Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko parisuhteemme ihan sairas? Tuomiota kaivataan
22.11.2012 |
Aika ajoin välttelen miestäni, fyysisesti ja henkisesti. Hän kaipaa paljon huomiota ja yhdessäoloa, minä pidän siitä toki myös, mutta usein saan jotain outoa mielihyvää siitä, että sanon tylystikin että ei nyt, en halua pitää kädestä kiinni tai makoilla vierekkäin, vaan menen kauemmas. Ei minulla ole isompaa syytä kuin edellä mainittu mielihyvä siitä kun näen miehen surullisena ja saan vähän leikkiä vallalla, kun en esim. vastaa puhelimeen hänen soittaessa, tai lähden vaikka pariksi päiväksi omia menojani johonkin pahemmin ilmoittamatta. Samoite. Jos olen mustasukkainen, olen hyvin etäinen. Hänen ollessa mustasukkainen jos esim. juttelen baarissa muille miehlle hän on vain hiljaa ja ns. murjottaa, mutta se tuntuu minusta oikeastaan ihan kivalta.
Toisaalta joskus olen oikein kultainen naisystävä, teen asioita hänen eteensä ja hellin. Tiedostan että mies kestää minulta kyllä paljon, mutta toisaalta mies on sillälailla 'heikko', että voin leikkiä hänen kanssaan miten haluan, ja silti hän aina palaa takaisin. Myönnän, et en ole ollut täysin uskollinen ja raivostuessani olen tehnyt asioita joita olisi voinut jättää tekemättä... Ja kyllä, rakastamme toisiamme ja koen että olemme oikein hyvä pari ja täydennämme toisiamme. :) mutta mitä mieltä, olenko muka ihan sekopää? :D ikää yli 30.
Kommentit (122)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta rakastan miestäni, koska kerran hänen suututtua minulle ja lähdettyä tunsin ahdistusta, ja silloin tajusin että rakastan häntä kyllä.
minusta vielä todista että muka rakastat häntä. Ihminen ahdistuu usein jo siitä että asiat muuttuvat, vaikka muutos olisi positiivinenkin. Luulen että olet aika tunnevammainen ihminen etkä tiedä mitä rakkaus onkaan. Jos oikeasti rakastaisit miestäsi, hänen onnettomuutensa olisi hetkauttanut sinua edes jotenkin.
minusta ette kumpikaan rakasta toisianne vaan olette vain epäterveesti riippuvaisia toisistanne. Miehesi on ehkä tottunut tulemaan kohdelluksi huonosti vanhempiensa taholta ja jatkaa tätä samaa rataa aikuisenakin.
Olenko nyt ihan seinähullu, kun näiden vastausten lukeminen pistää hymyilemään jos ei jopa nauramaan :DD
Vai että psykopaatti. Minä en vain rakasta, koska loppupeleissä ainoastaan itseensä voi luottaa. Jos olen ihan rehellinen, en pidä oman haavoittuvaisuuteni näyttämisestä. Enkä näin ollen myöskään kenessäkään roikkumisessa, koska pärjään itsekin mainiosti. Olen sellainen vapaaluonne, tarvitsen tilaa itselleni. Ja kyllä, sellainen pieni pöpi puoli minussa on, että minusta tuntuu hyvältä satuttaa rakkaita ihmisiä. :( väkivaltaa en kuitenkaan kestä nähdä edes televisiossa, ja säikyn sellaista todella paljon. Äitiäni en kuitenkaan satuttaisi koskaan. Joku kun kysyi suhteestani äitiini, niin äiti on myöntänytkin, että olen hänelle lempilapsi ja äiti on aika kohdellut minua todella hyvin ja pitänyt huolen, oli kyse sitten siitä että halusin lapsena jonkun lelun tai en jaksanut tehdä läksyjä - äiti hoiti homman kuin homman. Olen hänelle hyvin kiitollinen. Äitini tosin oli suhteessaan isääni kuin mieheni minuun - kiltti ja anteeksiantavainen, vaikka isäni oli oikeastaan kuten minä: manipuloiva, määräilevä ja joskis oikea kusipää, myöskin sana raivohullu kuvaa häntä. Sellainen minä en kuitenkaan ole, vaan edelleen väkivallan ja tavaroiden heittelyn näkeminenkin saa kylmät väreet selkääni. Isääni arvostan kuitenkin siten, että hän oli äärettömän kunnianhimoinen ja tomera: sellaista asiaa ei ole jota isäni ei olisi osannut hoitaa ja ratkoa. Olen ominut samanlaisen roolin, että helposti rupean johtakaksi ja toimimaan ja saan asioita aikaan muiden miettiessä ja pyöritelles peukaloitaan.
minusta et ole edes sekopää, vaan ihan ilkeä ihminen :( Toivottavasti miehesi tajuaa sen ja lähtee niin kauas kun voi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ikävä kyllä jollain tapaa persoonallisuushäiriöiseltä. Mikä häiriö on kyseessä en ryhdy tässä arvailemaan. Surullista miehesi kannalta, ja tavallaan myös omalta kannaltasi. Jotain pahaahan sinulle on täytynyt tapahtua että olet muovautunut tuollaiseksi. Tervettä käytöstä tuo ei kuitenkaan ole, eikä nuo ajatuksesi kuulosta hyviltä. Jos haluat oikeasti tehdä asialle jotain (ei kuitenkaan vaikuta siltä että haluaisit), voisit hakeutua juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa.
Cleckleyn luettelo psykopatian piirteistä:
Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
Epäluotettavuus
Valheellisuus ja epärehellisyys
Katumuksen ja häpeän puuttuminen
Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
Yleinen tunneköyhyys
Oivalluskyvyn spesifi puute
Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
Tekee harvoin itsemurhan
Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
Elämän suunnitelmattomuus
Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.
Haren 20-kohtainen piirreluettelo
Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
Patologinen valehtelu
Petkuttaminen ja manipulointi
Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
Tunteiden pinnallisuus
Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
Loismainen elämäntyyli
Heikko käyttäytymisen kontrolli
Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
Varhaiset käyttäytymisongelmat
Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
Impulsiivisuus
Vastuuttomuus
Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
Nuorisorikollisuus
Ehdonalaisen vapauden peruutus
Monipuolinen rikollisuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai että psykopaatti. Minä en vain rakasta, koska loppupeleissä ainoastaan itseensä voi luottaa. Jos olen ihan rehellinen, en pidä oman haavoittuvaisuuteni näyttämisestä. Enkä näin ollen myöskään kenessäkään roikkumisessa, koska pärjään itsekin mainiosti. Olen sellainen vapaaluonne, tarvitsen tilaa itselleni. Ja kyllä, sellainen pieni pöpi puoli minussa on, että minusta tuntuu hyvältä satuttaa rakkaita ihmisiä.
kuvausta narsistisesti haavoittuneen ihmisen kuvausta itsestään. Enkä nyt puhu narsistisesta persoonallisuushäiriöstä (joka on ongelman äärimuoto) kun en ap:tä tunne, mutta vaurioituneesta narsismistahan tässä on kyse. Ja tyypillisesti henkilö on vielä ylpeä itsestään ja pitää itseään erikoislaatuisena, oppikirjakuvausta...
Että tuosta psykopaattilistasta napsahti aika moni, mutta kenelläpä ei? Ja mitä hoitoa minuun mua voisi/pitäisi soveltaa, kun en ole kenellekään vaaraksi vaan päinvastoin ja kykenen kaikkeen ja enemmäänkin kuin rivikansalainen? Varmaan tosissaan antaisivat jotain hoitoa antamaan minulle joo o... Hah! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että tuosta psykopaattilistasta napsahti aika moni, mutta kenelläpä ei? Ja mitä hoitoa minuun mua voisi/pitäisi soveltaa, kun en ole kenellekään vaaraksi vaan päinvastoin ja kykenen kaikkeen ja enemmäänkin kuin rivikansalainen? Varmaan tosissaan antaisivat jotain hoitoa antamaan minulle joo o... Hah! Ap
Ai kelläpä ei? Mulla ei napsahtanut todellakaan moni.
Kyllä sä olet vaaraksi henkisesti miehellesi ja läheisillesi vaikka sä et sitä myönnäkkään.
Miksi sä aloitit ketjun jos et kestä kommentteja?
Minä en vain rakasta, koska loppupeleissä ainoastaan itseensä voi luottaa. Jos olen ihan rehellinen, en pidä oman haavoittuvaisuuteni näyttämisestä. Enkä näin ollen myöskään kenessäkään roikkumisessa, koska pärjään itsekin mainiosti. Olen sellainen vapaaluonne, tarvitsen tilaa itselleni.
diagnosoitu persoonallisuushäiriö ja olisin voinut nuorempana kirjoittaa tämän tekstin itse. Ja olin vieläpä salaa tavallaan ylpeä näistä ominaisuuksistani. Onneksi en sentään ole koskaan nauttinut siitä että satuttaisin ihmisiä joita "rakastan".
Nyt takana on vuosia terapiaa ja noh. Jos rupeaisin avaamaan asiaa ap:lle, ensinnänkin sepustuksesta tulisi niin pitkä että kukaan ei sitä jaksaisi lukea ja toisekseen, ap ei pystyisi sisäistämään siitä sanaakaan.
Ap, jos sulla on onnea, tuo rakennelmasi romahtaa ja siitä seuraava kaaos saa sinut hakeutumaan terapiaan. Epäilen tosin että pärjäät todennäköisesti niin "hyvin" ettei sun koskaan tarvi kohdata demonejasi etkä koskaan tule tutustumaan siihen ihmiseen johon sinussa on edelleen ja ikuisesti siemen piilossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti, että kaikki naiset haluavat vain valtaa. Seksuaalisuus on yksi vallan muoto, koska nainen on lukko joka päättää kenen avain saa avata kirstun.
Jo Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti, että kaikki naiset haluavat vain valtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
a minusta tuntuu hyvältä pysyä pomona tässä suhteessa.
Tuo jo pelkästään on ihan sairasta. Terveessä parisuhteessa osapuolet ovat tasa-arvoisia. Mielestäni vaikutat ap luonnevikaiselta. Narsistiselta, empatiakyvyttämältä, sadistiselta. Vakka kantensa valitsee ja sinun luonteelle sopii olla parisuhteessa alistuvan ihmisen kanssa. Tuskin pärjäisit itseäsi vahvemman kanssa, samalaisen alistajan kanssa kuin itse olet.
Toivon, että et koskaan tee lapsia. Normaalilla tunneskaalalla varustetusta naisesta tulee yleensä hyvä äiti (jos oma lapsuus on ollut normaali, ei fyysistä kuritusta jne). Siis sellainen, joka laittaa lapsensa kaiken edelle, uhrautuu, rakastaa ehdoitta jne. Sinä vaikutat pelottavasti siltä, että saattaisit jopa alkaa kilpailemaan omien lastesi kanssa, alistamaan heitä, kun he ovat herkässä kehitysvaiheessa. Siis kasvattaisit tulevaisuuden mielenterveysongelmaisia. älä siis haaveile lapsista. Luonnevikaiset eivät nimittäin parane. Sinun ei tuosta käytösmallista ole mahdollista oppia pois terapialla eikä lääkkeillä. Valitettavasti.
mutta itsekäs paskiainen kylläkin, mukana ehkä hieman luonnevikaisuutta.
Sukupuolet toisin päin, niin kivet lentäisivät ja kovaa.
Jos tuohon suhteeseen lapsia tehdään, niin ap:n pitää saada päänsä kuntoon ja elämänarvonsa kohdalleen.
Kyllä se on niin et ap saa (ansaitsemaansa!) kritiikkiä, mut jos olis toisinpäin niin meihen ymmärätjiä riitäis! Ne ei tältä palstalta lopu.
Itse uskon et tää on provo, mut jos tällanen tilanne olis, niin kimppaan Oscaria
Että tuosta psykopaattilistasta napsahti aika moni, mutta kenelläpä ei? Ja mitä hoitoa minuun mua voisi/pitäisi soveltaa, kun en ole kenellekään vaaraksi vaan päinvastoin ja kykenen kaikkeen ja enemmäänkin kuin rivikansalainen? Varmaan tosissaan antaisivat jotain hoitoa antamaan minulle joo o... Hah! Ap
Sun kirjoituksistasi voi lukea rivien välistä, että tiedät ettei kaikki ole kunnossa. Se on hyvä juttu se. Sä oikeasti hyötyisit jostain terapiasta. Älä nyt ainakaan lapsia hanki ennen kuin saa itsesi kuntoon.
älä siis haaveile lapsista. Luonnevikaiset eivät nimittäin parane. Sinun ei tuosta käytösmallista ole mahdollista oppia pois terapialla eikä lääkkeillä. Valitettavasti.
Jos ap mietit lasten hankitaa, sun TÄYTYY mennä terapiaan sitä ennen ja varata siihen pari vuotta. Muuten ei hyvä heilu.
Jälkimmäisestä sen sijaan ole eri mieltä. Luonnevikaiset voivat aivan hyvin parantua, mutta yleensä se vaatii sen että ensin käydään jonkinlaisella pohjalla josta pois pääsemiseksi on pakko katsoa omaan sisimpään. Monella ei ole sitä tuuria että pohja tulisi vastaan. Enkä tarkoita pohjalla sitä että ryvetään jossain päihdeloukussa tai pelataan rahat tms. Henkinen konkurssi riittää, jonka jälkeen ihminen kokee että ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lakata teeskentelemästä ettei haavoja ole. Haavojen ronkkiminen sattuu aivan helvetiksi ja siksi ihminen luonnollisesti yrittää välttää sitä viimeiseen asti. Mutta sen takana odottaa toisenlainen elämä. Nimimerkillä been there, done that, got the t-shirt.
kuulostat sadistilta,mutta jos olette molemmat tyytyväisiä tuollaiseen,mikäs siinä.Kukin tyylillään :)
sinua ap. Olet epäilemättä päällisin puolin menestyvä jne mutta et takuulla ole oikeasti sisimmissäsi onnellinen. Et ehkä edes tiedä mitä se on.
Puhumattakaan tuosta tunnevammaisuudestasi, niin jo pelkästään tuo mitä kerrot ettet halua näyttää kenellekään heikkouttasi, niin se jo estää sinua elämästä täyspainoista elämää. Kun et anna kenellekään mitään, et myöskään saa. Puhun tässä nyt sellaisesta syvällisemmästä kontaktista toiseen.
Vanhana mummona et ole tyytyväinen elettyyn elämääsi. Todennäköisesti vaan silloinkaan et ymmärrä kääntää katsettasi itseesi vaan syytät toisia tai olosuhteita.
Alue: Aihe vapaa
Ei todellakaan ole.
Entäs ehkä omat lapsesi, todellakin ne on omaa äitiä ylempänä prioriteettilistalla, sitten toisena tulee mies ja kolmantena vasta oma äiti.Ja olen äitini kanssa HYVIN läheinen.