Onko parisuhteemme ihan sairas? Tuomiota kaivataan

Sinulla on vain erittäin huono itsetunto ja testaat jatkuvasti miehen rakkautta, että rakastaako se sua, jos teet sitä ja tätä (tuhmaa). Olet henkisesti lapsen tasolla ja sinulla on huono itsetunto. Et osaa ottaa emotionaalista vastuuta itsestäsi saati suhteestasi toiseen. Terapia voisi auttaa ongelmiisi, joista isoin on tuo rakkauden pelkääminen, joka johtuu huonosta itsetunnostasi. Luultavasti sinut myös torjuttiin emotionaalisesti lapsuudessasi. Olet itsekin tavallaan siis uhri. Oliko oma isäsi etäinen vai olisitko muuten kaivannut häneltä enemmän? Ja onhan tuo miestäsi kohtaan väärin, joka vaikuttaisi olevan normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen. Miehesi käytös ei oikeasti ole "heikkoa" vaan ihan tavallista käytöstä parisuhteessa (=siinä saa ja kuuluukin olla hieman "heikko"). Tämänkin seikan vuoksi voisit alkaa rakastaa itseäsi enemmän.

Tuo narsistileima on niin helppo antaa, mutta todennäköisempi vaihtoehto on huonot kasvuolosuhteet ja niistä aiheutunut huono itsetunto.

Kylmä lapsuuskoti jättää henkisesti hieman vajaaksi. Onneksi siihen on saatavissa apua, jos haluaa. Tässä tapauksessa näin ei ole, sillä ap vaikuttaa olevan tyytyväinen elämäänsä, joka minusta on vihassa ja katkeruudessa vellomista ja pahan olon lisäämistä, mutta ketään ei voi pakottaa terapiaan.

On hyvin vaikea alkaa saada positiivisesta käytöksestä kiksejä, jos lapsuudesta saakka ne on saatu pelkän negatiivisen kautta. On siis ap:lle normaalia, että hän nauttii satuttamisesta, muuta mallia ei kenties ollut?

Ehkä sinulla ei ole ollut kavereida suoranaisen hyödyn takia, ehkä sinä olit se josta hyödyttiin? Sinä sait kaivattua seuraa, kaverit jotain muuta?

että syntyy ihmisiä jotka ei koskaan tule kokemaan ihmisyyden parhaita puolia. Joille esim. toveruus on käsitteenä tuntematon. Mieluimmin syntyisin vaikka torsona ilman käsiä ja jalkoja kuin ilman mahdollisuutta elää ihmisen elämää eikä jonain tyhjänä kuorena ihmisen vaatteissa.

teit tämän aloituksen? Oletko ylpeä siitä, että voit tehdä miehellesi "mitä tahansa" (toki sanoit ettet lyö jne) ja se silti haluaa olla kanssasi? Mutta eikö enemmän olisi ylpeiltävää siinä, jos saa pidettyä itselleen miehen, jota itsekin rakastaa ja arvostaa, ja joka myöskin arvostaa itseään sen verran, ettei alistu tuollaiseen kohteluun?

teit tämän aloituksen? Oletko ylpeä siitä, että voit tehdä miehellesi "mitä tahansa" (toki sanoit ettet lyö jne) ja se silti haluaa olla kanssasi? Mutta eikö enemmän olisi ylpeiltävää siinä, jos saa pidettyä itselleen miehen, jota itsekin rakastaa ja arvostaa, ja joka myöskin arvostaa itseään sen verran, ettei alistu tuollaiseen kohteluun?

ja enpä itsekään ole koskaan ollut kehenkään rakastunut enkä myöskään usko mihinkään harlekiini-rakkauteen, mutta kaipa sinullakin on joitakuita muita ihmisiä elämässäsi, joita arvostat? Ja eikö sellaista arvostusta voi muka löytyä parisuhteessa?

No jos olet nainen, niin kerropa ihmeessä havainnoistasi! Vaikka naisvaltaisessa työpaikassa? Kerro ihmeessä miten olet onnistunut välttämään kähinät, juoruilun, kyttäämisen, selän takana puhumisen? Tai parisuhteessa! Kerro miten et yrittänyt vaikuttaa kumppanisi seuraelämään, käytöstapoihin, tai vaikkapa ruokavalioon? Tai kerro, miten sinulla ei ollut nuorena kaveria jonka seurassa olit tunteaksesi ylemmyydentuntoa tai hyötyäksesi tästä?

Mä olen harrastusteni takia viettänyt "koko ikäni" naisporukoissa ja työyhteisökin on naisvaltainen, ja mainitsemasi asiat ovat mulle täysin vieraita. Konkreettisena esimerkkinä olkoon vaikka se, että työssämme on kova kilpailu apurahoista - silti kaikki auttavat toisiaan hakemusten teossa, esim. lukevat ja kommentoivat, antavat vinkkejä eri kohtien täyttämiseen. Vaikka hakisivat samaa rahaa.

Harrastusporukoissa (2 vuosia yhtä pitänyttä porukkaa) esim. aina kannustetaan heikompia, tasoeroista ei puhuta selän takana jne.

Yritä ymmärtää, että tuo sinun todellisuutesi on poikkeus. Suurin osa elää ihan eri maailmassa.

No jos olet nainen, niin kerropa ihmeessä havainnoistasi! Vaikka naisvaltaisessa työpaikassa? Kerro ihmeessä miten olet onnistunut välttämään kähinät, juoruilun, kyttäämisen, selän takana puhumisen? Tai parisuhteessa! Kerro miten et yrittänyt vaikuttaa kumppanisi seuraelämään, käytöstapoihin, tai vaikkapa ruokavalioon? Tai kerro, miten sinulla ei ollut nuorena kaveria jonka seurassa olit tunteaksesi ylemmyydentuntoa tai hyötyäksesi tästä?

Myönnän, että kun nuorena menin parisuhteeseen, niin yritin vaikuttaa mieheeni. Olen eronnut jokin aika sitten ja uskallan väittää, että samaa virhettä en tule enää toistamaan, enkä myöskään enää koskaan anna kenenkään miehen hallita minua.

Olen tiedostanut ja tunnistanut oman ylpeyteni. Tästä olen tietoisesti pyrkinyt pois, enkä halua olla enää kenenkään päin ylemmyydentuntoinen. Tarkkailen itseäni jatkuvasti tähän suuntaan.

Mutta tuota naisten välistä hapatusta en tunnista, en edes nuoruudestani.

AP:han tuolla kuvaili kotinsa, jossa isä oli arvaamaton ja pelottava, suorituskeskeinen, ja kiltti rakas äiti antoi kaiken ja teki kaiken lapsensa puolesta.



Ap, se vallantunteen nautinto tulee varmaankin sieltä lapsuudenkokemuksistasi isäsi suhteen, koet nautintoa siitä että sinä voit olla tilanteessa se voimakas ja hallitseva isäsi, etkä pelokas ja avuton pikkutyttö. Koet samoja tunteita kuin isäsi. Vaikka sanot että et ole samalla tavalla raivohullu, niin eiköhän se sama vallankäytöstä ja toisten halveksimisesta nauttimisen mekanismi sieltä löydy kuitenkin. Sinulla onneksi taitaa olla vain isääsi suuremmat estot heittäytyä ihan hirveäksi.



Äitisi on sinulle rakkain ihminen, mutta tietääkö hän miten käyttäydyt suhteessasi ja mitä siitä ajattelee? Vai ajatteletko kuitenkin, että äitisikin aikanaan oli vain liian kiltti ja tyhmä, ja ansaitsi sen huonon kohtelun, mitäs ei lähtenyt? Kuten sanoit omasta miehestäsi, tuskin se niin hirveästi kärsii kun siinä kuitenkin pysyy, ajatteletko omasta äidistäsikin niin?



Ehkä teet ikäviä asioita miehellesi, koska haet jännitystä ja pelaat myös sillä levottomuuden tunteella, että mitä jos hän huomaa, lähtee ja jättää sinut, jolloin pääsisit tuntemaan surua ja kaipausta, ja toisaalta uskot että hän kuitenkin palaa luoksesi, jolloin ehkä tuntui hetkellisesti rakkaudelta. Jos miehesi ei reagoisi mitenkään siihen, että torjut hänet tai yrität tehdä häntä mustasukkaiseksi, ehkä suuttuisit siitä? Jos se olisi sinulle oikeasti ihan sama miten mies reagoi, niin voisikin ajatella että torjut hänet vain silloin kun kerta kaikkiaan haluat olla rauhassa, jolloin kuvio on järjellä oikeutettavissa. Mutta jos olennainen elementti on se toisella leikkiminen, niin reaktiosi miehen välinpitämättömyyteen ei olisi "huh, saanpa vähän omaa aikaa" vaan "WTF, miksei se enää toimi!"

Narsisti näyttelee tunteita. Löytyy uskomattomia kokemuksia narsistin taholta, mutta kun ei tänne viitsi laittaa tunnistettavia kokemuksia.

Narsisti näyttelee tunteita.

Ihmiset varmaankin yleisesti ajattelevat että narsisti valitsee kierosti ja tietoisesti tunteiden näyttelemisen. Eli tietoisesti tuntee jotain muuta ja näyttelee toista. Kun totuus on se, että narsisti ei tunne mitään ja näyttelemällä luulee tuntevansa. Siksihän narsisti varmaankin onkin niin uskottava, koska hän ihan aidosti itsekin luulee että esim. rakkauden näytteleminen on rakkauden tuntemista. Eli hän on rehellinen omalla tavallaan.

Narsisti näyttelee tunteita, useimmiten väärissä kohdissa ja se tekee siitä koomista. Löytyy uskomattomia kokemuksia narsistin taholta, mutta kun ei tänne viitsi laittaa tunnistettavia kokemuksia.

Siksihän narsisti varmaankin onkin niin uskottava, koska hän ihan aidosti itsekin luulee että esim. rakkauden näytteleminen on rakkauden tuntemista. Eli hän on rehellinen omalla tavallaan.

voi sitä rakkauden tuntemusta kasvattaa (tai vastaavasti sen saa yleensä hävitettyäkin kun ei ruoki sitä). Onko se silloin näyttelemistä, en tiedä.

Eikä mun mielestä ap:lla tarvitse olla mitään merkittävän suurta vikaa, persoonallisuushäiriötä tms., että toimii noin kuin toimii. Eikö meistä kaikki toista lapsuuden kodin malleja elämässään, jos ei tietoisesti ole pyrkinyt niistä pois.

Mm. En yhtään ihmettelisi, vaikka kasvatus ja kotoa saatu malli minut olisi jotenkin vinksalleen kasvattanutkin. Ilmapiiri lapsuudenkodissa oli painostava, kilpailuhenkinen ja arvaamaton. Paljoakaan kehuja ei kuullut, paitsi jos menestyit. Hierarkia perheessämme oli aika erikoinen. Isä oli kaiken yläpuolella, äiti totteli kiltisti ja ei uskaltanut koskaan sanoa vastaan. Minä olin heti isäni jälkeen toisena, varmaankin koska oltiin niin samanlaisia. Toisin sanoen isäni arvosti minua enemmän kuin äitiäni. 3 muuta sisarustani taas saivat paljon kovemman osan, he saivat murto-osan siitä materiasta mitä minä, ja heihin käytettiin paljon ankarampia kurinpitotoimenpiteitä kuin minuun. Tunteeni isään ovat ristiriitaiset - toisaalta vihasin häntä, kun näin miten hän pystyi ihmisiä satuttamaan. Toisaalta, olin hänestä riippuvainen, koska hän istui rahakirstun päällä ja jos käyttäydyin hänen mielikseen oli palkkio aina ruhtinaalinen.



Joku osui ihan oikeaan siinä, että naisten kanssa en ole koskaan tullut toimeen. Muutama hyvä tyttökaveri ollut jo lapsuudesta saakka, jotka olivat kilttejä ja joustavia ja antoivat minun pomottaa, näinpä konflikteilta vältyttiin. Muut naiset taas systemaattisesti inhosivat minua. Mutta oli syytäkin, menestyin urheilullisesti, minulla oli ns. kaikkea ja olinpa vielä niitä koulun näteimpiä tyttöjä. Tuli vietyä joidenkin tyttöjen poikaystäviä ja sen sellaista, toisaalta en ollut mikään huomion keskipiste. Sosiaalisissa tilanteissa edelleenkin joko nousen koko joukon johtajaksi, tai sitten vetäydyn syrjemmälle tarkkailemaan enkä sano sanaakaan. Kaikki tai ei mitään, ja edelleenkin noudatan elämässäni ihmisten kanssa sääntöä "joko olet puolellani tai olet minua vastaan". Minulla ei ole mitään syytä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ei vät minusta pidä, toisaalta taas olen aina puolustanut esim. kiusattuja asettumalla heidän puolelleen. Minun ei tarvitse ns. liittyä kiusaajiin erottuakseni, mutta kiusatun voin auktoriteetillani pelastaa.



Onko minulla huono itsetunto? Ei, koska olen haalinut ympärilleni materiaa, ulkonäköä ja valtaa. Ja lihaksia, hah. Olen ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, mutta kyllä silti joissain tilanteissa erittäin haavoittuvainen, myönnetään. Siksi välttelenkin niitä tilanteita. Rakkaus... Niin no kyllä olen hullaantunut mieheeni, mutta itseänikin ihmetyttää miten välillä koen hänet vastenmieliseksi. Jos hän joskus tivaa miksi käyttydyn kuten käyttäydyn, tekee minun mieli kirjaimellisesti heittäytyä lattialle huutamaan, koska meinaan menettää hermoni.



En ole kovin tunteellinen ihminen, kuten olen maininnutkin. Empatiakyky ei todellakaan ole parhaimpia puoliani, todellakaan. En osaa itkeä toisten ongelmille, jos osaan omillekaan. Tavallaan osaan objektiivisesti ajatella, että rakkaan ihmisen satuttaminen on brutaalia, mutta en voi sille mitään, että se tuntuu hyvältä. Mieheni ja minun suhde on valtapeliä minun ja hänen välillä, jossa välillä annan siimaa ja sitten taas kiristän, eli välillä olen varsinainen unelmavaimo ja sitten minulle taas iskee se oman tilan kaipuu ja tarve todistella että mies tosiaan rakastaa minua ja on kanssani. Ja kun pidän vaihtoehdot avoinna muuallekin, en koskaan voi täysin pettyä tai tulla petetyksi. Minä vain haluan pysyä askeleen edellä muita. Ja saan myös jotain käsittämättömiä kiksejä ajatellessani olevani jotenkin ovelan kiero ihminen. Niin kuin olenkin.

teit tämän aloituksen? Koetko että "oikeasti" saattaisitkin kokea sinulla olevan ongelmia, joihin pitäisi puuttua, vai teitkö tämän aloituksesn voidaksesi kertoa tuntemattomille ihmisille kuinka älykäs jne olet? Koska kyllä varmasti oletkin älykäs ja kaunis jne, mutta elämä ei vain ole kovin täysipainoista ilman niitä tunteitakin. Koetko, että sinulla on yhtään mitään ongelmia vai teitkö tämän aloituksen tosiaan vain saadaksesi kertoa taas muille miten erinomainen olet? (kysymys ei ole vittuilua)

Mm. En yhtään ihmettelisi, vaikka kasvatus ja kotoa saatu malli minut olisi jotenkin vinksalleen kasvattanutkin. Ilmapiiri lapsuudenkodissa oli painostava, kilpailuhenkinen ja arvaamaton. Paljoakaan kehuja ei kuullut, paitsi jos menestyit. Hierarkia perheessämme oli aika erikoinen. Isä oli kaiken yläpuolella, äiti totteli kiltisti ja ei uskaltanut koskaan sanoa vastaan. Minä olin heti isäni jälkeen toisena, varmaankin koska oltiin niin samanlaisia. Toisin sanoen isäni arvosti minua enemmän kuin äitiäni. 3 muuta sisarustani taas saivat paljon kovemman osan, he saivat murto-osan siitä materiasta mitä minä, ja heihin käytettiin paljon ankarampia kurinpitotoimenpiteitä kuin minuun. Tunteeni isään ovat ristiriitaiset - toisaalta vihasin häntä, kun näin miten hän pystyi ihmisiä satuttamaan. Toisaalta, olin hänestä riippuvainen, koska hän istui rahakirstun päällä ja jos käyttäydyin hänen mielikseen oli palkkio aina ruhtinaalinen. Joku osui ihan oikeaan siinä, että naisten kanssa en ole koskaan tullut toimeen. Muutama hyvä tyttökaveri ollut jo lapsuudesta saakka, jotka olivat kilttejä ja joustavia ja antoivat minun pomottaa, näinpä konflikteilta vältyttiin. Muut naiset taas systemaattisesti inhosivat minua. Mutta oli syytäkin, menestyin urheilullisesti, minulla oli ns. kaikkea ja olinpa vielä niitä koulun näteimpiä tyttöjä. Tuli vietyä joidenkin tyttöjen poikaystäviä ja sen sellaista, toisaalta en ollut mikään huomion keskipiste. Sosiaalisissa tilanteissa edelleenkin joko nousen koko joukon johtajaksi, tai sitten vetäydyn syrjemmälle tarkkailemaan enkä sano sanaakaan. Kaikki tai ei mitään, ja edelleenkin noudatan elämässäni ihmisten kanssa sääntöä "joko olet puolellani tai olet minua vastaan". Minulla ei ole mitään syytä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ei vät minusta pidä, toisaalta taas olen aina puolustanut esim. kiusattuja asettumalla heidän puolelleen. Minun ei tarvitse ns. liittyä kiusaajiin erottuakseni, mutta kiusatun voin auktoriteetillani pelastaa. Onko minulla huono itsetunto? Ei, koska olen haalinut ympärilleni materiaa, ulkonäköä ja valtaa. Ja lihaksia, hah. Olen ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, mutta kyllä silti joissain tilanteissa erittäin haavoittuvainen, myönnetään. Siksi välttelenkin niitä tilanteita. Rakkaus... Niin no kyllä olen hullaantunut mieheeni, mutta itseänikin ihmetyttää miten välillä koen hänet vastenmieliseksi. Jos hän joskus tivaa miksi käyttydyn kuten käyttäydyn, tekee minun mieli kirjaimellisesti heittäytyä lattialle huutamaan, koska meinaan menettää hermoni. En ole kovin tunteellinen ihminen, kuten olen maininnutkin. Empatiakyky ei todellakaan ole parhaimpia puoliani, todellakaan. En osaa itkeä toisten ongelmille, jos osaan omillekaan. Tavallaan osaan objektiivisesti ajatella, että rakkaan ihmisen satuttaminen on brutaalia, mutta en voi sille mitään, että se tuntuu hyvältä. Mieheni ja minun suhde on valtapeliä minun ja hänen välillä, jossa välillä annan siimaa ja sitten taas kiristän, eli välillä olen varsinainen unelmavaimo ja sitten minulle taas iskee se oman tilan kaipuu ja tarve todistella että mies tosiaan rakastaa minua ja on kanssani. Ja kun pidän vaihtoehdot avoinna muuallekin, en koskaan voi täysin pettyä tai tulla petetyksi. Minä vain haluan pysyä askeleen edellä muita. Ja saan myös jotain käsittämättömiä kiksejä ajatellessani olevani jotenkin ovelan kiero ihminen. Niin kuin olenkin.

Ihan sama vaikka olisit kaunein, rikkain ja paras urheilija.

luonnehäiriöinen, tai ehkä enemmänkin. Voi olla että sovitte toisillenne, ettet kestä tasaista ja rehellistä parisuhdetta, vaan haet jännitystä pelailemalla. Mitä tapahtuisi jos miehesi joku päivä kyllästyisi ja lähtisi toisen mukaan? Tai jos häntä ottaisi päähän pelailemisesi lopulta niin, että pettäisi sinua, ensin kerran sitten siitä tulisi vähitellen tapa?



Ei muuta kuin onnea valitsemallesi tielle!

"Onko minulla huono itsetunto? Ei, koska olen haalinut ympärilleni materiaa, ulkonäköä ja valtaa. Ja lihaksia, hah. Olen ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, mutta kyllä silti joissain tilanteissa erittäin haavoittuvainen, myönnetään. Siksi välttelenkin niitä tilanteita. "



Koetko sinä jotenkin, että huono itsetunto on sitä ettei ole materiaa, ulkonäköä eikä valtaa? Minulle, joka koen omaavani hyvän itsetunnon tuo mitä kirjoitat kuulostaa erikoiselta. En ole mitenkään erityisen kaunis, en kerää materiaa siksi että tarvitsen, valtaa ei ole sen kummemmin kuin kellään muullakaan. Kuulostaa siltä että olet haalinut noita kaikkea koska sulla on huono itsetunto, noilla ikäänkuin pönkität heikkoa kuvaa itsestäsi.

olevasi missään asiassa huono, tai häpeätkö koskaan mitään tekemääsi, tai siis nolostutko koskaan ja pystytkö suhtautumaan itseesi millään tavalla ironisesti, vai oletko mielestäsi aina täydellinen?

OIKEUTUS



Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten - sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä - vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa - koska uskot että sinulla on siihen oikeus. Oikeutuksen tunnelukon kanssa on hyvä olla ja et siksi ehkä näe omaa käyttäytymistäsi ongelmallisena, mutta läheisesi pitävät. Ennen pitkää tunnelukkosi kuitenkin saattaa sinut vaikeuksiin. Saatat hankkiutua suhteeseen alistuvan kumppanin kanssa, jota voit dominoida ja kohdella huonosti. Oikeutuksen tunnelukko on useimmiten kompensaatiota toista tunnelukkoa - vajavuuden, tunnevajeen, ulkopuolisuuden tai alistumisen tunnelukkoa - vastaan.



http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/#Label11

Tunnen muutaman ja tuo kaikki sopii heihin täydellisesti. Ja sekin sopii, että hekin ovat esitelleet sairaan sisimpänsä omilla kasvoillaan, omilla sanoillaan. Vai mitä sanotte ihmisestä, joka hekumoiden kertoo osaavansa olla itse perkele kauniissa kasvoissaan ja hymy huulillaan, säihke silmissään, eikä vastapäätä oleva näe naamion taa.

Eli, narsisti on lukenut läksynsä hyvin. Narsisti kuulee tuon tuosta olevansa narsisti, tietysti he tutkivat kaikki julkaistun itsestään eli narsismista. He tietävät siis olevansa narsisteja, entä sitten? He voivat alleviivata kaiken listauksistanne, entä sitten?



Jokaisella on mahdollisuus lähteä lätkimään heidän elämästään, entä sitten? Narsisti kohauttaa olkaansa ja etsii uuden uhrin.

åarisuhde on niin sairas kun ovat sen osapuolet. Teksteistäsi saa kuvan sinun siitä miten sairas sinä olet henkisellä tasolla, joten sen huomioiden sanoisin, että kyllä suhteennekin on sairas.



Tosiasia on, että psyykkisesti rikkinäinen ihminen oli sitten narsismia tai mitä hyvänsä, ei kykene terveeseen parisuhteeseen.



Sinä korostat mielestäni paljon viesteissäsi älykkyyttäsi, mutta kannattaa muistaa, että ölykkyyttäkin on montaa lajia. Tavalliseen elämään itsenäisesti kykenemätön autistikin voi olla hupiiuälykäs vaikkapa matemaattisia taitoja mitattaessa, mutta todellakin käytännössä se ei häntä paljoa auta, jos ei kykene vaikkapa edes vaatteita itsenäisesti päälleen pukemaan.



sosiaalinen älykkyys on sitten myös oma asiansa, ja mikäli on psyykkeessä ja minäkuvassa noin laajoja poikkeamia, niin sillä saralla sinut varmaan testattaisiin kuitenkin aika huonolla älyllä varustetuksi.



Se hakeudutko ammattiavun piiriin eli terapiaan lienee nyt tässä se olennaisin kysymys. Kun on riittävän vaikeasti sairas, ei enää ymmärrä hakeutua hoitoon, eikä pidä itseään sairaana (kuten vaikkapa psykoosissa olevat). Tekstiesi perusteella saa sen kuvan, että tällaista sairauden tuntoa sinulla ei kuitenkaan ole.