iloinen 10 lapsen äiti ja vielä iloisempi isä
Mieheni on 10 kertaisesti isä ja arvostan hänen työtä isänä todella paljon.Hän osaa näyttää rajat,arvostaa lasten päätöksiä,mielipiteitä,kuuntelee ja osaa komentaakkin.
Huonoja päiviäki kuitenki on,ei me missään kukkapellolla todellakaan aina hypitä.On erimielisyyksiä,surua ja jne.Silti kuitenkin perhe on aina perhe ja isä on aina isä.
Monesti arjessa tuntuu,ettei nuo nuoret etenkään arvosta tätä vanhempien työtä ollenkaan ja kaikkea mitä sanoo pitää kyseenalaistaa.Tänään aamuna tuli kuitenkin tälle äitillekkin hyvä mieli!
Nimittäin,olin suunnitellut heräävän 7 aikaan aamulla milloin yleensä meidän vauva ja pikkusetki herää. No niin minä sitten heräsin kuitenkin vasta vartin yli 9! En ole varmaan 5vuoteen nukkunut niin pitkään! Olen joka ikinen aamu 16 vuoden ajan tottunut heräämään siihen ,että vauva tai joku lapsista tulee herättämään.Ihmettelin jo ,että mitä on tapahtunu kun ei kuulu edes tuhinaa ja katoin pinnariin ja sielläpä oliki vaan peitto,tyyny ja nalle.
Keittiöstä kuulu kuitenkin kovaa meteliä ja kävin tarkistamassa pikkusten huoneen joka oli myös täysin tyhjä.No mentyäni keittiöön siellä oli 10 lasta täydessä touhussa.Pienet askarteli ja isommat teki isälle aamupalaa! Mulla tuli ihan kyyneleet silmiinku näin miten kilttejä lapsia voikaan olla ku ilman minkäänlaista kehotusta ne päättää alkaa tekemään aamupalaa! Ja vauvaki oltiin haettu olkkariin nukkumaan...
Kommentit (2)
nyt on isienpäivä eikä äitienpäivä.
Kuka vauvaa hoiti?
Että antoivat ihan 20 minuuttia saattaa 11.lapsi alulle. Kivat teille.
Niin ja lapset käski vielä minun mennä iskän viekkuun viettämään 20 minuuttia kahdenkeskistä aikaa kun ruoan laitto ja askartelu oli vielä kesken.Pakkohan se oli totella :) Kiitos taivaanisälle näistä ihanasta 10 terveestä ja ihanasta lapsesta.Onnea myöskin muille iseille tasapuolisesti :)!