Lue keskustelun säännöt.
Mies kieltäytyy systemaattisesti kaikesta keskustelusta. Miten tästä eteenpäin?
20.11.2012 |
Olen käsittämättömän yksinäinen parisuhteessani. En voi keskustella mistään arvokysymyksistä, mielipiteistä, suhteestani tai sen tulevaisuudesta, omista huolistani, peloistani, ahdistuksistani, iloistani... siis en mistään millä on merkitystä.
Mies kyllä jutustelee. Mitä katsotaan telkusta, kuka siivoaa minkäkin huoneen siivouspäivänä. Tai mitä ruokaa tehdään tänään. Mutta ei mitään muuta.
Syy siihen on se, että miehen mielestä "siitä tulee vain riitaa". Hän siis kokee riitana jokaisen tilanteen jossa olen hänen kanssaan jossakin asiassa eri mieltä. Myös kertoessani tunteista tms. hän pamauttaa heti jonkin ratkaisuehdotuksen josta hermostun: enhän kaipaa kuin kuuntelijaa. Jos vaikka kerron, että suren työkaverin vaihtumista hän sanoo, että voittehan te soitella joka päivä. Piste, loppu keskustelulle. Turhaan ruikutat. Oikeasti olen kuitenkin suruissani siitä muutoksesta, että en työkaveria näe päivittäin, että työparikseni saattaa tulla kuka vain, että mahtaako työt sujua enää entiseen tapaan... tämä on siis vain yksi yksittäinen esimerkki. Tuollaista se on kaikissa asioissa. Joskus hän todellakin suuttuu pelkästään siitä, että osoitan jotakin tunnetilaa.
Suhde on periaatteessa ok. Arki sujuu, ei ole väkivaltaa tms, lapsia hoidetaan tasapuolisesti, seksi on fantastista.
Mutta joka ilta mennessäni nukkumaan tiedän olevani täysin yksin.
Kommentit (37)
Kuulostat nimittäin aivan sairaan rasittavalta "minä-minä-ja-mun-tunteet" -ihmiseltä. Kaikki, mitä sä ajattelet ja tunnet ei ole pyhää ja kiinnostavaa muiden mielestä, ihan kuten susta on turhaa ja vitun tyhmää jutella formuloista, jotka on sun miehellesi kiinnostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli eikö miehesi ole ollut tuollainen kaiken aikaa? Jo kun aloititte seurustelun? Vai onko hän muuttunut tuollaiseksi yhtäkkiä? Ei kaikkia naisiakaan kiinnosta märehtiä loputtomiin fiiliksiä. Minä olen sellainen nainen. Juttelen paljon mieluummin vaikkapa kotihoidontuen leikkaussuunnitelmista, Destian myynnistä, Talvivaaran saastemääristä, Venäjän ulkopolitiikasta tai Gazan tilanteesta. Joten: kumpikaan teistä ei ole "oikeassa" siinä mielessä, että toisen tapa keskustella olisi väärä ja toisen oikea. Ne ovat erilaisia, ja probleema on, että sinä koet miehesi tavan riittämättömäksi ja mies todennäköisesti sinun tapasi tyhjästä jankuttamiseksi. Minusta kuutosen ehdotus naispuolisen avautumiskumppanin hankkimisesta on hyvä. Miehen ei tarvitse olla samanlainen kuin sinä ollakseen hyvä aviokumppani. Aika harva mies on kiinnostunut vatvomaan tunteita ja ihmissuhteita, siihen tarpeeseen on olemassa naispuoliset ystävättäret. Miehen kanssa voisit sitten yrittää keksiä jutunjuurta asia-aiheista. Vaikka nyt sitten urheilusta ja politiikasta tai mikä nyt miestäsi kiinnostaakin.
Ihan hirveää, kun ei tule kotonaan ymmärretyksi. Eikä puoliso tahdo suin surminkaan jakaa mitään merkittävää kanssani omasta itsestään. Mitä tässä on järkeä? ap
Etkö nyt naisihminen tajua, että miehellesi jorinat fiiliksistä työkaverin vaihtuessa ovat tasan yhtä turhia kuin sinusta jorinat vaikkapa urheilusta? Et sinä ole OIKEASSA ja mies väärässä. Olette vain erilaisia. Miehesi mielestä hänen kiinnostuksen kohteensa ja mielipiteensä vaikkapa Jokerien viimeisimmästä ottelusta ovat "merkittävää jakamista hänen sielunsa syövereistä". Hän puhuu mielipiteidensä kautta myös tunteistaan. Sinä taas et muodosta mielipiteitä, vaan puhut tunteista.
Jostain vitun auton moottoreista ja formuloista. Vaikka ei yhtään kiinnosta. Miespä ei suostu puhumaan mistään minulle tärkeästä. Sitä paitsi: ihminen joka ei osaa puhua yhtään mitään sisäisestä elämästään tai jolla ei ole empatiakykyä toisen surulle ei ole ihminen ja hänellä ei OLE sisäistä elämää. Saatanan robotit. ap
Et suostu näkemään, että sinä et ole sen enempää oikeassa ja empaattinen kuin miehesikään. Sinusta hän on epäempaattinen robotti ilman sisäistä elämää, koska hän ei ole SAMANLAINEN kuin sinä. Mitä empaattisuutta se sinun puoletasi on, ei minkäänlaista. Miehet viestivät mielipiteidensä, tekojensa kautta tunteita.
Muuta vaihtoehtoa siis ei ole kuin ero. En pysty elämään loppuikääni padoten kaiken sisälleni. Helpointa olisi olla lesbo. Over and out. ap
Sinulle on tässä moneen otteeseen sanottu, että voisit yrittää keskustella vakavasti asiasta miehesi kanssa, ja ilman tuollaista marttyyriasennetta, jos tuloksia toivot.Opeta miehellesi, että et toivo ohjeita, vaan vain kuuntelijaa ja myötätuntoa. ÄLÄ hermostu, kun toinen vastaa sinulle, se on moukkamaista. Vaan rauhallisesti sanot, että et nyt hae neuvoja niinkään, vaan kuuntelijaa.
Osan tunnevatuloinnistasi voisit ohjata naispuolisille ystävillesi. Niin muutkin naiset tekevät, ei aviomies koskaan täysin korvaa samaa sukupuolta olevia ystävättäriä. Typerää kuvitellakaan, että harlekiiniromaanien henkinen sieluSISARUUS olisi mahdollista miehen kanssa.
Ja keskustelun tapoja voi aina treenata perheterapiassa. Oma asenteesi kaipaa nimittäin ihan yhtä lailla viilaamista, tuollainen marttyyrimainen itsesi korottaminen miestä paremmaksi on todella huono lähtökohta millekään ajatustenvaihdolle.
Olen yrittänyt kohta viisi vuotta. Minulle riitti nyt. Saas nähdä miten usein mies suostuu näkemään lapsiaan eron jälkeen, tuskinpa tuollaista tunnevammaista jaksaa enää kiinnostaa kunhan uuden vedätettävän löytää.
ap
Opeta miehellesi, että et toivo ohjeita, vaan vain kuuntelijaa ja myötätuntoa. ÄLÄ hermostu, kun toinen vastaa sinulle, se on moukkamaista. Vaan rauhallisesti sanot, että et nyt hae neuvoja niinkään, vaan kuuntelijaa.
(se että ehdottaa jotain, nimittäin tarkoittaa kuitenkin että on kuunnellut ja haluaa olla ainakin jotenkin avuksi, joten on kohteliasta vastavuoroisesti kuunnella ja pohtia hetki kommenttia), ja kysyä sitten jatkokysymyksen, ilman että alat riidellä. Keskustelu voi lähteä siitä ihan eri tavalla käyntiin ja voit sopivaan väliin sanoa hetken päästä jotain omista tunteistasi. Voihan siinä miehen ehdotuksessa olla pointtia, vaikka se ei olisi sitä mitä sinä toivoit saavasi (ihmiset yleensäkään ei halua neuvoja, ohjeita saati kritiikkiä, vaan he haluavat että heidän kanssaan ollaan samaa mieltä, että heitä kuunnellaan aktiivisesti ja nyökytellään, et siis ole yksin toiveesi kanssa).
Valitettavasti pisteitä ei elämässä tai parisuhteessa paljonkaan saa siitä, että kärsii vain omassa nurkassaan. Vaikka joustaisit vielä 50 vuotta miehesi kanssa, itkien itsesi uneen yksinäisyyttäsi, et saa siitä mitään kruunua etkä papukaijamerkkiä etkä muutakaan palkintoa yrittämisestä parisuhteen hyväksi. Ainoa tapa yrittää ja tehdä töitä parisuhteen hyväksi, on todeta että tämä mitä olen tässä tehnyt aikani, ei ole selvästikään toiminut kummankaan kannalta, joten on luovuttava siitä ja katsottava asiaa aivan toiselta kantilta. Sillä ei ole mitään väliä mitä miehesi tekee tai yrittää, tai tekeekö mitään parisuhteen eteen. Jos pystyt kohtaamaan miehesi avoimin kortein ja oikeasti empaattisesti, ja yrität ratkaista tämän ongelman teitä molempia kunnioittavalla tavalla (teistä siis ei tule samanlaisia millään, mutta kommunikaatio ja luottamus voi parantua), ja jos mies edelleen suhtautuu aggressiivisesti, voit rehellisesti sanoa että olet yrittänyt mutta et saa vastakaikua.
Mutta jos jatkat pään hakkaamista seinään ja yrität ja yrität saada asian läpi sinun tavallasi, et tule ikinä onnistumaan, joten sama sitten luovuttaa.
ekassa viestissä kirjoitit että seksi on fantastista. Miten seksi voi olla fantastista, jos mies on tunne-elämältään kuin robotti eikä pysty eläytymään lainkaan toisen kokemukseen eikä kiinnostakaan eläytyä? Tämä kuulostaa siltä että joko teillä on tosi outoa seksiä (jolloin muuten toisen yhtä sopivan kumppanin löytäminen lienee vaikeaa) tai sitten teillä on se yhteys olemassa, mutta ette vain osaa sitä soveltaa sängyn ulkopuolella.
Mieti nyt todella tarkkaan mitä teet, jos teillä on kerran lapsia ja suhteessa moni muu asia hyvin.
Ekassa viestissä kirjoitit myös, että kun mies sanoo että voithan soitella sille työkaverille, sinä jatkoit kahdella lauseella, piste ja turhaan ruikutat. Ne olivat varmaankin omaa tulkintaasi, huomaatko, tuskin mies on niin sanonut vaan itse tulkitset sen hänen vastauksen (ehkä eleet yms.) niin kuin hän sanoisi, että turhaan ruikutat.
Jos nyt tosissasi mietit eroa, niin ota nyt ainakin vaatimukseksi (teille molemmille) ennen eroa se pariterapia, kuulostaa siltä että teillä on paljon hyvää suhteessa.
ja tasapainoiselta mieheltä. Oikeastaan valitat siitä, että miehesi ei ole nainen. Tarvitsisit vaimon, joka haluaa vatvoa tunteita ja velloa yhdessä erilaisissa tunnetiloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kokisi että minua kuunnellaan ja arvostetaan tuollaisessa kuviossa.
Ihmettelen, että millaisia niiden miehet ovat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän miehensä on heidän paras kaverinsa?
en kokisi että minua kuunnellaan ja arvostetaan tuollaisessa kuviossa. Ihmettelen, että millaisia niiden miehet ovat, jotka ovat sitä mieltä, että heidän miehensä on heidän paras kaverinsa?
ovat, joiden mielestä heidän miehensä ovat heidän parhaat kaverinsa.
Minä olen tuolla edellä kommentoinut, asia-aiheista kiinnostunut nainen. Meillä on miehen kanssa ihan samanlaiset kiinnostuksen kohteet: yhteiskunnalliset asiat, historia, kulttuuri, elokuvat, matkailu. On miehellä tietysti kiinnostuksen kohteita, joista en ole innostunut (kuten yleisurheilu ja pyöräily), mutta löydän niistäkin mielenkiintoa, kun mieheni haluaa niistä jutella.
Tunteista voin jutella, mutta koska en ole itse kamalan innostunut vellomaan niissä pitkään (käsittelen tunnetilan ja pääsen sen ylitse nopeasti), en pähki tuntitolkulla, miltä musta nyt mahtaakaan tuntua. Jos vituttaa, niin vituttaa ja silloin piristän mieltäni mieluummin kuin valitan siitä miehelleni tai jollekulle muulle. Jos suren, suren itsekseni ja halaan rakkaitani ja saan siitä ihan riittävästi lohtua ilman jotain sanallista päänsilitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teillä on kuitenkin jotain keskustelunaiheita, jotka luovat välillenne yhteyden? Sitten voit itse jättää valittamatta miehelle huonosta työpäivästä, koska tiedät, että mies ei ole paras kuuntelija tai tiedät, ettet halua häntä rasittaa. Mutta erona ap:n tilanteeseen on se, että teidän välillänne on edes jotain, mistä se yhteys ja kunnioitus syntyy. Eikö näin?
teillä on kuitenkin jotain keskustelunaiheita, jotka luovat välillenne yhteyden? Sitten voit itse jättää valittamatta miehelle huonosta työpäivästä, koska tiedät, että mies ei ole paras kuuntelija tai tiedät, ettet halua häntä rasittaa. Mutta erona ap:n tilanteeseen on se, että teidän välillänne on edes jotain, mistä se yhteys ja kunnioitus syntyy. Eikö näin?
Minä sanoin, että koska MINÄ en ole ap enkä ole itsekään kiinnostunut puhumaan tunnetiloistani, minä viihdyn mieheni kanssa vallan mainiosti.
Kyse ei siis ole pelkästään miehen ominaisuuksista, vaan myös naisen ominaisuuksista. Ystävyys sukupuolten välillä onnistuu, kun molemmilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja tapa viestiä tunnetiloja. Meillä mieluummin halataan, lasketaan leikkiä kuin puhutaan suoraan tunteista ja fiiliksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teillä on kuitenkin jotain keskustelunaiheita, jotka luovat välillenne yhteyden? Sitten voit itse jättää valittamatta miehelle huonosta työpäivästä, koska tiedät, että mies ei ole paras kuuntelija tai tiedät, ettet halua häntä rasittaa. Mutta erona ap:n tilanteeseen on se, että teidän välillänne on edes jotain, mistä se yhteys ja kunnioitus syntyy. Eikö näin?
Minä sanoin, että koska MINÄ en ole ap enkä ole itsekään kiinnostunut puhumaan tunnetiloistani, minä viihdyn mieheni kanssa vallan mainiosti.Kyse ei siis ole pelkästään miehen ominaisuuksista, vaan myös naisen ominaisuuksista. Ystävyys sukupuolten välillä onnistuu, kun molemmilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja tapa viestiä tunnetiloja. Meillä mieluummin halataan, lasketaan leikkiä kuin puhutaan suoraan tunteista ja fiiliksistä.
Yritin kuvailla syitä siihen, miksi sinä koet tyytyväisyyttä suhteessasi vaikka et voikaan puhua miehellesi niistä aiheista, joista ap haluaisi omalle miehelleen puhua.
Olen samaa mieltä siitä, että yhteenkuuluvuutta voi luoda se, että on samoja kiinnostuksenkohteita ja ymmärtää toisen tapaa ilmaista tunnetiloja.
Meillä hieman samanlainen tilanne. Keskustelut buddhalaisuuden ja kristinuskon syvimmästä filosofiasta, raskauden aiheuttamista tunnemyrskyistä, työpaikan sosiaalisista kuvioista jne. puhutaan ystäville. Käytännön asioista puhutaan miehen kanssa.
Menetin muuten itse läheisen jokin aika sitten. Olen tunnettu siitä, että olen itkupilli. Nyt olen vain "jatkanut elämää normaalisti". Tapahtunut on niin hirveä asia, etten pysty kohtaamaan sitä, enkä käsittelemään. En olisi vuosi sitten ymmärtänyt ihmisistä, joka ei itke äitinsä kuolemaa. Nyt ymmärrän hyvinkin.
Meillä ap se ero, että olen tavallaan rakastunut miehen käytännöllisyyteen! Siihen, että kun pohdin syvimmässä aallon pohjassa elämän tarkoituksen perimmäistä totuutta viidettä päivää, en jää murehtimaan kun joku pitää mut pinnalla. Samanlaisen miehen kanssa lähtisi lapasesta.
Meillä myös seksi taivaallista, mies on toiminnan mies.
Erona myös se, että erossa en voisi kuvitella, että mies suostuisi joka toinen vkl tapaamisiin. Hoitaa lapset. Eri tavalla kuin minä, mutta hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja arvosta niitä asioita joissa hän on hyvä.
Puhun omasta miehestani siis. Jutustelee kylla hankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teillä on kuitenkin jotain keskustelunaiheita, jotka luovat välillenne yhteyden? Sitten voit itse jättää valittamatta miehelle huonosta työpäivästä, koska tiedät, että mies ei ole paras kuuntelija tai tiedät, ettet halua häntä rasittaa. Mutta erona ap:n tilanteeseen on se, että teidän välillänne on edes jotain, mistä se yhteys ja kunnioitus syntyy. Eikö näin?
Minä sanoin, että koska MINÄ en ole ap enkä ole itsekään kiinnostunut puhumaan tunnetiloistani, minä viihdyn mieheni kanssa vallan mainiosti. Kyse ei siis ole pelkästään miehen ominaisuuksista, vaan myös naisen ominaisuuksista. Ystävyys sukupuolten välillä onnistuu, kun molemmilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja tapa viestiä tunnetiloja. Meillä mieluummin halataan, lasketaan leikkiä kuin puhutaan suoraan tunteista ja fiiliksistä.
Yritin kuvailla syitä siihen, miksi sinä koet tyytyväisyyttä suhteessasi vaikka et voikaan puhua miehellesi niistä aiheista, joista ap haluaisi omalle miehelleen puhua. Olen samaa mieltä siitä, että yhteenkuuluvuutta voi luoda se, että on samoja kiinnostuksenkohteita ja ymmärtää toisen tapaa ilmaista tunnetiloja.
Ei kyse ole siis siitä, että en VOI, vaan en aidosti itsekään välitä.
Ap sen sijaan haluaa, koska hän tykkää velloa tunteissa ja vatuloida niitä. Eli kyse on myös naisten ominaisuuksien eroista.
älä odota miehesi tyydyttävän kaikkia tarpeitasi.
Ota vastuu omasta onnellisuudestasi.
Tuollaisia väniseviä prinsessoita on paljon. Jos ei asiat ole hyvin, jotain pitää muuttaa. Itse päätät mitä.
Itse olen nainen, mutta voin vaan kuvitella miten tekee mieli paeta ikkunasta jos toinen haluaa keskustella syvällisesti omista peloistaan ja muista akkojen kotkotuksista. Puistatus.
Meillä hieman samanlainen tilanne. Keskustelut buddhalaisuuden ja kristinuskon syvimmästä filosofiasta, raskauden aiheuttamista tunnemyrskyistä, työpaikan sosiaalisista kuvioista jne. puhutaan ystäville. Käytännön asioista puhutaan miehen kanssa.
Jossain vaiheessa olin yhtä turhautunut ja vihainen kuin ap, mutta nyt olen jo alkanut hyväksyä asiantilan. Oli jopa samat ajatukset kuin ap:llä, että jätän miehen ja alan etsin itselleni naisen rakastetukseni, kun uskoin, että niin tulisin onnelliseksi.
Noh, nyt olen kuitenkin alkanut huomata, että kyllä sitä pystyy näinkin elämään - tunteet vatuloidaan muiden ihmisten kanssa. Mutta ihmeiden aika ei myöskään miehen suhteen ole ohi. Hän on nimittäin jossain määrin alkanut ymmärtää vatulointiani. Ei osaa edelleenkään ottaa osaa keskuteluun ja puhkianalysoida asianhaarojen eri nyansseja, mutta silti joskus kuuntelee ja halaakin.
Tämä on vaatinut sen, että olen lakannut hermostumasta miehelle, ja hän on lakannut "täystyrmäämästä" minua yksinkertaisella neuvollaan, jonka jälkeen asiasta ei ennen saanut enää puhua hänen mielestään. En myöskään enää kaada koko kilometrien pituista soppaa miehen niskaan, vaan kerron muutamalla lauseella tunteistani. Miehelle olen sanonut, että minulle on tärkeää saada sanoa ja surra ja pohtia asioita, sitten ne helpottavat ja pääsen niistä yli - ratkaisua en kaipaa. En tiedä ymmärtääkö hän, mutta on oppinut hienotuneisemmaksi.
Rakastan miestäni. En enää vaihtaisi häntä mistään hinnasta. Kaikki muu toimii, mutta analyysit jäävät muihin ihmissuhteisiin. Minulla on hyvä mies, joka käy töissä, ei tuhlaa rahoja holtittomasti, ei ryyppää, petä, hoitaa lapsia, tekee kotitöitä. Kaikissa noissa asioissa on monella ystävälläni ongelmia miestensä kanssa - en todella ostaisi henkistä sisaruutta vaikkapa alkoholiongelman hinnalla.
Kaikkea ei voi saada. Täydellisiä parisuhteitakin kenties on, mutta niin harvassa, että kun perhe jo on, en todellakaan enää lähde kokeilemaan onneani, lasten kustannuksella. Voin olla varsin tyytyväinen elämääni näinkin.
Ymmärrän hyvin vihasi ja pettymyksesi, ap, enkä osaa sanoa miten sinun tulisi toimia miehesi kanssa. Halusin kuitenkin kertoa meidän tilanteemme kehityksen, sillä lähtökohtamme olivat niin samanlaiset - tällainenkin on siis mahdollista. Onko se sitä teille, sitä en osaa sanoa.
Kaikkea hyvää! :)
Sinulle on tässä moneen otteeseen sanottu, että voisit yrittää keskustella vakavasti asiasta miehesi kanssa, ja ilman tuollaista marttyyriasennetta, jos tuloksia toivot.
Opeta miehellesi, että et toivo ohjeita, vaan vain kuuntelijaa ja myötätuntoa. ÄLÄ hermostu, kun toinen vastaa sinulle, se on moukkamaista. Vaan rauhallisesti sanot, että et nyt hae neuvoja niinkään, vaan kuuntelijaa.
Osan tunnevatuloinnistasi voisit ohjata naispuolisille ystävillesi. Niin muutkin naiset tekevät, ei aviomies koskaan täysin korvaa samaa sukupuolta olevia ystävättäriä. Typerää kuvitellakaan, että harlekiiniromaanien henkinen sieluSISARUUS olisi mahdollista miehen kanssa.
Ja keskustelun tapoja voi aina treenata perheterapiassa. Oma asenteesi kaipaa nimittäin ihan yhtä lailla viilaamista, tuollainen marttyyrimainen itsesi korottaminen miestä paremmaksi on todella huono lähtökohta millekään ajatustenvaihdolle.