Mihin perustuu käsitys siitä, ettei mies elä kasvisruualla?
Suurin osa ns. miesten töistäkin on nykyään todella keveitä (esimerkiksi tehdastyö on hyvin automatisoitua nykyään). Miten muutenkin aina automaattisesti oletetaan, ettei mies voi tykätä kasvisruuasta?
Kommentit (133)
Mutta kasvissyöjät ei syö sitäkään.On naurettava puhua lihatuotannosta jos kasvissyöjät syövät ruokaa joka valmistetaan toisella puolella maailmaa.
Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ekologisuus sillä lihaa on syöty koko ihmiskunnan historia ja jos se ei ole heitä haitannut niin miksi se minua haittaisi?
Olen kokeillut kasvisravintoa. Mitään muuta ei voi tehdäkään kuin syödä. Siitä ei vain lähde nälkä ja oikein tuntee kun ei saa tarpeeksi energiaa.
Kun joutuu syömään sekaravintoakin tosella usein ( viisi-kuusi kertaa päivässä). Niin kasvisravintoa joutuu ahmimaan koko ajan.
Lihaa menee normaalisti ainakin kilo päivässä. Kalaa 100-200 grammaa. Kanaa saman verran. Perunaa, pastaa (riippuu päivästä), puoli purkkia raejuustoa (200 grammaa), maitoa 1,5 litraa, pari omenaa, pari banaania, porkkana tai kaksi, 6-7 palaa ruisleipää (päälle makkaraa ja juustoa), syön vähän myös vihersalaattia ja kaikkea muuta kivaa....
Enkä ole läski.
Kun tuonkin syömisessä menee aikaa paljon. Niin paljon mun pitäisi vetää pelkkiä rehuja?
eivät toki syö ravintoa, jota kasvatetaan toisella puolen maailmaa - salli mun nauraa!
Mä syön lähinnä kotimaisia kasviksia. Palkokasvit tulevat paljolti ulkomailta, mutta niitäkin voisi kotimaassa kasvattaa (ja kasvatankin kesällä kasvimaalla, ne vaan eivät riitä koko vuoden tarpeeksi).
Suomessa voi kasvattaa mm. härkäpapua, hernettä, linssejä, öljyhamppua ja lupiinia, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä. Ehkäpä niitä tulevaisuudessa kasvatettaisiin sen verran kaupallisesti, että niitä olisi mahdollista ostaa kaupasta.
Se, ettet osannut koostaa kasvisruokavaliotasi oikein, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muu osaisi. Mä syön nelisen kertaa päivässä ja hyvin menee.
jankkaaja nyt kasvissyönnin ja veganismin keskenään? Vai onko hänestä lihansyöjänkin ruokavalio pelkkää lihaa?
Kasvissyöjä voi käyttää maitoa mutta ei kananmunia sillä ne on oikeasti kanaa. On turha selittää ekologisuudesta mitään jos samaan aikaan vastustaa kanan syöntiä, mutta kannattaa kananmunan syöntiä.
ei kuulemma kasvisruualla pysy nälkä kuin muutaman minuutin, ja kun syö kunnon ruokaa vain kerran päivässä, pitää olla aika tuhti annos.
En kai minä voi sille sanoa että ei, kyllä sun on nyt maha täynnä, ei oo nälkä.
Mutta mitä sun mielestä on kasvisruokaa?
Siinähän se vastaus on.
Tunnetko sä sen henk. koht. jos kerran paremmin tiedät, mitä hän syö?
Mutta kasvissyöjät ei syö sitäkään.On naurettava puhua lihatuotannosta jos kasvissyöjät syövät ruokaa joka valmistetaan toisella puolella maailmaa.
Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ekologisuus sillä lihaa on syöty koko ihmiskunnan historia ja jos se ei ole heitä haitannut niin miksi se minua haittaisi?
Olen kokeillut kasvisravintoa. Mitään muuta ei voi tehdäkään kuin syödä. Siitä ei vain lähde nälkä ja oikein tuntee kun ei saa tarpeeksi energiaa.
Kun joutuu syömään sekaravintoakin tosella usein ( viisi-kuusi kertaa päivässä). Niin kasvisravintoa joutuu ahmimaan koko ajan.
Lihaa menee normaalisti ainakin kilo päivässä. Kalaa 100-200 grammaa. Kanaa saman verran. Perunaa, pastaa (riippuu päivästä), puoli purkkia raejuustoa (200 grammaa), maitoa 1,5 litraa, pari omenaa, pari banaania, porkkana tai kaksi, 6-7 palaa ruisleipää (päälle makkaraa ja juustoa), syön vähän myös vihersalaattia ja kaikkea muuta kivaa....
Enkä ole läski.
Kun tuonkin syömisessä menee aikaa paljon. Niin paljon mun pitäisi vetää pelkkiä rehuja?
eivät toki syö ravintoa, jota kasvatetaan toisella puolen maailmaa - salli mun nauraa!
Mä syön lähinnä kotimaisia kasviksia. Palkokasvit tulevat paljolti ulkomailta, mutta niitäkin voisi kotimaassa kasvattaa (ja kasvatankin kesällä kasvimaalla, ne vaan eivät riitä koko vuoden tarpeeksi).
Suomessa voi kasvattaa mm. härkäpapua, hernettä, linssejä, öljyhamppua ja lupiinia, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä. Ehkäpä niitä tulevaisuudessa kasvatettaisiin sen verran kaupallisesti, että niitä olisi mahdollista ostaa kaupasta.
Se, ettet osannut koostaa kasvisruokavaliotasi oikein, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muu osaisi. Mä syön nelisen kertaa päivässä ja hyvin menee.
Sinä siitä paasaat.
Laskes paljon joudut syömään papuja ja linssejä jotta saat saman verran proteiinia, hiilihydraatteja sekä kreatiinia kuin kilossa lihaa?
Niin minkä kokoinen olet ja miten kovaa treenaat?
Eikai sitä tarvitse syödä jos ei juuri mitään syö. Niin kuin moni 40-70 kiloinen nainen. Mutta jos on aikuinen mies niin sitä ruokaa menee huomattavasti enemmän.
Niitä ei kasvateta koska ihmiset ei niitä halua. Eikä niiden kasvattaminen ole taloudellista.
Jos niitä kasvatettaisiin niin ne kasvatettaisiin täysin teollisesti. Et kuitenkaan söisi niitä
jankkaaja nyt kasvissyönnin ja veganismin keskenään? Vai onko hänestä lihansyöjänkin ruokavalio pelkkää lihaa?
Kasvissyöjä voi käyttää maitoa mutta ei kananmunia sillä ne on oikeasti kanaa. On turha selittää ekologisuudesta mitään jos samaan aikaan vastustaa kanan syöntiä, mutta kannattaa kananmunan syöntiä.
ja kananmunantuotannossa on kyllä paljon eroja, mm. siinä, että ne broilerit mässää paljon enenmmän rehua kuin munituskanalan kanat. Munantuotanto on myös paljon helpompi järjestää eettisemmin kuin broilerintuotanto. Luomubroileriahan ei mistään saa, luomukanaa kyllä, mutta käsittääkseni se on erittäin, erittäin harvinainen ilmiö ruokakaupassa.
Mä taas kasvatan kananmunani itse.
Lihaa menee normaalisti ainakin kilo päivässä. Kalaa 100-200 grammaa. Kanaa saman verran. Perunaa, pastaa (riippuu päivästä), puoli purkkia raejuustoa (200 grammaa), maitoa 1,5 litraa, pari omenaa, pari banaania, porkkana tai kaksi, 6-7 palaa ruisleipää (päälle makkaraa ja juustoa), syön vähän myös vihersalaattia ja kaikkea muuta kivaa.... Enkä ole läski. Kun tuonkin syömisessä menee aikaa paljon. Niin paljon mun pitäisi vetää pelkkiä rehuja?
jos vähintää kilo menee päivässä lihaa ja muutakin... hui!!!
Mutta nostelen punttia ja treenaan kaikenlaista.
noudattavista käyttää hiusvärejä, tuhlaa vettä, kylpee saippuassa, jynssää kotinsa Tolulla, käyttää jouluvaloja, nettiä jne. jne. jne. Ihan naurettavaa mielestäni tulla puhumaan jostain ekologisuudesta, kun se rajoittuu pelkästään kasviksiin, joiden viljely ei ole yhtään sen ekologisempaa kuin eläinten laiduntaminen. Ja jos puhutaan metaanikaasuista niin niitähän jokainen ihminenkin tuottaa ihan vaan piereskelemällä. Jokainen voi toki valita mitä lihaa syö, jos kasvattaa eläimen alusta asti, vasikasta pihviksi, niin varmasti tietää mitä syö ja minkälaisen elämän ko. eläin on elänyt. Ja riistan syönti... Noh, myös eläimet syövät toisiaan. Olen varma, että kissani pyydystäisi mieluummin ruoakseen hiiren kuin porkkanan.
jankkaaja nyt kasvissyönnin ja veganismin keskenään? Vai onko hänestä lihansyöjänkin ruokavalio pelkkää lihaa?
Kasvissyöjä voi käyttää maitoa mutta ei kananmunia sillä ne on oikeasti kanaa. On turha selittää ekologisuudesta mitään jos samaan aikaan vastustaa kanan syöntiä, mutta kannattaa kananmunan syöntiä.ja kananmunantuotannossa on kyllä paljon eroja, mm. siinä, että ne broilerit mässää paljon enenmmän rehua kuin munituskanalan kanat. Munantuotanto on myös paljon helpompi järjestää eettisemmin kuin broilerintuotanto. Luomubroileriahan ei mistään saa, luomukanaa kyllä, mutta käsittääkseni se on erittäin, erittäin harvinainen ilmiö ruokakaupassa.
Mä taas kasvatan kananmunani itse.
Mä syön yleensä sellasen kananmuna paketin kerralla.
Kyllä kasvisruoalla pärjää vallan hyvin! Ainakin naiset, joten miksei miehetkin
Tunnen useamman erittäin ylipainoisen kasvissyöjän (30 - 50 -vuotiaita naisia). Yksi heistä jopa liikkuukin, joten kyllä he kaikki energiaa saa ihan ilman lihaa ja kalaa.
Mutta kasvissyöjät ei syö sitäkään.On naurettava puhua lihatuotannosta jos kasvissyöjät syövät ruokaa joka valmistetaan toisella puolella maailmaa.
Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ekologisuus sillä lihaa on syöty koko ihmiskunnan historia ja jos se ei ole heitä haitannut niin miksi se minua haittaisi?
Olen kokeillut kasvisravintoa. Mitään muuta ei voi tehdäkään kuin syödä. Siitä ei vain lähde nälkä ja oikein tuntee kun ei saa tarpeeksi energiaa.
Kun joutuu syömään sekaravintoakin tosella usein ( viisi-kuusi kertaa päivässä). Niin kasvisravintoa joutuu ahmimaan koko ajan.
Lihaa menee normaalisti ainakin kilo päivässä. Kalaa 100-200 grammaa. Kanaa saman verran. Perunaa, pastaa (riippuu päivästä), puoli purkkia raejuustoa (200 grammaa), maitoa 1,5 litraa, pari omenaa, pari banaania, porkkana tai kaksi, 6-7 palaa ruisleipää (päälle makkaraa ja juustoa), syön vähän myös vihersalaattia ja kaikkea muuta kivaa....
Enkä ole läski.
Kun tuonkin syömisessä menee aikaa paljon. Niin paljon mun pitäisi vetää pelkkiä rehuja?
eivät toki syö ravintoa, jota kasvatetaan toisella puolen maailmaa - salli mun nauraa!
Mä syön lähinnä kotimaisia kasviksia. Palkokasvit tulevat paljolti ulkomailta, mutta niitäkin voisi kotimaassa kasvattaa (ja kasvatankin kesällä kasvimaalla, ne vaan eivät riitä koko vuoden tarpeeksi).
Suomessa voi kasvattaa mm. härkäpapua, hernettä, linssejä, öljyhamppua ja lupiinia, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä. Ehkäpä niitä tulevaisuudessa kasvatettaisiin sen verran kaupallisesti, että niitä olisi mahdollista ostaa kaupasta.
Se, ettet osannut koostaa kasvisruokavaliotasi oikein, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muu osaisi. Mä syön nelisen kertaa päivässä ja hyvin menee.
Sinä siitä paasaat.Laskes paljon joudut syömään papuja ja linssejä jotta saat saman verran proteiinia, hiilihydraatteja sekä kreatiinia kuin kilossa lihaa?
Niin minkä kokoinen olet ja miten kovaa treenaat?
Eikai sitä tarvitse syödä jos ei juuri mitään syö. Niin kuin moni 40-70 kiloinen nainen. Mutta jos on aikuinen mies niin sitä ruokaa menee huomattavasti enemmän.
Niitä ei kasvateta koska ihmiset ei niitä halua. Eikä niiden kasvattaminen ole taloudellista.
Jos niitä kasvatettaisiin niin ne kasvatettaisiin täysin teollisesti. Et kuitenkaan söisi niitä
joku (sinä) väittää, että lihan kasvattaminen on niin tosi ekologista, mutta nyt siitä ei sitten saakaan puhua.
En mä tiedä, paljonko kaloreissa syön, mä syön silloin kun on nälkä. Treenaan kahvakuulaa neljästi viikossa, sen lisäksi lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Mulla on muuten pari miespuolista kaveria, jotka treenaa rankasti ja ovat kasvissyöjiä.
Maailmasta loppuu ruoka tällä menolla, sen takia olisi tärkeä etsiä noita kasvisproteiinin lähteitä. Tämä taitaa tosin mennä vähän yli sun ymmärryksesi. Miksi mä en söisi niitä?
Musta on oikeasti tosi kummallista väitellä sun kanssa, koska nuo sun tiedot maailmasta tuntuu olevan niin heikot.
On 17v eikä ikinä elämässään maistanut edes lihaa, kalaa tai kanaa. Kananmuniakaan ei syö kuin jossain leivonnaisissa. Poika onkin rakenteeltaan tosi hentoinen, päälle 180cm ja lähes 100kg. Hemoglobiinia mitattu lapsena eikä terkkari kuulemma koskaan mitannut lapselta niin korkeaa tulosta. Sellaisia aneemisia ruipeloita kasvisruualla kasvaa miehistä.
kasvaa isoksi. Suomessakin on tuhansia todisteita
Mutta kasvissyöjät ei syö sitäkään.On naurettava puhua lihatuotannosta jos kasvissyöjät syövät ruokaa joka valmistetaan toisella puolella maailmaa.
Eikä minua oikeastaan edes kiinnosta ekologisuus sillä lihaa on syöty koko ihmiskunnan historia ja jos se ei ole heitä haitannut niin miksi se minua haittaisi?
Olen kokeillut kasvisravintoa. Mitään muuta ei voi tehdäkään kuin syödä. Siitä ei vain lähde nälkä ja oikein tuntee kun ei saa tarpeeksi energiaa.
Kun joutuu syömään sekaravintoakin tosella usein ( viisi-kuusi kertaa päivässä). Niin kasvisravintoa joutuu ahmimaan koko ajan.
Lihaa menee normaalisti ainakin kilo päivässä. Kalaa 100-200 grammaa. Kanaa saman verran. Perunaa, pastaa (riippuu päivästä), puoli purkkia raejuustoa (200 grammaa), maitoa 1,5 litraa, pari omenaa, pari banaania, porkkana tai kaksi, 6-7 palaa ruisleipää (päälle makkaraa ja juustoa), syön vähän myös vihersalaattia ja kaikkea muuta kivaa....
Enkä ole läski.
Kun tuonkin syömisessä menee aikaa paljon. Niin paljon mun pitäisi vetää pelkkiä rehuja?
eivät toki syö ravintoa, jota kasvatetaan toisella puolen maailmaa - salli mun nauraa!
Mä syön lähinnä kotimaisia kasviksia. Palkokasvit tulevat paljolti ulkomailta, mutta niitäkin voisi kotimaassa kasvattaa (ja kasvatankin kesällä kasvimaalla, ne vaan eivät riitä koko vuoden tarpeeksi).
Suomessa voi kasvattaa mm. härkäpapua, hernettä, linssejä, öljyhamppua ja lupiinia, jotka ovat hyviä proteiininlähteitä. Ehkäpä niitä tulevaisuudessa kasvatettaisiin sen verran kaupallisesti, että niitä olisi mahdollista ostaa kaupasta.
Se, ettet osannut koostaa kasvisruokavaliotasi oikein, ei tarkoita sitä, ettei kukaan muu osaisi. Mä syön nelisen kertaa päivässä ja hyvin menee.
Sinä siitä paasaat.Laskes paljon joudut syömään papuja ja linssejä jotta saat saman verran proteiinia, hiilihydraatteja sekä kreatiinia kuin kilossa lihaa?
Niin minkä kokoinen olet ja miten kovaa treenaat?
Eikai sitä tarvitse syödä jos ei juuri mitään syö. Niin kuin moni 40-70 kiloinen nainen. Mutta jos on aikuinen mies niin sitä ruokaa menee huomattavasti enemmän.
Niitä ei kasvateta koska ihmiset ei niitä halua. Eikä niiden kasvattaminen ole taloudellista.
Jos niitä kasvatettaisiin niin ne kasvatettaisiin täysin teollisesti. Et kuitenkaan söisi niitä
joku (sinä) väittää, että lihan kasvattaminen on niin tosi ekologista, mutta nyt siitä ei sitten saakaan puhua.
En mä tiedä, paljonko kaloreissa syön, mä syön silloin kun on nälkä. Treenaan kahvakuulaa neljästi viikossa, sen lisäksi lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Mulla on muuten pari miespuolista kaveria, jotka treenaa rankasti ja ovat kasvissyöjiä.
Maailmasta loppuu ruoka tällä menolla, sen takia olisi tärkeä etsiä noita kasvisproteiinin lähteitä. Tämä taitaa tosin mennä vähän yli sun ymmärryksesi. Miksi mä en söisi niitä?
Musta on oikeasti tosi kummallista väitellä sun kanssa, koska nuo sun tiedot maailmasta tuntuu olevan niin heikot.
Minä olen jopa kysellyt ruokaneuvojilta ja ravintoterapeuteilta voisiko ruokani korvata kasviksilla. Kaikki on sanonut ei.
Lihassa, kanassa ja kalasssa on niin paljon energiaa, proteiineja ja hivenaineita että niitten korvaaminen on erittäin työlästä.
Kuinka moni näistäkin kasvisruokavaliota noudattavista käyttää hiusvärejä, tuhlaa vettä, kylpee saippuassa, jynssää kotinsa Tolulla, käyttää jouluvaloja, nettiä jne. jne. jne. Ihan naurettavaa mielestäni tulla puhumaan jostain ekologisuudesta, kun se rajoittuu pelkästään kasviksiin, joiden viljely ei ole yhtään sen ekologisempaa kuin eläinten laiduntaminen. Ja jos puhutaan metaanikaasuista niin niitähän jokainen ihminenkin tuottaa ihan vaan piereskelemällä. Jokainen voi toki valita mitä lihaa syö, jos kasvattaa eläimen alusta asti, vasikasta pihviksi, niin varmasti tietää mitä syö ja minkälaisen elämän ko. eläin on elänyt. Ja riistan syönti... Noh, myös eläimet syövät toisiaan. Olen varma, että kissani pyydystäisi mieluummin ruoakseen hiiren kuin porkkanan.
Sulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä, miten paljon nykyinen ruokateollisuus maailmaa kuormittaa - toki teollisuus muutenkin, luuletko, etten muutenkin tee ekoligisia valintoja (esim. käytetyn ostaminen)?
Ruokavalio on vain yksi asia ekologisemmassa elämäntavassa, mutta se on aika tärkeä osa sitä. Ei ongelma ole siinä, että lihaa syödään jonkin verran, ongelma on se, että sitä syödään joka päivä jokaisella aterialla.
Kyllä mä ainakin yritän kaikessa ajatella ekologisuutta. Tuntuuko susta se jotenkin erikoiselta, oudolta tai mahdottomalta?
Mä oikeasti suosittelen, että luet enemmän ja sivistät itseäsi, sillä jos olet tosissasi noiden luulojesi kanssa etkä vain trollaa, mun on pakko sanoa, että tietosi maailmasta ovat hirveän heikot ja perustuvat selvästi lähinnä ennakkoluuloihin.
Mulla on tässä ohjelma, jolla näkee ruokatuotteiden ravintotietoja näppärästi, ja valikoin juuri listalle 50 vegetuotetta (eli tyyliin porkkanaa, omenaa, leipää, sieniä yms. eli ei lihoja, ei maitoa, ei juustoa, ei munia) ja jos tätä listaa syö söisi niin 2400 kcal ruokavaliolla näistä saisi 66 grammaa proteiinia. Wikin mukaan mies tarvitsee 56 grammaa proteiinia päivässä. Eikä listalla edes ole sitä soijaa.
Eli näyttäisi kasviksillakin saavan riittävästi proteiinia, varsinkin jos lähtisi tuolta listalta määrätietoisesti vähentämään vähäproteiinisia tuotteita. Testiksi otin vielä korkea-proteiinisimpia tuotteita 5 kpl pois (leipiä, tortilloja, tacoja) eikä tippunut kuin vasta 64 grammaan per 2400 kcal.
Millä saa nälän pois? Pystyn syödä kilon omenoita yhdeltä istumalta ja nälkä on edelleen.
Yritäppä saada noi sun ruokasi vielä yhtä halvalla kuin sekaruokavalio?
Tuo energiamäärä on aivan liian pieni miehelle.
Miehisyys tarkoittaa runsasta testosteronituotantoa. Sen edellytys on, että elimistö saa tarpeeksi sinkkiä ja magnesiumia.
Kasvisruoakavaliolla valkuaisaineet haetaan kai lihan sijaan palkokasveista, täysjyväviljasta ja maituotuotteista. Täysjyväviljan ja palkokasvien fytaatit heikentävät sinkin imeytymistä, ja maitotuotteiden sisältämä kalsium blokkaa magnesiumin käytännössä täysin.
(Magnesiumvajarit ovat suomalaisilla muutenkin todella yleisiä, kun kotimainen maitotalous tuntuu olevan valtiovallan erityissuojeluksessa. Puutostilan huomaa kynsien pitkittäisinä ryppyinä ja lihaskramppeina. Silloin kannattaa yleensä vähentää kalsiumin saantia, magnesiumia kyllä saa normaalilla ruokavaliolla tarpeeksi.)
Kasvissyöjämiehellä testosteronitasot jäävät hyvin helposti alhaisemmiksi. He eivät ole yhtä miehisiä, kuin olisivat kaikkiruokaisina.
Kuinka moni näistäkin kasvisruokavaliota noudattavista käyttää hiusvärejä, tuhlaa vettä, kylpee saippuassa, jynssää kotinsa Tolulla, käyttää jouluvaloja, nettiä jne. jne. jne. Ihan naurettavaa mielestäni tulla puhumaan jostain ekologisuudesta, kun se rajoittuu pelkästään kasviksiin, joiden viljely ei ole yhtään sen ekologisempaa kuin eläinten laiduntaminen. Ja jos puhutaan metaanikaasuista niin niitähän jokainen ihminenkin tuottaa ihan vaan piereskelemällä. Jokainen voi toki valita mitä lihaa syö, jos kasvattaa eläimen alusta asti, vasikasta pihviksi, niin varmasti tietää mitä syö ja minkälaisen elämän ko. eläin on elänyt. Ja riistan syönti... Noh, myös eläimet syövät toisiaan. Olen varma, että kissani pyydystäisi mieluummin ruoakseen hiiren kuin porkkanan.
Sulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä, miten paljon nykyinen ruokateollisuus maailmaa kuormittaa - toki teollisuus muutenkin, luuletko, etten muutenkin tee ekoligisia valintoja (esim. käytetyn ostaminen)?
Ruokavalio on vain yksi asia ekologisemmassa elämäntavassa, mutta se on aika tärkeä osa sitä. Ei ongelma ole siinä, että lihaa syödään jonkin verran, ongelma on se, että sitä syödään joka päivä jokaisella aterialla.
Kyllä mä ainakin yritän kaikessa ajatella ekologisuutta. Tuntuuko susta se jotenkin erikoiselta, oudolta tai mahdottomalta?
Mä oikeasti suosittelen, että luet enemmän ja sivistät itseäsi, sillä jos olet tosissasi noiden luulojesi kanssa etkä vain trollaa, mun on pakko sanoa, että tietosi maailmasta ovat hirveän heikot ja perustuvat selvästi lähinnä ennakkoluuloihin.
että keskustelet nyt ainakin kahden eri ihmisen kanssa?
ja lähes vegaani. Meillä syödään paljon muita proteiineja... Ei ihminen lihaa tarvi, pärjää jopa paremmin ilman :)!
En tiedä KETÄÄN, en urheilijaa, urheilematonta, kasvissyöjää enkä lihansyöjää, joka ei söisi ollenkaan lisävitamiineja. Jokaikinen tuntemani suomalainen ihminen ruokavaliosta riippumatta ottaa ainakin d-vitamiinia purkista, koska sitä on käytännössä mahdotonta suomessa saada ruokavaliosta tarpeeksi. En näe mitään eroa tähän siinä, että syö b12-vitamiinipillereitä. Se on ainoa vitamiini, jota ei kasvikunnan tuotteista saa. Jos söisi porkkanat ja muut vähän multaisina, niin sit tuo b12-vitamiinin tarvekin tulisi tyydytettyä, näin sitä saavat ihmiset köyhemmissä maissa, joissa eivät juuri lihaa syö...
Tunnen kyl useita urheilijoita, jotka eivät syö lihaa eivätkä mitään muitakaan eläinkunnan tuotteita.
Ihan ammattiurheilijoissakin on vegaaneja. Esim. urallaan useita ultramaratoneja voittanut Scott Jurek siirtyi vegaaniruokavalioon täysin siksi, että sillä jaksaa juosta paremmin kuin sekaravinnolla.
http://www.runnersworld.com/nutrition-runners/eat-vegan-run
Myös mm. tämä hentoinen itujenpurija, Suomen voimakkain mies -kilpailuissa menestynyt Joni Purmonen, on kasvattanut lihaksensa täysin kasvisravinnolla:
http://s539.beta.photobucket.com/user/crisiw/media/JP.jpg.html