Lue keskustelun säännöt.
mihin ikään asti isovanhemmat on lapsille tärkeitä?
24.11.2012 |
eli tottakai varmaan aina, mutta mihin ikään asti lapsi kaipaa isovanhempia? Mulle tilanne että meillä ei kummatkaan isovanhemmat osallistu elämäämme, omiin vanhempiin on välit poikki painavista syistä (turvallisuustekijät) ja anopilla on pahat sairaudet, ei jaksa pitää yhteyksiä.
Lapset on nyt 4 ja 6 ja kyselevät aina välillä isovanhempien perään. Ei nyt mitenkään kaivaten (koska ei heillä ole kontaktia ollut eli eivät osaa ikävöidä) mutta ihmetellen ja kysellen.
Eli siis mietin että miten kauan tämä asia on mulle raskas ja surullinen, helpottaako vaikka kun lapset lähtee kouluun ja tulee harrastuksia? Eli missä vaiheessa kiinnostus isovanhempiin hiipuu, siis siten että lapsella on jo muita kontakteja omasta takaa?
En siis ole haukkumassa tai nurisemassa isovanhempien käytöstä vaan molemmilla puolilla on ihan pätevät syyt siihen miksi yhteksissä ei olla. Asia silti on mielipiahana joskin olen sen jo tietyllä tavalla hyväksynyt, meidän elämämme nyt vain meni näin tällä kertaa :)
Kommentit (5)
Tuossa tapauksessa, että lapset ei näe isovanhempia useinkaan, voi olla, että kun kouluun menee isovanhemmat unohtuu, tai sitten ei, koska joillain isovanhemmat on elämässä ja tämän tunteen tilalle voi sitten tulla kateus, kun muilla on mutta meillä ei :(
Mulla isovanhemmat ovat olleet koko ajan elämässä, mummi oli jäänyt jo eläkkeelle, kun me lapset olemme syntyneet, hän katsoi meidän perään kun äitimme palasi töihin. Hän oli lapsenvahtina vaarin kanssa ja nämä hetket olivat meille lapsille tärkeitä :) Ikää on nyt 21v, vaari on kuollut jo muutamakin vuosi taaksepäin, edelleen hänen muisteleminen on raskasta, koska hän oli kuitenkin elämässä monta, monta, monta vuotta. Mummi on erakoitunut, mutta pyrin oman perheeni kanssa käymään hänen luona :) Omat vanhempani eivät ole eläkkeellä ja ottavat lastani kylään aina silloin tällöin ja näemme n. kerran viikossa. Pojalleni 2,5v isovanhemmat ovat erittäin tärkeitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menee omia polkujaan jokaisella... onhan se suru tavallaan, mutta sen tilalla on ehkä jotain muuta? kiinteämpiä ystävyyssuhteita/kaveriperheitä tms.
Jos jäät märehtimään asiaa, ei se auta, jollei tilannetta kerran voi muuttaa, tai ovat kuolleet, kaukana maailmalla tms. Teidän perheenne täytyy löytää ihmissuhteita muualta ja kenties olette sitten tiiviimpi joukko ihan keskenänne, kun ei ole viikonloppuhoitolaa lapsille...
esim. viikonloppuisin ja lomillaan. Mummolat siis kauempana, että vähintään pariksi yöksi aina menevät. Ja mielellään menevätkin.
Tietysti jos joka päivä selittäisi lapsille, että mummi ei välitä, niin varmaan oppisivat valittamaan, että ei ole isoäitiä. Vanhin lapsi oli varmaan jo koulussa, kun kysyi, että mihin isoisä kuoli ja siinä vaiheessa rehellisesti vastasin. Sitä ennen isoisättömyys ei todellakaan vaivannut minua eikä lasta.
kun oma elämä ja kaverit käyvät tärkeämmiksi.