Kahden kynttilän pitää olla eläviä
Mitään sähkökynttilöitä ei hyväksytä. Käyn kyllä kiertelemässä naapuruston ikkunat.
Kommentit (11)
Varo ettei verhot syty palamaan. Minusta sähkökynttilätkin käy.
ne elää vahamassa ja tanssii humppaa
Kiellätkö myös vanhuksilta turvallisemmat ledikynttilät,
Vai oikein kierrät talojen ikkunoita. Muista Ap sit varoa siinä tonttiin ympärillä kulkee poteroihin ja piikkilanka aika ettet vain teko itseäsi kun pitää typeryyttään ryntäillä pimeässä.
En tykkää siitä, kun kynttilät juoksee pitkin ikkunalautaa.
Kuolleet kynttilät on parempia.
Olen kissanomistaja, ikkunalleni en jätä mitää yksinään lepattavaa elävää kynttilää.
Ap astu nykyaikaan.
En laita ikkunalle tai mihinkään sisälle nykyään oikeaa kynttilää. Led kynttilät on turvallisia ja melkein aidon näköisiä, kauniitakin. Ja ihan siksi kun olen pari kertaa unohtanut joskus sammuttaa oikean kynttilän. Muistan kun äitini muistisairaana poltteli kynttilöitä, jo silloin havahduin ja vein pois kaikki kynttilät ja tulitikut.
Siinähän kiertelet. Meillä laitetaan puhtaasti paloturvallisuussyistä led-kynttilät niihin huoneisiin missä ei olla illalla.
Jotkut tykkää sähkökynttilöistä. Ainoa sähkökynttilä jonka hyväksyn, on seitsemän kynttilän jolunajan kynttelikkö.
Muut vain aitoja kynttilöitä. Mieluiten kotimaisia ja steariinista plussaa. 🕯