Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

syömisongelmaisia paikalla? vertaistukea!

Vierailija
11.11.2012 |

mulla on monen vuoden sh-tausta ja nykyään menee vaihtelevasti. nyt laihdutus menossa ja ahdistaa maan perkeleesti, mutten voi puhua oikein kellekään. muita? :)

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
12.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

syömishäiriöinen aikuinen. Ajattelen ruokaa ja syömisiäni useita kertoja päivässä. Ahdistun syömisestä ja olen välillä syömättä tai niukalla ruualla, mutta toisaalta joinakin päivinä ahmin tolkuttomasti ja yleensä paskaa.

Haluaisin laihtua enkä koe vartaloani hyväksi,en siis hyväksy sitä.Parisuhde ja seksi elämä on kärsinyt.

Vierailija
2/17 |
13.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelmia ollut vuosikausia vaihtelevasti, välillä hyviä jaksoja ja välillä huonoja, laihoja kausia. Luulin oikeastaan, että olin jo parantunut, koska monta vuotta meni hyvin ja painoin noin 57-59 kg ja pituutta 162 cm. Kävin salilla ja olin lihaksikas. Tosin tuo salitreeni meni välillä ihan överiksi, joten nähtävästi siihen siirtyi syömishäiriöni ja saatoin käydä salilla joka päivä 1,5 tuntia treenaamassa. Jos en käynyt, koin siitä hirveän huonoa omaatuntoa.



Viime talvena tulin raskaaksi ja silloin pamahti päälle myös syömishäiriö. Söin tosi vähän, koska ruoka ei maistunut ollenkaan. Noudatin tarkasti neuvolan ohjeita välttää tiettyjä ruoka-aineita, koska huomasin, että tällä lailla ei kiloja kertynyt niin paljon. Lopulta kiloja kertyi vain 6 koko raskausaikana. Neuvolassa kyseltiin mahdollisesta syömishäiriöstä mutta kielsin sen, tietenkin. Myös mies epäili. Itse pelkäsin vain vauvan puolesta, aiheuttaako syömättömyys hänelle jotain haittaa. Vauva kuitenkin syntyi ihan terveenä ja hyvänkokoisena.



Toivoin, että imetyksen myötä häiriö paranisi, kun saisin taas syödä vapaammin ilman ruokarajoituksia. Vauvalla kuitenkin ilmeni allergioita ja jouduin tiukalle allergiaruokavaliolle, joka on tosi suppea. Nyt painan jo 4 kiloa vähemmän kuin ennen raskautta, vaikka vauva on vasta kuusiviikkoinen :-( Huomaan, että olen oppinut nauttimaan nälän tunteesta enkä enää huomaa sitä edes kunnolla. Saatan olla koko päivän lähes syömättä. Mies yrittää huolehtia mun syömisistä aina, kun on kotona. Hän on kuitenkin paljon matkoilla työn takia eikä siksi ole perillä ongelmani todellisesta tilasta. Suoraan sanottuna pelottaa jo itseänikin, miten tämä päättyy :-(



Mutta hyvä kuulla, että meitä on muitakin. Mullakin on jo ikää 35 vuotta ja siksi tämä ongelma hävettää entistä enemmän. Vaikea on lähteä apua hakemaan, kun en tähänkään asti ole sitä hakenut. Voimia kaikille kohtalotovereille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
13.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen nyt 27 vuotias, sairastuin 16 vuotiaana. Olin sairaalassa 2kk ja kuntoutuskodissa 9kk. Luojan kiitos olen nykyään terve, parantuminen oli ihan hirveää taistelua! Vieläkin tekee pahaa muistella syömishäiriöaikoja ja usein en pysty edes muistelemaan niitä kun ahdistaa. Tällä hetkellä mulla menee hyvin, minulla on kaksi pientä lasta.

Olen ollut terve n.5 vuotta. Pituus 158cm ja paino 50kg, olen nyt mittoihini tyytyväinen ja mikä helpottavinta, ei enää taistelua ruuan kanssa. Olen löytänyt tasapainon ruuan suhteen, en enää mittaile ja mieti mitä voin syödä, enkä ahdistu vaikka välillä tulisi mässäiltyä. Syön terveellisesti ja normaalia ruokaa, herkkuja 1-2 krt viikossa.

Silti syömishäriö on minulle arka aihe, pystyttekö te muut puhumaan siitä avoimesti? Ainoastaan siskoni kanssa pystyn puhumaan asiasta "kunnolla", miehellekkin olen kertonut melko pintapuolisesti. Vain muutama ystävä tietää, vaikka haluaisin kertoa en ole vain pystynyt...

Vierailija
4/17 |
13.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

varmaan bulimia. En oksenna, mutta käytän liikaa laksatiiveja.

Vituttaa tämä jatkuva ruoan ajattelu, huono omatunto kaikesta syömisestä ja turvonneen olon pelko. Nyt kun olen vetänyt laksatiiveja taas vaikka kuinka monta päivää liikaa putkeen on maha ihan turvoksissa ja vaikka olen ihan ok kokoinen 168/64 (pitäisi olla n 8kg kevyempi kyllä) niin nyt sitten kaksi ihmistä on kysynyt olenko raskaana. Siis vaan kun toi maha on turvoksissa. Nyt olen tänään ihan pattitilanteessa kun tiedän, etten voi ottaa laksatiiveja ettei maha turpoa enempää, mutta ahdistaa kun lounaalla söin.

Kittaan vihreää teetä nyt sitten tämän illan.



Ihan maaninen olo kun tuijotan vaan vatsansivuprofiilia. Viikonloppuna on yhdet juhlat ja mietin koko ajan miten saan turvotuksen pois ja ahdistaa kun muut on tosi laihoja ja mä olen varmasti lihavin ja kuvia otetaan ja ääh..

Vierailija
5/17 |
12.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

teininä tuntui, että joka kolmannella on joku ongelma syömisen tai vähintäänkin kehonkuvan kanssa. toki osa haki vain huomiota mutta todellisiakin ongelmia oli. nyt nuorena aikuisena koen jotenkin oloni noloksi ja pelkään, että mua pidetään kiukuttelevana kakarana, kun teen syömisestä vaikeaa.



ap

Vierailija
6/17 |
12.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikkei uskoisi, 174cm ja 92 kg. Haluaisin laihtua normaaliin painoon, mutten suostu antamaan itselleni periksi ja tekemään sitä vanhalla tavalla = syömishäiriö. Siksi pysyn lihavana. Vaikka se ahdistaa, se on toisaalta myös hyvin vapauttavaa. Pelkään siis eniten sitä, että jos laihdun, syömishäiriö iskee päälle todenteolla ja haluan tehdä kaikkeni, ettei niin tapahtuisi.



Silti joskus oksentelen, en varsinaisesti ahmi, ei ihan bulimikoksi voi sanoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
12.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikkei uskoisi, 174cm ja 92 kg. Haluaisin laihtua normaaliin painoon, mutten suostu antamaan itselleni periksi ja tekemään sitä vanhalla tavalla = syömishäiriö. Siksi pysyn lihavana. Vaikka se ahdistaa, se on toisaalta myös hyvin vapauttavaa. Pelkään siis eniten sitä, että jos laihdun, syömishäiriö iskee päälle todenteolla ja haluan tehdä kaikkeni, ettei niin tapahtuisi.

Silti joskus oksentelen, en varsinaisesti ahmi, ei ihan bulimikoksi voi sanoa.

koen, ettei mulla ole oikein mahdollisuutta ja "lupaa" laihduttaa, kun se menee heti sairaaksi. musta on äärimmäisen epäreilua, että mä en voi laihduttaa järjellisellä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla ilman, että päässä vinksahtaa. miksei voi olla niin kuin muut...

ap

Vierailija
8/17 |
12.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla kanssa näitä ongelmia. Nyt reilun kuukauden aikana painoa tullut 6kg(!) lisää. Ei vaan riitä itsekuri pitämään syömishimoa ansoissa. Tavallaan olen myös niin sairas, että toivoisin pystyväni siihen, että päivän kalorimäärä olisi alle 1000kcal ja treenaisin ankarasti 2-3h päivässä. Näitä jaksoja on sairausvuosien aikana myös ollut, että olen liikkunut ankarasti ja elänyt pahimmillaan/parhaimmillaan 500kcal/vrk. Alkuaikoina ongelma olikin vain tuo, sitten mukaan tuli ahmiminen ja ankara liikkuminen ja muutama vuosi sitten vain ahmiminen. Muutaman vuoden aikana on kiloja tullut 15 lisää. Välillä ajattelen, että painaisin mieluummin sen 50% nykypainosta, jonka painoin eräässä vaiheessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä itse painan tällä hetkellä 62kg (4kk synnytyksestä), olen 168cm pitkä ja pitäisi saada ainakin 5kg pois. Huomaan, että mun ajatukset ei ole terveitä, tykkään kun on nälkä ja on hyvin harvoja ruokia, joita pystyn syömään. Tuntuu, että luisun pikku hiljaa samoihin ajatusmalleihin kuin aikaisemmin...



Minkälaisia ajatuksia sulla ap on?

Vierailija
10/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä mun vähän pitäisi. oon sua ehkä sentin pidempi ja nyt kaksi kiloa painavampi, välissä oli jo 67kg, mutta nyt ollaan menossa alaspäin. mua suututtaa se, etten voi syödä normaalisti muiden kanssa. tykkään laittaa terveellisiä ja kevyitä ruokia ja laskea päivän proteiineja syöden muutakin kuin porkkanaa (nyt kalorimäärät 700-100kcal), mutta aina kun muiden kanssa pitäisi syödä jotain mun uuteen ruokavalioon kuulumatonta, ahdistun älyttömästi. en kuitenkaan sano koskaan muille, kun laihdutan, joten on vaikea jättää syömättä kun pelkään muiden kommentteja. en kehtaa myöntää ääneen olevani läski. haluaisin voida syödä normaalisti ja olla leimautumatta laihduttajaksi tai varsinkaan ongelmasyöjäksi, mutta kuitenkin suurin toiveeni on laihtua ainakin 10kg.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja en oiekin tiedä, mitä söisin laihtuakseni. Olen 168cm pitkä ja 64kg. Pari vuotta sitten olin 6kg kevyempi ja siihen pyrin, mutta miten. Juoksen 5x viikossa 7km ja crosstrainerilla joka toinen pv puoli tuntia. Ruokavaliossani on varmasti jotain ongelmaa, kun en laihdu. Herkkujen syömisestä ongelmat eivät johdu ja veriarvot kunnossa.

Vierailija
12/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lihoin sairauden myötä ja lisäkiloja on nyt 22kg....aivan kamalaa....koitan päivittäin lenkkeillä ja katsoa syömisiäni, mikään vaan ei tunnu riittävän. Lapset on pieniä ja töitä teen, ja sitä aikaa liikunnalle ei ole enää niin paljoa kuin ennen lapsia, jolloin minulla oli urheilullinen vartalo....lapset on tärkeintä minulle ja koitan maltillisesti saada tulosta aikaan. Joudun vaan syömäänm niin minimaalisesti, jotta tulosta tulisi. En vielä montaa vuotta ole ollut ylipainoinen, ja vieläkin kun peilistä nään itseni niin järkytyn...itsetuntoni on mennyt. Inhoan pukea vaatteet, sillä silloin kohtaan vartaloni....joo, ja seksi huh huh....onneksi miestä ei haittaa lisäkilot, mies siis haluaa minua kuten ennenkin, mutta itse en kykyne seksistä nauttimaan entiseen tapaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut syömishäiriöinen viimeiset 10 vuotta, lukiossa alkoi armoton lihominen ja siitä lähtien paino on jojoillut. Elämän erilaiset tilanteet/muutokset on laukaisseet mun ahmimiskohtaukset, nyt on taas tullu syksystä 10 kiloa lisää painoa kun muutin toiselle paikkakunnalle asumaan.



Mulla on pohjaton maha ja pystyn ahmimiskohtauksen tullen syömään kaikki kaapit tyhjäksi - siihen pisteeseen, että herään yöllä siihen, että oksennus nousee kurkkuun. Elämä ei tosiaan oo helppoa, oon nyt viime aikoina vakavasti miettiny terapeutin tapaamista. Kukaan ystävistäni/perheestäni ei asiasta tiedä, ahmiminen tapahtuu aina yksin, tottakai.

Vierailija
14/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen vakaasti päättänyt parantua itsekseni eikä touhusta tule mitään. Pituutta 171, painoa ehkä 64kg ja painoa enemmän ahdistaa elämän hallitsemattomuus, salailu ja valehtelu.



Olen todella väsynyt sairauteen, mutta resurssit eivät kuulemma riitä auttamiseeni joten pakko jaksaa yrittää yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä, miten auttaisin. Mutta samojen asioiden kanssa tuskailen. Eilen mulla oli niin heikko olo (imetän vielä) että pakotin itseni syömään pastaa. Onneksi se ei näkynyt vielä tänään painossa. Perjantaina kävin ulkona lounaalla ja unohdin sanoa, että ei mun annokseen perunoita. Meni jotenkin maku koko ruoasta, kun ne paistetut perunat pilkotti possunfileen alta :( No, jätin toki ne syömättä.



Kaikista mieluiten eläisin vain rahkalla ja ananaksella, niiden syömisestä tulee turvallinen olo. Jos noita ei voi syödä (pakko syödä perheen kanssa), syön kasviksia ja lihaa/kanaa. Pahinta on tajuta, että jääkaapissa on jotain makaronilaatikkoa (itse tehtyä, miten sen kalorimäärät saisi edes laskettua lyhyellä matikalla =)) ja sitä pitäisi lasten kanssa syödä...



t. 2

Vierailija
16/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on myös turvaruuat (rasvaton maitorahka, maustamaton rasvaton jugurtti, 5% polar, porkkana, omena ja perussalaatti), joiden sisällöt tiedän tarkkaan ja joihin olen tyytyväinen. mä olen saanut nälän hillittyä hyvin ja kahden tunnin rankat sm-tason treenit vedettyä, kun olen syönyt paljon proteiinia. syön melkein joka päivä 50-70g protskua ja hiilarien ja rasvan minimoimisella kokonaismäärä jää alle tonnin. jos herkuttelen (mitä teen myös joskus jos kalorit ovat illalla tosi alhaalla), voin syödä esim kaksi palaa suklaata, koska tiedän tasan, montako kaloria siitä tulee. muiden tekemä ruoka - no way. yliopistolla voin syödä valikoiden paristi viikossa, kun voin tsekata netistä etukäteen ravintoaineet. imettävänä sun pitää kyllä syödä ihan vauvankin takia!



ap

Vierailija
17/17 |
11.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta tiedät itsekin, että se ei ole helppoa. Välillä tosiaan heikottaa niin paljon, että on pakko syödä suklaata tai pastaa tms. paskaa.



Mä yritän hillitä itseäni sillä, että muistan vain rahkan ja ananaksen kalorit ulkoa. Aikaisemmin (muutama vuosi sitten) mulla oli listattuna oma menu kaloreiden kanssa. Eli aamupala (aina sama) ja sen kalorit, lounas (rahka ja ananas), päivällinen (500g kasviksia ja sitten proteiinia) ja iltapala (aina sama). Juoksin 5-6 kertaa viikossa 1-1,5h lenkkejä. Ja kyllä laihduin... Kulutus oli niin kova, että viikonloput pystyin vähän olemaan rennommin, ettei mies huomaisi mitään.



t. 2

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan neljä