Äitini ei ymmärrä miksi olen katkera lapsuudestani. Katkaisenko välit kokonaan?

etten edes muista siitä mitään tai jos muistan, niin pelkkiä huonoja muistoja. Ja niitä en aio muistella.

Parempi etteivät lapseni tiedä mitään äidinpuoleisista isovanhemmistaan.

Inhottavan vanhemman kuollessa ne kaikki muistot, tunteet ja ajatukset nousevat ihan uusiin mittasuhteisiin. Sitä äitisuhdettasi kannat sinä koko ajan mukana, oli äiti elossa tai ei. Tämä mielessäsi oleva äitihahmosi, jonka olet sinne ihan itse luonut, ottaa ajatuksistasi vallan. sitten tuhoatkin itse itseäsi ja lapsesi kärsivät.

Jos et katkaise omaa pahaaoloasi, niin lapsenlapsesikin tulevat kärsimään sinun laiskuudestasi.

ja sitähän ei välttämättä tapahdu minun elinaikanani

ei sitä enää pilalle enempää saa. Ja paremmaksikaan se ei enää tule, näillä mennään.

Havahtuminen on näkemistä



Oletko käsitteidesi vanki? Haluatko murtautua ulos vankilastasi?

Siinä tapauksessa katsele, vietä tuntikausia tekemällä havaintoja.

Pääse kosketuksiin asioiden kanssa, katso niitä. Toivottavasti silloin pääset irti niistä jäykistä ajatusmalleista, joita me kaikki olemme itsellemme kehittäneet, irti sellaisesta, mitä ajatuksemme ja sanamme ovat meihin kylväneet.

(Anthony de Mello 2000, 110.)

lapsenlapsesi ovat jo vannoneet että vain sylkevät ruumiisi päälle?

ei sitä enää pilalle enempää saa. Ja paremmaksikaan se ei enää tule, näillä mennään.

Millaisen lapsuuden lapsesi muuten saavat, kun heillä on vain valittava äiti, joka kokee, että hänen elämänsään on täysin pilalla? He kun eivät edes tietä isovanhemmistaan, niin rupeavat syyllistämään sinun pahasta olostasi itseäsi.

Sitten aikanaan et ymmärrä, että miksi he ovat katkeria omasta lapsuudestaan ja siitä, ettei heillä ollut kunon äitiä.

ei sitä enää pilalle enempää saa. Ja paremmaksikaan se ei enää tule, näillä mennään.

Thats it. Lopeta odottamasta.

Eli lapsesi rupeavat syyllistämään itseänsä.

Millaisen lapsuuden lapsesi muuten saavat, kun heillä on vain valittava äiti, joka kokee, että hänen elämänsään on täysin pilalla? He kun eivät edes tietä isovanhemmistaan, niin rupeavat syyllistämään sinun pahasta olostasi itseäsi.

Sitten aikanaan et ymmärrä, että miksi he ovat katkeria omasta lapsuudestaan ja siitä, ettei heillä ollut kunon äitiä.

ei sitä enää pilalle enempää saa. Ja paremmaksikaan se ei enää tule, näillä mennään.

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi muihin kuin ihaniin ihmisiin.



MUTTA, kannattaisi tuo katkeruus jollain tavalla koittaa hoitaa pois, jollei terapialla tai vastaavalla, niin esimerkiksi oksentamalla kaiken pahan kirjoittamalla niin kauan että on tyhjä, hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä tai jotain. Mutta ulos se olisi hyvä saada, juurikin lasten takia.



Omalla äidilläni oli katkeruus vanhempiaan kohtaan, ja kyllä se myrkytti minutkin. En alkanut inhoamaan isovanhempiani, vaan enemmän v***tti kuunnella äidin vanhempiensa haukkumista ja toimia sitä kautta terapeuttina lapsena. Nyt mä joudun olemaan se ketä katkaisee paskan kierteen. Eli haluathan olla omille lapsillesi paras mahdollinen vanhempi, ja katkaiset sen kierteen heidän puolestaan.

Inhottavan vanhemman kuollessa ne kaikki muistot, tunteet ja ajatukset nousevat ihan uusiin mittasuhteisiin. Sitä äitisuhdettasi kannat sinä koko ajan mukana, oli äiti elossa tai ei. Tämä mielessäsi oleva äitihahmosi, jonka olet sinne ihan itse luonut, ottaa ajatuksistasi vallan. sitten tuhoatkin itse itseäsi ja lapsesi kärsivät.

Jos et katkaise omaa pahaaoloasi, niin lapsenlapsesikin tulevat kärsimään sinun laiskuudestasi.

ja sitähän ei välttämättä tapahdu minun elinaikanani

Tämä muiden muassa. Entä jos paha olo jatkuu nimenomaan sen takia, että sietää aina vain omaa paskamaista äitään ja hänen käyttäytymistään? Vanhempiaan ei voi valita, mutta kun heistä pääsee irti, mikään ei velvoita sietämään huonoa kohtelua yhtään enempää. Itse näin painajaisia nelikymppiseksi asti siitä, että asuin taas äitini luona ja jouduin taas hänen henkiseen pihtiotteeseensa. Kun välimme katkesivat lopullisesti, painajaisetkin hävisivät.

Mistä tulee tämä kyökkipsykologinen ajatus siitä, että irti pääseminen olisi tuhoavampaa kuin jatkuva kärvistely? Miksi tosisasioiden myöntäminen olisi katkeruutta? Minulla on ollut kaamea lapsuus henkisesti tasapainottoman äidin takia, eikä se hymistelyllä miksikään muutu. Lapsena en voinut päättää asioista ja elämästäni, nyt voin.

Ja kyllä, lapseni ovat hyötyneet isoäidistään siten, että heidän oma äitinsä (minä) olen päättänyt että en milloinkaan murskaa lasteni itsetuntoa tai turvallisuudentunnetta enkä koskaan ehdollista rakkauttani heihin. Tiedän nimittäin miltä se tuntuu.

Jos ei huvita, älä pidä yhteyttä. Elä omaa elämää.

yllättäen hylkäsi lapsensa ja miehensä. Siis ilman minkäänlaista varoitusta. Toki hän on muutenkin mieheni lapsuudessa aiheuttanut paljon pahaa.

Terapeutti sanoi suoraan miehelleni, että kannattaa katkaista välit kokonaan, koska joka kerta äitinsä kanssa puhuttuaan voi huonosti pitkän aikaa.

Ei ne lapsuuden vääryydet poistu kun täyttää 18 tuosta vaan noin. Varsinkin kun saa itse lapsia asiat nousevat pinnalle. Näitä asioita eivät ymmärrä ne, jotka ovat eläneet hyvässä perheessä ja saaneet hyvät eväät elämään.

Sanoit miksi juuri sun pitäisi katkaista se kierre, siksi, että olet parempi ihminen kuin äitisi. Niin kauan kun olet katkera, on äidilläni edelleen jollain tasolla valta suhun. Voita se. Ole vahva. Sitten voit voittajana sanoa, ettei äitisi saanut sinua tuhoutua vaikka kuinka yritti.



Se katkeran äidin tytär.

Mitä tarkoitat jatkuvalla kärvistelyllä?Eeihän tässä tekstissä olla sitä mieltä, että täytyy olla ilkeiden ihmisten tekemisissä, vaan puhutaan siitä, että mitä monesti tapahtuu ilkeän omaisen kuollessa. Jos asiat ovat käsittelemättä, niin uhri jatkaa niiden käsittelyä. Yleensä kuoleman tapaus tuo myös muistot pintaan.

Ap:n teksteissä paistaa katkeruus, varmaankin ihan aiheesta. Tuo vuosikausia jäytävä katkeruus on kuitenkin saatava laantumaan. Vaikka sinulla elämä on mennyt välien katkaisun jälkeen hyvin, niin yleensä tämä ei riitä. Kukaan ei ole hymistellyt, tai estänyt tosiasioiden myöntämistä.

Tosiasioiden myöntämistä on myös se, että oma viha ja katkeruus myrkyttävät seuraavan sukupolven samoin kuin oman itsen.

Kyökkipsykologiasta en tiedä, mutta itse olen hakenut aikoinaan apua omaan vihaani, katkeruuteeni, itseinhooni, masennukseeni jne oman ehdottomasti huonon lapsuuden takia. (tänä päivänä huostaanotettaisiin)

Omasta kokemuksestani yritän patistaa ap:ta toimimaan itsensä hyväksi. Tuo kokemus esim. vanhemman kuollessa on omasta kokemuksestani. Omaksi ja lapsieni onneksi, olin puhunut jo etukäteen terapiassa, siitä mitä voi tapahtua vanhemman kuoleman jälkeen omille ajatuksille. Vaikka tiesin, että tuossa tilanteessa sitä voi taantua, niin silti oli itselleni yllätys, kuinka jouduin kamppailemaan niiden muistojen ja niistä syntyneiden epätoivottujen tunteiden (esim. itseinho) kanssa. Olisin varmasti jyrännyt lapseni omalla pahalla olollani (vaikka en olisi tarkoittanut), jos en olisi saanut terapiassa uusia toimintatapoja.

Kukaan ei ole myöskään kieltänyt, etteikö omia lapsia pitäisi suojella ilkeiltä ihmisiltä. tapoja on kuitenkin erilaisia, miten sen tekee.

Inhottavan vanhemman kuollessa ne kaikki muistot, tunteet ja ajatukset nousevat ihan uusiin mittasuhteisiin. Sitä äitisuhdettasi kannat sinä koko ajan mukana, oli äiti elossa tai ei. Tämä mielessäsi oleva äitihahmosi, jonka olet sinne ihan itse luonut, ottaa ajatuksistasi vallan. sitten tuhoatkin itse itseäsi ja lapsesi kärsivät.

Jos et katkaise omaa pahaaoloasi, niin lapsenlapsesikin tulevat kärsimään sinun laiskuudestasi.

ja sitähän ei välttämättä tapahdu minun elinaikanani

Tämä muiden muassa. Entä jos paha olo jatkuu nimenomaan sen takia, että sietää aina vain omaa paskamaista äitään ja hänen käyttäytymistään? Vanhempiaan ei voi valita, mutta kun heistä pääsee irti, mikään ei velvoita sietämään huonoa kohtelua yhtään enempää. Itse näin painajaisia nelikymppiseksi asti siitä, että asuin taas äitini luona ja jouduin taas hänen henkiseen pihtiotteeseensa. Kun välimme katkesivat lopullisesti, painajaisetkin hävisivät.

Mistä tulee tämä kyökkipsykologinen ajatus siitä, että irti pääseminen olisi tuhoavampaa kuin jatkuva kärvistely? Miksi tosisasioiden myöntäminen olisi katkeruutta? Minulla on ollut kaamea lapsuus henkisesti tasapainottoman äidin takia, eikä se hymistelyllä miksikään muutu. Lapsena en voinut päättää asioista ja elämästäni, nyt voin.

Ja kyllä, lapseni ovat hyötyneet isoäidistään siten, että heidän oma äitinsä (minä) olen päättänyt että en milloinkaan murskaa lasteni itsetuntoa tai turvallisuudentunnetta enkä koskaan ehdollista rakkauttani heihin. Tiedän nimittäin miltä se tuntuu.

Ajattelin, että ap on ihan äitinsä kaltainen. Ei omena kauas puusta putoa.

ja että hänen elämänsä on ollut 40 vuotta täysin pilalla.

Ap ei siis kykene nauttimaan lapsistaankaan oman katkeruutensa ja kokemustensa tähden.

Luuletko siis tosiaan, että jos katkeruus on noin suurta, ettei edes omat lapset tuota mitään iloa (kun se elämä on täysin pilalla), niin pelkästään välien katkaisu äitiin tuottaisi ap:n elämään niin paljon hyvää, että ei enää ajattelsisi koko alämänsä olevan piloilla?

Tässähän on monet omasta kokemuksestaankin käsin huolissaan myös ap:n lapsista ja jopa näiden tulevista lapsista.

Inhottavan vanhemman kuollessa ne kaikki muistot, tunteet ja ajatukset nousevat ihan uusiin mittasuhteisiin. Sitä äitisuhdettasi kannat sinä koko ajan mukana, oli äiti elossa tai ei. Tämä mielessäsi oleva äitihahmosi, jonka olet sinne ihan itse luonut, ottaa ajatuksistasi vallan. sitten tuhoatkin itse itseäsi ja lapsesi kärsivät.

Jos et katkaise omaa pahaaoloasi, niin lapsenlapsesikin tulevat kärsimään sinun laiskuudestasi.

ja sitähän ei välttämättä tapahdu minun elinaikanani

Tämä muiden muassa. Entä jos paha olo jatkuu nimenomaan sen takia, että sietää aina vain omaa paskamaista äitään ja hänen käyttäytymistään? Vanhempiaan ei voi valita, mutta kun heistä pääsee irti, mikään ei velvoita sietämään huonoa kohtelua yhtään enempää. Itse näin painajaisia nelikymppiseksi asti siitä, että asuin taas äitini luona ja jouduin taas hänen henkiseen pihtiotteeseensa. Kun välimme katkesivat lopullisesti, painajaisetkin hävisivät.

Mistä tulee tämä kyökkipsykologinen ajatus siitä, että irti pääseminen olisi tuhoavampaa kuin jatkuva kärvistely? Miksi tosisasioiden myöntäminen olisi katkeruutta? Minulla on ollut kaamea lapsuus henkisesti tasapainottoman äidin takia, eikä se hymistelyllä miksikään muutu. Lapsena en voinut päättää asioista ja elämästäni, nyt voin.

Ja kyllä, lapseni ovat hyötyneet isoäidistään siten, että heidän oma äitinsä (minä) olen päättänyt että en milloinkaan murskaa lasteni itsetuntoa tai turvallisuudentunnetta enkä koskaan ehdollista rakkauttani heihin. Tiedän nimittäin miltä se tuntuu.

elämäni on mitä on, eikä se ainakaan paremmaksi muutu.

ja se on yksi parhaita asioita, mitä olen itseni hyväksi tehnyt. Vielä annoin hänelle mahdollisuuden luoda välit lapsiini, mutta eipä sekään häntä kiinnostanut.



Olen äitini ja isäni tuotos, mutta ihan itse teen valinnat siitä, mihin suuntaan oma elämäni kulkee.



Nykyään olen onnellinen!

omasta ja lastesi tulevaisuudesta. Sille ei voi enää mitään millainen sun lapsuus on ollut (paitsi terapia).

auttaa ymmärtämään, että lapsuus ja nuoruus oli paska ja synnyin paskaperheeseen?

Kiitos, tuon kaiken ymmärrän ja tiedostan ilman terapiaakin, eikä elämäni paremmaksi sen tiedon myötä muutu, ainoastaan huonommaksi.