Olen toisen naisen salattu lapsi

Nykyisin jo pelkkä elatusmaksujen maksaminen riittää isyyden tunnustamiseksi. Tämä uusi isyyslaki tuli voimaan joskus 70-luvulla. Sitä ennen syntyneiden au-lasten isyys pitää olla tunnustettua - ja tunnustamisen voi tehdä aikuisenakin. Sinä voit halutessasi vaatia tunnustamista, vaikka arvaan, ettei se ole helppoa.

No mikä se äitis oli????

Miksi ihmeessä joitakin ei kiinnostaisi tutustua mahdollisiin sisaruksiin? Minä ottaisin ilman muuta avosylin vastaan!

Ja ap, vaikka täällä niin moni on sanonut, että eivät haluaisi tietää moisesta, uskon silti että oikeasti suurin osa ihmisistä haluavat tutustua sisaruksiinsa. Täällä vaan nyt on välillä umpimielistä porukkaa. Katso vaikka televisiosta Kadonneen jäljillä ohjelmaa, siinä on ihana esimerkki siitä, miten ihmiset normaalisti suhtautuvat tällaisiin asioihin!

Varmasti syntyy paljon kesustelua ja kysymyksiä asian tullessa julki, mutta pääasia että tilanne saadaan laukaistua. Voi olla että isäsi voi suuttua aluksi, mutta loppujen lopuksi helpottuu, kun ei tarvitse tätä salaisuutta enää kantaa. Ja sitä suuremmalla syyllä, jos äitisi ja isäsi ovat mahdollisesti palaamassa yhteen!

Ota rohkeasti yhteyttä pian! Aivan sama miten sen teet, ei sillä ole kohta merkitystä oliko lähestymistapa kirje vai puhelu, se ei muuta asiaa mitenkään.

Olisitpa vaikka minun siskoni, minusta olisi vain kiva saada lisää sisaruksia :)

Ei se tee ihmistä kiinnostavaksi, että meillä ehkä on sama isä, mutta hän on elänyt ja kasvanut aivan muiden vaikutuspiirissä elämänsä. Eli kovin suurta painoa en panisi biologisille vanhemmuudelle silloin kun minkäänlaista muuta vanhemmuutta suhteessa ei ole ollut. Vähän kuin antaisi lapsensa adoptioon... paitsi että adoptio lapsilla on paremmat olosuhteet näihin hyljeksyttyihin äpäriin nähden.

itse olin vähän päälle parikymppinen kun minulle paljastui tälläinen puolisisarus. Olin aluksi tosi hämmennyksissä ja kiukkuinen (isälle, en "uusille" sisaruksille). Meidän tilanteessa isä oli kuolemansairas ja halusi asian pois omaltatunnoltaan ennen kuolemaansa ja kertoi siksi. Ja vasta tämän jälkeen kertoi kuolevansa.



Tästä on nyt yli 10 vuotta aikaa, isä on kuollut jo aikapäiviä sitten mutta nyt minulla on isoveli ja isosisko.



Suosittelen olemaan yhteydessä sisaruksiisi, ellei isä kerro niin kerro sinä.

Just tuo homma laski Kari Tapion osakkeita mielessäni tosi paljon. Käsittämättömän törkeää suojella omaisuutensa omalta lapseltaan, varsinkin jos tämä ei ole mitään pahaa itse tehnyt, vain sattunut syntymään isänsä edesvastuuttomien seikkailujen tuloksena.

Ainut reilu peli on se, että isä kantaa vastuunsa lapsistaan: tunnustaa heidät ja asettaa perinnön suhteen tasaveroiseen asemaan. Omien lasten syrjiminen on kuvottavaa.

Pitäisi toisten naisten pikku hiljaa tajuta,

että he ovat vain paikkoja, joihin mies voi tyhjentää pussiensa sisällön. Tunnesidettä ei välttämättä ole, eikä mies halua lapsia naista sivusuhteista. Ei ap:n isäkään häntä olisi halunnut, muuten hän olisi tunnustanut lapsen jo ap:n syntyessä. Se oikea perhe on jossain muualla. Ja muistakaa, että joissakin tapauksissa vaimo on voinut "siunata" sivusuhteen.

Vahinkoja ja "vahinkoja" tietysti tapahtuu, mutta pidän miestä fiksuna, jos hän haluaa turvata oikean perheensä tulevaisuuden ja perinnön. Omaisuuden siirtäminen vaimon nimiin ei ole kiellettyä missään laissa, ja tällaisissa tapauksissa se fiksua.

ap ei ole toinen nainen, eikä hänen siten "tarvitse tajuta" yhtään mitään.

Kylmä fakta on että kun kuksii paljaalla, raskauden riski on olemassa. Kuka estää käyttämästä kortsua? Ap:kin on sen ikäinen että kortsuja on silloin ollut.

Onko oma lehmä ojassa kun noin katkeraa tekstiä tulee? Ehkä oma mies kiksauttelee silloin tällin vieraissa ja sinä "joudut siunaamaan" sivuvuhteet kun et yksinkään uskalla olla?

Ei tarvitse olla omakohtaista kokemusta, että ei jotakin asiaa hyväksy.

Miksi sitten tulet tähän ketjuun rähjäämään toisista naisista, kun ap ei sellainen ole? Perusta oma ketju ja avaudu siellä. Ap:lla on oikeus tunnustettuun isyyteen ja olla yhteydessä sisaruksiinsa. HÄN ei ole mitenkään syypää vanhempiensa tekemiin ratkaisuihin.

No mikä se äitis oli????

Kiitos ihanille kirjoituksille, joissa on pohdittu asiaa ja olen saanut ymmärrystä. En tohtinut hetkeen lukea ko. keskustelua, kun oli tunteet (taas) niin pinnassa. En ole vieläkään tehnyt ratkaisuani.



En aio kommentoida kummallisia vihjauksia äidistäni ja hänen elemästään. Minulla on taustastani huolimatta aivan ihana äiti ja koti, jossa on aina ollut hyvä olla. Äitiäni tai edes isääni en rupea haukkumaan, se ei ollut ketjun tarkoitus. Ken haluaa omaa tai toisen vanhempia haukkua, voi perustaa siihen ihan oman ketjun.



Minulle olisi tärkeää olla olemassa ja olisi kiva joskus sanoa ääneen, että isä -tai lapselle puhua vaarista/papasta/tms.



Perintöön liittyy paljon tunteita, koska siihen liittyy varallisuuden lisäksi myös muistoja. Isäni esineistä ja tavaroista minulla ei ole muistoja, joten miksi niitä haluaisin? Joitakin valokuvia toki toivoisin saavani.

Lapsen isä olisi kai ollut muuttamassa kanssani yhteen kun tulin raskaaksi, mutta en halunnut.

Sanoin hänelle, että hänen teni-ikäinen poikansa tarvitsee häntä enemmän kotona.



Lapseni tapaa isäänsaä viikoittain meillä kotona.

Lapsi saa myös tarvittaessa kyytejä kouluun tai harrastuksiin isältään.

Isän toinen perhe, avovaimo ja nyt jo lähes 30 vuotias veli eivät tiedä lapsestani.



Lapsen isä oli aika sairas jonkin aikaa sitten. Eniten minua huolestutti se, etten tiennyt miten menisin lapseni kanssa hautajaisiin.

Onneksi tuo ongelma on siirtynyt.



Lapseni on nähnyt veljensä ja tietää hänestä. Veli ei tiedä lapsestani.



Viimeistään sitten kuin isä kuolee, otan yhteyttä lapseni veljeen.



Lasta ei ole tunnustettu, minä ehdotin tätä ja isä suostui. Pelkäsin että en tule rahallisesti toimeen, sillä isällä ei ole varaa maksaa elatusmaksuja.



Lapseni vaikuttaa iloiselta, onnelliselta ja tasapainoiselta.

Hän tietää taustansa, ymmärtää ne ehkä paremmin vähän vanhempana. En usko että hän tulee tuomitsemaan minua.

Lapsen isä olisi kai ollut muuttamassa kanssani yhteen kun tulin raskaaksi, mutta en halunnut.

Sanoin hänelle, että hänen teni-ikäinen poikansa tarvitsee häntä enemmän kotona.

Lapseni tapaa isäänsaä viikoittain meillä kotona.

Lapsi saa myös tarvittaessa kyytejä kouluun tai harrastuksiin isältään.

Isän toinen perhe, avovaimo ja nyt jo lähes 30 vuotias veli eivät tiedä lapsestani.

Lapsen isä oli aika sairas jonkin aikaa sitten. Eniten minua huolestutti se, etten tiennyt miten menisin lapseni kanssa hautajaisiin.

Onneksi tuo ongelma on siirtynyt.

Lapseni on nähnyt veljensä ja tietää hänestä. Veli ei tiedä lapsestani.

Viimeistään sitten kuin isä kuolee, otan yhteyttä lapseni veljeen.

Lasta ei ole tunnustettu, minä ehdotin tätä ja isä suostui. Pelkäsin että en tule rahallisesti toimeen, sillä isällä ei ole varaa maksaa elatusmaksuja.

Lapseni vaikuttaa iloiselta, onnelliselta ja tasapainoiselta.

Hän tietää taustansa, ymmärtää ne ehkä paremmin vähän vanhempana. En usko että hän tulee tuomitsemaan minua.

Taustalla on toki "väärin tehty teko", mutta olet silti urhea ja hieno nainen/äiti.

En usko, että tuomitsee. Lapsellasi on ollut varmasti hyvä koti. En minäkään tuomitse. Ymmärrän, mutta kaipaan. Olen surullinen, mutta en tuomitse. Rakastan, en vihaa. terv. Ap

En pidä itseäni urheana, mutta lapseni on parasta ja hienointa mitä olen ikinä tehnyt/saanut.



Täydellinen tytär!

Tarinastani saisi pitkän romaanin. Mutta löysin nelikymppisenä isosiskon ja -veljen saatuani viimein tietää, kuka isäni on. Veljestä sain läheisen ystävän, olemme samanlaisia, sama ammatti, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet -minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut edes samannäköisiä ihmisiä suvussa. Siskokin on jossain määrin samanlainen, mutta hänen kanssaan välit ovat vaikeammat emmekä juuri tapaile. Näiden äiti eli isäni vaimo ei suostu minua tapaamaan, vaikka onkin tiennyt olemassaolostani syntymästäni saakka. Vaikeaa on siis kaikilla.



Suosittelen isyyden tunnustamista (minun isäni on kyllä siirtänyt kaiken omaisuutensa vaimonsa nimiin eli minä en tule perimään mitään) ja siis dna-testejä, koska se on kaikille selkeintä. Toki se maksaa joitakin satasia. Ota ihmeessä yhteyttä sisaruksiisi, mitään menetettävää ei ole! Voit löytää sielunkumppanin ja ennen kaikkea, löydät itseäsi.

Tarinastani saisi pitkän romaanin. Mutta löysin nelikymppisenä isosiskon ja -veljen saatuani viimein tietää, kuka isäni on. Veljestä sain läheisen ystävän, olemme samanlaisia, sama ammatti, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet -minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut edes samannäköisiä ihmisiä suvussa. Siskokin on jossain määrin samanlainen, mutta hänen kanssaan välit ovat vaikeammat emmekä juuri tapaile. Näiden äiti eli isäni vaimo ei suostu minua tapaamaan, vaikka onkin tiennyt olemassaolostani syntymästäni saakka. Vaikeaa on siis kaikilla.

Suosittelen isyyden tunnustamista (minun isäni on kyllä siirtänyt kaiken omaisuutensa vaimonsa nimiin eli minä en tule perimään mitään) ja siis dna-testejä, koska se on kaikille selkeintä. Toki se maksaa joitakin satasia. Ota ihmeessä yhteyttä sisaruksiisi, mitään menetettävää ei ole! Voit löytää sielunkumppanin ja ennen kaikkea, löydät itseäsi.

Voi, jos julkaiset joskus romaanin, niin ostan heti.

Jos isä ei halua tunnustaa (täysi-ikäistä) lastaan, niin miten isyys varmistetaan?



CSI-tyyppisiin hius tai jäljet juomalasissa eivät varmaan kelpaa DNA-testin lähteeksi ja todisteeksi isyydestä. Miten siis voisin vaatia isyyden tunnustamista, jos isä ei sitä ei tee?

Hyvä ap, isäsi on halunnut salata sinut ja niin äitisikin on tehnyt. Kunnoita heidän tahtoaan.

Vaikka isä on maksanut sinusta elatusmaksua, jos ei ole virallisissa kirjoissa, niin et tule saamaan mitään.

Säälittävää porukkaa äitisi ja "isäsi"

vanhempiensa tahtoa kunnioittaa. Hänellä on oikeus omaan elämään, ei todellakaan velvollisuus lahjoittaa osaa itsestään äitinsä ja isänsä salaisuuksien varjelemiseen. Mä luulen että mikäli lapset ovat suht normaaleja, he järkyttyvät pahasti, mutta miksi he kieltäisivät sinut?isänsä he kyllä tavallaan menettävät, mutta jos toimit nyt, ehtivät saada hänet vielä takaisinkin kun on elossa. Ei ole kenenkään tehtävä kantaa vanhempien valheita. Se on hirveä tragedia lapselle, vie häneltä voimia jotka kuuluisivat

hälle itselle. Kaikilla on oikeus totuuteen. Jos joku ei halua ottaa vastuuta todellisista teoistaan, se on hänen ongelmansa. Ota ihmeessä yhteyttä. teet palveluksen kaikille. ja vaikka tuo salainen elämä on lapsille järkytys, kyllä he siitä tod.näk. toipuvat.

niin on suojannut omaisuutensa, esim. siirtänyt kaiken vaimon nimiin. Näinhän esim. Kari Tapio teki.

voivat pettää läheisensä niin pahasti että on toinen perhe. Koska se perhe joka ei tiedä, sen elämä ja kaikki rakentuu vuodesta toiseen, vuosikymmenestäkin valheelle. Miten sellaisesta voi toipua? ja mitä helvettiä joku äijä kuvittelee itsestään; että hän on joku jumala joka kontrolloi ihmisiä ja sitä mitä kukakin saa tietää. Siis koko elämältä putoaa pohja- luotat ihmiseen, rakennat elämäsi, luovut jostain omastasi toisen vuoksi; ja sitä toista ei ollutkaan- vaan joku ihan eri ihminen joka valehteli sulle päin naamaa. Piittaamatta pätkääkään siitä miten sulle käy. Ehkä tappamisen jälkeen seuraavaksi tehokkain tapa tuhota toinen ihminen.

Isiä vaan panetti, taiteilija kun oli. Mitä sitä omaisuutta jakamaan. Isillä vaan teki mieli...

Tarinastani saisi pitkän romaanin. Mutta löysin nelikymppisenä isosiskon ja -veljen saatuani viimein tietää, kuka isäni on. Veljestä sain läheisen ystävän, olemme samanlaisia, sama ammatti, harrastukset ja kiinnostuksen kohteet -minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut edes samannäköisiä ihmisiä suvussa. Siskokin on jossain määrin samanlainen, mutta hänen kanssaan välit ovat vaikeammat emmekä juuri tapaile. Näiden äiti eli isäni vaimo ei suostu minua tapaamaan, vaikka onkin tiennyt olemassaolostani syntymästäni saakka. Vaikeaa on siis kaikilla.

Suosittelen isyyden tunnustamista (minun isäni on kyllä siirtänyt kaiken omaisuutensa vaimonsa nimiin eli minä en tule perimään mitään) ja siis dna-testejä, koska se on kaikille selkeintä. Toki se maksaa joitakin satasia. Ota ihmeessä yhteyttä sisaruksiisi, mitään menetettävää ei ole! Voit löytää sielunkumppanin ja ennen kaikkea, löydät itseäsi.

loukkaavalta että isäsi ei halua sun jakavan perintöä? Hienoa et löysit kuitenkin sisaret. Vaikka olen sitä mieltä et ihmisen pitää opetella antamaan anteeksi niin onhan tuon äidin osa kurja; hänethän on petetty aivan täysin, silloin voi kyllä elämä menettää merkityksensä. Ja vaikkei syy ole todellakaan sinun, sä muistutat häntä valheesta jolla hänen vuotensa on viety. Oman itsensä takia kannattaisi kyllä yrittää kasvaa, mutteivät nuo edelliset sukupolvet taida niin hyvin osata.

Joitakin valokuvia toki toivoisin saavani.

Eihän valokuvia varten tarvi odottaa perunkirjoitusta.

Ja jos toivot saavasi isäsi lapsuudenkuvia haltuusi, niin miksi et pyydä isältäsi sellaisia. Varmemmin saat ne suoraan isältäsi. Sisaruksesi eivät varmasti halua luovuttaa yhtään kuvaa sinulle, jos eivät tiedä sinusta ennen isän kuolemaa.

Valokuvia pyydät nyt saman tien isältäsi ja otat itse niitä.

Minä marssin Oikeuslääketieteen laitokselle ja pyysin tutkimuksia. Heidän sivuillaan muistaakseni lukee hyvin asiasta. Biologinen isäni onneksi suostui tähän. Jos ei olisi suostunut, olisin hankkinut juristin. Sitä kautta voi pyytää isyyden selvittämistä. Silloin se onnistuu, vaikka ko. isä ei haluaisi.



Terkuin 110, joka on pienestä asti tiennyt, että ns. isäni ei ole isäni, koska en vain sovi sukuuni. Äiti ei ole koskaan suostunut kertomaan ennen kuin 40 täytettyäni otin taas noin kymmenennen kerran asian puheeksi. Vaikea taakka äidillekin, koska hän olisi halunnut oikean isäni kanssa elää, mutta tämä isä päättikin jatkaa vanhan perheensä kanssa ja jatkoi myös syrjähyppyjään. Onkohan mulla enemmänkin sisäruksia...