Millaisilla tuloilla teillä on 200 000 euron lainoja?
Ihan mielenkiinnosta kyselen ja myös hiukan omaa tilannetta kartoittaaksemme!
Kommentit (86)
Kaikki hinnat ovat nousseet, lisäksi ihmisten tulotaso on yleisesti noussut. Kuinka moni olisi ostanut 80-luvulla miljoonan markan talon? Kuinka moni olisi maksanut kahvista 25-30 mk :-) Nyt ei esim. isoilta paikkakunnilta valitettavasti enää saa omakotitaloa alle 200.000euron ja kahvikin maksaa lattena helposti 4euroa. Elämä on :-)
Toisaalta moniko nuori alle kolmikymppinen olisi tienannut jossain myyntitykin tms. töissä 80-luvulla reilusti yli 20.000 mk, mikä nykyään on hyvin tavallista, että palkat ovat 3-3.500eur/kk. Turha kauhistella siis.
Lainaa 200 000. Itse hoitoalalla, mies alipalkatussa it-duunissa, joten siinäpä ne. Ajateltiin pärjätä, on pärjätty tähänkin asti. Tietysti jos toinen jää työttömäksi voi tehdä hieman tiukkaa, toivottavasti näin ei käy.
oma asunto on harkinnassa. Nyt olen hoitovapaalla (ja aion ollakin vielä monta vuotta useaan otteseen, jos hyvin käy), mutta sitten kun joskus olen töissä, meidän nettotulot olisi yhteenä ehkä 2500 ¿/kk. Molemmat matalapalkkaisilla aloilla, eikä tulot tosta montaa euroa tule kasvamaan kummallakaan. Säästöjä on sen verran, että voitais nyt ostaa kerrostalokolmio joltain suht huonomaineiselta paikalta Helsingistä, Espoosta tai Vantaalta. Tai no Vantaalla ois varaa asua ehkä suhteessa paremmassa paikassa kuin Helsingissä ja Espoossa. Jos joskus haluttais 4 h + k kerrostaloasunto, ne maksaa jo aika paljon. Täällä PK-seudulla on hinnat niin kovat, ettei täällä alle 200 000 ¿:lla saa kuin pienen rivarin. Meillä olisi haaveissa 3 lasta ja jos kaikille haluttais oma huone, niin asunnon koko olisi 5 h + k. Tollaiseen meillä ei ole koskaan varaa, ei edes kerrostalossa. Todella masentavaa! Mutta miehen työpaikka on täällä ja samoin kaikki ystävät ja sukulaiset. Siksi ei haluta muuttaa täältä PK-seudulta pois. Mutta tuntuu ihan kohtuuttomalta, ettei meillä ole täällä varaa edes tarpeeksi isoon kerrostaloasuntoon, puhumattakaan jostain rivarista.
Tämä siis tiedoksi niille, jotka jaksavat kauhistella ihmisten isoja lainoja. Ei kaikilla niillä, joilla on esim. 200 000 ¿ lainaa, ole kovinkaan kummoista taloa, jos PK-seudulla asuvat. Täällä vaan sattuu asuminen olemaan aika kallista.
Onpa ennen saanut holtittomia lainoja :O
Minulla pn henkilökohtainen 250 000 e laina. Säännöllinen työ, brutto 4000 +.
Poinrti ei tosin ollut tuloissa, van omaisuuden määrässä. Minulla on myös pari asuntoa panttina, eli 500 000 e edestä.
Minä sain 3000 euron nettotuloilla 200 000 euron lainan aikoinaan. Silloin oli vielä korot 5 %:n tienoilla, mutta taisi heti seuraavana vuonna alkaa laskea. Tulot on noussut tasaisesti ja lainaa olen maksanut pois paljon ylimäärin.
Eli tarkoititko, että pariskunnalla yhteensä 200k€ lainaa?
Melko tavallisilla tuloilla (35k€/v brutto) saa jo 100-130k€ yksinkin ja kahden tilannetta yleensä taitavat katsoa suhteessa suopeammin, jos molemmat ovat työssäkäyviä.
Omarahoitusosuus ja vakuudet vaikuttanevat pankin suopeuteen myös.
Itse otin noin 130k 2½ vuotta sitten ollessani vielä vuokratyöläinen. Tienasin noin 2k/kk. Nyt palkka on 2700€/kk mutta ei ole huvittanut nostaa lainan maksuerää :D
Vierailija kirjoitti:
Saman verran maksetaan kun vuokraakin. Turha sitä on vinkua, että ollaan velkasaneerauksessa jonon keulilla, jos lama tulee. Säästämään ei vuokria maksaen kyennyt, joten koko potti otettiin lainaa. Ei ajatella, että lainaa on jäljellä x määrä euroja, vaan kerran kuussa erääntyy 855.
Onko kiinteällä korolla tai korkoputkella? Tuollaisessa tilanteessa voivat hyvin antaa turvaa, vaikka vähemmän tiukassa tilanteessa eivät kovin mielekkäitä kuluiltaan monesti ole.
Mulla oli 195 000 laina (90 000 jäljellä) , palkka brutto n. 4400 (n.3000 netto, joskus enemmän jos ylitöitä tai viikonloppujuttuja), noiden lisäksi lapsilisä / yhy kororotus / elatustuyki yhdestä eli n.300/kk (no se menee kaikki tarhamaksuun). Pohjalla oli jo maksettu asunto joka myytiin 197 000 hintaan ennen uuden ostoa (Asunto maksoi 415 000). Lainaa lyhennän 1000e/kuukaudessa. Joo menee vähän liikaa asumiseen, mutta se on oma valinta. Tuohon siis päälle vedet, sähköt,jätemaksu, vakuutukset, katumaksut ja kiinteistövero. Eli asumiskulut sen 1300-1400 suunnilleen...
Vierailija kirjoitti:
Meillä lainaa n. 90 000 ja sekin tuntuu suurelta, vaikka on okt ja mökki.
Tietysti, jos on alueella, jossa tuo 90 000 on omakotitalon hinta.
Pääkaupunkiseudulla jo kaksiosta joutuu maksamaan vähintään melko lähelle 150 000, ellei täysremontin tarpeessa ole.
Insinööri-insinööri pariskunta. Lainaa otettiin 210.000, tosin enää siitä on jäljellä 27.000. Laina-ajaksi tarjottiin 20 vuotta, mutta halusimme itse 10 vuotta, että päästään lainasta nopeasti eroon. Bruttotulot lainaa otettaessa 190.000 ja nyt 220.000. Vaimo tienaa vähän paremmin noin 130.000 ja itse noin 90.000.
Oltaisi pystytty maksamaan laina pois jo kolmisen vuotta sitten, mutta kun korot on näin alhaalla, niin ollaan lyhennetty suunnitelman mukaan ja sijoitettu sitten ylimääräiset.
Meillä miehen kanssa lainaa (asunto) pari tonnia yli 200 000 € ja yhteenlasketut vuositulot bruttona reilu 110 000 €. Isältäni olen aikoinaan saanut neuvon, että lainaa ei kannata olla enempää kuin kaksinkertainen määrä mitä vuosiansiot ovat.
Mä tässä mietin, että vaihdanko uudempaan asuntoon ja otanko tuon 200 tuhatta lainaa. Enemmänkin antaisivat, mutta tuo on mulle ehdoton kipuraja. Mun nettotulot kuukaudessa n. 3800, mutta siihen sisältyy tällä hetkellä 660 euroa lapsilisiä ja Kelan elatustukea, jotka lakkaavat muutaman vuoden sisällä. Omarahoitusosuutta reilut 100.000. Näillä spekseillä tuon lainan tosiaan myöntäisivät, mutta en tiedä haluanko ottaa. Yksin olisin siis ottamassa, kaksi teiniä elätettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen kanssa lainaa (asunto) pari tonnia yli 200 000 € ja yhteenlasketut vuositulot bruttona reilu 110 000 €. Isältäni olen aikoinaan saanut neuvon, että lainaa ei kannata olla enempää kuin kaksinkertainen määrä mitä vuosiansiot ovat.
Tuo neuvo oli pätevä aikana, jolloin korot olivat kaksinumeroisia. Nyt sellaista aikaa ei ihan heti näköpiirissä ole.
Ongelma näissä laina-asioissa on, että asunnot ovat nykyään niin kalliita, että saadakseen ihan tavallisen, pienen perhe-asunnon joutuu jo ottamaan sen 100000/pää lainaa, ellei ole perintöä tms. kertynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma näissä laina-asioissa on, että asunnot ovat nykyään niin kalliita, että saadakseen ihan tavallisen, pienen perhe-asunnon joutuu jo ottamaan sen 100000/pää lainaa, ellei ole perintöä tms. kertynyt.
Niin pk-seudulla ja muutamissa muissa suuremmissa kaupungeissa.
190 000 lainaa sain yh:na, palkka 4000, laina-aika 20 v. Tästä on 8 vuotta ja hyvin on mennyt, lainakin jo kohtuullinen ja palkka noussut.
Pankki otti riskin, koska minulla oli vakituinen kunnan virka.
laina yhteensä 270t.
Nettotulot yhteensä noin 6t.
Lainanmaksu ei aiheuta ongelmia nykyisillä tuloilla.
Tulotaso tulee kasvamaan. Laina-aikaa n. 18v.