaan ku jouluna ja synttäreinä.
Olen sitä mieltä että lahjaksi ostan vain toiveita. Kaiken tarpeellisen ostan silloin kuin niitä tarvitaan, esim uudet laskettelusukset lapselle ostin jo heti syksyllä ja lapsi sa jo ne. Leluja ostetaan myös pitkin vuotta jne.
Lahjoja tulee paljon muiltakin.
n.50e menee lapsen omiin toiveisiin, mutta varmaan jollain neljällä kympillä siihen päälle tulee vielä vaatetta ja muuta käytännöllistä, joka hankittaisi jokatapauksessa - joulu tai ei.
Vähemmälläkin pärjäisi, toivon ettei summa tuosta paljoa nousisi lapsen kasvaessakaan.. mutta saa nähdä.