"Vain suomessa vihataan lapsia!"

Myös Tanskassa suhtautuminen oli yllättävän kuivaa.

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1066869/mammat_miksi…

toisaalta meillä ei lapsia silvota, hakata, myydä eikä pakoteta vammauttaviin ja raskaisiin töihin tai lapsisotilaaksi. Voisi olla huonomminkin - ja edellä mainitut asiat on todellisuutta monissa maissa. Jotenkin en usko, että niissä maissa rakkaus oikein kukoistaisi, jos lasten laiminlyönti on arkipäivää.

muualla ei vihata.Suomessa vihataan maanviljelijöitä, muualla ei vihata. Suomessa vihataan yh-äitejä, muualla ei vihata. Suomessa vihataan työttömiä, muualla ei vihata...

Hyvä kirjoitus ja niiin totta. On monta kertaa täälläkin palstalla väännetty siitä kun lapset ei osaa käyttäytyä ravintoloissa, lentokoneessa, julkisissa kulkuvälineissä ym ym ym. Menkää valittajat itteenne!

joka on vammauttanut selkäni. Kannoin salaojaputkia, kattotiiliä,istutin metsää,pesin isojen talojen mattoja järvessä ja ripustelin kuivumaan, kannoin painavia maitotonkkia, vesitonkkia ja rehusäkkejä. Kaikkea tätä tein 5-11-vuotiaana ja Etelä-Suomessa.Palkkaa en saanut koska lapselle on hyvä että hän oppii tekemään työtä, näin minulle sanottiin.

Selässä on ollut lapsesta asti välilevyn pullistumia. Ne tutkitutin vasta aikuisena.Eihän kukaan usko että lapsella voi olla selkä kipeä.

Samat henkilöt joille tein töitä pyörittävät edelleenkin tilojaan maaseudulla ja voivat paksusti.Enkä usko että olen ainoa.

Siellä ei lapset riehu vaikka niitä onkin.

Se, että tuon artikkelin kirjoittaja on itse saanut lapsen ja on nyt ihmeissään, kun se oma lapsi ei ole maailmankaikkeuden keskipiste muiden mielestä, ei tarkoita että me kaikki muut vanhemmat koetaan tämä maa lapsivihamieliseksi. Minä en ole ikinä olettanut että lapseni ja minä tarvittaisiin erikoishuomiota, ja ehkä juuri siksi en näe noita lastenvihaajia missään ympärilläni.

Itse asun I-B:ssä ja täällä on paljon lapsirakkaampia ihmisiä kuin Suomessa! Rattaille tehdään tilaa ja väistetään, ihmiset tulevat juttelemaan vauvoille kaupassa yms. Apua tarjotaan kun liikkuu lasten kanssa. Ikinä ei ole kukaan katsonut pitkin nenänvartta kun olen matkustanut lapsen kanssa. Suomessa tuntuu että saan kokoajan pyytää olemassaoloani anteeksi vaikka lapsi on iloinen lähes aina, mutta sekin on liikaa. Ei julkisilla paikoilla saa nauraa!

Siellä ei lapset riehu vaikka niitä onkin.

Niin huomaat, että ihan samanlaisia ne kapset on sielläkin. Siellä vaan lasten annetaan olla lapsia :-)

Asun Keski-Euroopassa ja täällä suhtaudutaan lapsiin paljon lämpimämmin kuin Suomessa. Jopa teini-ikäiset pojat saattavat hymyillen katsoa, kun meidän leikki-ikäinen potkii potkulaudalla menemään ostarilla tai tekee jotain huvittavaa. Miehetkin vilkuttelevat kaupassa lapselle kun hän istuu kärryissä. Rattaiden kanssa liikkuessa aina huomioidaan. Kun reissattiin vauva-aikaan Suomeen, niin ainoastaan suomalaiset koneessa mulkoilivat, jos vauvalla oli paha päivä ja se huusi.

Asun Keski-Euroopassa ja täällä suhtaudutaan lapsiin paljon lämpimämmin kuin Suomessa. Jopa teini-ikäiset pojat saattavat hymyillen katsoa, kun meidän leikki-ikäinen potkii potkulaudalla menemään ostarilla tai tekee jotain huvittavaa. Miehetkin vilkuttelevat kaupassa lapselle kun hän istuu kärryissä. Rattaiden kanssa liikkuessa aina huomioidaan. Kun reissattiin vauva-aikaan Suomeen, niin ainoastaan suomalaiset koneessa mulkoilivat, jos vauvalla oli paha päivä ja se huusi.

suomalaiseen kulttuuriin nyt ei vain kuulu se että vilkutellaan ja leperrellään vieraille ihmisille. Hiljaisuus on toisten huomioonottamista.

Kyseinen kirjoitus oli asiaa! Ne jotka matkustelevat paljon, ovat havainneet varmasti saman. Kun lomamatkalla vaihdoimme lentokonetta, jo Finnairin terminaaliin tultaessa huomasimme hyytävän eron arabiemiraatteihin, keski-eurooppalaisiin ja britteihin verrattuna.



Yleinen suomalainen asenne lapseen on sellainen, että lapsesta on haittaa lähtökohtaisesti jo pelkällä olemassaolollaan, ja kaikki äänet, mitä hän sen _lisäksi_ aiheuttaa, on kauhea kuormitus lähiympäristölle. Tähän sitten keksitään selityksiä että mutta kun lapset on täällä niin huonosti kasvatettuja ja niin edelleen, todellisuudessa normaaleja lapsia on vain vaikea sietää. Valitettavasti.

ei kyllä tule mieleen yhtäkään tapausta, joloin lapsiini olisi Suomessa suhtauduttu jotenkin vihamielisesti. Monen monta kertaa kyllä ollaan saatu hymyjä ja pieniä mukavia jutusteluhetkiä kaupassa tms. paikoissa...

Kyseinen kirjoitus oli asiaa! Ne jotka matkustelevat paljon, ovat havainneet varmasti saman. Kun lomamatkalla vaihdoimme lentokonetta, jo Finnairin terminaaliin tultaessa huomasimme hyytävän eron arabiemiraatteihin, keski-eurooppalaisiin ja britteihin verrattuna. Yleinen suomalainen asenne lapseen on sellainen, että lapsesta on haittaa lähtökohtaisesti jo pelkällä olemassaolollaan, ja kaikki äänet, mitä hän sen _lisäksi_ aiheuttaa, on kauhea kuormitus lähiympäristölle. Tähän sitten keksitään selityksiä että mutta kun lapset on täällä niin huonosti kasvatettuja ja niin edelleen, todellisuudessa normaaleja lapsia on vain vaikea sietää. Valitettavasti.

Asun Keski-Euroopassa (en sama kuin aik.) ja on aivan selvä ero suhtautumisessa lapsiin täällä. Lapsi saa olla lapsi ja sen huudot, itkut ja muutt kuuluvat elämään. Toki vieraat ihmiset puuttuvat lasten touhuihin tiukasti jos he tekevät väärin, mutta eivät yhtään vihamielisesti.

Suomessa on vain saatanan lapsellisia ja kärsimättämiä aikuisia. Siinä se syy on.

Minä vihaan niitä vittupäävanhempia, jotka antavat muksujensa rellestää ja huutaa julkisilla paikoilla. Joskus näkee äidin joka on lopen uupunut lapsensa huutamiseen, eikä hän jaksa sitten puuttua siihen vaan antaa muksun huutaa. Nämä äidit ovat itsekeskeisiä. Ylivoimaisesti eniten vituttaa se kun näkee miten vanhempi ei puutu kiukuttelevan lapsen käytökseen, vaan antaa tämän huutaa raivoparkua ja osoittaa mieltään. Olin vähällä mennä vetämään erästä tällaista isää (oletettavasti isää) päin näköä kaupassa, vaikka tämä oli noin kaksi kertaa itseäni isompi. Kävin sekunnin etäisyydellä sisäisestä kamikazesta. Vittu siellä taisi olla puukkoja vielä lähihyllyissä. Käytiin lähellä vaaratilannetta, tosin kukaan muu sitä ei tiennyt kuin minä.

Minkäs teet. Melu saa minussa aikaan pahemmanlaatuisen stressireaktion. Aika turha tulla sanomaan mulle että sitä pitäisi oppia sietämään. En ikinä opi, enkä halua oppiakaan sietämään melua, kaikista vähiten parkuvia lapsia. Ennemmin vaiennan melun lähteet yksi kerrallaan ja pyrin kohti hiljaisuutta. Hiljaiset lapset sen sijaan, he ovat niitä kultaisia lapsia. Heitä minä rakastan ja suojelen. Heille minä lukisin satuja ja leikkisin tunnista toiseen heidän kanssaan. Heille minä haluaisin opettaa kaiken minkä tiedän ja osaan.

Riku ja Madventures ovat aina olleet suosiossani, mutta nyt tuli lommo suosioon. Jotkut vanhemmat kai ovat päättäneet että antaa kylän kasvattaa lapsi. Voin luvata että minä olen senlaatuinen kylä jonka ette halua meluavaa lastanne kasvattavan, ja en ole ainoa. Ihmiset aliarvioivat pahasti sen energian mikä lapsenkasvatukseen tarvitaan, tai sitten he yliarvioivat omat voimansa, tai muuten vain seistyvät kun fantasiat lapsenkasvatuksesta murenevat. Jäljelle jää lapsi, jolla ei ole virallista hillitsijää, sekä me, jotka emme siedä lapsimelua. Seuraavaksi saakin kuulla olevansa lastenvihaaja. Ei täällä vihata lapsia. Täällä pidetään hiljaisista lapsista ja vihataan niitä välinpitämättömiä vanhempia, joiden mielestä on luonnollista antaa lapsen parkua, kun ympärillä on ihmisiä. Jos annat lapsesi huutaa, voisit yhtä hyvin itse parkua kurkku suorana. Miten Suomi voikin olla niin inhottava maa, että tavoittelee hiljaisuutta? Missä on kulttuuriymmärrys nyt kun on oma isänmaa kyseessä?

Muuta meidän kaikkien yhteisten etujen takia Lappiin keskelle tunturia yksinäsi, ole hyvä.

Ylivoimaisesti eniten vituttaa se kun näkee miten vanhempi ei puutu kiukuttelevan lapsen käytökseen, vaan antaa tämän huutaa raivoparkua ja osoittaa mieltään.

Etkö tajua, että joskus lapsen kiukuttelun huomiotta jättäminen on parasta kasvatusta, koska kiukuttelulla lapsi pyrkii nimenomaan saamaan huomiota. Jos sitä kiukuttelulla saa, kiukuttelusta tulee tapa aina kun haluaa vähän huomiota.

Melu saa minussa aikaan pahemmanlaatuisen stressireaktion. Aika turha tulla sanomaan mulle että sitä pitäisi oppia sietämään. En ikinä opi, enkä halua oppiakaan sietämään melua, kaikista vähiten parkuvia lapsia. Ennemmin vaiennan melun lähteet yksi kerrallaan ja pyrin kohti hiljaisuutta.

Kannattaisikohan sun vaan etsiä sitä hiljaisuutta korven keskeltä kuin alkaa "vaientamaan melun lähteitä yksi kerrallaan". :)

Mutta meillä onkin vielä vauva. Ilmeisesti ihailevat katseet, vilkutukset ja hymyt vauvalle vaihtuvat vihaksi sitten kun hänestä tulee taapero. Ihmisten asenne ihmetyttää, lapsilta vaaditaan käytöstapojen ym. hallintaa. He opettelevat vasta, he ovat lapsia! Harmittaa vain se, että useimmat aikuiset eivät itse hallitse tapoja! Vai kuuluuko tuhahtelu, mulkoilu ja kehoitukset häipyä ravintolasta hyvään käytökseen? Ja jokainen voisi muistaa senkin, että on joskus itsekin ollut lapsi...

pääsääntöisesti kaikki matkat autolla? Tai rattailla?



Menepä joskus vaikka iltapäiväruuhkaan kaksostenrattaiden kanssa bussilla keskustaan. Johan on päivä pilalla kaikilta kaupunkilaisilta, myös sinulta.

En edes asu missään boheemissa paikassa vaan tylsällä valkokaulusalueella. Viikottain 5-vuotiaan poikani ja jonkun tuntemattoman/puolitutun aikuisen välillä on joku kiva vuorovaikutustapahtuma: joku kehuu lasta, toinen hymyilee takaisin, kolmas juttelee kivoja...iäkkäämpiä naisia pääosin, kyllä, mutta myös nuoremmat voivat huomioida lapsen ns. näkymättömästi: varovat tätä kaupungilla, päästävät bussijonossa edelle jne. Mielestäni suomalaisten tapakulttuuri on aika näkymätöntä siinä mielessä, että täällä arvostetaan hienotunteisuutta eikä näkyviä tekoja ehkä osu jokaisen perheellisen kohdalle.



Lapseni on karannut kahdesti ja molemmilla kerroilla joku on opastanut häntä. Junassa eräs rauhoitteli ja jutteli mukavia, kun vartija kävi poistamassa häirikön. Jne. En sanoisi maatamme -saati pääkaupunkiamme- lapsivihamieliseksi.