Onko parisuhteemme ihan sairas? Tuomiota kaivataan

Aika ajoin välttelen miestäni, fyysisesti ja henkisesti. Hän kaipaa paljon huomiota ja yhdessäoloa, minä pidän siitä toki myös, mutta usein saan jotain outoa mielihyvää siitä, että sanon tylystikin että ei nyt, en halua pitää kädestä kiinni tai makoilla vierekkäin, vaan menen kauemmas. Ei minulla ole isompaa syytä kuin edellä mainittu mielihyvä siitä kun näen miehen surullisena ja saan vähän leikkiä vallalla, kun en esim. vastaa puhelimeen hänen soittaessa, tai lähden vaikka pariksi päiväksi omia menojani johonkin pahemmin ilmoittamatta. Samoite. Jos olen mustasukkainen, olen hyvin etäinen. Hänen ollessa mustasukkainen jos esim. juttelen baarissa muille miehlle hän on vain hiljaa ja ns. murjottaa, mutta se tuntuu minusta oikeastaan ihan kivalta.



Toisaalta joskus olen oikein kultainen naisystävä, teen asioita hänen eteensä ja hellin. Tiedostan että mies kestää minulta kyllä paljon, mutta toisaalta mies on sillälailla 'heikko', että voin leikkiä hänen kanssaan miten haluan, ja silti hän aina palaa takaisin. Myönnän, et en ole ollut täysin uskollinen ja raivostuessani olen tehnyt asioita joita olisi voinut jättää tekemättä... Ja kyllä, rakastamme toisiamme ja koen että olemme oikein hyvä pari ja täydennämme toisiamme. :) mutta mitä mieltä, olenko muka ihan sekopää? :D ikää yli 30.