Erilaiset äidit eilen: "Pelkään etten saa luotua tunnesidettä lapseen."

Mutta itsekään et tajunnut ajatella asiaa etukäteen! Se on minusta normaalia, että olettaa jo valmiiksi rakastavansa eikä edes ajattele.



Jos epäilee, niin kärsii varmasti tunne-elämän ongelmista. Mistä ajatukset muutin voisivat kummuta?

Minua järkytti eniten kommentti "tätä mä halusin ni pakko jaksaa" millaistahan olisi ollut vahinkolapsella? Ikävä sanoa, mutta tämä nainen ei ollut kypsä äidiksi edes vuosien yrittämisen jälkeen. Hyvä ettei silloin nuorena raskautunutkaan.

Musta tuntuu että nuo pettymyksen tunteet vauva-arkeen taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Se vaan on yllättävän rankkaa itkuisen vauvan kanssa. Vauvan tuloon valmistautuu lähinnä ostelemalla kaikenmaailman ihanaa hörhelöä ja sälää ja joka paikassa hoetaan että "ihanaa, ihanaa" ja onnitellaan, siinä on melkoinen kontrasti siihen todellisuuteen kun olet todella väsynyt, oma aika poistuu yhtäkkiä, mielialat heittelee hormoonien takia, imetys sattuu, näytät itsellesi vieraalta yms. Tulevia äitejä pitäisi jotenkin valmentaa että elämä vauvan kanssa ei ole mitään pumpulipilvissä leijailua. Puhun omasta kokemuksesta. Ohjelman äidin tunteet vaikuttivat hyvin tutuilta.

käynyt läpi ihan samanlaisia tunteita. Jos ei ole kokemusta lapsista ennestään, eikä hyvillä ystävillä ole lapsia niin mistä sitä voi tietää miten rankkaa imetys ja vauva-aika on? Ei neuvolassa ainakaan siitä varoiteta. Vastasyntynyt ottaa paljon, mutta ei anna vielä juuri mitään. Sellaisen hoitaminen juuri synnyttäneenä ja hormonimyrskyissä on tosi rankkaa. Minusta nuo ohjelman äidin tunteet oli tosi normaaleja, pitääkö tuollaisestakin nyt tuomita?!

kun en ole koskaan ruoskinut itseäni huonosta äitiydestä? Pyrin täydellisyyteen, mutta olen itselleni lempeä ja tiedän, että ihan hyvä, tavallinen vanhemmuus riittää.

Ei ole lapsellekaan hyväksi, jos äiti on itkuinen ja kireä.

mitä sinä itse OLET SAANUT? ilman omaa ansiota? On paljon helpompaa olla hyä äiti jos on tullut itse kohdelluksi hyvvin. Ihan mahdotonsa se voi olla jos on itse tullut kohdelluksi huonosti. Mutta ehkä tajuat että sultakin puuttuu jotain; kyky ymmärtää erilaisuutta... on helppo tuomita joku ongelmasta jota itsellä ei ole. Ei ole lapsille hyväksi että äiti on noin yksinkertainen ajatuksissaan kuin sinä.... OIkeastaan vielä pahempi; jos ihminen ymmärtää ettei kaikki ole kunnossa ja että tarvitsee apua, ollaan jo hyvän matkaa plussan puolella. Jos taas luulee olevansa ongelmaton ja parempi kuin joku toinen, ollaan vielä rankasti miinuksella. Että sua ehkä vaivaa epmatiakyvyn puute ja erilaisuuden ymmärtämisen puute... Niiden taustalla voi olla sitten jotain suurempaakin. Eli sen lisäksi että olet itsellesi ja ehkä lapsillesi lempeä olisi hyvä olla lempeä niillekin joilla on huonommat lähtökohdat. (mm. narsistihan on hyvin herkkä itseään kohtaan muttei tajua muiden herkkydestä mitään)

että täällä on joidenkin aina pakko haukkua kaikkia, täällä varmaan suurin osa palstailioista on ihan täydellisiä äitejä ja ihmisiä? Aina pakko joka asiaan laittaa jotain negatiivista palautetta, jos vaikka vaihteeks kokoeilisitte ajatella vähän positiivisemmin? ja sit täällä palsta mammat tappelee siitä että kuka on oikeessa..

kun en ole koskaan ruoskinut itseäni huonosta äitiydestä? Pyrin täydellisyyteen, mutta olen itselleni lempeä ja tiedän, että ihan hyvä, tavallinen vanhemmuus riittää. Ei ole lapsellekaan hyväksi, jos äiti on itkuinen ja kireä.

mitä sinä itse OLET SAANUT? ilman omaa ansiota? On paljon helpompaa olla hyä äiti jos on tullut itse kohdelluksi hyvvin. Ihan mahdotonsa se voi olla jos on itse tullut kohdelluksi huonosti. Mutta ehkä tajuat että sultakin puuttuu jotain; kyky ymmärtää erilaisuutta... on helppo tuomita joku ongelmasta jota itsellä ei ole. Ei ole lapsille hyväksi että äiti on noin yksinkertainen ajatuksissaan kuin sinä.... OIkeastaan vielä pahempi; jos ihminen ymmärtää ettei kaikki ole kunnossa ja että tarvitsee apua, ollaan jo hyvän matkaa plussan puolella. Jos taas luulee olevansa ongelmaton ja parempi kuin joku toinen, ollaan vielä rankasti miinuksella. Että sua ehkä vaivaa epmatiakyvyn puute ja erilaisuuden ymmärtämisen puute... Niiden taustalla voi olla sitten jotain suurempaakin. Eli sen lisäksi että olet itsellesi ja ehkä lapsillesi lempeä olisi hyvä olla lempeä niillekin joilla on huonommat lähtökohdat. (mm. narsistihan on hyvin herkkä itseään kohtaan muttei tajua muiden herkkydestä mitään)

Villi veikkaus, olet näitä narsistin uhreja ja näet minussa pahantekijäsi?

Sanoin viestissäni, että pyrin täydellisyyteen, mutta pyrkimykseksi jää, sillä kukaan ei ole täydellinen. Sanoin myös, että normaali, tavallinen vanhemmuus riittää.

Miten nuo asiat ilmaisevat sitä, että en muka ymmärrä erilaisuutta?

Kaikkea hyvää sinulle, toivon parempaa jatkoa ihan koko sydämestäni. Viestistä käy ilmi, että sulla on nyt jokin todella paha paikka menossa elämässäsi.

joten en tiedä sen tarkemmin ko. tapauksesta. Mutta itse olen kärsinyt myös pitkästä lapsettomuudesta, ja kun vauva vihdoin syntyi, joutui hän olemaan sairaalassa viikkoja. En kokenut vauvaa omakseni, vaikka joka päivä kävin hoitamassa, ja ajattelin aamusta iltaan jne. Jotenkin tuntui, että vauva on sairaalan vauva ja oli ihan outoa, kun vauvan sai viimein kotiin. Pelotti. Tuntui, että entä jos en osaa, entä jos en rakastakaan. Kohta joku hakee lapsen pois. Ei tuollaisia tunteita voi oikein kuvitella, jos niitä ei ole kokenut.

joten en tiedä sen tarkemmin ko. tapauksesta. Mutta itse olen kärsinyt myös pitkästä lapsettomuudesta, ja kun vauva vihdoin syntyi, joutui hän olemaan sairaalassa viikkoja. En kokenut vauvaa omakseni, vaikka joka päivä kävin hoitamassa, ja ajattelin aamusta iltaan jne. Jotenkin tuntui, että vauva on sairaalan vauva ja oli ihan outoa, kun vauvan sai viimein kotiin. Pelotti. Tuntui, että entä jos en osaa, entä jos en rakastakaan. Kohta joku hakee lapsen pois. Ei tuollaisia tunteita voi oikein kuvitella, jos niitä ei ole kokenut.

että ei pelottanut pätkääkään, että en rakastasi lasta. Tietysti tuollainen alku on hieman erilainen, mutta ei se kiintymistä estä vaikkakin hidastaa sen tavallisen vauva-arjen alkamista.

Musta ohjelman nainen oli harvinaisen täyspäinen vastasynnyttänyt äiti. Noin 80% äideistä kärsi ns baby-bluesista parin viikon ajan synntyksen jälkeen. Alakulon tunteet ja itkuisuus ovat siis täysin normaaleja ja tuo äiti oli rohkea kun puhui niistä ääneen. Onneksi niistä nykyisin puhutaan neuvoloissakin enemmän. Ja todella sekin on aivan normaalia että mitään suunnatonta onnentunnetta ei koe heti, mutta ei silti tarkoita sitä etteikö lasta oppisi rakastamaan tai hoitaisi silti hyvin.



Itse en ole kärsinyt lapsettomuudesta mutta voin hyvin kuvitella että jos on vuosikausia odottanut jotain, miettinyt asiaa ja kasannut odotuksia, voi totuus yllättää. Itkuisen vastasyntyneen vaativuuteen voi oikeasti olla vaikea valmistautua, samoin väsymykseen ja hormonimyrskyyn.

kun en ole koskaan ruoskinut itseäni huonosta äitiydestä? Pyrin täydellisyyteen, mutta olen itselleni lempeä ja tiedän, että ihan hyvä, tavallinen vanhemmuus riittää. Ei ole lapsellekaan hyväksi, jos äiti on itkuinen ja kireä.

mitä sinä itse OLET SAANUT? ilman omaa ansiota? On paljon helpompaa olla hyä äiti jos on tullut itse kohdelluksi hyvvin. Ihan mahdotonsa se voi olla jos on itse tullut kohdelluksi huonosti. Mutta ehkä tajuat että sultakin puuttuu jotain; kyky ymmärtää erilaisuutta... on helppo tuomita joku ongelmasta jota itsellä ei ole. Ei ole lapsille hyväksi että äiti on noin yksinkertainen ajatuksissaan kuin sinä.... OIkeastaan vielä pahempi; jos ihminen ymmärtää ettei kaikki ole kunnossa ja että tarvitsee apua, ollaan jo hyvän matkaa plussan puolella. Jos taas luulee olevansa ongelmaton ja parempi kuin joku toinen, ollaan vielä rankasti miinuksella. Että sua ehkä vaivaa epmatiakyvyn puute ja erilaisuuden ymmärtämisen puute... Niiden taustalla voi olla sitten jotain suurempaakin. Eli sen lisäksi että olet itsellesi ja ehkä lapsillesi lempeä olisi hyvä olla lempeä niillekin joilla on huonommat lähtökohdat. (mm. narsistihan on hyvin herkkä itseään kohtaan muttei tajua muiden herkkydestä mitään)

Villi veikkaus, olet näitä narsistin uhreja ja näet minussa pahantekijäsi?

Sanoin viestissäni, että pyrin täydellisyyteen, mutta pyrkimykseksi jää, sillä kukaan ei ole täydellinen. Sanoin myös, että normaali, tavallinen vanhemmuus riittää.

Miten nuo asiat ilmaisevat sitä, että en muka ymmärrä erilaisuutta?

Kaikkea hyvää sinulle, toivon parempaa jatkoa ihan koko sydämestäni. Viestistä käy ilmi, että sulla on nyt jokin todella paha paikka menossa elämässäsi.

on varmasti ollut jonkinlainen narsisti ja siksi olen joutunut käymään paljon asioita läpi, kuten nuo defenssimekanismit itsessäni:) Mutta siitä on aikaa. Ja ehkäpä juuri siksi tuntuu todella ikävältä aina kun joku nostaa itseään polkemalla muita. En ole tuota ohjelmaa edes nähnyt, mutta kommenttisi ei ole mitenkään myötätuntoinen vaan päinvastoin, ja silloinhan voisi ajatella ettei sullakaan kaikki ihan ok ole- on helpompi nähdä muissa heidän virheensä kuin itsessä omansa. Ehkä sä nyt reflektoit..? Hei, ihan turha yrittää viisastella puolin tai toisin. MInusta ainoa oikea tapa kohdata toinen ihminen on tasavertaisuus ja myötätunto. Siksi kirjoituksesi ärsytti. Peace:D

Sanoi, että ei olisi pärjännyt ilman miestään lapsen kanssa. Me ei aikoinaan saatu perhehuonetta ja muistan, kun tuijotin kelloa ja laskin minuutteja aamulla vierailuajan alkuun.



Ei ollut kyse siitä, etten fyysisesti olisi lasta jaksanut hoitaa, mutta jotenkin ahdisti olla niin kokonaisvaltaisesti vastuussa pienen ihmisen elämästä. Kun mies oli paikalla ahdistus helpotti.



Tosi rohkeasti ja hyvin osasi tämä äiti tunteistaan puhua. Hyvin oli valittu tähän ohjelmaan.



Jos muuten joku stressaa liikaa, esimerkiksi äitiydestä, niin ihan viimeinen asia mikä silloin auttaa on kehooittaa relaamaan vähän. Tunnetusti silloin ihminen vaan stressaantuu lisää stressaantumisestaan. Positiivisella palautteella sen sijaan on parempi vaikutus. Ihan vaan jos tulee esim. APlle vastaan jotain tällaista irl.

Mitä mieltä eilisen jakson naisesta, joka itki neuvolassa jos ei saakaa luotua tunnesidettä vauvaan?

Isällä oli sama pelko.

Itselläni on kaksi kouluikäistä ja yksi 8 kk vauva, eikä mieleeni ole koskaan edes juolahtanut ajatus, että oman lapsen rakastamisessa olisi jotain haastetta.

8 kk kohdalla jopa neuvolassa sanottiin, että älä pelästy ellei se tunne tule heti! Ihmettelin kommenttia, mutta eilisen ohjelman jälkeen ymmärrän, miksi hän varoitteli minua. Ei ekojen kohdalla vain tällaisia puhuttu ja se oli minusta hyvä. Ettei vain alkaisia tämä rakkaudettomuus ruokkia itseään...

Etäisen tunnekylmän äidin lapsesta kasvaa narsisti. Kylmiä äitejä on valtavan paljon. Narsistit uh selkäpiitä kylmää.

niin että pitkä toivominen ja odotus on ladanneet vähän liian ruusunpunaisia kuvitelmia. Iso hatunnosto kun kertoi rohkeasti omista tunteistaan, vaikeistakin! Ei ne positiiviset tunteet ole mikään itsestäänselvyys, ja on tosi hyvä että sen voi nykyisin jo ääneen sanoa ja myöntää itselleen ja muille. Ei vanhemmuus välttämättä ole helppoa, ja siinä tilanteessa on paljon parempi kohdata tunteensa avoimesti ja hakea niihin tarvittaessa apua kuin purra hammasta.

On hirmu vaikee ymmärtää ettei jotkut rakastu vauvaansa heti, kun on ite rakastunu siitäkin huolimatta, että vauva on ollut järkytys ja syntynyt huonoon elämäntilanteeseen.

On hirmu vaikee ymmärtää ettei jotkut rakastu vauvaansa heti, kun on ite rakastunu siitäkin huolimatta, että vauva on ollut järkytys ja syntynyt huonoon elämäntilanteeseen.

Jaa.

Mä rakastuin vauvaani vasta hänen ollessa 4kk ikäinen.

Välitin kyllä ja hoidin hyvin. Toivottu lapsi oli.

ei hyvää päivää! Mistä teitä oikein sikiää? Pariskunta on yrittänyt lasta 7 vuotta - seitsemän vuotta odotusta, pettymyksiä ja toivoa sekä toivottomuutta. Sitten kun raskaus onnistuu on aivan realistista pelätä lapsen menetystä, osaako hoitaa oikein, tunteeko oikeita ajatuksia, toimiiko oikein? Osaako tehdä asiat oikein?

Enpä itsekään esikoiseni synnyttyä mitään ylitsevuotavaa äidinrakkautta tuntenut, enemmän ihmettelyä sekä vain sitä, että sylissä on pieni oma vauva, oma lapsi. Aivan normaaleja, rehellisiä tuntemuksia kyseiseltä äidiltä isältä. Näitä aivan samoja oli itsellänikin, vaikka pamahdin kertalaakista raskaaksi ilman ongelmia. Silti olen hyvä äiti, vaikka en heti itkeä tirauttanutkaan amerikkalaisten vauvaohjelmien tapaan lapseni syntymän jälkeen.

On vain jännä juttu, kuinka tämäkin äiti/pariskunta "tuomitaan" koska eivät toimi kliseiden mukaan.

On hirmu vaikee ymmärtää ettei jotkut rakastu vauvaansa heti, kun on ite rakastunu siitäkin huolimatta, että vauva on ollut järkytys ja syntynyt huonoon elämäntilanteeseen.

Jaa.

Mä rakastuin vauvaani vasta hänen ollessa 4kk ikäinen.

Välitin kyllä ja hoidin hyvin. Toivottu lapsi oli.

ymmärtää miten aikuiset pystyy ajattelemaan vain ja ainoastaan oman napansa kokoisen alueen elämästä. luulis et aikuinen pystyis ymmärtämän hiukan laajemmin kuin sen oman todellisuutensa, mutta tämä palsta jaksaa yllättää. Oletteko koskaan kuulleet esim kiintymyyssuhdemalleista? Että lapsen ja äidin välillä syntyy erilaisia kiintymyssuhteita- monesta asiasta johtuen- ja jos vaikka itsellä on ollut vaikea suhde, on läheistä kiintymystä vaikeaa luoda. Kun kaikki ei oo vaan sitä omaa kontrollia, monet asiat ihmisessä nousee syvältä alitajunnasta. Mun pitää varmaan lopettaa tää palstailu kokonaan, alkaa ahdistaa tämä toinen toistaan typerämmät kommentit:(((