Erilaiset äidit eilen: "Pelkään etten saa luotua tunnesidettä lapseen."

ja tuttuja tunteita, tunnistin itseni. Hienoa, että äiti puhui rohkeasti peloistaan.

Sitten tämä äiti oli vielä kovin tuskastunut poikaan ja sanoi, että se vaan imee eikä halua hänestä muuta. Ei tietenkään kolmeviikkoinen osaa kuin syödä..!



Tuli mieleen, että miksi tekee asioista niin vaikeita itselleen. Kaikesta saa ongelman.

ja tuttuja tunteita, tunnistin itseni. Hienoa, että äiti puhui rohkeasti peloistaan.

ja puhuminen on hyvästä, jos tuollaisia tunteita on. Mutta olen kyllä edellisen kanssa samaa mieltä siinä, että miksi tekee ongelman tuollaisesta. Eiköhän se ole aika harvinaista, että omaan lapseen ei kehittyisi sidettä. En ole koskaan miettinyt tuollaista ja tuntui tosi oudolta, että toinen raukka oikein itkee asian vuoksi.

ap

Minullekin oli järkytys, kun imetys oli vaikeaa, sattui ja vauva oli koko ajan rinnalla. Luulin olevani viallinen äiti ja itkeskelin kotona. Vasta jälkikäteen kuulin, että kaikki oli ihan normaalia ja synnytyksen jälkeen on tavallista hormonaalisista syistä herkistyä. Se itse asiassa auttaa kiintymyssuhteen muodostumisessa.

Mäkin kyllä olen kelaillut tuollaisia asioita paljon (siis "teoriatasolla", kun ei vielä ole lapsia hankittu). Varmaan tuolla naisella asiaan vaikutti se pitkä lapsettomuuskin, niin että oli vaikea uskoa siihen että kaikki tulee menemään hyvin. Se on niin yksilöllistä, miten lasten saamiseen suhtautuu. Joillekin se tuntuu olevan mutkatonta ja jotkut murehtii ja huolehtii enemmän. Mulle jäi kyllä positiivinen kuva tuosta äidistä, kun uskalsi noin avoimesti puhua tunteistaan.

ja tuttuja tunteita, tunnistin itseni. Hienoa, että äiti puhui rohkeasti peloistaan.

ja puhuminen on hyvästä, jos tuollaisia tunteita on. Mutta olen kyllä edellisen kanssa samaa mieltä siinä, että miksi tekee ongelman tuollaisesta. Eiköhän se ole aika harvinaista, että omaan lapseen ei kehittyisi sidettä. En ole koskaan miettinyt tuollaista ja tuntui tosi oudolta, että toinen raukka oikein itkee asian vuoksi.

ap

On varmasti asioita josta itse teet ongelmia mistä joku toinen ei tekisi.

Mä en ymmärrä miksi toisen huolia täällä ruoditaan aina, minusta ihanin jakso tähän mennessä.

kun en ole koskaan ruoskinut itseäni huonosta äitiydestä? Pyrin täydellisyyteen, mutta olen itselleni lempeä ja tiedän, että ihan hyvä, tavallinen vanhemmuus riittää.



Ei ole lapsellekaan hyväksi, jos äiti on itkuinen ja kireä.

ole niin harvinaista, että lapseen ei kehity tunnesidettä. En omista telkkaria, joten en ole nähnyt sarjaa, enkä sen takia tiedä, onko kyse syntyvästä vai jo syntyneestä lapsesta. Mulla ainakin oli odotusaikana tuollaisia tunteita, ja tosi monella tuntuu palstan perusteella olevan niitä myös. Oon jo lyhyen äitiyteni aikana ehtinyt rauhoitella täällä monia tulevia äitejä, että he eivät ole yksin noiden tunteidensa kanssa.



Kiva, että tuollaista näytetään telkkarissa, siitä on varmaan apua monelle.

Tiedoksesi, että on normaalia olla herkistyneessä mielentilassa vauvan synnyttyä, jostain syystä luonto on varustanut äidit herkistymään helposti.



Jotkut onnelliset tietysti ovat viilipyttyjä, mutta mitään outoa tai väärää ei ole olla itkuinen vauvan ensiviikkoina. Ei se vauva siitä kärsi, mikäli äiti kykenee osoittamaan vauvalle rakkauttaan. Synnytyksen jälkeinen masennus on sitten eri asia, ja se vaatii hoitoa.

ja tuttuja tunteita, tunnistin itseni. Hienoa, että äiti puhui rohkeasti peloistaan.

ja puhuminen on hyvästä, jos tuollaisia tunteita on. Mutta olen kyllä edellisen kanssa samaa mieltä siinä, että miksi tekee ongelman tuollaisesta. Eiköhän se ole aika harvinaista, että omaan lapseen ei kehittyisi sidettä. En ole koskaan miettinyt tuollaista ja tuntui tosi oudolta, että toinen raukka oikein itkee asian vuoksi. ap

On varmasti asioita josta itse teet ongelmia mistä joku toinen ei tekisi. Mä en ymmärrä miksi toisen huolia täällä ruoditaan aina, minusta ihanin jakso tähän mennessä.

Eli oli hyvä, että nainen puhui tunteistaan, mutta sen enempää tätä ei ole mielestäsi tarvis ruotia täällä? :)

Keskustelusta tuskin on haittaa kenellekään, varsinkin jos aihe on monelle näin tuttu.

ap

Vähän avarakatseisuutta peliin, kiitos! Jos joku asia ei ole tullut sinulle mieleen, ei se tarkoita etteikö se voisi olla ihan yleistä muilla.



Äidit ovat varsin erilaisia, siitä kai tuossa ohjelmasarjassakin on kyse. Toiset ovat kuin luotuja hoivaajan rooliin heti alusta alkaen ja toisilla menee siihen enemmän aikaa. Lapsen kasvaessa erilaisia vaiheita tulee ja menee aina aikuisikään saakka. Väittäisin, että kaikilla äideillä on haasteita jossain vaiheessa.

Minua järkytti eniten kommentti "tätä mä halusin ni pakko jaksaa" millaistahan olisi ollut vahinkolapsella? Ikävä sanoa, mutta tämä nainen ei ollut kypsä äidiksi edes vuosien yrittämisen jälkeen. Hyvä ettei silloin nuorena raskautunutkaan.

Jos juuri synnyttänyt äiti toteaa olevansa väsynyt, se ei tarkoita että hän ei olisi kypsä äidiksi. Muuten suurin osa äideistä olisi epäkelpoja.



Ihan järkyttäviä mielipiteitä täällä äideillä, onko teillä empatiakykyä lainkaan?



Ilmeisesti tuoreen äidin pitäisi olla heti synnytyksen jälkeen olla kuin vanha tekijä takkuilevan imetyksen ja itkuisen vauvan kanssa.



Etenkin kun on ihan tieteellinen fakta, että suuri osa äideistä kokee alakuloisuuden tunteita, se johtuu hormonaalisista syistä. Etenkin jos aiemmin on ollut vastoinkäymisiä, pienetkin asiat tuntuvat silloin isoilta. Tämä tietenkin on monelle ihan mahdotonta käsittää.

Tiedoksesi, että on normaalia olla herkistyneessä mielentilassa vauvan synnyttyä, jostain syystä luonto on varustanut äidit herkistymään helposti. Jotkut onnelliset tietysti ovat viilipyttyjä, mutta mitään outoa tai väärää ei ole olla itkuinen vauvan ensiviikkoina. Ei se vauva siitä kärsi, mikäli äiti kykenee osoittamaan vauvalle rakkauttaan. Synnytyksen jälkeinen masennus on sitten eri asia, ja se vaatii hoitoa.

En väittänyt että "osaan niin hyvin". Olen epäonnistunut kuten kuka tahansa muukin, mutta minulla on kaiketi keskivertoa parempi suhtautumistapa omaan epätäydellisyyteeni.

Itkuisuus ja herkistyminen ovat varmasti tuttuja asioita ihan jokaiselle synnyttäneelle. En tietääkseni kritisoinut niitä millään lailla. Vaikka tuohon ko. äidin imetysvouhotukseen voisin kyllä tokaista, että ottaisi hieman rennommin.

Minua järkytti eniten kommentti "tätä mä halusin ni pakko jaksaa" millaistahan olisi ollut vahinkolapsella? Ikävä sanoa, mutta tämä nainen ei ollut kypsä äidiksi edes vuosien yrittämisen jälkeen. Hyvä ettei silloin nuorena raskautunutkaan.

jotkut ihmiset etsivät aina jotain, mikä tekisi onnelliseksi. Kun jotain sitten saa, niin sekään ei ole hyvin. Ikävä sanoa, mutta nykynuoret kärsivät tästä eniten.

Vähän avarakatseisuutta peliin, kiitos! Jos joku asia ei ole tullut sinulle mieleen, ei se tarkoita etteikö se voisi olla ihan yleistä muilla. Äidit ovat varsin erilaisia, siitä kai tuossa ohjelmasarjassakin on kyse. Toiset ovat kuin luotuja hoivaajan rooliin heti alusta alkaen ja toisilla menee siihen enemmän aikaa. Lapsen kasvaessa erilaisia vaiheita tulee ja menee aina aikuisikään saakka. Väittäisin, että kaikilla äideillä on haasteita jossain vaiheessa.

Enkä ollenkaan sitä mieltä, että tällaista oman kokemusmaailmani ulkopuolella olevaa ilmiötä ei voisi olla olemassa. :D Itselläni ei siis todellakaan ole ollut sideongelmia, mutta on hyvinkin avartavaa lueskella muiden kokemuksia niistä.

ap

että tällä palstalla ihmisillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä vastasyntyneen vanhemmuudesta.



Jos väsymyksen ilmaisut ovat huonon vanhemmuuden merkki, niin ei ihme, että äidit pitävät kielteiset tunteensa piilossa usein jopa ihan lähimmiltään. Huonoa vanhemmuutta näkee ihan muualla.

että tällä palstalla ihmisillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä vastasyntyneen vanhemmuudesta. Jos väsymyksen ilmaisut ovat huonon vanhemmuuden merkki, niin ei ihme, että äidit pitävät kielteiset tunteensa piilossa usein jopa ihan lähimmiltään. Huonoa vanhemmuutta näkee ihan muualla.

Kuka on sanonut noin?!

Ohjelman neuvolahoitaja sanoi, että eräs äiti oli alkanut rakastaa lastaan vasta tämän ollessa nelivuotias. :(



Minusta neuvola suhtautui asiaan hieman liian tyynesti, sillä tunneköyhä koti on varmasti melkoisen traumatisoiva ja kylmäksi jättävä kasvuympäristö. Nykysuomessa nämä tunnesiteeseen liittyvät ongelmat tuntuvat olevan jopa oikein toivottu ilmiö, joka hankitaan neuvolasta ellei sitä ole itse älynnyt itsestään.

On täysin luonnollista pohtia asian eri puolia. Omalla kohdallani en osannut edes ajatella asiaa etukäteen, en ole muutenkaan mikään stressaaja. Niin kuitenkin kävi, että lapseni syntyivät keskosina ja olivat sairaalassa elämänsä pari ensimmäistä kuukautta. Tänä aikana luonnollisesti kävin joka päivä heitä hoitamassa mutta omikseni en heitä tuntenut. Vasta puolen vuoden iässä, lasten oltua kotona jo monta kuukautta viimein ymmärsin, että olen jonkun äiti ja että nimenomaan nämä lapset ovat minun.



Rakkauteni on nykyään kaiken, aivan kaiken kattavaa. Ehdotonta, kyselemätöntä ja suorastaa primitiivistä. En ole enkä tule koskaan tuntemaan vastaavaa tunnetta ketään muuta kohtaan.



Minusta siis tällaisten asioiden pohtiminen on luonnollista vaikkakin vähän hysteeristä. Ja erittäin tyypillistä ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien keskuudessa. Sitä kun ei voi tietää ellei ole kokenut.