Lue keskustelun säännöt.
Miksi joillekin aikuisille omat vanhemmat ovat kamalan tärkeitä?
Kommentit (48)
OMIA vanhempia. Mulle ainakin ovat, sulle ei sitten vissiin ole, kun tuommoista kyselet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OMIA vanhempia. Mulle ainakin ovat, sulle ei sitten vissiin ole, kun tuommoista kyselet...
Jotkut vain ovat niin läheisriippuvaisia ja avuttomia tyyppejä, että omissa vanhemmissa pitää roikkua kiinni loppuun asti.
Minä aloin ihan automaattisesti pitämään etäisyyttä omiin vanhempiini heti, kun tuli perustettua oma perhe.
Jotkut vain ovat niin läheisriippuvaisia ja avuttomia tyyppejä, että omissa vanhemmissa pitää roikkua kiinni loppuun asti.
Minä aloin ihan automaattisesti pitämään etäisyyttä omiin vanhempiini heti, kun tuli perustettua oma perhe.
vittu mikä tyyppi...
ja vanhemmat ovat välittäneet heistä. Minusta ei valitettavasti tullut sellaista. Kadehdin niitä jotka ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
edellytykset elämään ja apua silloin, kun olen tarvinnut (esim. jäädessäni leskeksi, ja yksinhuoltajaksi).
Olisin onnellinen jos äitini vielä eläisi, mutta menetin hänet nuorena. Onneksi tapaan kuitenkin isääni ainakin pari kertaa kuukaudessa.
Suku on paras:) Verisuku rakas.
Jotkut vain ovat niin läheisriippuvaisia ja avuttomia tyyppejä, että omissa vanhemmissa pitää roikkua kiinni loppuun asti.
Minä aloin ihan automaattisesti pitämään etäisyyttä omiin vanhempiini heti, kun tuli perustettua oma perhe.
vittu mikä tyyppi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettinyt. Siis tietenkin vanhempiin pidetään yhteyttä mutta lähes jokapäiväinen soittelu ja jokaviikkoinrn kyläily omilla vanhemmilla on sairasta. Ikää alkaa olla kolmekymmentä ja silti niin riippuvaisia henkisesti vanhemmistaan. Onko se nyt niin vitun vaikeeta katkasta napanuoraa?
sitä pitäisi puolustaa jos on läheinen vanhempien kanssa.
parempi on se, että eristytään ja ei uskalleta pyytää apua? lahdataan sitten perhe, kun ollaan syrjäydytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eri asia jos wt-mökistä lähtenyt maailmalle ja päässyt pitkälle.
Miettinyt. Siis tietenkin vanhempiin pidetään yhteyttä mutta lähes jokapäiväinen soittelu ja jokaviikkoinrn kyläily omilla vanhemmilla on sairasta. Ikää alkaa olla kolmekymmentä ja silti niin riippuvaisia henkisesti vanhemmistaan. Onko se nyt niin vitun vaikeeta katkasta napanuoraa?
Perusoletus on, että ihmisen on koko ikänsä inhottava sukulaisiaan ja aikuisena ei saisi välittää vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Varsinkaan puoliso ei saisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen lisensiaatti ja vanhemmat molemmat korkeakoulutettuja normaaleja ihmisiä. Silti edelleen minusta on sairasta olla kolmekymppisenä riippuvainen vanhemmistaan henkisellä tasolla. Mielestäni kertoo läheisriippuvuudesta ja kypsymättömyydestä.
Itse olen lisensiaatti ja vanhemmat molemmat korkeakoulutettuja normaaleja ihmisiä. Silti edelleen minusta on sairasta olla kolmekymppisenä riippuvainen vanhemmistaan henkisellä tasolla. Mielestäni kertoo läheisriippuvuudesta ja kypsymättömyydestä.
Miksei läheisen ihmisen kanssa saisi olla tekemisissä vaikka päivittäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä on outoa? Ne ovat kuitenkin sun PERHETTÄ.
Jos sulla on ollut tarhasta lähtien ystäviä, niin kuuluuko niihinkin katkasta yhteydet kun tulee 30 v mittariin, eihän nyt niin vanhoihin tuttaviin kuulu pitää yhteyttä...
Avioerokin pitää viimeistään 20 vuoden jälkeen ottaa, ettei nyt ihan liikaa kasva yhteen tai kiinny toiseen... Tai joku voi olla vaikka luulossa että oot riippuvainen miehestäs, etkä pärjää ilman.
Minä minä minä.
Näen vanhemmissa muitakin ulottuvuuksia kuin sen he ovat vanhempani.
-Äitini ei ole minulle enää vain äiti vaan hän on myös läheinen ystäväni. Puhumme paljon puhelimessa ja tapaamme usein.
-Äidistäni ja isästäni on mukavaa tavata usein lapsenlapsiaan.
Myös mummoni on minulle eritäin läheinen. Hyi, kuinka sairasta!
Vanhemmat voivat olla "kamalan tärkeitä", vaikka tekemisissä ei usein oltaisikaan. Toisaalta vanhenpiinsa pettynyt(kin) voi olla sairaalla tavalla (=pakonomaisesti) riippuvainen, koska on jäänyt niin kovasti kaipaamaan heiltä jotakin.
Eli asiallisen keskustelun olisi saanut tarkemmalla määrittelyllä, nyt tämä vaikuttaa lähinnä trollaukselta.
Yhteyden pito useammin kuin kerran vuodessa = läheisriippuvuus
Mitä traumoja sulla oikein on?
-Äitini ei ole minulle enää vain äiti vaan hän on myös läheinen ystäväni. Puhumme paljon puhelimessa ja tapaamme usein.
-Äidistäni ja isästäni on mukavaa tavata usein lapsenlapsiaan.Myös mummoni on minulle eritäin läheinen. Hyi, kuinka sairasta!
Täytyykin muistuttaa äitiäni ettei hän vieraile 85-vuotiaan mummoni luona niin usein (viikoittain), sehän on näköjään noloa!
Tyhmä kysymys. Meillä on myös onni asua lähekkäin. Minä autan isääni äitini omaishoidossa ja hän auttaa minua lastenhoidossa. Hyvä diili.